Mitä 25-30-vuotiaana mielestäsi "tulisi olla" saavutettuna?

Liittyen esim. koulutukseen, asumismuotoon, työelämään, ihmissuhteisiin jne?

 

tutkinto, kaiken muun kyllä ehtii myöhemminkin.

 

Vain se mikä itselleen on tärkeä.

 

Ryypänny jo tarpeeksi

 

Lapset tehtynä. Niin saa elää vapaata elämää sen jälkeen.

 

Luulin, että piti olla valmis ammatti, lapsia ja naimisissa, omakotitalo ja vakituinen työpaikka.

Nyt oon 26-vuotias ja opinnot kesken, lapsista ei tietoakaan, asun yksiössä (joka sentään on omistusasunto), samoissa pätkätöissäkin olen jotka aloitin heti 18 täytettyäni. Mies löytyy.

Ehtiihän tässä. Kun nyt ensin muuttuisi aikuiseksi ja vastuu ja suorittaminen lakkaisi ahdistamasta. ()

 

[QUOTE="vieras";26848327]Ryypänny jo tarpeeksi[/QUOTE]

Ja tämä!

 

Vain se mikä itselleen on tärkeä.

Juuri näin. Ja mulla se oli lapset hankittuna, työpaikka plakkarissa, ja omakotitalo. Niin ja tietty tuo mies rinnalla, mutta se oli nyt jo itsestäänselvyys.

 

Kyllä tuossa iässä normaalisti on ammatti hankittuna, useampi vuosi työkokemusta, oma asunto-osake ainakin ja oman talon rakentaminen suunnitelmissa, naimisissa suht. hyvätuloisen miehen kanssa tai ainakin kihloissa/hääpäivä sovittuna, esikoinen mielellään jo tehtynä tai ainakin raskaana, sillä kiire tulee 30-kymppisenä lapsia hankkia.

Tässä nyt aluksi!

 

Taito hankkia oma toimeentulonsa.

 

Ammatti, ainakin yksi

 

[QUOTE="Sanna";26848330]Lapset tehtynä. Niin saa elää vapaata elämää sen jälkeen.[/QUOTE]

Onko lapset joillekin joku pakko homma, joka täytyy tehdä? Onko elämä vapaata vasta kun lapset on TEHTYINÄ? Itsellä ainakin lapset ovat nimenomaan se mihin olen pyrkinyt ja mikäli pääsen äidiksi se on unelmieni täyttymys, ei mikään pakollinen tekeminen mikä pitäisi hoitaa, jotta pääsee sitten vapaalle (mitä lie ikinä tarkoittaakin....)

 

Itse olen kolmenkympin kynnyksellä ja takana on yksi avioero,yksi lapsi tehtynä,toinen haaveissa,ei omistuasuntoa eikä intoakaan sen suhteen.Koulut käytynä, vakityöpaikka löytyy,hyvä parisuhde. Olen onnellinen ja se itselleni tärkeintä.

 

Kyllä tuossa iässä normaalisti on ammatti hankittuna, useampi vuosi työkokemusta, oma asunto-osake ainakin ja oman talon rakentaminen suunnitelmissa, naimisissa suht. hyvätuloisen miehen kanssa tai ainakin kihloissa/hääpäivä sovittuna, esikoinen mielellään jo tehtynä tai ainakin raskaana, sillä kiire tulee 30-kymppisenä lapsia hankkia.

Tässä nyt aluksi!

Voi vitsit.. En taida kelvata, kun me ostimme ihan valmiin talon emmekä rakentaneet lain.

 

Kyllä tuossa iässä normaalisti on ammatti hankittuna, useampi vuosi työkokemusta, oma asunto-osake ainakin ja oman talon rakentaminen suunnitelmissa, naimisissa suht. hyvätuloisen miehen kanssa tai ainakin kihloissa/hääpäivä sovittuna, esikoinen mielellään jo tehtynä tai ainakin raskaana, sillä kiire tulee 30-kymppisenä lapsia hankkia.

Tässä nyt aluksi!

Sittenhän minä olen elänyt oikein vaikka aina olen kuvitellut muuta Tosin mies on pienipalkkainen mutta lapsia 2 että ehkä se kompensoi? Ja naimisissa oltu 2 vuotta.

 

Juuri näin. Ja mulla se oli lapset hankittuna, työpaikka plakkarissa, ja omakotitalo. Niin ja tietty tuo mies rinnalla, mutta se oli nyt jo itsestäänselvyys.

Miltä tuntui, kun kaikki oli valmiina ja loppuelämä sitä samaa, suorana viivana edessä?

Vai koetko sen niin? Mistä unelmoit, mitä tavoitteita tai haaveita sinulla on/oli? Mihin pyrit?

Minua siis kiinnostaa aidosti, sillä itse jotenkin pelkään sitä, että "kaikki olisi valmista", kauhulla katselen kavereitakin, joilla on nuo kaikki. En ikään kuin uskalla ottaa sitä askelta.

 

Kyky elättää itsensä ja mahdollinen perhe. Ensisijainen aikuisuuden merkki on oman toimeentulon takaaminen. Se ei ole mitenkään itsestään selvyys valtiossa jossa turvaverkot on tälläiset kuin täällä on.

 

Omalla kohdalla mielellään viimeistään 30v: lapset tehty, koulutus saatu ja asunto ostettu.

Muiden kohdalla: Ei vois vähempää kiinnostaa, toivottavasti kuitenkin sitä mitä itse halusivat.

 

No minusta ei välttämättä tarvitse olla saavutettuna tuossa iässä mitään muuta kuin jonkinlainen nuoruusvuosien jälkeinen sisäinen harmonia ja terve itsetunto, kyky nousta jaloilleen isojenkin vastoinkäymisten jälkeen, maalaisjärkeä ja tervettä harkintakykyä asiassa kuin asiassa.

Mielestäni nuo ovat tärkeämpiä seikkoja kuin maallinen omaisuus tms.asiat.

 

No naisilla se lista voisi olla vaikka sata seksikumppania, viisi petettyä miestä ja täydellisten naisten dvd-boxi.

 

JOKO ammatti/koulutus ja työkokemusta TAI liuta muksuja, ei välttämättä molempia ainakin jos on pitkä koulutus/työhistoria jo takana.

Itsellä oli kolmekymppisenä vakkari duuni, 2 lasta ja tuore avioero lasten isästä, 200 000 asuntolainaa ja velaton paska vanha auto. Mutta hyvää elämää onnellisena ja niin että olin/olen sinut itseni kanssa.

 

Jaa-a. Sehän riippuu ihan ihmisestä. Kaksvitosena tuli kriisi, kun en ollu naimisissa, eilä ollut lapsia. Kaikki muut tuntui menevän elämässä eteenpäin, mut en mä :/.

Silti nyt vähän alle kolmekymppisenä olen saavuttanut ainakin seuraavat virstanpylväät:
- yliopistotutkinto
- 5 vuotta työelämässä vakituisessa oman alan työssä
- lisäopintoja työpaikan tarjoamana
- avioliitto elämäni rakkauden kanssa
- omakotitalo
- lapsi

Olen oppinut myös paljon muuta elämässä ja kehittänyt taitojani monen harrastuksen saralla. Ehkä joistain niistä tulee vielä uusi ammattini
- lapsi

 

Miltä tuntui, kun kaikki oli valmiina ja loppuelämä sitä samaa, suorana viivana edessä?

Vai koetko sen niin? Mistä unelmoit, mitä tavoitteita tai haaveita sinulla on/oli? Mihin pyrit?

Minua siis kiinnostaa aidosti, sillä itse jotenkin pelkään sitä, että "kaikki olisi valmista", kauhulla katselen kavereitakin, joilla on nuo kaikki. En ikään kuin uskalla ottaa sitä askelta.

Näähän on palstatotuuksia, jotka elää täällä, mutta oikea elämä on sitten ihan jotain muuta meillä kaikilla.

 

Liittyen esim. koulutukseen, asumismuotoon, työelämään, ihmissuhteisiin jne?

Korkeakoulututkinto: 25-28v
Oma (pankin) asunto: 25-28v (riittää kun jonkun oman luukun hommaa, myöhemmin voi muuttaa isompaan)
Työelämä: 25-28 aloittelemassa alansa tehtävissä, 30v sais olla jo jotain vakiinnutettua. 30v bruttopalkan oltava minimissään 3000e. Mieluiten selkeesti enempi.
Ihmissuhteet: Avioliitto/rekisteröity pareisuhde. Mieluiten eka lapsi sais tulla joskus 28v, sitten 1-2 lisää parin vuoden välein. 2-3 lasta riittää, ellei sitten intoudu.
Ryyppäystä, rälläystä, irtosuhteita ja opiskelijaelämää voisi elää ihan tarpeeksi 15-25v. Toki sitä hauskaa saa pitää sen jälkeenkin, mutta pikkuhiljaa pitää jättää teinimeinkinki taakse...

 

Miltä tuntui, kun kaikki oli valmiina ja loppuelämä sitä samaa, suorana viivana edessä?

Vai koetko sen niin? Mistä unelmoit, mitä tavoitteita tai haaveita sinulla on/oli? Mihin pyrit?

Minua siis kiinnostaa aidosti, sillä itse jotenkin pelkään sitä, että "kaikki olisi valmista", kauhulla katselen kavereitakin, joilla on nuo kaikki. En ikään kuin uskalla ottaa sitä askelta.

:O

Elämä suorana ja valmiina edessä?!!!! Ei helvetti...

Nythän mä kasvatan lapsia, nautin niiden kasvamisesta ja itsenäistymisestä, touhua heidän harrastusten parissa. Elän itselleni ja miehelleni; tehdään kaikkea kivaa, yhdessä ja erikseen. Teen töitä, harrastan koiria. Aiotaan lunastaa mun vanhemmilta loputkin lapinmökistä meille.

Maksetaan talolainaa ja kymmenen vuoden kuluttua kun se on täysin velaton niin jätetään se lasten huomaan ja painutaan miehen kanssa virkavapaan avulla vuodeksi kiertamään maailmaa ja tekemään vapaaehtoistyötä.

Sitten varmaan pikku hiljaa "rauhoitutaan" ja aletaan odotelemaan lapsenlapsia... Tai sitten ei!!