Hilja
Minua voisi kutsua hiljaiseksi ja araksi. Oikeanlaisten ihmisten seurassa tosin olen puhelias, rohkea ja avoin. Olen myöskin kiltti, luotettava ja huomaavainen sekä ahkera työntekijä. Ongelmanani on, että usein työpaikoilla työkaverit eivät minusta pidä tai minua pidetään vähempiarvoisena, koska olen tuppisuu työkavereiden kesken. En vain koe tarpeelliseksi jutella niitä näitä jatkuvasti, en kaipaa seuraa enkä jatkuvaa juoruilua, varsinkaan ihmisten kanssa, joista en varsinaisesti pidä. Asiakkaille olen ystävällinen ja puhelias, ja asiakkaat pitävät minusta, saan paljon positiivista palautetta.
Vieraille ihmisille voisin jutella vaikka kuinka pitkään niitä näitä. Sen sijaan kun tunnen työkaverini, eikä kukaan heistä ole tyyppiseni ihminen vaan ns. ilkeä päällepäsmäri, ei minua huvita heidän kanssaan jutella. Kysyn, jos on kysyttävää ja sanon, jos on sanottavaa, puhun tietysti tarvittavat työasiat ja silloin tällöin kerron jotain omasta elämästäni tai kysyn heidän elämästään.
Voisiko esimerkiksi kosmetologin ammatti olla sopiva tällaiselle tavallaan epäsosiaaliselle ihmiselle? Ollaanko tässä ammatissa paljonkin tekemisissä työkavereiden kanssa?
Pitäisin nykyisestä työstäni, jos työkaverini olisivat mukavempia. Joissakin edellisissä työpaikoissani olen todella viihtynyt ja tuntenut itseni täydeksi, koska työkaverit ovat olleet aivan ihania. Valitettavasti näissä paikoissa minulla on ollut määräaikainen sopimus..