Mitä Jouluvalmisteluita teillä on jo tehty?

  • Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Lapselle joulukalenterin tekeminen aloitettu, suurin osa lahjoista ostettu. Eipä muuta. JOuluna koko kämppä on todennäköisesti remontissa joten en viitsi hankkia mitään jouluverhoja ym. vaikka mieli tekisi ;)
 
hellsbells
Noooo, ... pipareita tehtiin pojan kanssa yks päivä, mutta suuri osa niistäkin on jo syöty. Joulukalenteri on ostettu!
Ainiin ja tein listan keille kaikille lähetätään joulukortti, että tiiän kuinka monta pitää väsätä.
Nämäkin on jo paljon enemmän kun yleensä tähän aikaan vuodesta. Mun mielestä on vähän hölmöö kohkata joulua jo marraskuussa :)
 
"wieras"
Oman kuvajoulukalenterin olen seinälle asetellut, lapselle on ostettu omansa.
Ulos laitoin valot jo jokin aika sitten. Muutaman kerran torttuja on leivottu, kaikki syöty samantien. Sisälle laittelen valoja tulevana viikonloppuna.
 
Lahjat olen saanut hankittua, pitäisi vielä laittaa pakettiin. Olen valinnut jo kenelle minkälaisen kortin laitan, mutta ne pitäisi vielä kirjoittaa. Joulupöytäliinat on kyllä silitetty ja verhot katsottu, mutta vielä pitäisi saada laitettua ne paikalleen, kunhan olo paranee. Neljäs lanttulaatikko ja kolmas rosolli-rasia menossa. Glögiäkin on tullut yksi purkki juotua, toinen odottaisi avaamista.
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Ulos on laitettu ulkovalot, joulusukka ostettu lasten joulukalenteria varten ja tänään lähden metsästämään sinne kaikkea pientä kivaa, uusia piparimuotteja ostettu, joulukortit tehty, tekokuusi ostettu.
 

Yhteistyössä