Mitä mä teen, en voi sietää miehen koiraa :(

  • Viestiketjun aloittaja ongelma tämäkin
  • Ensimmäinen viesti
3 koiran omistaja
Kyllä koiran käyttäytyminen on suurimmaksi osaksi kouluttamisen tulosta sekä miten sen kanssa toimitaan. Ehdottaisin, että ottaisitte oikean kouluttajan tähän mukaan, jos ette itse siihen saa tolkkua. He osaavat katsoa ulkopuolisin silmin, missä mättää. Jotenkin kuullostaa siltä, että miehesi ei ole koiran "lauman johtaja", luultavasti koira saa liian vähän virikkeitä ja ulkoilutusta. En tietty tiedä, mutta jotenkin haiskahtaa siltä, jos koira tuhoaa paikkoja. Lenkeillä ja virikkeiden antamisella saadaan tuollainen käytös kuriin. Menkää johonkin, antakaa olla vapaana ja päästää energia pihalle. Tuskin jaksaa itkeä perään ja tuhota paikkoja
 
ongelmista eroon päässyt
Tiedän, että täällä ei saa mainostaa, mutta tämä onkin "auttava käsi" tähän todellisenn ongelmaan, sillä ongelmahan tuollainen eläin on. Joko koira on jäänyt kokonaan kouluttamatta tai huomaamatta varastanut johtajuuden. Suosittelen lämpimästi ensin puhumaan nykyisen "koiran johtaman elämän" herättämistä tunteista sille miehelle, vaikka mies ei asiasta armasti pidäkään. Sitten sanot, että koira ja myös isäntä!!! kouluun näiden oppien kanssa:
koiraneuvola.fi

Ja samaa asiaa ensiapuna tekstimuodossa löytyyn kirjasta Koirankorjauskirja, joka löytyy esimerkiksi kirjastosta tai vaikka täältä:
http://www.bookplus.fi/kirjat/loiri-seppä%2c_lilli/koirankorjauskirja-4238283?gclid=CJHP6LnRiaECFQcx3wod20RtOQ

Vika on tuskin koirassa, vaan ihmisten tavassa kohdella koiraa. On päässyt raskaasti unohtumaan, että koira on koira ja se on onnellinen, toimelias ja rodunomainen nimenomaan koirana, ei inhimillistettynä eläimenä, kuten nyt.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja :=):
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Eikö mies halua luopua piskistä sun takia?
:eek: Miksi sen miehen pitäisi luopua "piskistä" jonkun takia?
ihminen on kuitenkin eläintä tärkeämpi. aina.
no eikä ole. kyllä mulle oma lemmikki ainakin menee edelle jostain ihan tuntemattomasta ihmisestä, johon mulla ei ole mitään tunnesidettä...

ja jos mulla olis koira, olisin sen ottaessani sitoutunut siitä myös huolehtimaan sen loppuiän. ei mulla olisi oikeutta sitä koiraa pistää pois siksi, että sattuisin tapaamaan ihmisen, joka ei pidä siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Täysi peesi. Uskomatonta että jouduin itse tilanteeseen, jossa toinen halusi tietää olisinko valmis luopumaan rakkaista lemmikeistäni=perheenjäsenistäni hänen vuokseen. No way!
 
Kyllä ne eläimet kuuluu ihan samallalailla "pakettiin" kuin lapsetkin. Joko ottaa koko paketin tai sit ei ketään.

Mutta ymmärrän ap:n turhautumisenkin, ja hänhän ei ole odottanut miehen luopuvan koirasta. Toivottavasti keksisitte jonkun keinon koiran eroahdistuksen vähentämiseksi!
 
ap
No, huomenta tänne.
Ei oikeastaan muuta kuin että taidan pakata kamani.
Musta tuntuu, että kaikki mitä sanon koirasta (uudelleen koulutus, sen vinkuminen ja uliseminen yksin ollessaan) menee kuuroille korville.
Luontokappale ei ansaitse sitä, vaikka onkin pahatapainen, että en kommunikoi sen kanssa kuin äyskimällä.

Ja minun tekee mieli pudistella miestä, joka ei todellakaan huomaa mitään outoa koiransa käytöksessä. Enkä minäkään ole koiran lapsenvahti.
Kiitos ketjun kommenteista, olen nyt miehen luona ja alan keräilemään kamojani täältä kasaan.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja ongelmista eroon päässyt:
Tiedän, että täällä ei saa mainostaa, mutta tämä onkin "auttava käsi" tähän todellisenn ongelmaan, sillä ongelmahan tuollainen eläin on. Joko koira on jäänyt kokonaan kouluttamatta tai huomaamatta varastanut johtajuuden. Suosittelen lämpimästi ensin puhumaan nykyisen "koiran johtaman elämän" herättämistä tunteista sille miehelle, vaikka mies ei asiasta armasti pidäkään. Sitten sanot, että koira ja myös isäntä!!! kouluun näiden oppien kanssa:
koiraneuvola.fi

Ja samaa asiaa ensiapuna tekstimuodossa löytyyn kirjasta Koirankorjauskirja, joka löytyy esimerkiksi kirjastosta tai vaikka täältä:
http://www.bookplus.fi/kirjat/loiri-seppä%2c_lilli/koirankorjauskirja-4238283?gclid=CJHP6LnRiaECFQcx3wod20RtOQ

Vika on tuskin koirassa, vaan ihmisten tavassa kohdella koiraa. On päässyt raskaasti unohtumaan, että koira on koira ja se on onnellinen, toimelias ja rodunomainen nimenomaan koirana, ei inhimillistettynä eläimenä, kuten nyt.
Meni ihan ohitse tämä viestisi ja kiitos ajatuksistasi.
Olen miettinyt samaa asiaa koiran käytöksen johdosta, että se pompottaa miestä ja minua samalla minkä kerkeää, eikä mies huomaa sitä eikä reagoi siihen.
Jos minun koirani murisisi naapureille, olisin todella huolissani, mutta mies vain selittää että se suojelee häntä ja kuuluu sakemannin piirteisiin.
Minulla on ollut kaksi sakemannia, eikä minusta kuulu sakemannin luonteenomaisiin piirteisiin murista ihmisille.

Olen puhunut miehelle näistä tunteistani, mutta hän ei joko ymmärrä tai ei halua ymmärtää. Minä kyllä kelpaan koiranvahdiksi, mutta muutoin ääntäni ei kuunnella.
En tiedä ilmaisenko itseni väärin, tuleeko mies puolustuskannalle koiransa suhteen, mutta väkisinkin tulee mieleen että haluaako mies suhteen minun vai koiransa kanssa. Puhun siis ihmissuhteesta, ennenkuin joku älähtää tähän.
 
epeli
Koira kärsii myös läheisriippuvuudestaan.sehän pelkää hylätyksi tulemista ja on levoton jos käyttäytyy kuvailemallasi tavalla, ei silläkään ole hyvä olla.Koiran koulutus on ainoa vaihto ehto.Se saisi koiran käytöksen (joka sinua juuri ärsyttää) muuttumaan.
Miksi et itse vie koiraa koira kouluun?
miksi kyseenalaistata sinä tai koira asteltan?kyseenalaista mielummin sinä ja koulutettukoira tai koira.
 
dfdf
Katsopas televisiosta tulevia ohjelmia Koirakuiskaaja, Isännän ja koiran käytöskoulu yms. Ainakin kolme eri koirakoulutusohjelmaa tulee tällä hetkellä. Kaikki koirat voidaan kouluttaa, mutta se vaatiin paljon pitkäjänteistä työtä. Kokeilut eivät riitä, koska koiralla on paha eroahdistus ja miehesi käytös vain vahvistaa sitä? Miehesi ei näytä tajuavan, että hänen pitäisi olla johtaja koiralleen. Liika hempeily vain pahentaa koiran ahdistusta.

Kuinka vanha koira on? Jos on jo iällä, niin ei sinun sitä enää montaa vuotta tarvitse kestää.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja epeli:

Kysehän on siitä, että ap:n mies ei ota vastuuta oman koiransa koulutuksesta, ap on sitä yrittänyt. Mies ei tunnu näkevän/ymmärtävän ongelmaa mikä koirasta on tullut. Neuvomisen koiran kasvatuksesta hän näkee mahdollisesti moittimisena ja omana epäonnistumisena minkä joutuisi myöntämään?? Joillakin kun on vain tämä "onhan se nyt ihanaa kun meitin Pupsi on niin kovasti iskän/äitin perään - sehän vain rakastaa minua niin kovasti." Ollaan sokeita omalle toiminnalle. Eihän tuommoinen ole normaalia että koira pompottaa arkea miten haluaa. Koulutukseen mies ja koira!
 
dfdf
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ongelmista eroon päässyt:
Tiedän, että täällä ei saa mainostaa, mutta tämä onkin "auttava käsi" tähän todellisenn ongelmaan, sillä ongelmahan tuollainen eläin on. Joko koira on jäänyt kokonaan kouluttamatta tai huomaamatta varastanut johtajuuden. Suosittelen lämpimästi ensin puhumaan nykyisen "koiran johtaman elämän" herättämistä tunteista sille miehelle, vaikka mies ei asiasta armasti pidäkään. Sitten sanot, että koira ja myös isäntä!!! kouluun näiden oppien kanssa:
koiraneuvola.fi

Ja samaa asiaa ensiapuna tekstimuodossa löytyyn kirjasta Koirankorjauskirja, joka löytyy esimerkiksi kirjastosta tai vaikka täältä:
http://www.bookplus.fi/kirjat/loiri-seppä%2c_lilli/koirankorjauskirja-4238283?gclid=CJHP6LnRiaECFQcx3wod20RtOQ

Vika on tuskin koirassa, vaan ihmisten tavassa kohdella koiraa. On päässyt raskaasti unohtumaan, että koira on koira ja se on onnellinen, toimelias ja rodunomainen nimenomaan koirana, ei inhimillistettynä eläimenä, kuten nyt.
Meni ihan ohitse tämä viestisi ja kiitos ajatuksistasi.
Olen miettinyt samaa asiaa koiran käytöksen johdosta, että se pompottaa miestä ja minua samalla minkä kerkeää, eikä mies huomaa sitä eikä reagoi siihen.
Jos minun koirani murisisi naapureille, olisin todella huolissani, mutta mies vain selittää että se suojelee häntä ja kuuluu sakemannin piirteisiin.
Minulla on ollut kaksi sakemannia, eikä minusta kuulu sakemannin luonteenomaisiin piirteisiin murista ihmisille.

Olen puhunut miehelle näistä tunteistani, mutta hän ei joko ymmärrä tai ei halua ymmärtää. Minä kyllä kelpaan koiranvahdiksi, mutta muutoin ääntäni ei kuunnella.
En tiedä ilmaisenko itseni väärin, tuleeko mies puolustuskannalle koiransa suhteen, mutta väkisinkin tulee mieleen että haluaako mies suhteen minun vai koiransa kanssa. Puhun siis ihmissuhteesta, ennenkuin joku älähtää tähän.
Koira murisee, koska koska suojelee isäntäänsä. Se taas johtuu siitä, että koiralla on paikka hukassa ja se joutuu vastoin tahtoaan olemaan johtaja, vaikka miehesi pitäisi olla lauman johtaja. Jos miehesi ei tajua asiaa, eikä halua kouluttaa koiraa, niin aika vähissä ovat keinot, mitä voidaan koiran ja teidän suhteenne auttamiseksi tehdä. Parempi olisi siis, että miehesi katsoisi noita koirankoulutusohjelmia ja alkaisi toteuttaa niiden oppeja koiran koulutuksessa.
 
Vika ei todellakaan ole koirassa vaan sen isännässä joka on päästänyt tilanteen tuollaiseksi, kertoo minusta paljon luonteesta joten hyvä ap että tajuat ettei tuollaisesta suhteesta voi tulla mitään.

Voi alkaa miettimään että jos mies tahtoo koiransa olevan hänestä noin riippuvainen niin mitenköhän mahtaa "päästää" vaimon omiin menoihin ja suostuu jäämään itse lasten ja koiran kanssa, tai no lasten hankkiminen tuollaiseen tilanteeseen jossa koira on perheen pää, on tietenkin mahdottomuus. Eli hyvä päätös sulta ap! Mutta muista kertoa miehelle että vika ei ole koirassa, vaan koiran kouluttajassa. Koira kärsii tilanteesta samalla tavalla kuin vaikka kaksivuotias lapsi joka olisi vallalla vanhempiinsa nähden.

epeli
hyvä ap, varaa aika koira kouluun.ota miehesi sinne mukaan, jotta tohon vänkäämiseen saadaan ammattilaisen mielipide.luulisi miehenkin tajuavan että se on koiran parhaaksi.
jos mies on oikeasti niin pölvästi ettei ymmärrä koiran etuja vaan ajattelee oman egonsa luuhistumista sillä hetkellä kun huomaakin pilaanneen hienon koiran niin jätä se mies.
taitaa kuulua miehesi niihin koiralla egonsa pönkitäviin, jotka sitten loppupeleissä näyttävät naurettavilta kun kävelevät tuolla riuhtovan ja kouluttamattoman koiran kanssa.

nainen minäkin
Tapasin vallan ihastuttavan miehen, jolla oli sitten vallan vihastuttava 6-vuotias metsästysrotuinen koira, jolla ei ollut MINKÄÄNLAISIA käytöstapoja. Koira varasteli ruuat keittiön työtasoilta, veti hihnassa, haukkui milloin ja missä vain mille tahansa, kotiin yksin jäätyään rikkoi aina jotain. Ja oli aina miehen mukana kaikkialla.

Ja jos miehelle vähänkään motkottii koiran käytöksestä tai käytöstapojen puutteesta, niin olitiin ihan väärällä puhealueella. Hyvin pian tuli selväksi, että jos kahdesta pitää valita, niin se on ehdottomasti koira, joka jää.

No koska minä en halunnut lähteä, niin koiran kanssa oli sitten aloitettava yhteiselämä. En tykännyt ko. koirasta eikä tämäkään minusta. Alkuun näytteli jo hampaita ja murisi minulle.

Lopetin miehelle koiran kouluttamisesta puhumisen ja aloin itse lenkkeilyttää koiraa. Opettaa perusasioita tuolle pässipääkoiralle.

Ja kyllä se vanhakin koira oppi. Ei siitä täydellistä ole tullut, mutta sellainen jonka kanssa pärjää ja jonka kanssa voi asua.

Ja kyllä mäkin olen siitä oppinut tykkäämään ja se minusta. Tulee joskus ihan itsekin rapsutettavaksi....

ap
Alkuperäinen kirjoittaja epeli:
Koira kärsii myös läheisriippuvuudestaan.sehän pelkää hylätyksi tulemista ja on levoton jos käyttäytyy kuvailemallasi tavalla, ei silläkään ole hyvä olla.Koiran koulutus on ainoa vaihto ehto.Se saisi koiran käytöksen (joka sinua juuri ärsyttää) muuttumaan.
Miksi et itse vie koiraa koira kouluun?
miksi kyseenalaistata sinä tai koira asteltan?kyseenalaista mielummin sinä ja koulutettukoira tai koira.
Koska se on ihan sama, jos minä sitä koulutan jos mies ei.
Ymmärräthän että koira on laumaeläin ja etupäässä pelkkä eläin. Kaksi kouluttajaa joilla on ihan eri linjaus, ei tee hyvää koiralle.

Koira ulisee miehen perään, ei minun perään. Joten koen että minun on todella turha kouluttaa koirasta hiljaista. Laumadynamiikka on vaikeaselkoinen juttu koiralla, mutta ymmärrän sen verran, että vaikka minä saisin koiraan rotia, se ei auta jos mies ei saa.
Ennen pitkää asetelma kääntyy niin, että koira alkaa kyseenalaistamaan minun auktoriteettiani ja se ei ole hyvä juttu.

Koira on narttu. Laumassa voi olla vain yksi alfanarttu. Epäilen koiran pitävän miestä "uroksenaan", enkä todellakaan ala mihinkään valtataisteluun, etenkään jos mies ei osallistu siihen.

Ihan kuin lasten kanssa, linjaus pitää olla yhtenäinen. Lapsethan simputtavat sitä aikuista joka antaa periksi ja vetoavat siihen aikuiseen jos tulee käsky. Koira tekee ihan samalla tavalla.
En ala kouluttamaan koiraa, jos se pystyy kyseenalaistamaan käskyni.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja dfdf:
Katsopas televisiosta tulevia ohjelmia Koirakuiskaaja, Isännän ja koiran käytöskoulu yms. Ainakin kolme eri koirakoulutusohjelmaa tulee tällä hetkellä. Kaikki koirat voidaan kouluttaa, mutta se vaatiin paljon pitkäjänteistä työtä. Kokeilut eivät riitä, koska koiralla on paha eroahdistus ja miehesi käytös vain vahvistaa sitä? Miehesi ei näytä tajuavan, että hänen pitäisi olla johtaja koiralleen. Liika hempeily vain pahentaa koiran ahdistusta.

Kuinka vanha koira on? Jos on jo iällä, niin ei sinun sitä enää montaa vuotta tarvitse kestää.
Koira on vuoden vanha. Se ei kuulemma ole koskaan ollut yksin, koska aloitti jo pentuna ulisemisen jos mies lähti jonnekkin.
Nyt jos sen jättää vartiksi yksin, se kiihtyy sellaiseen tilaan jossa koira tärisee ja ulisee pitkän aikaa kun tulemme kotiin ja vaikka olemme kotona. Katsoin kerran kellosta aikaa, ja miltei tunnin koira oli kiihtynyt tulomme jälkeen, kun olimme vartin poissa.
 
nainen minäkin
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja epeli:
Koira kärsii myös läheisriippuvuudestaan.sehän pelkää hylätyksi tulemista ja on levoton jos käyttäytyy kuvailemallasi tavalla, ei silläkään ole hyvä olla.Koiran koulutus on ainoa vaihto ehto.Se saisi koiran käytöksen (joka sinua juuri ärsyttää) muuttumaan.
Miksi et itse vie koiraa koira kouluun?
miksi kyseenalaistata sinä tai koira asteltan?kyseenalaista mielummin sinä ja koulutettukoira tai koira.
Koska se on ihan sama, jos minä sitä koulutan jos mies ei.
Ymmärräthän että koira on laumaeläin ja etupäässä pelkkä eläin. Kaksi kouluttajaa joilla on ihan eri linjaus, ei tee hyvää koiralle.

Koira ulisee miehen perään, ei minun perään. Joten koen että minun on todella turha kouluttaa koirasta hiljaista. Laumadynamiikka on vaikeaselkoinen juttu koiralla, mutta ymmärrän sen verran, että vaikka minä saisin koiraan rotia, se ei auta jos mies ei saa.
Ennen pitkää asetelma kääntyy niin, että koira alkaa kyseenalaistamaan minun auktoriteettiani ja se ei ole hyvä juttu.

Koira on narttu. Laumassa voi olla vain yksi alfanarttu. Epäilen koiran pitävän miestä "uroksenaan", enkä todellakaan ala mihinkään valtataisteluun, etenkään jos mies ei osallistu siihen.

Ihan kuin lasten kanssa, linjaus pitää olla yhtenäinen. Lapsethan simputtavat sitä aikuista joka antaa periksi ja vetoavat siihen aikuiseen jos tulee käsky. Koira tekee ihan samalla tavalla.
En ala kouluttamaan koiraa, jos se pystyy kyseenalaistamaan käskyni.
Olen nyt kanssasi aivan erimieltä asiasta tuon kouluttamisen suhteen sekä alfanaaras käsityksestäkin.

Kyllä sillä on suuri merkitys, että koiraa ylipäätään joku kouluttaa. Ja se, että se tottelisi sinua helpottaisi teidän tilannetta jo mielestäni paljon eli olisit koiran arvojärjestyksessä ylempänä.

Ja mitä alfanaaraan asemaan tulee, niin "narttuna" sinun on helpompi ottaa tuo asema toiselta nartulta pois.
 
vieras
hehee..osat ovat vaihtuneet: mies on hihnassa ja koira pomona :D miten voikin jollain mennä tuohon pisteeseen? Koiranhan on tosiaan tarkoitus olla ihmisen paras ystävä, mutta joku raja sentään. Kirjoituksestasi päätellen, mies ei edes halua koiran käytöstä muuttaa..surullista..mutta ehkä hän tulee sen jossain vaiheessa huomaamaan,että asialle olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin jotain.
 
madicken harmaana
Läheiselläni on vastaava ogelma miehensä koiran kanssa. Kyseessä heille 2v tullut pitovaikeus koira joka kärsii eroahdistuksesta. nyt ovat 5v olleet koiran vankina ja ystäväni ei voi muuta kuin toivoa vaan jokapäivä koiran kuolemaa. Erona heillä se että mies myöntää koiran ongelmat, molemmat ovat koiraharrastajia ja läpi on käyty about kaikki mahdolliset koulutus- ja harrastusmahdollisuudet, koirapsykologit ja useamman eläinlääkärin ehdotukset lääkityksistä kastraatioihin. kumikaan ei uskalla edes ajatella millä summilla koira on omaisuuttaan tuhonnut jne. ja mikä ikävintä, koira itdse voi honosti kokoajan.

ystäväni olisi jo vuosia sitten ollut valmis taipumaan eläinlääkäreiden ja kouluttajien & rodunkasvattajien neuvoon koiran lopetksesta mutta kun se on miehen koira ei hänellä ole siihen sananvaltaa. mies ei halua lopettaa nuorta ja "tervettä" koiraa.

Tällä perusteella neuvon todella ap:ta lähtemään suhteesta mitä pikimmin.
 
kirahva
Alkuperäinen kirjoittaja Platina:
En jaksa lukea pitkää ketjua, mutt en tajua miksi ap vihaa sitä koiraa? Eikä miestä joka ei ole koiralle opettanut mtn...
Tämä. Itselläni oli koira joka inhosi miestäni, mutta kyllä me se yhdessä setvittiin niin, että koira ja mies pystyi kummatkin kattelemaan toisiaan. Jos tilanne olisi ollut toisinpäin ja mies EI olisi avittanut minun ja koiran yhteentuloa tai ruvennut kouluttamaan koiraa, niin en olisi hyvällä katsonut koko jäppistä. En todellakaan.
 
Yhteistyössä