Mitä mä teen? Minne mä jatkan?

Tästä tulee varmaan sekavin teksti, mitä koko parisuhde -osiosta löytyy, mutta mä.. kuitenkin.

Mä oon jo kauan miettinyt, että mitä mä voin tehdä..tai että minne ois järkevin jatkaa. Me ollaan naimisissa ja meillä on kohta kaks vuotias lapsi ja toinen tulossa. Yhdessä ollaan oltu kohta 7 vuotta. Naimisissa niistä 3.

Meillä on miehen kanssa TOSI huono suhde. Me ei oikeasti nyttemmin olla puhuttu toisille mitään. Ei oikeasti yhtään mitään. Eikä oo kovin hyvin mennyt pitkiin aikoihin.
Jokunen aika sitten, mua ahisti miehen juominen. Mun mielestä hän joi liikaa ja liian monta kertoja viikossa. Käväs reissuillaan muutaman kolme kertaa/vko ja aina humalahakuisesti. Noh, siihen mä sain "neuvon", että miehelle pitää antaa omaa tilaa ja sen pitää antaa mennä ja ottaa se sitten reissuiltaan avosylin vastaan. Niin sen suhteen ois pitänyt toimia. Mä annoin mennä. Se meni ja nyttemmin on kierrellyt baareja paljon vähemmän.
Mutta.. sitten tuli paljon muuta mukana. Ennen oli noitten baarireissujen jälkeen riita ja sen riidan jälkeen aina vähän aikaa puhtoiset tuulet meiän välillä. Oli hyvä olla enkä muistanut muutamaan päivään, että millainen se mies on, ku en siitä tykkää. Se oli sellainen oravanpyörä, että silloin ku hän meni, mä olin aivan raivona ja suunnittelin eroa ja sitten ku se otti päiviä, niin kaikki tuntui taas olevan ihan hyvin. Ja mä olin sen aikaa onnellinen. Kun se sitten taas meni ja laa-laa, sama taas uudestaan ja taas uudestaan.
Nyt, ei oo enää mitään. Mua vaan ärsyttää mies miltei koko ajan. En mä sitä sille sano, ku se ei varmaan auta asiaa ollenkaan. Eikä se sanos mitään. Olis vaan hiljaa. Ja sitten mua ärsyttäs se, että ku se ei voi sanoa mitään. Ja sanosin vielä siitä ja se vaan jöröttäs sohvalla ja kattos jotain painonpudotusohjelmaa tai kauniita ja rohkeita töllöstä.
Mä oon aivan kypsähtänyt tähän kodin(KI) pyörittämiseen. Se ei laita kotitöiden eteen tikkua ristiin. Ei edes astianpesukonetta voi sammuttaa, etteikö sitä pitäs käskeä. Tai sanoa, että sammutappa ap-kone. Ennen se teki jotain.. Lapsi vie tosi paljon päivisin energiaa. (onpa uutta?) Se on ollut aina huomionkipeä ja sen kanssa tarvii miltei koko päivän tehdä jotain. Muutaman minuutin saattaa katsoa yksikseen Pingua tai piirtää, mutta muuten saakin kehittää jotain tekemistä. Mies käy töissä, mutta se että kun hän palaa kotiin, ei helpota mitenkään. Tai, ei ainakaan tunnu siltä.

Nyt mä oon ruvennut miettiin, että mä en edes muista koska viimeksi mä oisin kuullu siltä jotain ihanaa. Että se tykkäis musta, tai että se ois edes halannut tai antanut pusua. Tytölle antaa - ja oikein sillain, että mä varmasti huomaan. Lähtee töihin ja hulluna, et isi lähtee töihin tuu sanoo isille heippa ja tuu antaa pusu. Sit, ei välttämättä sano mulle es heippaa.. :'( Kuulostan varmaan aika säälittävältä, mutta ette te tiä kuka mä oon.

En mä muuten ois ehkä ruvennut miettimään, mutta kun yhenä aamuna mä "kampasin sormilla" sen hiuksia, pusuttelin ja hieroskelin sen selkää kämmenellä, niin se käänsi vaan selän. Sitä edellisenä aamuna kävi samoin. Mä olin aivan, että just.. en sitten sua aivan heti oo hellimässä. Ja ajattelin, että se saa kyllä seuraavan kerran koskettaa mua, jos haluaa. Mutta, eipä tuo oo paljon kosketellut. Mä oon ollu meistä aina se hellyydenkipeä ja saanut ruinata kainaloon... Mutta, nyt tää on jo huipussaan. Musta tuntuu, et nyt varsinki ku oon raskaana, niin tarvisin oikein erityishuomiota. Hellyyttä ja lellintää. Ei tällaista nainen voi kestää!

En mä jaksa enää kirjottaa, ku ei kukaan jaksa lukea kumminkaan. Nyt vaan tuntuu, ettei tässä missään oo mitään järkeä. Ja jos jotain yrittää mieheltä kysyä, niin se vastaa heti ihan hermona. Vaikka yrittäis kuin sievästi. :\| :/

Tuntuu, että ois parempi asua erillään - mutta ei silti tunnu yhtään hyvältä sekään.

 

Mitäpä. jos nostat kissan pöydälle ja juttelette miehen kanssa siitä, miten kaipaat läheisyyttä, huomiota jne. Jos ette pysty siihen kahden kesken, varaa aika parisuhdeterapiasta -jonne kannattaa mennä yksinkin, jos mies ei ihan heti pysty/halua mukaan. Joka tapauksessa noin ei voi jatkaa, menet aivan suotta rikki ja voimasi valuvat, juuri kun niitä eniten tulet tarvitsemaan. Yrittäkää avata solmut auki - vielä on mahdollisuus ennen vauvan syntymää. Opetelkaa, mitä on olla perhe.
Sillä nyt ette puhalla yhteen hiileen. Kaikkea hyvää, älä jää odottamaan epämääräistä asioiden korjaantumista. Toimi niin, että voit myös itse hyvin... Saat tukea neuvolasta, älä jätä sitä käyttämättä - et varmasti ole ainut nainen, joka painii näiden asioiden kanssa. :flower:

 

\

Mitäpä. jos nostat kissan pöydälle ja juttelette miehen kanssa siitä, miten kaipaat läheisyyttä, huomiota jne. Jos ette pysty siihen kahden kesken, varaa aika parisuhdeterapiasta -jonne kannattaa mennä yksinkin, jos mies ei ihan heti pysty/halua mukaan. Joka tapauksessa noin ei voi jatkaa, menet aivan suotta rikki ja voimasi valuvat, juuri kun niitä eniten tulet tarvitsemaan. Yrittäkää avata solmut auki - vielä on mahdollisuus ennen vauvan syntymää. Opetelkaa, mitä on olla perhe.
Sillä nyt ette puhalla yhteen hiileen. Kaikkea hyvää, älä jää odottamaan epämääräistä asioiden korjaantumista. Toimi niin, että voit myös itse hyvin... Saat tukea neuvolasta, älä jätä sitä käyttämättä - et varmasti ole ainut nainen, joka painii näiden asioiden kanssa. :flower:

Tosi viisaasti vastattu! AP:lle voimia, koita jaksaa! :hug:

 

Suosittelisin kanssa, että hakeudut ilmaseen parisuhdeneuvontaan. Eiköhän ammatti-ihminen oo kuullu ja nähny kaikenlaista ja kun on vaitiolovelvollinen, niin rohkeesti vaan. Ihan vaikka yksin ensiks. Ja siellä sitten selvittelet ihan rauhassa tuntojas. Ja mahdollisesti mies myöhemmin mukaan, jos siltä tuntuu tai suostuu lähteen.

 

Tähtitaivas :flower: :hug:
Aivan kuin itseni kirjoittamaa tarinaa yli vuosi sitten..Erosin koska miehellä pajastui myös toinen nainen ,miehen käytös aivan samanlainen, olin epätoivon partaalla että jos tästä lähden niin en pärjää ja toisaalta taas että nyt voin elää! Meillä ei auttanut vaikka nosti kissan pöydälle..on jotkut miehet sitten tyhmiä..vasta kun eropaperit aitoin pöydälle ja sanoin et tähän ollaan tultu alkoi kielen kannat irrota irtosi siihen malliin että olin TÄYSIN varma että avioero on paras vaihtoehto ja ainoa! Se mitä teet suhteessa ei ole normaalia eikä kuulu terveeseen parisuhteeseen :attn: ,on myös miehiä jotka arvostavat,kunnioittavat ,rakastavat,hellivät,huolehtivat,huomioivat jne. Itsekin luulin sitä vain urbaaniksi legendaksi mutta totta se on!! Älä hukkaa elämääsi ja hautaa itseäsi sekä elämääsi kadoksiin, varmasti pärjäät jos ero on ainoa vaihtoehto teillä syntyvälle lapselle ehkä jopa parempi kun alku on rauhallista ja annat kaikkesi lapsillesi ettei hän joudu kärsimään sinun ja miehesi takia.Meillä tuosta tilanteesta meni eteenpäin vielä niin että lapsi oli hieman yli vuoden ennekuin erosimme ja lapsi on 2v4kk nyt eikä puhu..elämänsä alusta alkaen joutui elämään tuollaisessa tilanteessa kunnes pakkasin pojat ja lähdimme! :heart: :heart: Voimia sinulle,mitä ikinä teetkin! :heart: :heart:

 

En osaa sanoa muuta kuin että hae apua esim. perheneuvojalta. Mene sinne vaikka yksin ja yritä saada parisuhteesi paranemaan ja miehesi ymmärtämään tilanteen! Voimia sulle ap!! :hug: :hug:

 

Jaksoin hyvin lukea kertomuksesi.

Hyvä kun kirjoitit ja sait näin ainakin asiaa ulos itsestäsi. Seuraavaksi nyt ihan oikeasti otat asian keskusteluun miehesi kanssa. Rauhallisesti ja asiallisesti mutta päättäväisesti.

teidän on todella aika ryhtyä tekemään asialle jotakin jo siksi että yksi lapsi perheessänne kyllä vaistoaa vanhempiensa huonot vaöit ja siksi että olet raskaana ja täytät tärkeää elämäntehtävää kantamalla ja kasvattamalla masussa uutta tuloakastanne,

Miehesikin kyllä käyttäytyy kurjasti ja siihenkin täytyy tulla muutosta. Parisuhdeterapiat ovat hyvä vaihtoehto silloin kun molemmat ovat siihen halukkaita. mutta jos miehesi ei halua niin keskustelu on paikallaan. Tee vaikka niin että yritä järjestää pienemmälle lapselle hoitopaikka pariksi tunniksi ja menette miehenne kanssa ulos syömään tai kotona.

Keskustelkaa asiasta kahdestaan. Kerro miltä sinusta hänen käytöksensä tuntuu mutta yritä välttää syyttelyä. yritä kertoa hänelle myös hänessa olevista hyvistä puolista ja siitä miksi teidän pitäisi perheenä yhdessä jatkaa.

Kysy mitä hän haluaa parisuhteeltanne ja avioliitoltanne,tulevalta elämältä perheenä. Teidän tulisi aikaamyöten löytää keinot mennä samaan suuntaan kumpikin omaa polkuaan mutta päämäärän tulee olla sama. Eli onnellinen perhe-elämä jossa sekä lapset että etenkin aikuiset voivat oikeasti hyvin!!!

Se on mahdollista,tiedän kokemuksesta. Mutta se vaatii ponnistelua ja aikaa sekä tahtoa muutokseen. Perhe-elämä on välillä raskasta ja rasittavaa,jopa tylsää ja siinä helposti hukkaa itsensä mutta siitä on mahdollisuus saada myös onnellista ja tasa-painoista.

Onnea ja voimia tulevalle tielle. Enkeleitä matkaan ja tulette onnistusmaan!

 

Jaksoin hyvin lukea kertomuksesi.

Hyvä kun kirjoitit ja sait näin ainakin asiaa ulos itsestäsi. Seuraavaksi nyt ihan oikeasti otat asian keskusteluun miehesi kanssa. Rauhallisesti ja asiallisesti mutta päättäväisesti.

teidän on todella aika ryhtyä tekemään asialle jotakin jo siksi että yksi lapsi perheessänne kyllä vaistoaa vanhempiensa huonot vaöit ja siksi että olet raskaana ja täytät tärkeää elämäntehtävää kantamalla ja kasvattamalla masussa uutta tuloakastanne,

Miehesikin kyllä käyttäytyy kurjasti ja siihenkin täytyy tulla muutosta. Parisuhdeterapiat ovat hyvä vaihtoehto silloin kun molemmat ovat siihen halukkaita. mutta jos miehesi ei halua niin keskustelu on paikallaan. Tee vaikka niin että yritä järjestää pienemmälle lapselle hoitopaikka pariksi tunniksi ja menette miehenne kanssa ulos syömään tai kotona.

Keskustelkaa asiasta kahdestaan. Kerro miltä sinusta hänen käytöksensä tuntuu mutta yritä välttää syyttelyä. yritä kertoa hänelle myös hänessa olevista hyvistä puolista ja siitä miksi teidän pitäisi perheenä yhdessä jatkaa.

Kysy mitä hän haluaa parisuhteeltanne ja avioliitoltanne,tulevalta elämältä perheenä. Teidän tulisi aikaamyöten löytää keinot mennä samaan suuntaan kumpikin omaa polkuaan mutta päämäärän tulee olla sama. Eli onnellinen perhe-elämä jossa sekä lapset että etenkin aikuiset voivat oikeasti hyvin!!!

Se on mahdollista,tiedän kokemuksesta. Mutta se vaatii ponnistelua ja aikaa sekä tahtoa muutokseen. Perhe-elämä on välillä raskasta ja rasittavaa,jopa tylsää ja siinä helposti hukkaa itsensä mutta siitä on mahdollisuus saada myös onnellista ja tasa-painoista.

Onnea ja voimia tulevalle tielle. Enkeleitä matkaan ja tulette onnistusmaan!

 

Jaksoin hyvin lukea kertomuksesi.

Hyvä kun kirjoitit ja sait näin ainakin asiaa ulos itsestäsi. Seuraavaksi nyt ihan oikeasti otat asian keskusteluun miehesi kanssa. Rauhallisesti ja asiallisesti mutta päättäväisesti.

teidän on todella aika ryhtyä tekemään asialle jotakin jo siksi että yksi lapsi perheessänne kyllä vaistoaa vanhempiensa huonot vaöit ja siksi että olet raskaana ja täytät tärkeää elämäntehtävää kantamalla ja kasvattamalla masussa uutta tuloakastanne,

Miehesikin kyllä käyttäytyy kurjasti ja siihenkin täytyy tulla muutosta. Parisuhdeterapiat ovat hyvä vaihtoehto silloin kun molemmat ovat siihen halukkaita. mutta jos miehesi ei halua niin keskustelu on paikallaan. Tee vaikka niin että yritä järjestää pienemmälle lapselle hoitopaikka pariksi tunniksi ja menette miehenne kanssa ulos syömään tai kotona.

Keskustelkaa asiasta kahdestaan. Kerro miltä sinusta hänen käytöksensä tuntuu mutta yritä välttää syyttelyä. yritä kertoa hänelle myös hänessa olevista hyvistä puolista ja siitä miksi teidän pitäisi perheenä yhdessä jatkaa.

Kysy mitä hän haluaa parisuhteeltanne ja avioliitoltanne,tulevalta elämältä perheenä. Teidän tulisi aikaamyöten löytää keinot mennä samaan suuntaan kumpikin omaa polkuaan mutta päämäärän tulee olla sama. Eli onnellinen perhe-elämä jossa sekä lapset että etenkin aikuiset voivat oikeasti hyvin!!!

Se on mahdollista,tiedän kokemuksesta. Mutta se vaatii ponnistelua ja aikaa sekä tahtoa muutokseen. Perhe-elämä on välillä raskasta ja rasittavaa,jopa tylsää ja siinä helposti hukkaa itsensä mutta siitä on mahdollisuus saada myös onnellista ja tasa-painoista.

Onnea ja voimia tulevalle tielle. Enkeleitä matkaan ja tulette onnistusmaan!

 

Mä vaan jaksan ihmetellä sitä asiaa että miten ihmeessä teille nyt sitten on toinen lapsikin tulossa jos jo pidemmän aikaa on mennyt suhde niin ja näin. Oletko miettinyt että johtuisko miehesi käytös kenties siitä että ei olisi halunnutkaan tätä toista lasta... Aika karua kuulla mut naiset monesti haluaa enemmän lasta ja miehen on vaan "pakko" pysyä perässä että nainen pysyy tyytyväisenä.