Mitä mieltä? :Lapsella ADHD äiti ei halua diagnoosia...

Ei halua että lapsi leimataan diagnoosin takia erinlaiseksi...

 

No, se on tyhmää. Lapsi voisi hyötyä lääkityksestä ja muusta tuesta. Tulevaisuus ei vaikuta kovin hyvältä, jos on vaikeuksia, jotka yritetään piilottaa, sen sijaan, että saisi apua.

 

Kyllä lapsi saa tarvittaessa lääkitystäkin, vaikka diagnoosi puuttuisi. Mutta muita mahd.tukitoimia ei sit saakaan. :ashamed:

 

Typerä äiti mutta noita tuntuu riittävän. "Ei meidän Nico-Petterissä mitään vikaa ole, ette vain osaa opettaa sitä!". No mitäpä ne opettajat ja avustajat tietäisivätkään...

 

on hyvin yleistä. vie aikansa vanhempien hyväksyä tilanne. se on helppo sivusta sanoa miten toimia kun asia ei osu omalle kohdalle.

 

on hyvin yleistä. vie aikansa vanhempien hyväksyä tilanne. se on helppo sivusta sanoa miten toimia kun asia ei osu omalle kohdalle.

Tätä hyväksymistä on jo kestänyt 8 vuotta...

 

Lapsen kannalta surullista.. Mä oon avustaja ja muutaman tällasen, oikeen pahan tapauksen oon nähny. Ei pelkästään ADHD -tapauksia vaan muitakin.

 

Typerä äiti mutta noita tuntuu riittävän. "Ei meidän Nico-Petterissä mitään vikaa ole, ette vain osaa opettaa sitä!". No mitäpä ne opettajat ja avustajat tietäisivätkään...

ei se ole mistään typeryydestä kiinni. Vaan pelosta vierasta asiaa kohtaan. lapsen sairastuminen, epäilyt ja diagnoosit ovat vaikeita asioita. eikä varmasti helpota asiaa että ihmisiä arvostellaan ja haukutaan tyhmiksi jne. moni nykypäivänä vieläkin syyttää vanhempia lasten kehityksen häiriöistä ja ongelmista.

 

Kyllä lapsi saa tarvittaessa lääkitystäkin, vaikka diagnoosi puuttuisi. Mutta muita mahd.tukitoimia ei sit saakaan. :ashamed:

Joo, meilläkin kokeilussa nyt tuolle uneksijalle. Mutta en vois kuvitellakaan syöttäväni lääkkeitä pidempiaikaisesti ilman kunnon diagnoosia... Se lääke on kuitenkin huumeeksi luokiteltu. Muutenkin, kaikki mahdollinen tuki on tarpeen.

Todella rampauttavaa lapselle, minun mielestäni, että oma äiti on niin ennakkoluuloinen. Lapsen on kumminkin hyvä tietää, mikä hänellä on, muuten voi käydä itsetunnon päälle, jos ei kykene samaan, kuin muut.

 

ei se ole mistään typeryydestä kiinni. Vaan pelosta vierasta asiaa kohtaan. lapsen sairastuminen, epäilyt ja diagnoosit ovat vaikeita asioita. eikä varmasti helpota asiaa että ihmisiä arvostellaan ja haukutaan tyhmiksi jne. moni nykypäivänä vieläkin syyttää vanhempia lasten kehityksen häiriöistä ja ongelmista.

Kyllä se minusta on ihan silkkaa typeryyttä jos vanhemmat ei sen vertaa tajua että ottaisivat apua vastaan jos sitä noin selvästi tarjotaan. Entä jos lapsella olisi jalka poikki ja vanhemmat jättäisivät viemättä lääkäriin? Olisiko se "pelkoa vierasta asiaa kohtaan" vai ihan typeryyttä?

 

ei se ole mistään typeryydestä kiinni. Vaan pelosta vierasta asiaa kohtaan. lapsen sairastuminen, epäilyt ja diagnoosit ovat vaikeita asioita. eikä varmasti helpota asiaa että ihmisiä arvostellaan ja haukutaan tyhmiksi jne. moni nykypäivänä vieläkin syyttää vanhempia lasten kehityksen häiriöistä ja ongelmista.

Kyllä se minusta on ihan silkkaa typeryyttä jos vanhemmat ei sen vertaa tajua että ottaisivat apua vastaan jos sitä noin selvästi tarjotaan. Entä jos lapsella olisi jalka poikki ja vanhemmat jättäisivät viemättä lääkäriin? Olisiko se "pelkoa vierasta asiaa kohtaan" vai ihan typeryyttä?

Edelleen moni luulee, että ADHD on tyyliin joku kehitysvamma tai mielisairaus. Ja että ADHD-henkilö on joku sekopää.

 

Ja ihmisten ennakkoluulot ovat käsinkosketeltavia, todellakin jotkut leimaavat adhd:n niin että koko ihminen on aivan mätä ja häntä ei tarvitse kunnioittaa yhtään. On todella viisaitakin ihmisiä jotka eivät lokeroi samalla tavalla vaan kaikki diagnoisoidut ihmiset ja diagnosoimattamat jokainen erityistarpeineen saavat kunnioittavaa kohtelua.

 

Edelleen moni luulee, että ADHD on tyyliin joku kehitysvamma tai mielisairaus. Ja että ADHD-henkilö on joku sekopää.

Sitä suuremmalla syyllä luulisi apua hakevan.

 

tällä palstallakin on nähty näitä kommentteja siitä kuinka jotku naapurin kakara huutaa ja raivoaa aina ja vanhemmat ei muuta tee kuin katsoo. ja kuten olen silloinkin sanonut, aina ei voi tietää mitä asioitten takana on. Ja edelleen sanon kuinka vaikeaa joidenkin on hyväksyä sitä että heidän lapsellaan on jotain " vialla". Timppa:jalka poikki on aivan eri asia, siitä parannutaan.
*muoks* on toki vahempia jotka eivät oikeasti välitä, halua tai jaksa hakea tai ottaa vastaan apua. mutta heitä on häviävän vähän. Että nuo typeryys jutut on kyllä taas ihan sitä itteänsä...

 

Kostautuu sitten vanhemmiten, lapsihan siitä lopulta kärsii.

 

Timppa:jalka poikki on aivan eri asia, siitä parannutaan.
*muoks* on toki vahempia jotka eivät oikeasti välitä, halua tai jaksa hakea tai ottaa vastaan apua. mutta heitä on häviävän vähän. Että nuo typeryys jutut on kyllä taas ihan sitä itteänsä...

Jos koulussa opettaja ja avustajat on sitä mieltä että lapsi tarvitsee apua ja sitä varten lausunnon niin mitä se vanhempien käyttäytyminen sitten on jos eivät suostu asiaa hoitamaan kuntoon? Vaikka vanha sanonta sanoo että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis niin kyllä se tässä tapauksessa on lapsi joka kärsii. Ja vielä lopun ikänsä. Joku sanoo sitä häpeäksi, toinen ylpeydeksi. Minusta se on vaan typerää.

 

Ei diagnoosia aina tarvita. Ja miten muka tiedetään, että on adhd, ellei siitä ole diagnoosia?

Vain siinä tapauksessa, että lapsi tarvitsee tukitoimia, joita saa diagnoosilla, sillä on merkitystä.

 

Mistä tiedetään että on adha jos kerran ei äiti halua diagnoosia? Ei se tarkoita sitä että on adhd jos on vilkas lapsi jota naapurin äiti ei vain siedä silmissään. Mua ottaa niin syvästi päähän tämä nykyajan hössötys että terveitä lapsia harvemmin enää missään on!!

 

Mistä tiedetään että on adha jos kerran ei äiti halua diagnoosia? Ei se tarkoita sitä että on adhd jos on vilkas lapsi jota naapurin äiti ei vain siedä silmissään. Mua ottaa niin syvästi päähän tämä nykyajan hössötys että terveitä lapsia harvemmin enää missään on!!

joo ennen oli vilkkaampia lapsia ja hiljaisempia lapsia ja sitten niitä ns. normaaleja. Nykyään lyödään leima otsaan vilkkaammille ja hiljasemmille kun jotain vikaahan niissä tarttee olla.

 

Eiköhän lapsi leimaudu jo käytöksen takia jos sillä on ADHD Kun saa diagnoosin niin se helpottaa avun saamista sekä lapsele että muulle perheelle.

 

Edelleen moni luulee, että ADHD on tyyliin joku kehitysvamma tai mielisairaus. Ja että ADHD-henkilö on joku sekopää.

Sitä suuremmalla syyllä luulisi apua hakevan.

Ei haluta, koska se on monelle hirveä häpeä.

 

Sääli lasta.Saisi mahdollisen erityisopetuspäätöksenkin helpommin.

 

Edelleen moni luulee, että ADHD on tyyliin joku kehitysvamma tai mielisairaus. Ja että ADHD-henkilö on joku sekopää.

Sitä suuremmalla syyllä luulisi apua hakevan.

Ei haluta, koska se on monelle hirveä häpeä.

Tai vaikkei olisi vanhemmille itselleen häpeä niin ympäristölle voi sitä olla ja tämän leimautumisen pelossa vanhemmatkaan ei sitä diagnoosia halua. Ja kun aikansa kuuntelee/lueskelee muiden kertomuksi siitä millaisia lapsia kenelläkin on ollut niin ehkei oman lapsen ongelmat sittenkään kuulosta niin isoilta...

Ja loppupelissä kysymysmerkki on myös millaisia tukitoimia tälle adhd lapselle oikeasti olisi tarjolla. Voiko olla että tuo lapsen leimautuminen kuulostaa sittenkin suuremmalta ongelmalta kuin diagnoosin tarjoamien "apujen" pois jääminen...?

 

Ei halua että lapsi leimataan diagnoosin takia erinlaiseksi...

Normal.

Jos äitillä rahkeet riittää, niin toiminta on aivan oikeaa.

 

Eiköhän lapsi leimaudu jo käytöksen takia jos sillä on ADHD Kun saa diagnoosin niin se helpottaa avun saamista sekä lapsele että muulle perheelle.

Ei ole noin yksioikoista... Minulla on adhd ja ihan virallinen diagnoosikin, mutta se nyt tuskin oli kovinkaan leimaavaa lapsuudessani tai nuoruudessani. En ole tarvinnut koulussa tukitoimia, mutta toisaalta, ehkä olisin kirjoittanut useamman laudaturin, jos niitä olisin saanut... Diagnoosin sain aikuisena ja se kyllä selvensi paljon sitä, miten ja miksi minusta tuli minä.

Osalla lapsistani on ½valmis diagnoosi neuropsykkarin laatikossa, JOS sitä joskus tarvitaan. Mutta en halua suotta merkinnän roikkuvan lapsen papereissa. Ymmärrän kyllä molemmat kannat: apua saa diagnoosilla, mutta jos sitä ei tarvita, diagnoosi on vain painolasti. Se, missä kohdin vaakakupit keikahtavat, on vaikea arvioida.