Mitä mieltä olette onko vanhempien ero joissakin tapauksissa

liian helppo.
siis, että suhteella olisi mahdollista kehittyä ja tunteitakin palautella kunhan nyt malttaisi odottaa kuukauden tai vuoden.
Toki ero voi olla se paras vaihtoehto ja joskus ainoa vaihtoehto.
Mutta jos on kerran avo-tai avioliittoon asti päästy ja lapsiakin tehty niin ei saisi luovuttaa niin helposti.

Itse olen ollut naimisissa 5vuotta ja yhdessä 8vuotta ja siihen on mahtunut jos jonkin näköisiä juttuja jo.
joskus on tuntunut siltä, että ei ole tunteitakaan toista kohtaan, mutta jostain ne on sitten tullut kuitenkin.
en tiedä ollaanko yhdessä lopun ikää, mutta ainakin siihen yritetään jos kummallakin on hyvä olla näin.

 

Tiedän monen monta eroa, joiden kohdalla olen mielessäni ajatellut, että olipa helppo. Itse olisin aikoinani kaivannut myös enemmän yritystä toiselta osapuolelta.

 

Musta ihmiset tosiaan eroaa turhan nopeasti, vaikka ei ole edes käyttänyt kaikkia oljenkorsia. Musta maailma on myös mennyt aika itsekeskeiseksi ja mietitään vaan, että mitä minä saan tästä ja tästä. Yhteisöllisyys on hävinnyt. Musta ei pidä luovuttaa esim. ilman kunnon keskusteluita ja jos keskustelut ei johda mihinkään niin jotain parisuhdeterapiaa tai jotain muuta tällaista, jotta pari alkaa ymmärtää toisiaan. Oletettavasti siis, että molemmat edelleen haluavat tehdä kaikkensa suhteessa. Apua pitäisi hakea ennenkuin on siinä pisteessä, ettei jaksa enää tippaakaan eikä enää huvita edes korjata suhdetta.

Toki avioero voi olla monissa tapauksissa oikeinkin, myös lapsien kannalta. Myös on sellaisia tapauksia, joissa ei paljon keskusteluita tarvita (esim. pahoinpitely tjms.).

 

Ollaan oltu avopuolison kanssa yhdessä 6 vuotta, joista asuttu yhdessä kohta kolme vuotta. Meillä on sellainen ns. uusioperhe. Minulla on 4 lasta edellisestä elämästä, joista 3 asuu kotona. Miehelläni on 2 lasta, jotka asuvat äitinsä kanssa ja ovat meillä joka toinen viikonloppu, lomilla ja joskus muuten vaan. Hyvin ollaan sopeuduttu. Heinäkuun 10. päivä meille syntyi yhteinen pieni poika.
Meidän suhde on ollut vaikea jo alusta alkaen. Jotenkin tuntuu, ettei mies ole halunnut kunnolla sitoutua yhteiselämään, vaikka yhdessä asutaankin ja yhteinen lapsi on. Hän on aina ollut sellainen, että hän tekee mitä haluaa, eikä paljon kysele toisen mielipidettä. Olen monta kertaa ajatellut lähteä suhteesta, mutta aina joku pieni asia on saanut jäämään ja uskomaan parempaan.
Minä olen ollut se joustavampi osapuoli, eikä varmasti oltais oltu enää pitkään aikaan yhdessä, jos en olisi antanut periksi monessa asiassa, ehkä liian paljonkin. Omaa tyhmyyttäni! Jos mies lähtee johonkin, hän ilmoittaa, että hän lähtee nyt, ei paljon kysele, onko mitään ,jos hän lähtee. Tai esim. kohteliaisuuttaan voisi sanoa vaikka, että mitäs jos hän menisi baariin tai jonnekin mihin milloinekin on menossa. Mutta, kun ei. Ilmoittaa joskus, kun on jo lähdössä, tai sitten edellisenä päivänä. Meillä ei puhuta asioista, koska hän ei ole koskaan puhunut mistään asioista kotona. Jos otan jonkun asian puheeksi, niin hän loukkaantuu siitä, eikä aina edes vastaa.
Meillä ei ole mitään läheisyyttä. Minä haluaisin, mutta miehelle riittää, kun asutaan saman katon alla ja ollaan kuin kämppäkavereita. Ei läheisyyttä, ei juttelua, ei mitään kahden aikuisen ihmisen välistä kanssakäymistä.
Nyt tuntuu, että tuli viimeinen pisara eilisen ja tän päivän perusteella. Eilen mainitsin hänelle asiasta, kun kotona saa niin harvoin seksiä, 2 kuukauden välein, eikä sitä tarvitse mistään kalenterista tarkistaa, vaan pysyy väistämättä mielessä. Kysyin, onko siihen jotain tehtävissä, niin vastaus olisi, että ehkä joskus! Mikä tuo tuollainen vastaus on. Ja tänään taas siirsi yhteiseltä tililtä, johon on varattu remonttirahaa taloa varten, omalle tililleen ja maksoi lainanlyhennyksensä. Meiltä molemmilta menee tilistä tietty summa lainanlyhennystilille ja hänellä ei omalla tilillään riittänyt rahaa siihen, joten käytti remonttirahoja. Minulla ei ole oikeutta ottaa sieltä rahaa, vaikka tilini olisi tyhjä. Reilua(ko)?
Kun hän oli isyyslomalla, niin hän remontoi autotallia ja joi olutta siellä joka päivä. Ei siinä sinänsä mitään, mutta kun se autotalli ei valmistunut lomien aikana, eikä ole vieläkään valmis, kun ei jaksa kiinnostaa jatkuva remontin teko. Pojan kanssa on ollut aika vähän. Kertaakaan ei ole ulos pukenut nukkumaan ja jos sanon hänelle jotain, mitä laita pojalle päälle, niin kyllä hän tietää. Onneksi ei tarvinnut tänäänkään laittaa ulos nukkumaan, kun olin kotona.
Olen yrittänyt puhua miehelleni tunteistani ja mitä minä haluan ja olen kysynyt mitä hän haluaa tulevaisuudelta yms. Mitään selviä vastauksia en ole koskaan saanut. Ei mies edes aina vastaakaan, vaikka kysyn jotain, hyvä kun kuuntelee. Itse en jaksaisi tällaisessa liitossa. Ei miehen puolelta ole ollut rakkautta enää pitkään aikaan, jos sitä edes koskaan on ollutkaan. Senverran vaikea taival meillä on ollut. Itse uskon ainakin vielä rakastavani häntä, mutten jaksais enää, kun joutuu suukkoja ja halauksia kerjäämään.
En halua elää avoliitossa vaan lapsen takia. Pärjäisin ihan hyvin itsekseni vauvan ja isompien lasten kanssa. En ainakaan itse ole kovin heppoisin perustein eroamassa. Kaikkeni olen yrittänyt.
Toki onhan niitäkin, jotka eroavat liian helposti. Kaikkensa pitää yrittää, jotta sitten ei voi myöhemmin miettiä, miksi en yrittänyt. Joskus vaan ei suhde toimi ja silloin on parempi erota. Eroja voi olla monenlaisia. Se riippuu ihan ihmisistä itsestään.

 

Pärjäisin ihan hyvin itsekseni vauvan ja isompien lasten kanssa. En ainakaan itse ole kovin heppoisin perustein eroamassa. Kaikkeni olen yrittänyt.
Toki onhan niitäkin, jotka eroavat liian helposti. Kaikkensa pitää yrittää, jotta sitten ei voi myöhemmin miettiä, miksi en yrittänyt. Joskus vaan ei suhde toimi ja silloin on parempi erota. Eroja voi olla monenlaisia. Se riippuu ihan ihmisistä itsestään.

Oletteko hakeneet ammattiapua ja olisko miehesi/sinä valmis tulemaan sellaiseen?

Yleensä aina vie vanhan parisuhteen ongelmat uuteen, jos niitä ei ikinä kunnolla käsittele. Nyt kun teillä molemmilla on ollut ilmeisesti vanhat liitot, voi olla, että niitä vanhoja ongelmia on tullut suhteeseen tuplasti.

 

Monesti ulkopuolisen silmissä jonkun muun ero voi vaikuttaa "liian helpolta", koska emme näe kulissien taakse sinne perhe-elämän raakaan todellisuuteen.

Ulkopuolisen on paha lähteä tuomitsemaan ketään "liian helposta" erosta, kun ei kuitekaan tiedä kaikkia eroon liittyviä juttuja.

 

Meillä mies halusi eron. Minusta liian helposti. Ensin halusi toisen lapsen, lapsi syntyi. Oli ristiäiset niin vähän sen jälkeen halusi eron. Ei kuulemma enään tykännyt minusta.

 

Meillä mies halusi eron. Minusta liian helposti. Ensin halusi toisen lapsen, lapsi syntyi. Oli ristiäiset niin vähän sen jälkeen halusi eron. Ei kuulemma enään tykännyt minusta.

ikävän tuttua |O
... ja lainat ahdisti, löytyi toinen mielenkiintoisempi nainenkin netistä.
Keskusteluja ei tarvittu, kämppä tyhjeni silmissä ilman mitään sopimusta kuka mitäkin saa jne... Lapsille puhui ilkeyksiä minusta, naapureiden kuullen nimitteli ja arvosteli.

ja perästä alkoi minun hirveä syyllistäminen kun sain asiat järjestykseen ja aloinkin pärjäämään lasten kanssa.
Sitte oltas tultu takas ja luvattu maat ja mammonat ku omat asiansa oli saanu sekoitettua, lisää lainaa tehtyä jne. pyh sanon minä! :headwall:

 

Meillä mies halusi eron. Minusta liian helposti. Ensin halusi toisen lapsen, lapsi syntyi. Oli ristiäiset niin vähän sen jälkeen halusi eron. Ei kuulemma enään tykännyt minusta.

ikävän tuttua |O
... ja lainat ahdisti, löytyi toinen mielenkiintoisempi nainenkin netistä.
Keskusteluja ei tarvittu, kämppä tyhjeni silmissä ilman mitään sopimusta kuka mitäkin saa jne... Lapsille puhui ilkeyksiä minusta, naapureiden kuullen nimitteli ja arvosteli.

ja perästä alkoi minun hirveä syyllistäminen kun sain asiat järjestykseen ja aloinkin pärjäämään lasten kanssa.
Sitte oltas tultu takas ja luvattu maat ja mammonat ku omat asiansa oli saanu sekoitettua, lisää lainaa tehtyä jne. pyh sanon minä! :headwall:

Meillä kans asuntolaina mutta minä sain sen omiin nimiin . Miehelle ei jäänyt muuta kun sohva ja tv. Lapsiakin tapaa kun töitten lomasta kerkiää. Nyt kun olen hankkinut ja tehnyt muutoksia taloon, kyllä miestä potutta kun näkee et mie pärjään

 

[quote="Ullukka"ll]
En halua elää avoliitossa vaan lapsen takia. Pärjäisin ihan hyvin itsekseni vauvan ja isompien lasten kanssa. En ainakaan itse ole kovin heppoisin perustein eroamassa. Kaikkeni olen yrittänyt.
Toki onhan niitäkin, jotka eroavat liian helposti. Kaikkensa pitää yrittää, jotta sitten ei voi myöhemmin miettiä, miksi en yrittänyt. Joskus vaan ei suhde toimi ja silloin on parempi erota. Eroja voi olla monenlaisia. Se riippuu ihan ihmisistä itsestään. [/quote]

en tarkoittanut, että yhdessä pitäisi olla lasten takia vaan lasten takia yrittämään ehkä enemmän.
mutta jos mies on alusta asti käyttäytynyt noin niin olisi aika harkita mitä elämältään tahtoo.
parisuhde terapia voisi olla kokeilun arvoinen, mutta siihenkin kyllä tarvitaan molempia ja kertomasi perusteella arvelen ettei miehesi kovin helpolla siihen lähtisi.
kyllä, uskon, että olet yrittänyt kaikkesi, nyt olisi miehen vuoro alkaa yrittämään jos häneltä tahtoa vielä löytyisi.

 

Miehellä oli ennen minua jo vaikea parisuhde takanaan ja heidän eronsakin oli riitainen. He olivat käyneet perheneuvolassa pojan takia, silloin aloittivat, kun poika oli 5 vuotias. Nyt poika täyttää 15 vuotta ja nyt on sitten pojan käynnit lastenpsykiatrin poliklinikalla loppu. Poika on kunnossa 10 vuotta kestäneiden vaikeuksien takia. Sieltä edellisestä liitosta moni asia varmaan juontaa juurensa. Ei ole selvitetty ja käyty läpi asioita ja nyt meillä tuntuu olevan samanlaista. Luulen, ettei miestä kiinnosta lähteä mihinkään terapiaan, kun takana on 10 vuotta pojan kanssa käyntejä milloin missäkin psykiatrian poliklinikalla tai psykoterapiassa yms. On ollut tämä 6 vuottakin välillä yhtä hel*****ä. Onneksi poika on kuitenkin nyt ok.
Ei me miehen kanssa olla tänään puhuttu paljon mistään. Jos olen jotain kysynyt, niin hän on saattanut vastata.
Kaikkia miehiä ei tietysti pidä syyllistää, sillä onhan naisissakin sellaisia, jotka eivät halua jatkaa suhdetta ja joskus miehelle tulee yllätyksenä, että nainen haluaa erota. Sellaisiakin miehiä on vielä olemassa, jotka haluaisivat elää parisuhteessa, jossa kaikki asiat on kunnossa ja elämä on tuttua ja turvallista. Naisissakin on sellaisia, jotka eivät halua jäädä paikoilleen, vaan haluavat vaihtelua elämäänsä ja silloin se tuttu, turvallinen oma mies ei kuulu siihen elämään. Mutta mikä sitä kukaan on tuomitsemaan toisten liittoa tai eroa, kun ei kukaan muu kuin itse tiedä oman suhteensa todellisuuden. Aina sitä toivoisi kaikkien liitolle onnellista loppua, mutta eihän se tietysti niin mene. Olisi liian helppoa, jos kaikki olisivat onnellisia suhteessaan.
Minä olisin vaan halunnut rakastaa ja olla rakastettu sellaisena, kuin minä olen. Olisin halunnut elää mieheni kanssa elämämme loppuun asti, mutta niin kai ei ole tarkoitettu.
Ehkä jossain on vielä olemassa joku minua varten!!? Mutta kuka huolisi enää 5 lapsen äitiä omakseen? Ei taitaisi olla ruuhkaa oven takana. Eipä tässä kyllä mitään uutta suhdetta kaipaa, jos tämä entinen päättyy. Rakastan miestäni, vaikka on kuinka vaikeaa, mutta minuun sattuu syvälle sydämeen. Tunnen jatkuvaa ahdistusta suhteesta. Ja siitä huolimatta olen onnellinen, kun hän yöllä tulee kotiin, kömpii viereen sänkyyn, vaikkei lähelle tulekaan. En haluaisi, että elämäni valuu hukkaan, mutta eroratkaisu on niin hemmetin vaikea. Pitäisi taas miettiä, miten aloittaa uuden elämän ja missä asuu yms. Asunto, joka vasta on hiljattain hankittu, menisi myyntiin ja tuntuu surulliselta, kun meillä on ensimmäinen yhteinen koti. Ei niinkuin haluaisi vielä luovuttaa. Tuntuu, että pettää itsensä, jos nyt eroaa. Kaikkensa täytyy yrittää, mutta määräänsä enempää ei voi. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan.
Mies oli unohtanut kertoa, että hänellä on tänään yhden työkaverin 50-vuotis juhlat saunomisen ja illanvieton merkeissä. Eilen mainitsi siitä ohimennen.

 

Ullukka. Kerro miehellesi huonot olosi. Aina voit myös kysyä haluaako hän lähteä parisuhdeterapiaan. Ei kannata olettaa toisen ajatuksia ellei niistä kysy. Etkä ainakaan mitään menetä jos niistä kysyt. Yritä saada keskusteluvyöhdit avautumaan jollain tavalla!

Koska edelleen rakastat miestäsi ja koet vielä pieniäkin onnellisuuden merkkejä, ei kannata heittää suhdetta menemään!

Muista lauseesi:
"Ja siitä huolimatta olen onnellinen, kun hän yöllä tulee kotiin, kömpii viereen sänkyyn, vaikkei lähelle tulekaan. "

Ymmärrän kyllä, että olet väsynyt. Mutta onko 5:n lapsen äitinä yksin sitten sen parempaa?

 

Helppoa?

MIKÄ erossa on helppoa?

*kysyn vaan*

 

Kieltämättä välillä tuntuu, että aika heppoisin perustein erotaan. Esim. kyllästyminen ei mun mielestä ole syy eroon. Eihän sitä huumarakkautta koko ajan ole, kaikkihan sen tietää.

Olen mä ittekki eronnu, syitä en ny ala erittelemään sen kummemmin, ku että kingi A. Hol. vei voiton. Ja sillon häveten tunnustin asianajajalle, että oltiin oltu viis vuotta naimisissa, ja se kirjotti jonnekki, että "ovat olleet kauan naimisissa". KAUAN!!!!

Mutta pahapa tuo on mennä kenenkään eroista mitään sanomaan, ku ei tiiä oikeesti toisten elämää.

 

no meidän ero oli kaikkea muuta kuin helppo mutta sitä mieltä olen että liian helpolla mies luovutti. se on jäänyt mua harmittamaan etten tiennyt mikä mätti enkä täten ole voinut itsekään tehdä tarvittavia parannuksia. jotenkin tuntuu ettei sille liitolle annettu edes mahdollisuutta. mies oli omasta mielestään yrittänyt ja minä en tiennyt missään olevan niin suurta vikaa että eroa mietitään. mutta mä en usko että yksikään ero on helppo.

 

Ei ero varmaan koskaan ole helppo. Sitä joutuu tekemään vaikeita päätöksiä ja sitten on elettävä loppu elämä niitten tekemiensä päätösten kanssa. Sit jos jossain kohtaa huomaakin tehneensä väärin ja sitten on liian myöhäistä yrittää enää korjata tilannetta. Siksi minäkään en ole vielä eronnut, vaikka on ollut mielessä. Jos liitto päättyy eroon, oli se sitten avo- tai avioliitto, niin kun se on kerran mennyt rikki, niin sitä ei voi enää korjata. Minä tiedän, että jos me nyt erotaan, niin koskaan ei takaisin palata. Siispä jaksan vielä yrittää. Ainakin pienen hetken.
Minä olen puhunut miehelleni tunteistani ja siitä mitä minä haluan ja olen kyllä kysynyt häneltäkin, mitä hän haluaa suhteelta ja yhteiselämältä, mutta kun ei hän osaa sanoa yhtään mitään. Olen myös kysynyt suoraan, haluaako hän olla minun kanssani, niin ei sitäkään voi suoraan sanoa, murahtaa vaan jotain mmm. Pitäisikö tuo tulkita silleen, että haluaa olla? Tunnen hänet senverran hyvin, ettei tuo parisuhdeterapia tule kuuloonkaan. Hänellä on kyllä masennus taustalla, mutta en jaksa uskoa, että kaikkea voi laittaa senkään piikkiin. Paljon voi, muttei ihan kaikkea. Uskon, että kaikki asiat järjestyy joskus, niinhän asioilla on tapana järjestyä.