Mitä mieltä yksilapsisuudesta?

Heips!
Mitä mieltä olette yksilapsisuudesta? Onko se hyvä vai pitäisiko hankkia sisarus vielä 4-kymppisenä? Edesmennyt arkkiatri Ylppö aina sanoi, että parasta mitä lapselle voi antaa on sisarus. Mitä mieltä sinä olet? Olen vasta raskaana ensimmäisen kanssa 28. viikolla, kaikki mennyt hyvin. Mutta huomaan jo tätä pohtivani...ainokainen vai vielä raskaaksi. Suurena siunauksena pidän jo tätä yhtä. Näin "vanhoilla päivilläni" rakastunut uranainen. Kiitos mielipiteistänne!!!

 

Hei, mun mielipide on, että lapsia olisi mukavaa olla kaksi tai enemmän =) Ja nythän puhutaan sitten mielipiteistä, toivottavasti keskustelu pysyy asiallisena... =)

OLen itse 38 ja alle puolentoista vuoden kuluttua 40. Mies on nyt 45 ja hänellä aikaisempia lapsia kolme 18 v 15v ja 12 v. Halusin ehdottomasti esikoisellemme 3v5kk sisaren ja sen sitten pitkien vakuuttelujen ja suostuttelujen jälkeen sainkin. Nyt pikkusisko on 1v8kk ja sisarusten leikki sujuu ihanasti, tosin myös joka päivä tapellaan, mutta sekin kuuluu kasvuun.

Olen itse jaksanut hyvin lasten kanssa kotona, mutta myönnetään, että miehelle tämä uusi pikkulapsivaihe on ollut hieman raskaampi.

Onnellista raskautta ja rakkautta teille! =)

 

Minä kannatan yksilapsisuutta. Itsellä oli sisarus jonka kanssa AINA tapeltiin,oisin halunnut olla ainokainen. Nyt aikuisena ei paljon puhuta noin pari kertaa vuodessa ja harvemmin nähdään.
Nyt oman tyttöni äitinä en halua enää lapsia. Siis tyttömme ei saa sisaruksia! Enkä koe sitä huonona asiana, sillä kavereitakin on hoidossa tarpeeksi. Tyttömme saa kaiken hellyyden ja muunkin eikä tarvi jakaa kenenkään kanssa. Ja kaikki on paljon helpompaa yhden kanssa.
Aina kuulee valituksia äideiltä et aika ei riitä mihinkää, kun on parikin lasta.

 

Minusta yksilapsisuus on ihan hyvä asia. Itselleni on kolmas lapsi tulossa, sillä olen aika emo-tyyppi. Esikoisen ja keskimmäisen välissä oli 6,5 ikä-ero, joten voin kokemuksesta sanoa, että yhden lapsen kanssa on todella helppoa. Minusta tärkeintä on, että äiti jaksaa hyvin. Itselläni on yksi veli, johon olen ollut aika etäinen aikuisena. Lapsena olimme läheisiä. Miehelläni on ollut kaksi siskoa ja veli. Minusta on ihanaa viettää mm. joulua isolla porukalla. Tyttäremme paras kaveri on hänen serkkunsa. Olen aina haaveillut neljästä lapsesta, mutta aika näyttää. Älä ota vielä raskausaikana paineita mahdollisista sisaruksista. Katso kuinka jaksat yhden vauvan kanssa. Ei sitä voi etukäteen tietää millainen uusi tulokas on ja kuinka nopeasti itse toipuu synnytyksestä jne. Onnea odotuksellesi.

 

Itse suosin ilman muuta suurempaa lapsilaumaa kuin vain yhtä ainokaista. Vaikka vanhemmat eivät suoranaisesti lellisi ainokaistaan, niin onhan se selvää että ainoa lapsi vääjäämättä saa yksin sen huomion mitä vanhemmilla on antaa, eli siinä mielessä ainoa lapsi tulee hemmotelluksi. Lisäksi on korvaamattoman arvokasta kasvaa perheessä jossa on muitakin lapsia, oppii ihan toisella tavalla jakamista.
Mitä sisarkateuteen tulee, josta joku jo aiemmin kirjoitti, niin sitä tietysti ilmenee, mutta se on luonnollista. Kysyin kerran tutulta terapeutilta tuosta sisarkateudesta, ja hän kertoi että jos kasvaa ilman sisaruksia, niin siitä huolimatta joutuu myöhemmin aikuisella iällä kokemaan vastaavanlaisia tunteita kuin sisarkateus, eli sen tyyppiset tunteet kuuluvat ihmisen psyykkiseen kehitykseen ja ne ainoastaan ilmenevät viiveellä ilman sisaria kasvaneilla, vaikkapa parisuhde-ongelmina.
Ainoa lapsi joutuu myös kohtamaan vanhempiensa kuolemat yksin, ja ennen sitä mahdollisesti yksin huolehtimaan ikääntyvistä vanhemmistaan, toisin kuin ei-ainokainen jolla on sisar jakamassa vastuuta vanhemmistaan.

Toivotan oikein hyvää odotusta! Toivottavasti saat lisää asiallisia kommentteja.

 

Minä olen sitä mieltä, että vielä tuossa vaiheessa ei kannata stressata tätä asiaa miettiessä, aika näyttää miltä sitten tuntuu kun esikoinen on tullut taloon ja vähän kasvanutkin.
Itselläni on vain yksi lapsi, poika 5v, enkä oikeastaan vieläkään ole tehnyt lopullista päätöstä, mutta tällä hetkellä tuntuu että yksi saa riittää. Asumme suht kaukana muista sukulaisista joten lapsenvahtia ei aina ole ollut helppo järjestää, eikä mahdollisuutta viedä poikaa esim. mummolaan pariksi tunniksi sillä välin kun itse kävisi vaikka lenkillä tai uimassa tai elokuvissa.
Koskaan en olisi tahtonutkaan kahta ihan pientä yhtä aikaa, halusin keskittyä yhteen vauvaan kerrallaan, ja niin paljon kuin sisaruksista on hyviä puoliakin, saattaa joskus käydä myös niin että se ensimmäinen 'joutuu' kasvamaan isoksi liian pian kun heti perään tulee toinen vauva. Jossain vaiheessa ajattelin että silloin kun ensimmäinen lähtee kouluun olisi kiva olla kotona, vaikka sitten äitiyslomalla, eikä se mahdottomuus ole vieläkään, saas nähdä tuleeko aloitettua alusta uudestaan. Siinä onkin yksi hyvä syy tehdä lapset peräkkäin, koko ajan elämä helpottuu kun lapsi kasvaa, oma mukavuudenhalu kasvaa samaa tahtia eikä enää välttämättä halua aloittaa samaa rumbaa uudestaan.
Ja kannattaa muistaa ettei se päätös viime kädessä ole kenenkään meidän(paitsi olla tekemättä), lapsia saadaan, tekeminen ei aina onnistu vaikka halua olisikin.
Nauti raskaudesta täysin sydämin ja jätä tulevaisuudesta huolehtiminen myöhemmäksi, olisi ainut neuvo jonka tuohon voi antaa.
Onnellista odotusta :hug:

 

Kyllä minä tykkään, että hyvä on olla sisaruksia - varsinkin sitten aikuisena. Jos ei itse jostain syystä omia lapsia saa, pääsee olemaan setänä tai tätinä. Ja ikäääntyvistä vanhemmista ei tarvitse yksin huolehtia. Ystävät kumminkin tulevat ja menevät, sisarusten kanssa on vain läheisempiä ja etäisempiä kausia. Lisäksi useimmat tuntemani ainoat lapset ovat melko itsekeskeisiä ja huonoja antamaan tilaa toiselle.

Mutta ei tätä tarvitse stressata. Tämmöiset asiat kun harvoin ovat kokonaan vanhempien omassa päätäntävallassa.

 

itselläni on sama kysymys mielessä pyörinyt. Tuntuu siltä että kiva olis lapsell leikkikaveri olla kotona, oppisi paremmin jakamaan, mutta minulla oli koko raskaus aika ja synnytys erittäin vaikeat, joten neuvola kehoitti miettimään tarkoin mitä teen. Odottele nyt se raskaus loppuun ja keskity ensin tähän vauvaan ja kunhan aikaa hieman on kulunut niin varmaan oikea ratkaisu löytyy..

 

\

Minä kannatan yksilapsisuutta. Itsellä oli sisarus jonka kanssa AINA tapeltiin,oisin halunnut olla ainokainen. Nyt aikuisena ei paljon puhuta noin pari kertaa vuodessa ja harvemmin nähdään.
Nyt oman tyttöni äitinä en halua enää lapsia. Siis tyttömme ei saa sisaruksia! Enkä koe sitä huonona asiana, sillä kavereitakin on hoidossa tarpeeksi. Tyttömme saa kaiken hellyyden ja muunkin eikä tarvi jakaa kenenkään kanssa. Ja kaikki on paljon helpompaa yhden kanssa.
Aina kuulee valituksia äideiltä et aika ei riitä mihinkää, kun on parikin lasta.

Mulla ei ole mitään yksilapsisuutta vastaan, se on jokaisen ihan oma asia, mutta tuo ei ole mielestäni hyvä, että "tyttö saa kaiken hellyyden eikä tarvi jakaa mitään kenenkään kanssa..." Lapsella on tulevaisuudessa vaikeuksia, jos "saa" kasvaa jossain pumpulissa eikä opi ottamaan toisia huomioon. Elämä ei tulevaisuudessa mene aina oman pillin mukaan.

 

Olen samaa mieltä Ylpön kanssa, että sisarukset ovat tärkeitä. Ja mielellään aika pienin ikäeroin. Jos olisin sun pöksyissäsi, varmaan yrittäisin vielä toista lasta, jos ekan kanssa menisi hyvin. Katso sitten miltä tuntuu kun kakkonen olisi ajankohtainen jos olisi. Kyllä yksikin lapsi riittää.

 

Ei yksilapsisuudessa ole minusta sinänsä hyvää tai huonoa, haasteet ovat varmaan erilaiset. Vauva-aikana on taatusti helpompaa yhden kanssa, leikki-iässä taas aikuinen saa tehdä enemmän lapsen eteen, jos ei ole leikkikaveria. Mun 6- ja 8-vuotiaat olivat pitkään varsinainen taistelupari, mutta nyt ovat erottamattomat. Tekevät yhdessä ihania näytelmiä ja kaikenlaisia joulujuttuja, pitävät myös toistensa puolia ja vetävät yhtä köyttä. Pienempänä kyllä tappelivat niin että oksat pois.

En voi mitenkään uskoa että ainainen tappelu voisi mitenkään olla kenellekään hyväksi, ja pitkään ajattelin että nuorempi lapsistani on taatusti saanut vamman sieluunsa kun isoveli höykyttää niin paljon. Nyt tuo höykytys on tosiaan miltei loppunut (ainakin toistaiseksi), ja siskokin reipastunut silmin nähden.

Ajattelen siis, ettei lapsia tarvi väkisin tehdä useita kappaleita, mutta jos lapsia on vain yksi, on vanhemmalla ehkä enemmän ajateltavaa sosiaalisten suhteiden kanssa.

 

\

\

Minä kannatan yksilapsisuutta. Itsellä oli sisarus jonka kanssa AINA tapeltiin,oisin halunnut olla ainokainen. Nyt aikuisena ei paljon puhuta noin pari kertaa vuodessa ja harvemmin nähdään.
Nyt oman tyttöni äitinä en halua enää lapsia. Siis tyttömme ei saa sisaruksia! Enkä koe sitä huonona asiana, sillä kavereitakin on hoidossa tarpeeksi. Tyttömme saa kaiken hellyyden ja muunkin eikä tarvi jakaa kenenkään kanssa. Ja kaikki on paljon helpompaa yhden kanssa.
Aina kuulee valituksia äideiltä et aika ei riitä mihinkää, kun on parikin lasta.

Mulla ei ole mitään yksilapsisuutta vastaan, se on jokaisen ihan oma asia, mutta tuo ei ole mielestäni hyvä, että "tyttö saa kaiken hellyyden eikä tarvi jakaa mitään kenenkään kanssa..." Lapsella on tulevaisuudessa vaikeuksia, jos "saa" kasvaa jossain pumpulissa eikä opi ottamaan toisia huomioon. Elämä ei tulevaisuudessa mene aina oman pillin mukaan.

Mun mies on ainut lapsi eikä sillä ole aikuisena mitään ongelmia ottaa toisia huomioon! EIKÄ TODELLAKAAN OLE KASVANUT PUMPULISSA!!! Taidat itse olla kasvanut pumpulissa!!!

 

\[quote="12.12.2005 klo

Ajattelen siis, ettei lapsia tarvi väkisin tehdä useita kappaleita, mutta jos lapsia on vain yksi, on vanhemmalla ehkä enemmän ajateltavaa sosiaalisten suhteiden kanssa.
[/quote]

Tuo pitää varmasti paikkansa, mutta sanoisin myös että sosiaalisuus on paljolti kiinni myös lapsen luonteesta. Oma ainokaiseni, 5v, on aina ollut hyvin sosiaalinen (isäänsä tullut) eikä ole vierastanut tai ujostellut juuri lainkaan. Kavereita on löytynyt ensin vanhempien kavereiden jälkikasvuista sitten hoitopaikasta ja nykyään naapureiden lapset ovat parhaita kavereita. Jakamisen jalon taidonkin oppii alkuhankaluuksien jälkeen myös perheen ulkopuolisista kaverisuhteista.

 

haluan tuoda tähän keskusteluun yhden näkökulman lisää millään tapaa ketään tuomitsematta tai muuta... yksi- tai monilapsisuus ei ole aina niin vain suunniteltavissa. Halusimme pikkuisellemme sisaruksen ja mielellään pienellä ikäerolla, mutta eipä vain kuulu ´toista lasta vaikka kuinka yrittäis tai olis yrittämättä. Halusimme nimenomaan toisen lapsen siksi että tytölllä olisi kotona leikkikaveri ja että hän oppisi jakamista yms... nyt alkaa painaa enemmän ne syyt jotka merkkaa sitten aikuisena... eihän sitä ikinä tiedä, miten lapset tulee toimeen keskenään pienenä tai isona, mut silti. Mutta jos ei saa enempää kuin yhden lapsen, sille ei voi mitään, ja jos ei taas halua enempää kuin yhden lapsen, ei sekään huono asia ole. oli lapsia yksi tai useampi, ´tärkeintä on kai yrittää kasvattaa hänestä kunnon kansalainen ja hyvä lähimmäinen. vaikka sisarukset kasvattavat jossain määrin toisiaan, onhan se kasvatusvastuu kuitenkin vanhemmilla. ainokaisellekaan ei ole mikään pakko hommata kaikkea mitä hän haluaa jne...

 

Olen itse ainoa lapsi ja siksi olen aina halunnut omia lapsia kaksi tai enemmän. Esikko on nýt 8 kk ja odotan toista viikolla 10+4. Lyhyt väli on 'harkittu juttu'. Näin maalla asuessa on kiva, kun on kaveri omasta takaa
Mutta jokainen tekee ratkaisunsa itse...

 

\

haluan tuoda tähän keskusteluun yhden näkökulman lisää millään tapaa ketään tuomitsematta tai muuta... yksi- tai monilapsisuus ei ole aina niin vain suunniteltavissa. Halusimme pikkuisellemme sisaruksen ja mielellään pienellä ikäerolla, mutta eipä vain kuulu ´toista lasta vaikka kuinka yrittäis tai olis yrittämättä. Halusimme nimenomaan toisen lapsen siksi että tytölllä olisi kotona leikkikaveri ja että hän oppisi jakamista yms... nyt alkaa painaa enemmän ne syyt jotka merkkaa sitten aikuisena... eihän sitä ikinä tiedä, miten lapset tulee toimeen keskenään pienenä tai isona, mut silti. Mutta jos ei saa enempää kuin yhden lapsen, sille ei voi mitään, ja jos ei taas halua enempää kuin yhden lapsen, ei sekään huono asia ole. oli lapsia yksi tai useampi, ´tärkeintä on kai yrittää kasvattaa hänestä kunnon kansalainen ja hyvä lähimmäinen. vaikka sisarukset kasvattavat jossain määrin toisiaan, onhan se kasvatusvastuu kuitenkin vanhemmilla. ainokaisellekaan ei ole mikään pakko hommata kaikkea mitä hän haluaa jne...

Olen samaa mieltä varsinkin viimeisen lauseen suhteen.
Lapset kasvattavat toisiaaan,mutta myös vanhempien kunnioittava käytös toisiaan kohtaan opettaa paljon.Pienet sanat,anteeksi kiitos ja hei,niitä pitää käyttää.Me opetetaan lapsiamme esim.pyytämään toisiltaan anteeksi.Se ei näytä olevan itsestään selvyys kaikille.Esim.pihalla jos sattuu jotain kaplakkaa,meillä poika 3,5 vuotias menee halimaan ja hyvittämään huonon tekonsa.Monesti olen huomannut että toinen osapuoli on aika hämillään,mutta selvästi hyvillään lopulta.

 

Hei

ei kannata tuota pohtia. Näet sitten lapsen myötä, mitä haluat tai pikemminkin toivot. Olet jo sen ikäinen että saa olla todella iloinen, että raskaaksi on tullut ja kaikki hyvin mennyt. SIis toki poikkeuksia on, mutta samalla lailla itsestäänselvyys ei raskaus ja terve lapsi enää lähes 40-v. ole.

Ja ylipäätään, ei kaikille lapsettomuus tai yksilapsisuus ole valinta, näin on vain käynyt kun kaivattua ei ole saanut.

 

Ilman sisaruksia kasvavista lapsista kasvaa itsekkäitä aikuisia ihmisiä. Sisaruus opettaa jakamaan ja hioo sosiaalista elämää varten. Kyllä koululaisista näkee ilman sisaruksia kasvaneet tyrannit, kaikki mulle- heti - tänne. Toki poikkeuksiakin on mutta harvinaista. Sisarukset ovat lahja.

 

\

Ilman sisaruksia kasvavista lapsista kasvaa itsekkäitä aikuisia ihmisiä. Sisaruus opettaa jakamaan ja hioo sosiaalista elämää varten. Kyllä koululaisista näkee ilman sisaruksia kasvaneet tyrannit, kaikki mulle- heti - tänne. Toki poikkeuksiakin on mutta harvinaista. Sisarukset ovat lahja.

Ei tasan pidä paikkaansa että ainoat lapset ovat itsekkäitä. Minulla on 7 kaveria, parhaita kaverita mitä olla voi, kaikki ovat ainoita lapsia. He olivat aivan ihania ihmisiä jo lapsena ja teini-iässä, eivät koskaan kiusanneet ketään, aina valmiita auttamaan ja valmiita puolistamaan heikompia. He pysytivät aina rakentavaan avoimeen keskusteluun ja osa heistä toimikin mm. tukioppilaana ja luottamustehtävissä jo koulu -ja opiskeluaikana.

Sitten minulla on sukulaisia ja naapureita ja kavereita joiden perheessä on 5-12 lasta. Nämä monilapsisesta perheestä olevat ystäväni ovat aina olleet vähän vaikeita, ala-asteelta jo tupakanpolttoa, kiusanneet koulussa muita, koskaan eivät ole takaisin tarjonneet karkkia vaikka aina olivat käsi suorassa kerjäämässä pientä purkkapalaakin. Sukulaiseni monikkoperheestä on vielä aikuisenakin aivan käsittämätön ja keskenkasvuinen riitaa saa aikaan kaikesta. Naapurin lapset ovat aikuiseksi kasvettuaan edelleen jatkuvasti vain omaan napaansa tuijoittavia hölmöjä.

Että se siitä parhaasta sosiaalisuudesta joka sisarkatraassa saavuttaa. Sosiaaliseksi voi oppia häijyllä tavalla isossa perheessä, riitelemään ja inkkaamaan sekä lukittua siihen kehitysvaiheeseen että "minä minä minä".
Ja ainoa lapsi voi olla sosiaalinen upealla tavallla, ottaa toiset huomioon ja kasvaa ilman kehitysjarruja viisaaksi aikuiseksi.

 

\

Ilman sisaruksia kasvavista lapsista kasvaa itsekkäitä aikuisia ihmisiä. Sisaruus opettaa jakamaan ja hioo sosiaalista elämää varten. Kyllä koululaisista näkee ilman sisaruksia kasvaneet tyrannit, kaikki mulle- heti - tänne. Toki poikkeuksiakin on mutta harvinaista. Sisarukset ovat lahja.

Sisarukset ovat nimenomaan lahja. Yksilapsisuus on joillekin valinta ja joillekin ei taas vaihtoehtoa ole, toinen lapsi ei tule vaikka mitä tekisi.

Ainoista kasvaa aivan normaaleita.

 

\

Ilman sisaruksia kasvavista lapsista kasvaa itsekkäitä aikuisia ihmisiä. Sisaruus opettaa jakamaan ja hioo sosiaalista elämää varten. Kyllä koululaisista näkee ilman sisaruksia kasvaneet tyrannit, kaikki mulle- heti - tänne. Toki poikkeuksiakin on mutta harvinaista. Sisarukset ovat lahja.

Haluan paljon omaa aikaa ja tilaa. Olen siis kait hirveän itsekäs vaikka sisar minulla onkin!

 

Meillä on nyt tyttö 2 ½ vuotias ja emme voi todennäk. hankkia hänelle sisarusta,itse kyllä voisin vielä synnyttää mutta...mieheni voisiko siittää sitä enää,kovasti/vakavasti sairasteltuaan?!

Toisekseen en välttämättä muutaman vuoden päästä jaksaisi enää vauva rumbaan, jos enää nytkään. :/

 

meillä on nyt 5 lasta, osittain syystä että ainoana lapsena kaipasin ihan hirveästi sisaruksia ja toisinaan se vaivasi tosi paljon. äiti rupesi työnarkomaaniksi kun olin n.10-11v ja murrosiässä olin entistä surullisempi sisarusten puuttumisesta, olinhan saanut holhota itseäni melko pitkään useita tunteja koulun jälkeen iltamyöhään. nyt kun äiti on sairastellut on välillä pistänyt ihan vihaksi, että miksi saan kantaa kaikki siitä aiheutuvat murheet yksin, varsinkin kun kotona on pieniä monta. että se surettaa hirveästi kun olen aikuisempana saanut kuulla, että minulle on jo kaksi kertaa ollut sisarus tulossa, mutta äiti ei ole ollut halukas jäämään niihin parisuhteisiin eikä yksin tekemään lasta.. itse tein esikoisen yksin ja olisin ollut valmis tekemään hänelle sisaruksenkin yksin mutta onneksin löysin isän perheeseemme. kyllähän yksilapsi voi varmasti vallan mainiosti, mutta ei häntä saa jättää isompana lapsena itsestään huolehtimaan, lapsi se on vielä teinikin. mutta tuo vanhempien sairastelu.. se on yksin raskas kantaa.

 

Minun korvaan kuulostaa kyllä vähän pahalta tuo perustelu yksilapsisuudesta sillä "et ainokaiselle on paremmat mahdollisuudet hankkia sitä ja tätä, ja saa enemmän huomiota jne..." Itse lähinnä ajattelisin että viimestään siinä vaiheessa kun omat vanhemmat ovat vanhoja ja sairaita niin olisi mukava kun olisi joku jakamassa vastuuta heidän hoidostaan ja sitten kuoleman tullessa hautajaisten järjestelyssä. Tietenkin sitä tukea saa myös muilta sukulaisilta ja ystäviltä.

 

\

Minun korvaan kuulostaa kyllä vähän pahalta tuo perustelu yksilapsisuudesta sillä "et ainokaiselle on paremmat mahdollisuudet hankkia sitä ja tätä, ja saa enemmän huomiota jne..." Itse lähinnä ajattelisin että viimestään siinä vaiheessa kun omat vanhemmat ovat vanhoja ja sairaita niin olisi mukava kun olisi joku jakamassa vastuuta heidän hoidostaan ja sitten kuoleman tullessa hautajaisten järjestelyssä. Tietenkin sitä tukea saa myös muilta sukulaisilta ja ystäviltä.

Itse pidän sisaruksia parempana, ja lämpimiä perhesuhteita, siis pidemmän kannalta. Mutta tosiaan, kaikille ei siunaannu sitä odotettua kakkosta tai kolmosta...Muistakaa se sitä lukumäärää miettiessänne, se tuntuu aika kurjalta nille, joille se ei ole pelkästä yrittämisestä kiinni.