Mitä muiden 7kk ikäiset moniallergikkovauvat syö??

eipä tuossa isässä vielä allergialapsen tartte välttämättä syödä yhtään mitään :) teillä on sitäpaitsi tosi hyvä tilanne kun maito on sopiva, ja vieläpä neocate jolla lapsi ravitsemuksellisesti pärjää jopa 2-vuotiaaksi. Eli kaikessa rauhassa voitte siis hissunkissun kokeilla kiinteitä!
 
Voimia teillekin!! Olen lukenut teidän korvikkeen etsinnästä ym. ja on tosi hienoa, että lopultakin teillä on maitopuoli kunnossa! Meillä tilanne on hitusen parempi ilmeisesti, eli poika (kohta 8kk) syö Neocaten lisäksi bataattia, possua ja päärynää. Silti ottaa päähän, kun sopivaa viljaa ei ole löytynyt (kokeiltu on riisi, hirssi ja kaura). Mutta yritän lohduttautua sillä ajatuksella, että Neocate on todellakin tuhtia tavaraa! Nallepuh82, muistan kun aiemmin sanoit, ettei kannata hätäillä sen riisikokeilun kanssa.. ja niinhän se sitten osoittautui epäsopivaksi, vaikka miten oletin sen toimivan. Nyt tuli myös varmuus sille, että meikäläisen imetysdieetti ei olisi poikaa parantanut, kun hyvin rajatusta ruokavaliostani on löytynyt kiinteiden kokeilun yhteydessä jo kaksi epäsopivaa, eli riisi ja kaura. Mielestäni tilannetta voi sanoa jo hyväksi, kun maitoasia on kohdallaan! :) Silloin kiinteiden kanssa on helppo sanoa, mikä sopii ja mikä ei, kun muuttujia ei ole kuin yksi kerrallaan.
 
Meillä maitoallergikolla oli 7 kk iässä kaksi kiinteää: bataatti ja aprikoosi. Noista sitten syötiin jompaa kumpaa aamiseksi, lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksikin. Tietysti sitä Neocatea pitkin päivää ja useimmiten kerran yössä 7 kk iässä.

Jonnakar: älä hättäile niitten kiinteitten kanssa :hug: Kyllä niitä varmasti sopivia vielä löytyy.

vilmis: mikä hirssi teillä oli kokeilussa? Kysyn siksi kun joissakin hirsseissä voi olla vehnän jäämiä, joka voi sekoittaa hirssikokeilua. Meillä on nyt käytössä Hollen hirssipuuro, joka on puhdasta.

Kyllä tämä allergikkolapsen ruokakokeilut on aina vähän hermoja raastavaa touhua. Meillä kun saattaa olla mukana lievää rakenteellistakin löysyyttä mahaportissa ja tuntuu reagoivan useimmiten ruokakokeilun ensimmäisinä päivinä sopeutumisoireina (rohinoina yms). Sitten hampaatkin vaivaavat välillä ja podetaan ikään kuuluvaa eroahdistusta ja vierastamista. On siinä sitten tulkitsemista... Meillä ei viikko riitä ruokakokeiluun että voisi tietää sopiiko kokeiltu vai ei. Hiljaa hyvää tulee.
 
Kiitos vastauksistanne! :flower: =)

Kyllä mieltä huojentaa kuulla, etten ole ainoa, kuka rämpii vauvan kanssa tässä suossa..

Eniten olen kai pelännyt nyt tuon kauran poisjättämisessä sitä, että rupeaa taas yöt olemaan yhtä hulinaa.. Voin kai Ahmuttaren viestistä päätellä, että tuon ikäinen nukkuu ihan hyvin yönsä, vaikkei kiinteitä olekkaan..?

Menin ja aloitin riisikokeilun jälkeen suoraan kauran, joka oli meillä jo aiemmin käytössä ja jätin sen pois, koska kuvittelin oireiden tulevan siitä. Eli otin sen uusiksi käyttöön ja nyt epäilen, että meillä tökkii joko kaura tai aprikoosi, sitä en kai voi selvittää, ellen jätä molempia pois? Ja aloita alusta... :headwall:

Ja tosiaan pitäisi tuo maitokokeilukin saada pian pois päiväjärjestyksestä, jotta saataisiin neocateen korvattavuus tai jatkettaisiin sillä toisella...

:headwall: :headwall: :headwall:

Itkun päästin eilen.. Käy niin reppanaa sääliksi!!! Kaksi aiempaa lastani söi jo mitä vaan tässä iässä, tasan ei käy onnen lahjat.
 
Ahmutar, meillä oli kokeilussa ihan Myllyn parhaan hirssi. Voi varmasti olla vaikutusta myös muilla pölyillä. Mutta ainakin viimeksi kysyessäni Tuomela oli sitä mieltä, että ei tarvitse lähteä testaamaan kaikkia "puhtaina".. tällöin kyse oli kylläkin päärynästä. Olin nimittäin kokeillut päärynän ensin omana soseena ja vasta sitten piltin soseena. Sairaalalääkäri taasen sanoi, että hän ei viljojenkaan kohdalla ole sitä mieltä, että pitäisi aloittaa noista ihan puhtaista. Mutta tuota pitää kysyä Tuomelalta uudestaan, kun selvästi meidän pojalla nuo viljat on ongelmallisia. Seuraavaksi kokeillaan kyllä jotain ihan muuta, kuten kukkakaalia, kanaa tai ruusunmarjaa.

On se aika koomistakin tosiaan, kun on yhtä kolmesta soseesta kullakin aterialla: bataatti-possua, bataattia tai päärynää. Ja olenpahan tarjonnut bataatti-päärynääkin vaihteeksi.. Onneksi poika ei tiedä paremmasta..

Jonnakar, meidän poika nukkuu nykyään yönsä yhdellä syönnillä (90ml), joten kyllä se neocate tosiaan pitää nälkää hyvin loitolla. Vaikka mukana on kiinteitä, niin määrät ovat pieniä ja esim. päärynäsosehan on melkeinpä vettä. Toivottavasti saatte maidolle korvattavuuden pian!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jonnakar:
Kiitos vastauksistanne! :flower: =)



Itkun päästin eilen.. Käy niin reppanaa sääliksi!!! Kaksi aiempaa lastani söi jo mitä vaan tässä iässä, tasan ei käy onnen lahjat.
Mutta tiiäkkö, lapsesi ei vielä, luultavasti puoleenkaan vuoteen, osaa välttämättä erottaa muiden sapuskoja omista. eli lapsi (tässä tapauksessa vauva) on tyytyväinen siihen että saa vatsansa täytee ruokaa (=neocatea) joka ei aiheuta pahaa oloa!
kaverilla oli poika jolle tuossa iässä kävi neocaten lisäksi riisi ja aprikoosi. nyt samainen poika on 2v, ja ruokavalio laajentunut aivan roimasti, eli käy pari viljaa, useampi liha, joku öljy, moni marja, vihannes ja juures. Kun "paraneminen" alkoi puolentoistavuoden iässä, saatiin ensin sapuskat kehiin rotaatiolla, ja sitten siitä lisättyä ihan päivittäisen käyttöön. Älä anna tämän ruoka-asian muodostua itsellesi möröksi, koska se sitten saattaa turhaan heijastua vauvaan. Askel kerrallaan vaikka turhauttavaa onkin!
 
Meillä muksu on vasta nyt puolitoistavuotiaana alkanut katsella muiden ruokia. Eikä esim. pyydä mun ruokaa itselleen, koska on tottunut siihen , ettei sitä syö vaan jotain muuta. Eihän sun lapset varmaan kahviakaan vaadi, vaikka sinä juot vaan tyytyvät mehuun??? Ei kannata itse tehdä asiasta mitenkään numeroa, niin ei lapsi tajua siinä olevan mitään outoa. Olen aina kylässäkin sanonut, ettei kukaan saa lapsen kuullen alkaa säälittelemään, ettei toinen voi nyt ottaa keksiä. Meillä lapsi ei edes vaadi sitä keksiä, eikä näin ollen edes ymmärrä, mitä ne muut höpisee ja säälittelee. Enemmän hämmentyy niistä muitten jutuista.

Nyt kun mukula on jo isompi, niin olen kokeillut erilaisia sormiruokia ja "herkkuja", joita voi sitten antaa lapselle esim. kahvipöydässä. Vaihtelua voi luoda ihan hyvin myös erilaisilla nokkamukeilla. Meillä NC maistuu paljon paremmalle muumi pillimukista =) . Olen noita allergisten herkkuja tilannut Allermiinasta. www.allermiina.fi. Meillä herkkuja ovat mm. puffatut riisit, hirssit, quinoat, maissinaksut (saa ihan tavan marketista), riisipallot, erimakuiset karkkipötköt (meille käy ainakin banaanin makuinen, kermacola ja colan makuinen, omenan makuisesta lieviä refluksioireita..) sekä mansikkatikkari ja vaahterasiirappitikkari. Noilla ei ole muuten mitään tekemistä oikean mansikan tai banaanin kanssa...Sieltä saa muuten ihan pelkästä sokerista tehtyjä kristallitikkareita myös! Noita tikkareita ja karkkeja ollaan maisteltu lähinnä erikoisherkkuina enkä ole niitä testannut niin, että annan samaa karkkia aina viikon kerrallaan :LOL:
 
Jonnakar: meillä on nyt 8,5 kk pojalla hirssipuuro aamulla ja illalla ja nukkuu useimmiten heräämättä koko yön. Mutta ei se puurokaan ole varma tae että joka yö nukutaan syömättä. Esim. viime yönä heräsi kerran eikä muu auttanut kuin maitopullo ja tällaisia samanlaisia yhden syötön öitä oli useimmat yöt silloin kun poika poika oli 7 kk ja niillä paljon kevyemmillä ruoilla. Ja toisaalta silloin 7 kk-ikäisenäkin saattoi joskus nukkua yön heräämättä. En ole itse ottanut paineita tuosta yösyötöstä. Huomaa kyllä että se on jäämässä pois ihan pojan omassa tahdissa.

En minäkään usko että vauva tai vielä pieni taaperokaan huolehtii siitä, että hän ei saa syödä jotain mitä muut syö. Ei silloin meidän äitienkään tarvitse asiaa murehtia :) Tuo NallePuh 82:n kommentti on tosi hyvä, että jos muut tekevät asiasta numeroa, niin sitten vasta lapsi itse alkaa ihmettelemään. Pääasia on että lapsi saa ruokaa, joka ei aiheuta hänelle pahaa oloa.

vilmis: Ei meillekään Tuomela puhunut vielä mitään ruokien "puhtaudesta". Tuo hirssin merkin valinta puhtauden perusteella oli ihan oma päähänpistoni kun halusin kokeilla sen mahdollisimman varman päälle. Meillä on nyt ensimmäinen marja, mustikka, kokeilussa ja marjojen osalta Tuomela puhui että voi kokeilla kaupan valmissoseita. En minäkään ihan niin tarkka ole niiden kanssa, että alkaisin metsästää jostain mustikkaa kun ei sitä omassa pakasteessa ole :ashamed: Kokeilen ihan Piltin mustikkaa vaikka siinä tulee samalla riisitärkelystä yms. Varmaankin sitten tuo puhtausasia tulee ajankohtaiseksi jos alkaa tuntua että lapselle ei sovi mikään. Aika moniin valmismarjasoseisiin on esim. laitettu tuota riisitärkkelystä.

Eikä tuo puhtaus ole aina tie parempaan suuntaan. Tämä äiti kokeili lapsellaan Bonnen aprikoosisosetta (kun se on pelkkää aprikoosia) Piltin aprioosisoseen tilalla ja aika pian lapsi paukutteli ja itki vatsakipuja :ashamed: Taisi meidän herkkävatsaiselle pojalle suurkeittiöiden leivontaan yms. tarkoitettu Bonne olla liian ärtsyä verrattuna vauvan valmissoseeseen :whistle:
 

Yhteistyössä