Mitä muistatte synnytyksestä?

Kysyn siksi, että omat muistot ovat kovin huteria. Päällimmäisenä on muisto äärimmäisestä kivun tunteesta, jota en enää osaa kuvailla ja siitä, että tajunnan tilani oli jossain ihan muualla. En pysty kuvailemaan synnytyksen kulkua, en muista siitä juuri mitään. Ihan hassuja yksityiskohtia vain mm. sen kuinka sanoin kätilölle, että nyt taitaa tulla kakka ja sen kuinka mielessä kirosin, että ei enää koskaan tänne. Muistan myös oksentaneeni kovasti. Hämärästi muistan, kuinka huusin ja mekastin, olin kuin joku "eläin".

Vastaikään vauvan saanut ystäväni kuvaili minulle hyvin tarkasti synnytyksen vaiheet, keskustelut kätilön kanssa jne. Minä en muista juuri mitään. Tuntuu etten ollut yhtään tajuissani. Miten te muut, olitteko tällä planeetalla?

 
kyllä mulla on aika paljon unohtunut asioita.esim.siitä ajasta kun otin ilokaasua en muista juuri mitään.sitten laitettiinkin epiduraali ja koska olin kivuton niin muistan siltä ajalta taas asioita.aika sellaista sekavaa se kyllä oli.en tajua miten kulutin siellä salissa aikaa 12 tuntia!!!
 
ezzi harmaana
Kyllä mä muistan vielä melkein kaiken... Mutta synnytyksestä ei olekaan kun 8 viikkoa... :D
Ei sitä tunnetta ainakaan unohda miten mahtava tunne oli saada vauva ulos... ja kun sai sen oman mahan päälle!!!
Me ainakin itkettiin miehen kanssa ilosta!!! Sillä hetkellä kaikki muu unohtu!!! ( hetkiseksi) :D
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.06.2006 klo 20:15 ezzi harmaana kirjoitti:
Kyllä mä muistan vielä melkein kaiken... Mutta synnytyksestä ei olekaan kun 8 viikkoa... :D
Ei sitä tunnetta ainakaan unohda miten mahtava tunne oli saada vauva ulos... ja kun sai sen oman mahan päälle!!!
Me ainakin itkettiin miehen kanssa ilosta!!! Sillä hetkellä kaikki muu unohtu!!! ( hetkiseksi) :D
Mä en muista ollenkaan ees tuota hetkeä. Kaikki on ihan pimeetä. Vauvakin tuntu aluksi ihan vieraalta ja oudolta, mutta nyt on maailman ihanin kultamuru :) Kai se kipu ja 17 tunnin koettelemus vei voimat.
 
Mä muistan kyllä aika paljon kaikkea,vaikka aikaa on kulunut jo kohta viisi vuotta. varsinkin nyt kun olen raskaana ja odotan toista lasta ja synnytys alkaa olla aika lähellä, mieleen tulee erilaisia asioita. ei kuitenkaan mitään kauhukuvia,tällä hetkellä ne naurattaa, mut muutaman vkon päästä voi olla jo tosi kyseessä.
 
pn2
no minä en vielä synnyttänyt,mutta kun äiti sai minut (sektiolla) ja minua sen jälkeen näytetty niin ei pystynyt kertomaan onko tyttö vai poika, niin sekasin oli ollut.
 
nirppurotta harmaana
Mä en selkeästi muistaa oikeen mitään, oli sen verran tehokkaat myskyt...kipua en tuntenut, mutta muistan sen, kun kätilö "pyöräytti" kädellään napanuoran pois pojan masun ympäriltä, kun poika oli vielä aika tiukasti "sisällä" ...tuntui erittäin epämukavalta. Muistan myös sen, kuinka paljon kätilö kehui minua ja kannusti :heart:
 
Mä muistan lähinnä pitkästyneen ja tuskastuneen kellon katsomisen...Siis mä olin 2 ekasa synnytyksesä päättäny, että synnytys kesktää 6 tuntia (juu, todellakin mä olin päättäny näin!) ja katoin kokoajan kelloa, että sitten tää on ohi :LOL: No, ne ei kestäny kun reilut 4 tuntia ja todellakaan, mä en tiedä mistä toi päähänpisto tuli, että synnytys kestää 6 tuntia, mutta jotenkin se auttoi kyllä :LOL: tyhmä ajatushan se sinänsä oli, että eihän synnytyksen pituutta voi etukäteen arvoida!
3...no, siis kyllä mä jotenkin pääpiirteissään muistan millaista oli ja jotain jutustelua kätilön kanssa ja muutaman miehelle tulleen puhelunjne, mutta siis sellaisia asioita mä en muista yhdestäkään synnytyksestä, että mitä kello oli kun mitäkin tapahtui tai montako tikkiä laitettiin. No, tikkejä ei laitettu kun ekassa, mutta siis tekniset yksityiskohdat on mula aika pahasti jhukassa, lähinnä muistan tunnelman ja sen mitä on puhuttu, mutta en toimenpiteitä ja kelloaikoja niille.
 


muistan kun supparien yhteydessä osa lapsivedestä oli naitenklinikan aulassa(osa tuli kotona).Kärvistelin klo 01.00 synnytysalissa eikä 6h tapahtunu mitään vaikka kamalia supistuksia olikin.Kamala närästys johon pyysin piimää,VIRHE.Ne samaiset piimät oli sängyssä parin min päästä kun oli ottanu ilokaasua.Naukkailin ilokaasua ja aina kun kätilö häippäs ni mihenikin "maisteli sitä" :LOL: Naureskeltiin siinä sitte yhessä..Aamukätilö kun tuli olin jo väsynyt ja ärtynyt kun mitään ei tapahdu.Yöllä oli kyllä saanu epiduraalin ja sitä lisättiin aamulla samalla kun supistuksia lisäävää annettiin..Pientä sähellystä oli kun synnytys alko enkä tinnyt miten "kakata" :p .Onneks oli hyvä kätilö joka komens asentoon.Pahin tilanne oli kun poika rupes pukkaa ulos ja opskelia rupes mittaa verenpainetta kesken kaikista kovimpien supistusten, sielä sängynpojalla mä sille räyhäsin :ashamed: .Ponnistus kesti 30min muka, tuntu paljon lyhyemmältä ajalta, sain hyvän rutmin ponnistuksiin..
Istukkaa synnytin 2h ja se oli mielestäni pahempaa kun ite synnytys, melkeen jouduttiin mennä leikkuriin.
Suihkun jälkeen, sain poika syliin 2070g ja 44cm söpöläinen :heart:
 
OdottavaÄiti
Ponnistusvaiheeseen asti muistan kaiken ihan hyvin. Kun supisukset alkoivat olla kipeitä, puristin aina täysiä mieheni kättä!
Lapsiveen menon muistan, kun lämmin litku lorahti kertaheitolla siihen hoitoalustalle tai mikä onkaan..
Itse ponnistusvaiheen kipua en kyllä muista miltä se tuntui mutta muistan vaan kuinka tuhersin aina itkua ja valitusta ponnistuksen yhteydessä että kait se sitten sattui :) Ponnistusten välissä kätilöltä kysyin että miten kauan täsä vielä menee :D Ponnistusvaihe kesti 40 minuuttia ja olin aika väsyny lapsen synnyttyä!! Kätilön hyvät lämpimät ja koko ajan tsemppaavat sanat muistan varmasti ikuisesti. Olispa sama(nlainen) kätilö tässä tulevassakin synnytyksessä!

Ikävä muisto synnytyksestä on ainoastaan epiduraalin laitosta. Nuori mieslääkäri laittoi sen ja mulla just oli jotain kipuja ja tämä vaan totes et "käykö se MUKA noin kipeää" !! Hyvähän miesten on tulla siihen sössöttään tuommosia, kun ei ite tarvihe synnyttää!!!
 
Mun synnytyksestä on kohta kuus viikkoa ja nyt kun olen synnytystä miettinyt niin muistikuvat ovat kyllä tosi hatarat.Ponnistusvaiheesta en muista mitään ja mua oikeen harmittaa!En tiedä mitä on tehty ja kuka on mitäkin sanonut.Välilihan leikkauksestakin tiesin vasta kun kätilö sanoi että vähän ommellaan kun hän leikkasi vähän ja tuli pieni repeämä.

Oliskohan niin että luonto hoitaa sen ettei kaikkea ihan muistakkaan.Semmonen hatara kuva on siitä että ulisin aina ponnistaessa ja olo oli sellainen kuin repeäisi kahtia.

Tai sitten se kipu oli niin kova että vei osaksi tajunnan koko tilanteesta,lisäksi mulla oli vissiin silmät kiinni koko ponnistusvaiheen ajan.

Jos joskus toisten oon synnyttämässä vois kai pitää edes silmät auki...

Mietin asiaa tosi paljon koska jäi jotenkin paha olo koko synnytyksestä siksi ettei muista mitään vaikka synnytys oli kaikin puolin nopea ja helppo,jos nyt helpoksi voi synnyttämistä sanoa.
 
krisse-80
Mulla tytön syntymästä melko tasan 13 kuukautta ja muistikuvat on ihan selkeitä, tosin kellonajoista ja ajankulusta ylipäänsä en tiedä mitään. Loppuvaiheesta mielessä on ähinnä se, että supistuksen tullessa olin ihan pihalla. Mutta monia asioita mä muistankin, kuten tipan laitot, epiduraalit, ilokaasupöhnän, ponnistamisen ym. Noi ajat tosiaan ihan hukassa. Olin yllättnyt synnytyksen jälkeen siitä, ettöä alle neljässä tunnissa se kaikki meni. Siksi varmaan olinki vähä pihalla, ku olin tipassa, aikasta kipeenä ja kaikki meni tosi nopeesti.
 
Synnytin terveen prinsessan noin 4 kk sitten,ja muistikuvat synnytyksestä ovat aika heikot. Lapsivesi meni kotona, ja sairaalaan päästyämme mentiin suoraan saliin ja alettiinkin jo ponnistamaan.. Epiduraalin olisin halunnut,mutta ei ehditty, ja lapsi tuli ilokaasun voimalla :LOL: Synnytykseni kesti vajaat 2 tuntia. Muistan vain pätkiä, esim tikkauksesta ja osastolle kuljettamisesta. Ponnistusvaihe on kadoksissa, tapahtui varmaan niin nopeasti :LOL:
 
Synnytyksestä on tosin vaan 6 päivää (viidennen lapsen), mutta muistan kaikki kyllä ihan selvästi.
Synnytys ei kestänyt kuin 1h 9min kaikkinensa ja koko aikana en ollut oikestaan kipeä ollenkaan. Ponnistusvaihe kesti minuutin ja muistan, mitä kätilö ja hoitaja puhuivat ja niiden ilmeetkin, kun ottivat napanuoraa pois vauvan kaulan ympäri. Mutta tuo ponnistusvaihekin oli lähes kivuton, niin että ei ole syytä miksen muistaisi.
Paljon muistan edellisisistä synnytyksistäkin, koskaan ei ole tullut "pimeää" hetkeä =)
 
Minä koin aika kamalan asian synnytyksessä.Synnytin heinäkuussa 2005 enkä ole parantunut vieläkään.Kävin lähellä kuolemaa.Ponnistus vaiheessa kätilö sanoi etten saa enään ponnistaa koska vauvalla oli napanuora kaksi kertaa kaulan ympärillä ja hengitys äänet oli heikot.Lääkäri hälytettiin paikalle.Sitten sain luvan ponnistaa vauvan ulos.Siitä en enempää muistakaan.Mieheni ja lääkärit ovat kertoneet mitä sen jälkeen tapahtui.Noh...rupesin vuotamaan kovasti.Lääkärit eivät pystyneet tekemään mitään vuodon lopettamiseksi.Minut vietiin leikkaus saliin jossa minulta poistettiin kohtu.(samaan aikaan poikaani tutkittiin koska hän oli veltto.Hänellä oli hengitys vaikeuksia.Oma riittävä hengitys 15 min iässä.Tulehdus arvo oli36.Joten hänet siirrettiin jorviin.Hän oli kuitenkin reipastunut äkkiä.)Minulle ei auttanut se että kohtu poistettiin vaan vuosin emättimestä.ei muuta kuin ambulanssilla helsinkiin.Siellä tehtiin iso leikkaus.Olin yhden kokonaisen päivän nukutettuna kipujen vuoksi.Minut herätettiin ja olin kiinni hengitys koneessa.Se poistettiin ja siitä alkoi tuskaiset hetket.Siitä nyt on vuosi mennyt.Poika voi hyvin ja äiti paranee päivä päivältä paremmin.Minulle annettiin 25 yksikköä punasoluja.Ja 86 enkeliä suojeli minua leikkauksissa,niin paljon henkilökuntaa kuului minun hoitamiseen. :'( :'( Itku pääsee nytkin kun kirjoitan.Ehkä onnesta että sain mahdollisuuden olla poikieni ja rakkaan mieheni kanssa.P.S.Syytä ei löydetty miksi näin kävi.Hyvät kesän jatkot kaikille :wave:
 
Synnytyksestä on nyt vähän vajaa vuosi ja vielä ainakin se on mielessä tarkkaan niin sen kulun kuin tuntemustenkin osalta. Ponnistusvaiheessa tuntui kuin olisin sumussa ja toisessa maailmassa, tavoite kirkkaasti mielessä, mutta silti sen muistan ja pikaiset puhumiseni kätilölle jatkuvien supistusten lomassa.
 
ai niin, senkin muistan, että jolka synnytyksessä muo on hävettäny ilokaasu tokkurassa kikattelu. Eihän nousuhumala ole ollenkaan tilanteeseen sopiva olotila :LOL: :LOL: Mä tulen ilokaasusta todellakin nousuhumalan kaltaseen tilasan, kikatan ja puhun taukoamatta...
 
Kukkerikuu
Et kivut oli kovat ja kesti tunti tolkulla. Lopulta olin väsynyt ja leikkaukseenhan se meni. Sitten tuli helpottunut olo kun tiesi että ne kivut kohta loppuu ja lapsi pääsee maailmaan ilman hätää.
 
vähän huterat muistot kyllä on.. 1,5 v aikaa kulunu. kipuja en oikeestaan muista olleskaan..
sen muistan ku yhtäkkiä huomasin et heeei tuo sydänäänikäyrähän ei enää piirrä :eek: oli vaan anturi siirtyny ku vaavi laskeutu ihan ennen synnytystä =)
ja sellasii pikkujuttuja kuten mitä mies on sanonu ja kun katsoin miten kylvettiin... :heart:
 
Muistan paljonkin,mutta myös mies välillä kertoilee uusia juttuja...Kerrattiin miehen kans synnytyksen jälkeen paljon tapahtumia ja nyt kun toinen synnytys lähestyy niin taas ollaan puhuttu...Yllättävintä on se ajan kulu,että mihin ihmeeseen se oikeestaan meni?Ponnistusvaihe oli toista tuntia ja meinasin tippua sängystä ku kätilö sen kerto,enhän mä (muka) niin kauan ponnistanu! :eek:
 
Minulla näin

Minä muistan kaiken, tai kellonajat yms luin sitten niistä papereista ja muutenkin kyselin aika tarkkaan jälkeenpäin että mitä tapahtui kätilön ja lääkärin mielestä, kun itse en kaikkea tajunnut. Tai helposti ymmärtää asioita väärin kun ei ole ammattilainen ja voi jäädä vääriä pelkotiloja. Kaikki kun ei mennyt ihan putkeen, mutta lopputulos on hyvä, vuoden ikäinen ihana terve tyttö nukkuu viereisessä huoneessa nyt. :)
 
Ensimmäisen lapsen synnytys oli kätilon ja lääkärien sekä hoitajien mielestä ollut kamala, mutta itse en niin ajattele. Miten ensikertalainen voi verrata ensimmäistä synnytystä mihinkään... Tapahtumat muistan hyvin ja kivun mutta kun synnytys kesti 15h ja ponnistusvaihe 50min voisin melkein vannoa ettei siinä niin kauan mennyt. Eka synnytksestä opin sen, että ei kannata suunnitella mitään. Etenee vain hetki hetkeltä ja toimii tilanteen mukaan. Mottoni onkin, kun ei toivo liikoja ei tule myös pettymyksiäkään ja tämä motto auttoi kovasti vaikeassa eka synnytksessä.
Toinen synnytys oli paljon helpompi ja kesti vain 6h ja ponnistusvaihe vain 3min. Ajatus toiseen synnykseen oli että se ei voi olla nyt samanlainen vaan pääsen helpommalla ja niin kävikin. Synnytys oli helppo ja lähdin vauvan kanssa jo samana päivänä kotiin kun olin niin hyvässä kunnossakin.
Muistot hoitajista ja kätilöistä on aina ollut huonot ja huonon tuurin omaavana ne on sattunut juuri minun kohdalleni, mutta en ole ikävistä ihmisistä lannistunut vaan onnellinen kahden lapsen äiti joka saa kohta kolmannen ihmeen elämään.
 

Yhteistyössä