Mitä romanttista olette tehneet miehellenne?

  • Viestiketjun aloittaja lallalalaa
  • Ensimmäinen viesti
En ole romantikko kuten ei mieskään. Enemmän tehdään sellaisia arjen pieniä juttuja toisillemme kuin mitään romanttista. Laitetaan vaikka iltapala valmiiksi, jos toinen on väsynyt tai usein käyn laittamassa 3. kerroksesta verhot kiinni ja avaan sängyn, että mies voi vaan könytä nukkumaan.
 
Mies sai huomenlahjaksi mukavan setin kalastustarvikkeita: kelluntapuku, paukkuliivit ja lahjakortti kalastustarvikeliikkeeseen. Oli mukava olla mukana ostoksilla, kun toinen sai hankkia jotain ihanaa itselleen. Paketin kruunasi vauvavapaa viikonloppu, jolloin pääsi kalaan kavereiden kanssa.
 
Eilen hain miehelleni pizzaa aamuksi, kun edellisillalla hän haaveili oikein hyvästä pizzasta.
Ja niin kiitollinen/yllättynyt ilme oli aamulla, kun saavuin lenkkini päätteeksi pizzaloota kädessä kotiin. Ja yleensä pitkin arkea huomioin häntä esim. hieromalla jalkoja kun lojumme sohvalla, tai teen hänelle aamupalaa. Myöskin kyselen ja osoitan kuuntelevani asioita. Vastavuoroisuudessa olen saanut osakseni lämpöä ja yllätyksiä.
Kynttiläillalisiin emme kumpikaan sovi, mutta kylpyläreissuja järkkäämme tai muita pieniä panostuksia mausteena suhteeseemme. Kun toisesta välittää oikein paljon, niin suhteeseen tuntuu mielekkäältä investoida!
 
Hmm... Aika paljon teen kaikenlaista.
Esimerkkejä;
Olen järkännyt meille kahdenkeskisiä iltamia saunan, juoman ja ruuan merkeissä.
Hieron.
Olen järjestänyt yllätysbileitä mm. miehen syntymäpäiväksi.
Ostan yllätyslahjoja.
Esim. lauantaina mies piti kaverinsa kanssa saunailtaa meidän rantamökillä, puolen yön aikaan kiikutin sinne juuri valmistettua grillikylkeä hiukopalaksi, yllätyksenä.
No, miten sen kauniisti muotoilisi, säännöllisesti hoitelen mieheni siten että hänen ei tarvitse tehdä mitään itse.
Töistä/metsältä/pärräreissulta tullessa häntä odottaa lämmin sauna, syömistä ja juomista.
Varasin meille syksyllä Lapin erämaasta mökin jossa oli kylpytynnyri, siellä sitten juotiin kuoharia ja katseltiin revontulia.
No, romanttista on myös varmaan se että olen aina auttanut häntä tilanteessa kuin tilanteessa, mukisematta ja mielelläni. Olipa kyseessä CV:n kirjoittaminen tai paukkupakkasessa kiinni jääneen auton saaminen hangesta. :)

Mieheni puolesta mitä vain. Kunhan hänkin kohtelee minua yhtä hyvin :)
 
ruutunappi

Eikä ihana, sun kaltasen vaimon haluaisin jos olisin mies!
 
Peyote
No en osaa sanoa, olenko sillä tavalla romanttinen, koska olen enemmänkin hassu. Joskus järjestin miehelle avaruusmatkan. Olin laittanut hienot valotkin lattiaan, että mies löysi siihen penkkiinsä avaruusaluksessa. koko matkan ajan näytettiin tietysti avaruusaiheista elokuvaa ja lentoemäntä (eli minä avaruuskalssariasussa) toi omituisia ruokia ja pillereitä syötäväksi.
Ehkä se ei ollut hirveän romanttista.

Silloin kun mun kädet oli vielä terveet (sen jälkeen ne ei oo sitä sit ollutkaan, ennenku nyt ku ne on leikattu) lapioin äidin ja isän takametsään lumeen paikan, jossa oli kynttilöitä ja me juotiin lämmintä kaakaota ja maattiin sylikkäin. Oli kyllä hirveän kylmä, eikä se ollut niin hienoa kuin kuvittelin, mutta mies oli kyllä otettu.

Joskus olen järjestänyt miehelle kylpyjä ammeeseen ja sitten hieronut sen selkää. Nykyisin se ei tahdo että hieron koska pelkää että mun kädet tulee kipeiksi.

Olen antanut sille omia kuvia lahjaksi, mutta ei sekään ehkä ole romanttista, mutta kyllä se piti kovasti siitäkin. Joskus mä tanssin sille ja siitä se pitää kanssa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas ja Data
Peyote
Hmm... Aika paljon teen kaikenlaista.
Esimerkkejä;
Olen järkännyt meille kahdenkeskisiä iltamia saunan, juoman ja ruuan merkeissä.
Hieron.
Olen järjestänyt yllätysbileitä mm. miehen syntymäpäiväksi.
Ostan yllätyslahjoja.
Esim. lauantaina mies piti kaverinsa kanssa saunailtaa meidän rantamökillä, puolen yön aikaan kiikutin sinne juuri valmistettua grillikylkeä hiukopalaksi, yllätyksenä.
No, miten sen kauniisti muotoilisi, säännöllisesti hoitelen mieheni siten että hänen ei tarvitse tehdä mitään itse.
Töistä/metsältä/pärräreissulta tullessa häntä odottaa lämmin sauna, syömistä ja juomista.
Varasin meille syksyllä Lapin erämaasta mökin jossa oli kylpytynnyri, siellä sitten juotiin kuoharia ja katseltiin revontulia.
No, romanttista on myös varmaan se että olen aina auttanut häntä tilanteessa kuin tilanteessa, mukisematta ja mielelläni. Olipa kyseessä CV:n kirjoittaminen tai paukkupakkasessa kiinni jääneen auton saaminen hangesta. :)

Mieheni puolesta mitä vain. Kunhan hänkin kohtelee minua yhtä hyvin :)
Kuulostaa tosi kivalta. Olet tosi ahkera.
 
Pidän huolen siitä, ettei mieheni herkkuloota ole koskaan tyhjä (ja hyi te kaksimieliset! mieheni pitää suklaasta)

Otan miehelle saunaan kaljan mukaan jääkaapista.

Jos lähden reissuun, jemmailen miehelle postikortteja tai nameja pitkin kämppää.

Olen tarjoutunut hieromaan niskoja ja jalkoja, mutta hartioita ei anna ja jalat kutiaa.

Aika vähän oikeastaan. Annan toisinaan nukkua vapaapäivinä. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Data
Ja kyl mie pyrin tekemään eväät töihin, jos vain suinkin kykenen. Sinne voi joskus sujauttaa kakunpalasen, joka sydämenmuotoinen tms. Aamiastakin oon mieluusti kantanut vuoteeseen asti, mutta sitten mulle sanottiin, että ykköspreferenssi ei ole saada valmista aamiaista niin teen sitten aamupalan vain eri pyynnöstä...
 
  • Tykkää
Reactions: Data
kahvikirahvi
Teen esim. miehelle eväitä töihin, ruoka odottaa yleensä töistä tullessa. Jotain kynttilänvalosuihkuja oon järjestänyt ja tarjoutunut hieromaan. Ja joskus vapaapäivinä aamupalaa sänkyyn tai jotain semmosta, en kyllä tiedä onko mikään noista romanttista.
 
"Jeba"
No kaikkea pientä.

Syntymäpäivinä, vuosipäivinä yms. yllätän aina jotenkin.

Sitten saatan joskus auton ikkunaan joka on lumessa käydä piirtelemässä sydämiä tai kirjoittamassa jotain söpöä.

Ja tässä taannoin tahdoin muuten vain ilahduttaa häntä eräs ilta, olin ostanu uusia paljastavia hepeneitä ja odotin häntä illalla ne päällä alakerrassa kun hän oli nukuttamassa tytärtämme yöunille yläkerrassa :)
 
"Tille"
Olen epäromanttinen ihminen ja mun mies taas on sitä suuremmassa määrin. Kuulema pilaan kivoja hetkiä touhutessani järjen kanssa ympäriinsä :D Joten miehen saa iloiseksi kynttilävalaistuksesta, takkatulen katselusta, punkusta siinä samalla,. jokin hyvä ruoka minkä olen tehnyt (hän tekee yleensä ne herkkuruuat), kesäyössä yhdessä valvominen (menen mieluusti nukkumaan ajoissa), hierominen, yleensä kainalossa oleminen ja sen sellaista. Vuosien saatossa vaan olen niin pitkästynyt "moiseen hempeilyyn" ja miehellä onneksi huumorintajua on riittänyt, mutta hän itse kyllä keksii sellaisia pieniä arjen juttuja kaiken aikaa. Mun tilalla vaan pitäisi olla joku, joka intoilisi romantiikasta yhtä lailla hänen kanssaan ;)
 
"vieras"
Me tykätään molemmat järjestellä yllätyksiä toisillemme. Minä olen vienyt miehen piknikille järven rannalle ja pyytänyt erästä miehelle mieluista muusikkoa tulemaan soittamaan ja laulamaan meille, olen tilannut kotiin yllätykseksi hierojan, vienyt ex-temporeeyllätyksenä miehen syömään ja elokuviin, joskus odotellut alastomana sängyllä kun mies on tullut töistä kotiin, laittanut yllätylahjoja kaappeihin jne. Onhan noita.

On aivan totta, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Meillä ainakin homma toimii molemmin päin. Tykätään järjestää yllätyksiä ja myös itse saada.
 
Yhteistyössä