Mitä sinä et tiennyt synnytyksestä?

sitä kuinka paljon voi vauvaa rakastaa kun sen on saanut syliin :heart:

Juuri näin!

Ja se kuinka taivaalliselta maistui kupillinen kahvia ja sämpylä koko urakan jälkeen kun koko raskausaikana kiersin kahvinkeittimet kaukaa vaikka melkoinen kahvisieppo olenkin!

 

Se oli yllätys että kakkosen synnytyksen jälkeen olin ihan ylipirteä ja jopa menin mukaan kylvettämään ja pukemaan vauvaa (seinäjoen sairaalassa näitä ei tehdä synnytys salissa vaan erillisessa lasten huoneessa), kun olis jo siihen mennessä tikattu ja käyny suihkussa. Samoin se oli yllätys että kuopuksen jälkeen istuin ihan normaalisti jo tunti synnytyksen jälkeen.
Ja vinkkinä voin sanoa sellaisen että kannattaa pysyä pois sieltä sängystä niin kauan kun pystyy...

 

Se että istukan ulos tuleminen sattui paljon enemmän kuin itse synnytys. Sitäkään en tiennyt, että kakkaaminen synnytyksen jälkeen tosiaan oikeasti pelotti!

 

Esikoista synnyttäessä, ei käynyt mielen vieressäkään, että synnytys ei voisi edetä "niin kuin pitää" ja kestää ja kestää. Sitte joutuukin sectioon.

 

en tienny et ois niin helppoo

 

Että ihan kuin isoa paskaa työntäisi ulos.

No tän ummetuksen myötä tiedänkin sitten mitä on edessä kesäkuussa Kiitos!

 

Se, että en saanut liikkua mihinkään koko synnytyksen aikana, kun vauvan päähän laitettiin jotakin piuhoja. Synnytysvalmennuksessa oli mainostettu kuinka avautumisvaiheessa kannattaa liikkua, koska se helpottaa kipuja ja kannattaa kokeilla terapiapalloa, suihkua, keinutuolia, kävelemistä yms. ... Jäi kokeilematta, siinäpähän makasin ja kärsin.

Se, että supistuksia voi tulla koko ajan - heti kun edellinen alkaa väistymään, oli jo seuraava päällä ja ne supistuket olivat niin rajuja, että en meinannut järjissäni pysyä. Valmennuksessa oli vakuuteltu, että supistusten välissä saa hengähdettyä ja kerättyä voimia seuraavaan.

Se, että epiduraali ei toiminut.

Se, että vauva vietiin heti kiireellä pois, eikä häntä annettu syliini, vaan vietiin ensin tutkittavaksi ja pestäväksi. Näin vain vilahduksen vauvasta, kun hänet kiidätettiin toiseen huoneeseen.

Se, että synnytys oli niin vaikea ja olin niin tuskissani, että en tuntenut mitään, kun vauva nostettiin rinnalleni.

 

EN tiennyt, että vielä neljättä synnyttäessäni, synnytys voisi kestää niin kaun ja olla kaikista synnytyksistäni vaikein ja kivuliain.
Luulin, että se helpottaa kokoajan, mitä useamman synnyttää, enää en luule!

 

Se, että ensimmäisestä synnytyksestä voi olla niin karmeat jälkisupistukset.

 

Mä en voinut kuvitellakaan, etteikö supistukset alkaisi itsestään, varsinkin kun vedetkin meni Ja ettei niitä omia supistuksia tullut koko synnytyksen aikana, vaan kaikki piti tipalla tehdä

ja lopulta kun synnytys oli ohi niin kysyin itkien, että nytkö jo.. Vauva lähti lastenlääkäriä tapaamaan heti synnyttyään ja minä jäin ihmettelemään, etten vielä olisi halunnut touhua lopettaa. Vasta seuraavana päivänä lapsi alkoi tuntua omalta ja siihen alkoi kiintyä. Minulta meni semmoinen kolmisen kuukautta ennekuin tunsin vauvani omaksi ja osasin siitä nauttia.
Siis yllätykset oli : synnytyksen helppous ja nopeus, lapseen tutustuminseen menevä aika syntymän jälkeen. Ihemttelin muutenkin koko touhun helppoutta. Vessankäynnit, kävely, imetys, kotona olo eka viikko.. Nuo kaikki meni omalla painollaan ja kun minä olin varautunut kaokseen heti kun lapsi on ulkona.

 

No tän ummetuksen myötä tiedänkin sitten mitä on edessä kesäkuussa Kiitos!

ole hyvä

 

Se, että kivut eivät loppuneet synnytykseen. Tikkauksen vuoksi alapäähän jäi kohta joka oli todella kipeä, eikä hoitajat suostuneet antaan kipulääkettä. Vasta kolmen päivän jälkeen vaadin lääkäriä katsomaan ja sain vahvempia kipulääkkeitä. Mieliala parani heti, kun pystyi kylkyä kääntään ja uskalsi nousta sängystä ylös. Kakkaamisen pelko oli myös ihan älytön ja vaikka mitä lääkettä siihen otin. Luumunektariini oli avain onneen.

 

kuinka kaoottista se voi olla, olin shokissa koko ajan ja aivan eri planeetalla. en ikinä halua enää synnyttää! se kipu oli jotain niin kamalaa, tuntui että on siinä vain toisten riepoteltavana ja ponnistaessa paniikki vaan yltyi. kahdesti leikattiin reilusti epparia, meni verisuoni poikki mistä tulikin sitten melkein lorisemalla verta. vihdoinkin sain ponnistettua vauvan ja kivun pois, mutta (tunnen tästä kamalaa syyllisyyttä) en tuntenut mitään. vauvaa vilautettiin nopeasti minulle ja lähdettiin kärräämään pikavauhtia teholle. istukkaa paineltiin ulos puolituntia, koko sen ajan vuosin reilusti verta ja olin aivan sekaisin. kursittiin vihdoin kokoon ja sen jälkeen jätettiin yksin hämärään synnytyssaliin kahdeksi tunniksi. sitten kärrättiin pyörätuolilla osastolle, missä meni pari päivää aivan sumussa.

 

sitä että ponnistuvaihe sattuu niin kamalasti ja kivunlievityksiä ei välttämättä saa ja ponnistuvaiheeseen ei edes yritetä antaa

 

Itsellä meinas mennä voimat avautumisvaiheen hitauteen.. Mutta ponnistusvaihe oli mukavin vaihe. Esikoisessa ponnistusvaihe 2 min ja kuopuksella 4 minuuttia.
Jälkivuoto oli niukkaa, vaikka kaikki sanoneet minulle, että se on mieletöntä.

 

EN tiennyt, että vielä neljättä synnyttäessäni, synnytys voisi kestää niin kaun ja olla kaikista synnytyksistäni vaikein ja kivuliain.
Luulin, että se helpottaa kokoajan, mitä useamman synnyttää, enää en luule!

mulla kanssa neljäs kaikista kamalin

 

Että olisin niin pirteässä ja hyvässä kunnossa heti synnytyksien jälkeen

 

Se että ponnistaminen onkin kakkaamista. Luulin, että se on jotenki mahalihasten puristamista.

Minusta taas nimenomaan se on vatsalihaksilla töiden tekemistä. Jos kuvittelee kakkaavansa, ponnistaa ihan vääriä lihaksia - tai ainakin minusta tuntui siltä.

 

kuinka kaoottista se voi olla, olin shokissa koko ajan ja aivan eri planeetalla. en ikinä halua enää synnyttää! se kipu oli jotain niin kamalaa, tuntui että on siinä vain toisten riepoteltavana ja ponnistaessa paniikki vaan yltyi. kahdesti leikattiin reilusti epparia, meni verisuoni poikki mistä tulikin sitten melkein lorisemalla verta. vihdoinkin sain ponnistettua vauvan ja kivun pois, mutta (tunnen tästä kamalaa syyllisyyttä) en tuntenut mitään. vauvaa vilautettiin nopeasti minulle ja lähdettiin kärräämään pikavauhtia teholle. istukkaa paineltiin ulos puolituntia, koko sen ajan vuosin reilusti verta ja olin aivan sekaisin. kursittiin vihdoin kokoon ja sen jälkeen jätettiin yksin hämärään synnytyssaliin kahdeksi tunniksi. sitten kärrättiin pyörätuolilla osastolle, missä meni pari päivää aivan sumussa.

Kuulostaa hyvin tutulta. :hug: Mulla samanlaisia kokemuksia. Täytyy myöntää, että kadehdin ihmisiä, joilla on ollut helpot tai edes siedettävät synnytykset. Mulla on korkea kipukynnys, mutta synnytys oli aivan hirveä kaikin tavoin ja kivut jatkuivat elämää rajoittavina vielä pari kuukautta synnytksen jälkeenkin.

 

Se, että en saanut liikkua mihinkään koko synnytyksen aikana, kun vauvan päähän laitettiin jotakin piuhoja. Synnytysvalmennuksessa oli mainostettu kuinka avautumisvaiheessa kannattaa liikkua, koska se helpottaa kipuja ja kannattaa kokeilla terapiapalloa, suihkua, keinutuolia, kävelemistä yms. ... Jäi kokeilematta, siinäpähän makasin ja kärsin.

Se, että supistuksia voi tulla koko ajan - heti kun edellinen alkaa väistymään, oli jo seuraava päällä ja ne supistuket olivat niin rajuja, että en meinannut järjissäni pysyä. Valmennuksessa oli vakuuteltu, että supistusten välissä saa hengähdettyä ja kerättyä voimia seuraavaan.

Se, että epiduraali ei toiminut.

Se, että vauva vietiin heti kiireellä pois, eikä häntä annettu syliini, vaan vietiin ensin tutkittavaksi ja pestäväksi. Näin vain vilahduksen vauvasta, kun hänet kiidätettiin toiseen huoneeseen.

Se, että synnytys oli niin vaikea ja olin niin tuskissani, että en tuntenut mitään, kun vauva nostettiin rinnalleni.

Mulla oli aika samanlaisia tuntemuksia.
Kauhea nälkäkin oli, mutta mitään ei saanut syödä. Jaksa siinä sitten rehkiä kun energiavarastot on ihan tyhjinä.

Odottelin lisäksi jotain tuntemuksia että pitäisi ponnistaa. Ei tullut. Lapsi oli kesken kaiken kääntynyt avotarjontaan ja jäänyt kai jotenkin jumiin. En tiennytkään että sellaistakin voi tapahtua.Imukupilla sitten vedettiin ulos. Ja alapäätä tikatessa loppui puudutus kesken kaiken, mikä oli aika inhottavaa.

 

En tiennyt että tässä maassa pakotetaan synnyttämään normaalisti, vaikka ensimmäinen olisi ollut todella kauhea kokemus ja toivoi viimeiseen asti sektiota. Ja että vaikka vauva olisi perätarjonnassa, lääkärillä olisi silti valta päättää kuka leikataan ja kuka ei. Meni luottamus kyllä totaalisesti lääkäreihin ja kätilöihin.

 

en tiedä vieläkään oma kohtaisesti mitään - huhu puheita olen kuullut. sektiolla mentiin. =)

 

Jälkisupistuksista minä olin onnistunut olemaan täysin tietämätön esikoisen syntymän jälkeen.

 

se että miten paljon se sattuu kun ne osastolla painelee mahaa joka päivä..
ja se että ne haistelee sitä sillai vaivihkaa..että onko tulehdusta tms..
yyyyhhhh..

 

Että siellä tulee vastaan sadistinen kätilö joka ei suostu antamaan kivunlievitystä :kieh: