Mitä te muut turhat eli työttömät teette tänään?

  • Viestiketjun aloittaja aito ammattivalittaja
  • Ensimmäinen viesti
vierass
No vein lapset kouluun ja nyt istun koneella, pyykkikone odottaa päälle pistäjäänsä, tosin eiliset pyykit eivät olleet ihan vielä kuivia, että menee iltaan kun vaihdan uudet kuivumaan. Olohuone odottaa siivoojaansa ja sitten haen lapset koulusta ja harrastukset päälle, niin saa mennä nukkumaan.
 
"Vieraileva tähti"
En ole työtön vaan sairaseläkkeellä (ainakin vuoteen 2016).
Tänä aamuna tein aamiaisen miehelle ja lapsille ennen kuin lähtivät kouluun, siivosin jäljet, vein petivaatteet pihalle tuulettumaan ja hain naapurin vanhan miehen koiran kanssani kävelylle (kauppareissu) samalla kun vein hänellekin aamiaislettuja. Palattuani petasin sängyt ja laitoin pyykinpesukoneen kiertämään.

Kohta alan väkertämään omenapiirakoita paikallisen eläkeläisyhdistyksen viikkotapaamiseen. En itse ole oikein kotonani niissä tapaamisissa (kaikki ovat 20-40 vuotta minua vanhempia), mutta meille tuli tänä syksynä aivan liikaa omenoita ja jotenkin ne täytyy "hyödyntää".

Iltapäivällä pesen yhden tutun mummelin ikkunat ja käväisen uimassa.
Illaksi ja yöksi tulevatkin siten kummityttären lapset hoitoon. Hän itse menee miehensä kanssa elokuviin ja ulos syömään. Vuorotyöläisinä heille tuollaiset hetket eivät kovin usein ole mahdollisia.
 
....
Mä en periaatteessa ole työtön, vaan opiskelija. Mutta koen olevani työtön, koska tahtoisin olla jo taas työelämässä, mutta pakko on yrittää valmistua ensin. Opiskelen kotoa käsin, joten olen koko ajan kotona. Nytkin istun koneella ja yritän kirjoittaa gradua, mutta niin vaan rupesi taas ketuttamaan. Aika turha olo on tällä hetkellä, ollut jo puoli vuotta itseasiassa.
 
vieras..
En koe olevani turha ihminen. Lapset oli eilisen illan keskenään (10-17v) ja talo on sen näköinen. Eli siivoan ennenku tuo sakki tulee koulusta. Jos ehdin leivon jotain. Illalla tytön soittotunnit, samalla käyn ruokakaupassa. Pyykkiä on vuori viikonlopun jäljiltä kun en ehtiny pesemään. Kahdeksan hengen perheessä ei kotityöt kesken lopu.

Oma aikani on nyt aamusta. Youtubesta kuunnellut kaverin laittamaa linkkiä kyyneleet silmissä.
 
turha vieras
Olen työtön ja sairas eli täysin turha. Odottelen koska mun reseptit olis uusittu, kaksi viikkoa jo kestänyt eikä vieläkään ole uusittu... muka viikon kestää, pyh. Mutta eipä kai turhien ihmisten resepteillä niin väliä olekaan.
 
Vieras s
Mä olen vähä niinku vapaaehtoisesti työtön...muutaman kuukauden ajan. Tänään oon vieny lapset kouluun, kävin 1,5h lenkillä koiran kanssa, sen jälkeen tein vähä pihahommia. Toinen koneellinen pyykkiä pyörimässä, leivinuuni lämpiämässä. Lounasta syön ja samalla palstailen, kohta alkaa lapset tulla koulusta kotiin, laitan välipalat, autan läksyissä, illalla varmaan vähä ulkoilmaan ja ajoissa nukkumaan.
#14, miks ihmeessä siivoat isojen teinien sotkut? Meilläkin eilen teinit kotona olivat leiponeet, keittiö sen näköinen, laitoin itsensä siivoamaan!! Ei se, että äiti on kotona, tarkoita sitä, että muut saa sotkea ja elää kun pellossa!
 
Onnellinen työtön
Kalakalenterin mukaan näkyy kaloilla olevan ottipäivät, joten käyn asioilla ja kaupassa ja iltapäivällä järvelle kalaan. Isoja Haukia on tullut, joten sellasen kun saan suolistan sen ja käärin märkiin sanomalehtiin ja heitän nuotioon. Siitä saa muutaman päivän ruuan.

Pihljanmarjoja ja omenoita pitää noukkia ja haravointia voi harrastaa aina kun siltä tuntuu. On mukavaa hommaa, kun työn tuloksen näkee heti. Roikun koneella, lämmitän puilla ja EHKÄ teen jotain puutarhahommiakin.

Muuten vaan nautin olostani ja elostani.
 
Työtön
Kävin alkukartoituksessa, tänään on siis työttömyyteni ensimmäinen päivä, mutta vein myös lapset kouluun ja esikoisen kännykän huoltoon, kävin ruokakaupassa, autoin ekaluokkalaista läksyissä, söimme yms. Jotakin hyödyllistä vielä toivoisin saavani itsestäni irti..
 
hanna 92.
Aamukahvia juodessa katsoin kuinka naapurit lähtivät töihin tuottamaan veroeuroja meille työttömille. Meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun eräs naapureistani ei meinanut saada autoaan käyntiin ja aloin huolestua, koska silloin olisi jäänyt veroeurot saamatta valtiolta no onneksi toinen naapuri antoi hänelle apuvirtaa ja naapuri pääsi töihin tuottamaan veroeuroja minulle sekä muille työttömille.

Kahvin jälkeen menin suihkuun ja sen jälkeen hakemaan postia.

Postimies oli tuonut vain laskuja, jotka tietysti kiikutin sosiaalitoimistoon eihän minulla työttömällä ole varaa maksaa niitä. No söin mahani täyteen ja sen jälkeen ruokalepo täydellä mahalla veronmaksajien kustantamalla ruualla. Muutaman unitunnin jälkeen avasin tv;n aloin katsoa ohjelmia. Nyt illalla keskityn pieneen iltapalaan ja sen jälkeen nukkumaan ja aamulla aloitetaan taas uusipäivä.

Eipä ihmeempiä valittamisia elämä hymyilee ja kattopäänpäällä tulee vettä sekä sähköä ruokaa ja juomaa riittää televisio toimii ja netissäkin pääsee käymään miksi aina kuvitellaan työttömien voivan huonosti oikeastaan mietityttää kuka kehtaa tuhlata vapaa-aikansa työnteolla?
 
viekkulis
Jos työtön olisi turha, se vaatisi että elämän sisältö on työn tekeminen. No jollekin se voi toki näin olla, mutta itselläni on listalla satayks' juttua kyllä ennen duunia. Ja ei sillä ettenkö työstäni silti tykkäisi.
 
"Sirkkeli"
No mä en ole työtön, vaan työkyvyttömyyseläkkeellä. Eli paljon turhempi ihminen kuin työtön. Tai siis olenko ihminen enää? Raato?
Kävin koiran kanssa metässä, ja poimin suppilovahveroita. Nyt on vaikea liikkua. Mulla ei jalat oikein toimi enää, jos on joutunut niitä nostelemaan. Muun ajan netissä roikkunut, ja katsellut telkkua samalla.
 
Tässä just lomautus muuttui työttömyydeksi, ei muuta kuin uusia tuulia metsästää.. Jep. Mutta tänään saatoin tytön kouluun, menin salille, käytiin muksujen kaa leikkipuistossa, ruokaa, lenkkeilyy ja oloneuvoksen virkaa toteuttain. :)
 

Yhteistyössä