Mitä tehdä hoitolapsen vanhemmille?

  • Viestiketjun aloittaja "pph"
  • Ensimmäinen viesti
"suru"
kurjaa ettei varusteita ole, ovatkohan niin köyhiä? vaikuttavatko vanhemmat välittäviltä? ei ne ihottumat aina rasvoilla parane, joskus pahenevat vain. meil lapsella on allergia kaikkiin perusvoiteisiin, koska sisältävät mm. säilöntäaineita. mutta allergioita ainakin pitäisi seurata, jos ihottumaa on. siis seurata onko jokin ruoka mikä aiheuttaa iho-oireita. rasvaaminen altistaa vain kemikaaleille ja voi jopa pahentaa ihottumaa. olen käynyt useilla ihotautilääkäreillä ja siitä on useita näkemyksiä, miten ihottumia hoidetaan.
 
"Vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;25886047:
Kelvollinen haalari maksaa reilun satasen ja hyvät kengät lähes satasen. Kunnollisia käsineitäkään ei taida saada kympillä eikä kahdellakaan.
Jollekin yli 200€ pienen lapsen vaatteisiin voi tuntua järjettömältä sijoitukselta kun "nehän jää heti pieneksi" ja "kirpparilta saa ihan yhtä hyviä parilla eurolla". Itselle sitä sitten ostellaan muotivermeitä ja koruja.

Ja tuo 200 ei ole edes paljoa yhdelle lapselle. Meillä kolmen lapsen varustaminen talveen maksaa helposti reilun tonnin. Koot ovat sen verran kaukana toisistaan ettei isommalta jää heti seuraavalle haalaria eikä niitä kaikkia viitsi vuosia säilytellä kunnes ovat jo "so lääst siison". Kenkiäkään ei kierrätetä lapsilla.
Vanhin (8v) ei enää haalaria käytä mutta erillisvermeet maksavat kyllä saman.

Tottahan se vähän kirpaisee mutta tingitään sitten omista tarpeistamme.
Muuten totta, mutta kunnollisen haalarin saa n.60-90€ ja kengät 50-70€, rukkaset saa jopa 13€. Mutta pitää tietää mitkä merkit ovat hyviä ja silti suht edullisia. Ei kannata hankkia lapsia, jos ei ole varaa ostaa tamineita, joilla lapsi pysyy lämpimänä ja kuivana. Enkä nyt tarkoita lainaamaani TriplaIsää vaan ap:n hoitolapsen perhettä. :) Meneehän niihin älyttömät määrät rahaa, kun pitää olla myös varalla toiset...
 
Alkuperäinen kirjoittaja myös ypph;25886168:
Kyllä sullakin on kunnan puolesta joku esimies,perhepäivähoidon ohjaaja tms.Kunta joutuu kuitenkin valvomaan yksityistäkin hoitoa.Meillä laitetaan joka kuukausi tarkat listat valvojalle miten on hoidossa.Soittelee välillä ihan muuten vaan miten menee ja kerran vuodessa tekee kotikäynnin.
Mä olen kanssa ypph ja yksin täälläkin kunnassa ollaan. Kunnan päivähoidon johtaja on olemassa, mutta eipä se puutu meidän asioihin sen kummemmin. Mulla oli syksyllä tosi vaikeeta yhden lapsen kanssa (mahd. erityislapsi) ja muuta apua en kunnalta tule saamaan kuin kelton, jonka käynnin maksan itse. Ja maksaa useita satasia. Kevätpuoli on alkanut ihan hyvin tämän lapsen kanssa, mutta mietin että paras vaihtoehto voi olla, että sanon sopparin irti ja menis syksyllä kunnalliseen hoitoon, josta saa tarvittavat palvelut.
 
hoplan
Lapsen pukeminen edullisesti ei vaadi kuin hetken aikaa ja viitseliäisyyttä. Jos ei pääse kaupoille, Huutiksesta löytyy aina jotain. Mun esikoinen täyttää kohta kolme, eikä sille ole hankittu kallista kosteussuojahaalaria. Neljänkympin peruslassie sopii pakkasille, mihinkä se silloin kastuisi? Toinen samanhintainen käy välikauteen, kurikset sai Tokmannista kympillä. Välihousut vitosen ja päälle pari trikoopaitaa ja valmis tuli. Jos on oikein kylmä, trikoopaita + villapaita. Kaikki löytyvät vaatekaapista. Kurarukkaset kolme euroa, niiden alle käy tumppu kuin tumppu, kun ne eivät pääse kastumaan. Kuutisen kymppiä + kengät, uutena. Kirpparilta pitää saada puoleen hintaan tai alle.

Ikävä kyllä, tästä laskukaavasta saa tulokseksi, että kahden työssäkäyvän vanhemman perheessä ei rahapula voi olla syynä, vaan kyse on piittaamattomuudesta. Sen rasvankin saisi vitosella.
 
"vierailija"
Osta kirpparilta muutamalla eurolla sopivat varusteet hoitopäivää varten, mutta älä ihmeessä niitä kotiin mukaan annan, todennäköisesti et niitä takaisin saa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;25886047:
Kelvollinen haalari maksaa reilun satasen ja hyvät kengät lähes satasen. Kunnollisia käsineitäkään ei taida saada kympillä eikä kahdellakaan.
Jollekin yli 200€ pienen lapsen vaatteisiin voi tuntua järjettömältä sijoitukselta kun "nehän jää heti pieneksi" ja "kirpparilta saa ihan yhtä hyviä parilla eurolla". Itselle sitä sitten ostellaan muotivermeitä ja koruja.

Ja tuo 200 ei ole edes paljoa yhdelle lapselle. Meillä kolmen lapsen varustaminen talveen maksaa helposti reilun tonnin. Koot ovat sen verran kaukana toisistaan ettei isommalta jää heti seuraavalle haalaria eikä niitä kaikkia viitsi vuosia säilytellä kunnes ovat jo "so lääst siison". Kenkiäkään ei kierrätetä lapsilla.
Vanhin (8v) ei enää haalaria käytä mutta erillisvermeet maksavat kyllä saman.

Tottahan se vähän kirpaisee mutta tingitään sitten omista tarpeistamme.
Tästä oon eri mieltä. Alle satasella saa kyllä kelvollisia vermeitä,ellei tuijota sitä merkkilappua ainoastaan. Ja jos hyödyntää alennusmyyntejä saa tietty vielä halvemmalla. Ja kirppiksiltä vielä sitäkin edukkaammin...

Alle satasella saa kyllä jo kosteussuojatunkin puvun, jos siinä ei tarvitse lukea Ticket to heaven tai molo tms tietty merkki. Jonathanin puvut on tätä halvempia,ja pienten koossa myös Reimatecit(se että onko ne miun mielestä varsinaisia toppapukuja onkin sit asia erikseen), samoin Lassien puvuista löytyy alle satasella pukuja, ja myös Remun mallistosta. Nythän niitä ois saanut alesta varsin edullisesti. Itse oon alesta nyt ostanut 74cm Remun puvun ensi talveksi, 22e, sekä Lennen 134cm puvun täksi loppukevääksi, 50e.

Kengiksi ei oikeastaan sen hienompia tarvitse kuin pakkasille vaikkapa ne Kuomat ja märemmille keleille karvavuoriset kumisaappaat. sellaiset kustansi uutena n.25e, Nokian saappaat siis. Vikingin tais olla nelisenkymppiä normaalihinnalta.
 
"heidi"
Minusta ap:n pitäis ihan ekana kokeilla tuota listan antoa ja tehdä selväksi, että nämä varusteet on hankittava jotta lapsi voi osallistua ulkoiluun muiden kanssa.

Meillä on vähän saman tyylinen tilanne, naapurissa asuu ns "tavallinen" perhe, vanhemmat ihan asiallisesti ja säänmukaisesti puettuja (äipällä joskus jotain merkkikuteitakin) koti heillä siisti ja selvästi panostettu sisustukseen ym. MUTTA heidän lasten vaatetus on ihan uskomattoman surkeaa :/ Ei minusta tarvitse satoja euroja vaatteisiin syytää tai olla uusinta uutta, mutta ihan suorastaan puutteelliset vaatteet pistää kyllä silmään. Heidän 4v poika leikkii paljon poikani kanssa, ovat meilläkin usein ja lähes aina pojalla on todella pienet vaatteet päällä, napa näkyy ja lahkeet helposti 20cm liian lyhyet, sukkia ei usein edes ole! Useasti vaatteet on myös ihan todella likaiset ja niitä pidetään monta päivää likaisinakin. Talvella pihalla ei ikinä ollut mitään kauluria tms. vaan kaula ja niska paljaana 20 asteen pakkasillakin paineli ja muita kenkiä en ole hänellä nähnyt kuin kumisaappaat ja lenkkarit, talven pakkasillakin oli vaan saappaat. Viime keväänä joskus huhtikuussa juoksenteli jo paljain jaloin pihalla ja kun kysyin missäs kengät on niin sanoi että saappaat oli liian pienet niin otti ne pois. Pienempi lapsi heillä puettu aika lailla samaan tyyliin kuin ap:n hoitolapsi, tosin tällä lapsella oli jo helmikuun alussa rattaissa päällä vain äp:n vanupuku.

Noh kerran sitten ajattelin tarjota heille poikani pieneksi jääneitä ja todella siistejä vaatteita, mukana mm. siistikuntoinen talvihaalari ja joitain kenkiä (minulla on muutenkin tapana antaa lasten vaatteet eteenpäin jollekin tutulle) , niin he siitä jotenkin pahastuivat "kyllä meiltä löytyy ihan omiakin" eivätkä halunneet ottaa. No ei siinä mitään, ei toki pakko ole ottaa vaikka olisin ilmaiseksi antanutkin, mutta kun tosiaan tuntuu ettei heillä ole lapsille vaatteita! Tänään isompi poika jo collareissa ja lenkkareissa + tuulitakissa pihalla, vaikka ei minusta nyt vielä niin kevät ole kuitenkaan.
 
vähän ylä kanttiin ehkäpä laskettu noita hintoja täällä, toki varmasti oma kohtasia, ittepähän ihmiset tietää paljon mistäkin maksaneet :) itte tälle pojalle ekat haalarit kaikki 4 (2 talvi ja 2 välikausi haalaria) olivat ilmaisia, eli 1 äitiyspakkauksesta ja loput kierrätyksen kautta saatuja. niillä pärjättiin viime kevääseen asti, nyt viime syksynä ostin ekan haalarin ite, merkki taitaa olla tuo lassitec,hinta muistaakseni 70e, alaosa oli vielä niinkin nerokas kuin kurahousu systeemillä varustetut. kahet eri kuravaatteet siitä huolimatta taas sain, kierrätettynä(ilmasta siis). pojan mumma osti 2 osaisin vk-asun kanssa. sitten itse talvivekottimet, haalari myös lassitecin ja maksoi 80e muistaakseni. sillä menee vielä seuraava talvi tällä kasvukäyrällä luultavimmin. samoin kuin 2-osainen vk-asu on ens syksyllä vielä valmiskäyttöön. kyl jos vähän jaksaa shoppailla ahkerammin tietyissä aleissa, ei tartte prismaa/cittaria pidemmälle lähtä kun saa jo hyvää&halvempaa, toki ohan ne ticketin ym merkkien puvut ihania mutta liian hyvän hintasia ettei halua kukkaronnyörejä niille avata :D

kyllä on kummalliset vanhemmat, kyllä ne vaatteet sais hoidettua sille lapselle jos vain viitsisivät. 2 työssä käyvää ihmistä=missä vika? ei ainakaan rahan puutteessa luulis.
 
"madame"
[QUOTE="a p";25882658]Lapsi selkeästi osoittaa haluavansa leikkimään, eikä pelkkä rattaissa istuminen ole kivaa. Olen selittänyt moneen otteeseen miksi haluaisin esim. rasvan ja miksi ulkoiluvarusteet, mutta kaikuu kuuroille korville. Enpä ole ennen tälläisiä vanhempia tavannut. Muutenkin yleensä sysäävät lapsen vaan ovesta sisään aamuisin, vaikka olen sanonut että yleensä vanhemmat riisuvat ja vaihdetaan aamun kuulumiset. Ja iltapäivällä vaan nappaavat lapsen eivätkä ole edes kiinnostuneita päivän kulusta.[/QUOTE]

Mihin sä perustat sene ttä eivät ole kiinnostuneet päivän kulusta? Mä tajusin vasta lapsen ollessa 2vuotta hoidossa että mun oletetaan kysyvän että miten päivä on mennyt. MINÄ ajattelin asian niin että päivä on ollut ok,eikä mitään erikoista ole ollut,jos minulle ei siitä kerrota(oletin että tottakai hoitaja kertoo automaattisesti että mitä on tapahtunut).

Ehkä niillä on aamuisin kiire töihin/kouluun ja iltapäivällä kiire kotia(eivätkä oikein ehkä osaa smaltalkkia,ei kaikki oo sellasia,joillekkin se hoitaja on vaan pelkkä hoitaja). Kerro ite ne kuulumiset
 
"hoitaja"
itse en vaadi lapsille veten pitäviä vaatteita. En myöskään uusia. Vaadin ehjät,puhtaat ja riittävästi vaatetta.

Jos puku on vanha niin hyvä on, kelpaa mulle. Mutta silloin toteutetaan kerrospukeutumista.
Jos ei ole kurahanskoja niin silloin ei veteseä leikitä, tehdään muuta.

1v ei tarvi vielä mennä pitkin kuralätäköitä. Riittää lämpimät olot rattaissa.

Itseltä löytyy fleesepeittoja ym ympärille ettei tule vilu pienelle.

Joskus vanhemmat eivät ymmärrä lapsen parasta.
Mutta silloin en rankaise lasta sillä että annan sen kastella vaatteensa ennen kotiin lähtöä. Ja olla kylmissään märissä vaatteissa

Ilman muuta asiasta myös menee tieto lastensuojeluun. Arkipäivän asiat saattaa vanhemmilla olla hieman hakusessa, miten kuuluu toimia milloinkin.
 
kljhkl
Mä varmaan laittaisin omien pieneksi jääneitä vaatteita pienelle ulos. Onhan sinullakin vastuu lapsen hyvin voinnista hoitopäivän aikana.

Ja jos kunnasta ei perhepäivähoidon puolelta löydy ketään jolta saisit apua, niin sitten soitto lastensuojeluun ja pyydät apua sieltä päin. Luultavasti hoitosuhde kyllä katkeaa.
 
[QUOTE="vieras";25889088]miksi rankaiset viatonta lasta siitä ettei vanhemmat ymmärrä.

Mene itse kylmään veteen istuun ja pidät vaatteet päälläsi 2h näillä keleillä.[/QUOTE]

Tosiaan, sanoin "uita vaatteet", en että uita lapsi.
Ajatuksena siis (niinkuin ajattelin normi-ihmisen tuosta ajattelevan), että tee vaatteista sen näköiset, kuin ne olisivat jos lapsi päivän osallistuisi hoidon tavalliseen toimintaan, pue lapsi sitten varavaatteisiin ja anna märät kotio hoidettavaksi.

Monien äitikaverien kanssa jutellessani he ovat olleet ihan yllättyneitä, että meillä alle vuotias leikki syksyllä maassa (silloinkin kun ei vielä kävellyt). Heille ei oman samanikäisensä kanssa tullut sellainen mieleenkään. Siis ihan hyvin hoitivat lapsensa jne, eivät vaan nähneet mitään syytä laittaa lasta maahan. Minusta se taas on lapselle hyväksi.

-> voi olla, että pph:n sanomisista huolimatta ko. perhe ei ihan hoksaa, että maahan olisi tarkoitus laittaa myös kostealla säällä tahi kylmällä. Toki nyt keskustelun edettyä näyttää siltä että ongelmana on se piittaamattomuus.
 
  • Tykkää
Reactions: Madicken04
dr
[QUOTE="suru";25886571]kurjaa ettei varusteita ole, ovatkohan niin köyhiä? vaikuttavatko vanhemmat välittäviltä? ei ne ihottumat aina rasvoilla parane, joskus pahenevat vain. meil lapsella on allergia kaikkiin perusvoiteisiin, koska sisältävät mm. säilöntäaineita. mutta allergioita ainakin pitäisi seurata, jos ihottumaa on. siis seurata onko jokin ruoka mikä aiheuttaa iho-oireita. rasvaaminen altistaa vain kemikaaleille ja voi jopa pahentaa ihottumaa. olen käynyt useilla ihotautilääkäreillä ja siitä on useita näkemyksiä, miten ihottumia hoidetaan.[/QUOTE]

Et voi olla tosissasi antamassa täällä tuollaisia ohjeita. Mites ajattelit hoitaa ihottuman?

Kyllä huolellinen, oikeilla voiteilla tapahtuva rasvaaminen, on perushoitoa ja parasta hoitoa iholle. Kokeilkaa Ceridalia, siinä ei ole MITÄÄN allergisoivia aineita. Ja olen lääkäri, ihosellainen.
 
"Niinpä"
Ihan kokemuksesta voin kertoa, että lapsille todellakin löytyy asianmukaiset ulkoiluvarusteet hyvin pienellä budjetilla, kun ei merkkivaatteita kalastele. Varsinkin noin pienille tarjontaa on runsaastikin. Vaatteen käyttöikä tuonikäisellä lapsella on niin lyhyt, ja käyttö vielä "lempeää", että yhdellä tai kahdellakin lapsella olleet vaatteet ovat vielä hyväkuntoisia.

Lappu kuulostaa minunkin mielestäni hyvältä idealta, ja kun annat sen, voisit samalla kertoa lähimpien kirppisten sijainnit?
 

Yhteistyössä