Mitä tehdä kun syytetään suhteesta?

Moi!

Mies tuli viikonloppuna juovukissa kotiin ja alkoi syyttää minua suhteesta, jota minulla ei todellakaan ole. Juteltiin asiasta yöllä (hän tietysti pyhää vihaa täynnä ja minä selvin päin yritin puhua järkeä) ja seuraavana päivänä yritin kysyä, että kumpaa hän uskoo, minua vai jotain kännistä naista, jolta hän tämän naurettavan väitteen oli kuullut?

Mies vastasi, että haluaisi uskoa minua, mutta tuskin kukaan tuollaista nyt ihan päästäänkään keksii... Mutta kun nyt vaan keksii!

Juuri kun oltiin selviämässä vanhoista ongelmista, niin tulee tällainen takapakki ja kyllähän tämä vaikuttaa suhteeseemme jatkossakin. Luottamus ei kenties koskaan palaa, puolin tai toisin...

Onko muille koskaan käynyt näin ja miten jatkossa?

Sen verran vielä tiedoksi, että raskausaikana kuulin samanlaisia juttuja miehestäni, mutta jätin ne omaan arvoonsa. Meidän suhde oli kyllä silloin vähän "katkolla", ainakin ilmeisesti hänen mielestään, kun etsi jotain muuta jonkun muun sängystä...

Kommentteja!

 

Meillä oli ihan sama tilanne mun miehen kanssa jotain vuos ennen ku mentiin naimisiin.. Mun kaveri oli ihastunu (tai enemmänkin) mun mieheen ja ilmeisesti päätti tehdä kaikkensa et mun mies olis jättäny mut ja valinnu sen.. (vieläkin tosi kipeä asia) Levitteli musta ympäri kyliä ja mun miehelle sellasia juttuja et olisin pettäny, ja mulla olis muka monta miestä samaan aikaan, ja et mun ei kannata uskoo ku oon aina ollu ihan älytön valehtelija jne.. Ihan sama mitä sanoin miehelle, ei tienny ketä uskoo!
Tällästä ja tän mun "kaverin" älytöntä 24/7 soittelua (jopa 34 puhelua yön aikana) kesti varmaan jotain pari kuukautta, mut sit mulle rupes riittämään ja ilmotin miehelle et se kumman ukko valitsee on hänen käsissä, ja et mä en enää jaksa välittää! Kummasti tuntu pysyvän mun rinnalla ja nyt ollaan oltu kohta kaks vuotta naimisissa.. Se oli vaan sellanen aallonpohja, hyvin selvittiin yhdessä..

Se mitä mä yritin nyt tolla äskesellä jutulla ajaa takaa, on se et parisuhteisiin mahtuu noita kriisejä, ja teillä taitaa olla nyt yks niistä! Laita se miehes miettimään ja käske sen pistämään puntariin teidän yhteinen historia ja luottamus ja rakkaus vs. jonku humalaisen kahjon hapatus! Jos ei miehesi ei osaa ajatella teidän yhteistä elämää, ni ehkä hän ei ole sulle tehty!!

Voimia :hug:

 

Kiitos vastauksestasi!

Mieheni jutteli eilen puhelimessa tämän oletetun suhteen toisen osapuolen kanssa, kun kyllästyin siihen, että hän vaan epäilee. Sieltä hän sai samat vastaukset kuin minäkin olin hänelle kertonut ja kun puhelun jälkeen kysyin, että mitäs nyt, niin hän vastasi, että kai hänen pitää miehen puhetta uskoa... Hän siis uskoo kaikkia muita mielummin kun minua.

Ennen tätä puhelua, hän pyysi minua hankkimaan muutaman kuukauden puhelintiedot, niin hän näkee, että kenelle mä olen lähetellyt viestejä. Sanoin hommaavani ne, jos hän tekee samoin. Kerroin myös hänelle, että raskausaikanani kuulin hänen olleen sängyssä ainakin kahden eri naisen kanssa, että mikäs juttu se sitten on. Hän sanoi siihen, että selvitetään tämä juttu nyt ensin.

Ja kun tämä juttu oli selvitetty, niin hän sanoi, ettei hän tiedä niiden naisten nimiä, kenen kanssa oli ollut sängyssä. Muka jotain yhden illan juttuja. (Emme asuneet yhdessä raskausaikana...) Mä en sitä usko, mutta ei kai sillä enää niin väliä ole.

Mutta tuntuu kamalan pahalta, kun mies ei viitsi edes anteeksi pyytää vääriä epäilyjään vai eikö hän vaan edelleenkään usko. Eilinen ilta meni vähän itkiessä, enkä siihenkään lohdutusta saanut.

Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että meidän suhde kaatuu minun olemattoman "salasuhteen" takia. Mä en tiedä, että pystynkö mä rakastamaan täydestä sydämestäni semmosta miestä, joka ei luota mun sanaan, joka ei usko mua... :'(

Ne puhelintiedot hän perui tänä aamuna hienosti sähköpostiviestillä, en tiedä, että onko hänen tiedoissaan sitten jotain, mistä hän voisi jäädä "kiinni" vai miksi hän ei niitä sitten haluakaan.

Kai meidän pitäisi yrittää puhua asiasta vielä hänen kanssaan. En tiedä, että odottaako hän minulta anteeksipyyntöä. Jos odottaa, niin siinähän odottaa, mä en ole todellakaan tehnyt mitään väärää. Enempi minusta hän olisi mulle anteeksipyynnön velkaa.

Katsotaan nyt, että meneekö astiat jakoon vai yritämmekö selvitä kriisistä. Meidän suhde ei ole koskaan ollut mikään helppo, eikä tasavertainen, mutta voi olla että nyt ollaan päästy tien päähän. Vaikeaa tulee olemaan seuraavat viikot/kuukaudet, on päätös sitten mikä tahansa. Luottamus toiseen ihmiseen ei todellakaan synny ihan hetkessä (jos koskaan), jos sen on kerran menettänyt.

Jos joku viitsii vielä jotain kommentoida, niin ihanaa olisi!

Aurinkoista kevättä kaikille joka tapauksessa!

 

Jotenkin hirvittää sanoa yhtään mitään, koska eihän me voida tietää, mikä on totuus. Mutta sisarellista tukea olis tarjolla . Haluaisin kehottaa käyttämään malttia, koska jokaisessa parisuhteessa tulee vaikeita hetkiä, jolloin luottamus horjuu. Jos se ei ole ollut koko ajan epävarmaa, niin vetäkää henkeä, puhukaa asioista ja katsokaa edes muutama viikko eteenpäin ennen kuin teette mitään ratkaisuja. Tietysti on mahdollista, että kupla alkaa nyt puhjeta ja silloin onkin aika tehdä ratkaisuja. Kummasta on kyse, sen tiedätte vain sinä ja hän.

Olen itsekin avoimen ja rehellisen parisuhteen kannattaja, mutta uskon myös, että jokainen meistä on erehtyväinen, hyvin monin tavoin. Niin että armoa tarvitaan ihmissuhteissa (kamala sana tuo armo, tulee papit heti mieleen, mutta en nyt tarkoita sellaista armoa). Niin kauan kuin erimielisyyden selvittelyjen jälkeen tapahtuu asioiden selkiytymistä ja eteenpäinmenoa, on syytä antaa molemmin puolin anteeksi ja yrittää uudelleen. Sitten jos ei tapahdu eteenpäinmenoa vaan vellotaan vain samoissa ongelmissa on parempi miettiä pysyvämpiä ratkaisuja.

Ja lopuksi miltä tuo minusta näyttää sinun kertomuksesi perusteella: näyttäisi siltä, ettei miehelläsi ole ihan puhtaat jauhot omassa pussissaan, koska hän on valmis uskomaan sinusta sellaista mikä ei ole totta. Oma epäluotettavuus saa helposti uskomaan toisestakin pahaa. Mutta tämä on vain arvaus! Totuus voi olla ihan jotain muuta, esim. että hän pelkää niin kovasti menettävänsä sinut, että ei näe metsää puilta.

Puhukaa, kärsikää, puhukaa uudelleen ja kestäkää epätietoisuutta kunnes pääsette totuuden jäljille. Älkää tehkö mitään hätiköityä.

Voimia sinulle ja miehellesi!

 

Kiitos vastauksestasi ja tuestasi.

Kirjoitit järkeviä asioita, mutta välillä tuntuu, että meidän suhteessa nuo "normaalit" juttelut ei vaan toimi. Mies ei puhu tunteistaan juurikaan.

Tiedän, että meidän olisi parempi erota, mutta vaikka suhde on alusta asti ollut vaikea, niin silti eron ajatteleminen tuo kyyneleet silmiin ja tuntuu pahalta. Mutta jos jatkamme, niin epäilys on molempien mielessä aika pitkään ainakin, ellei jopa loppusuhteen ajan.

Olen samaa mieltä kanssasi tuosta, että jos on valmis epäilemään toista, niin itellä ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa. Mietin sen näin, että se ketä itse pettää, epäilee muitakin.

Yritetään jaksaa...

 

Tuota... minä en nyt ihan tajunnut miehesi järjenjuoksua yhden jutun osalta.

Hän petti sinua useita kertoja, kun olit raskaana. Sinä vissiin annoit hänelle anteeksi kuitenkin, ja jatkoitte yhdessä. Ja nyt, kun hän kuuli jostakin sinun muka pettäneen häntä, hän on heti valmis suurinpiirtein heivaamaan sinut mäkeen eikä edes usko sinun kertomustasi asiasta... näinkö?

Eihän tuo ole kovin reilua. Mies tuntuu sallivan itselleen sivusuhteet, mutta sinun pitäisi pysytellä kiltisti kotona pikkurouvana.

Lisäksi minua ainakin jäisi todella kaivertamaan se, jos hän todella sanoi, että "pakkohan minun on miehen sanaa uskoa" - muttei silti suostu sinua uskomaan vaikka sanoit samat asiat kuin tuo mies. Ei kuulosta kovin naisia arvostavalta mieheltä ylipäätään.

 

Moi taas!

Se minuakin jäi todella kaivertamaan, että hän uskoo kaikkia mahdollisia muita mielummin kuin minua... Miehiä voi uskoa, mutta omaa avovaimoaan ei.

Sen verran taustaa meidän suhteesta, että tämä meidän ihan tyttäremme ei ollut niinkään mikään suunniteltu raskaus ja tuli miehelle aika järkytyksenä. Ehkä hän sen "oikeuttamana" etsi niitä muita suhteita raskausaikani aikana. Ainakin näin varmaan miehet (ainakin tämä yksilö) sen ajattelee. Hänen mielestämme me emme silloin seurustelleet, joten hänen mielestään hän ei ole pettänyt mua.

Katsotaan nyt, että mitkä on meidän välit kun päästään kotiin. Mä ainakin olen vähän toisella silmällä jo kämppiä katsonut. Kai tämä alkaa olla sitä lopun alkua... Vaikka toisaalta sitäkin on ollut jo puolisen vuotta ilmassa. Ehkä mun pitäisi saada tarpeeksi rohkeutta toteuttaa sanonta "Parempi yksin kuin huonossa parisuhteessa"...

Kiitos kaikille tuestanne! Jos kävis iltapäiväpullalla, jos se vähän piristäisi mieltä... =)

 

Niinpä. Kun asiat ovat tarpeeksi huonolla tolalla niin pitää olla valmis ratkaisuihinkin. Ja kipeää sekin tekee, ihan varmasti. Jos suhteesta lähtisi vihellellen niin olis sekin merkki jostain...

Mulla ei omassa liitossani ole ihan tuollaista kriisiä menossa mutta muuten kärvistelen tässä itseni kanssa, että yrittäisinkö vielä saada oman puhumattoman mieheni yhteiseen taistoon suhteen puolesta vai rupeaisinko suoraan ehdottamaan lautasten jakoa.

Ei oo helppoo, ei, varsinkaan kun on lapset kuvassa mukana. Niin että yritetään jaksaa ja tehdä viisaita päätöksiä.

 

Jos jotain vielä kiinnostaa kuulla uudempia kuulumisia...

Yritin eilen illalla jutella miehen kanssa asiasta, mutta hän vaan tokaisi, että kai sä olet jotain jatkoa miettinyt. Vastasin, että olenhan minä, mutta niin on varmaan hänkin. Sanoin, että jos meinaamme edelleen jatkaa, niin muutoksia tähän suhteeseen pitää tulla, näin se ei voi jatkua. Ehdotin jopa parisuhdeterapeutille menoa, jonka mies torjui saman tien. Että eipä hänellä sitten taida olla ainakaan kovin paljon intoa korjata meidän suhdetta.

Kun kysyin, että onko hän sitten valmis tekemään töitä tämän suhteen eteen, että saataisiin tämä toimimaan, niin hän halusi miettimisaikaa seuraavaan päivään asti. Sanoin hänelle, että eikö hän ole jo tarpeeksi miettinyt tässä kolmen päivän aikana, mutta hän vaan sanoi, että haluaa olla asiastaan varma. Vaikka kovin yritin kärttää vastausta, niin sanaakaan en häneltä enää saanut. Nauttiiko hän jotenkin siitä, että saa pitää mua jännityksessä.

Mutta mä en näe enää muuta vaihtoehtoa tähän, muuta kun se, että lähdemme eri suuntiin. Luottamus on hävinnyt ja jos hänen täytyy neljä päivää miettiä, että haluaako hän jatkaa elämäänsä mun kanssa, niin ehkä hän ei sitä sitten halua. Siltikään mä en pystynyt hänelle eilen illalla sanomaan, että ei tästä mitään tule, parempi erota vaan. Jotenkin vaan odotan, että hän tekisi sen lopullisen päätöksen. Se olisi jotenkin helpompaa. Ehkä... Tai sitten ei...

Töihin keskittymisestä ei tunnu tulevan yhtään mitään, haluaisin vaan mennä kotiin peiton alle ja itkeä pahan olon pois... :'(

Mutta en kai mä nyt muutakaan voi, kun odottaa iltaan ja kuunnella, mitä miehellä on sanottavaa. Ja kertoa sitten oma mielipiteeni. Seuraavaksi pitää kai miettiä, että pistetäänkö yhteinen kämppä myyntiin vai jäänkö mä siihen tytön kanssa. Myyntiin taidan kyllä laittaa, tai voihan mieskin siihen jäädä. Tyttö tulee kyllä mun mukaan!!!

Jos joku osaa sanoa jotain lohduttavaa, niin etukäteen kiitos jo ystävällisistä sanoista! Yritetään jaksaa vaikeiden aikojen yli... Niitä on varmaan vielä paljon edessä...

 

Näin miehenä voin sanoa, etteivät kaikki miehet ole tuollaisia.
Aika itsekästä meininkiä häneltä.

Meillä kun oli kriisi vuosia sitten, kyllähän siihen päätökseen hieman aikaa tarvitsi, mutta sekin tehtiin yhdessä keskustelemalla -välillä meinasi kyllä yltyä riidaksi. Asiat puitiin molempien kantilta, jotta toinenkin sai kuvan siitä missä mennään ja missä olisi korjattavaa.
Ei "mä mietin vielä"...

Herätä kaveri todellisuuteen ja pakkaa muutama laatikko ja kassi valmiiksi -vaikka hänen tavaroillaan- ja sano, että harkinta-aika on lopuillaan.
Jos ei tokene, niin kämppä myyntiin ja heihei.

Mutta älä salli mitään kiukutteluja, sillä sinä se loukattu tässä olet.
Jos hänellä on käytös ollut todella tuollaista, niin takuulla väittää olevansa se kärsinyt osapuoli.

Jos tuntee olevansa sidottu lapsen vuoksi suhteeseen johon ei kuitenkaan halua, on myös syytä antaa mennä vaan.
Sanokoon mielipiteensä - älä loukkaannu vaikka olisi rankkaakin tekstiä- mutta pääasia että todella sanoo eikä vaikene.

"minä saan tehdä mitä vaan, mutta ei naiseni", mustasukkainen luolamies...

Nauti aurinkoisesta päivästä, pidä työtauko hyvän kahvimukillisen ja leivoksen kera, pohdi itse rauhassa levollisin mielin ja koita jaksaa. :hug:

 

Kiitos sinulle miehen näkökannasta!

Ja vaikka tämä mies tosiaan on aika itsekeskeinen, niin pitäähän siihen uskoa, että kaikki miehet eivät tosiaan ole samanlaisia. Kai se "oikea" sitten josku minullekin löytyy, kunhan ensin kasaan särkyneet sirpaleet taas kasaan.

Eiköhän ne astiat mene kohta jakoon, vaikka aika tyhjätaskuna hän meidän yhteisestä kodista lähtee. Mutta sehän ei ole enää sitten minun ongelmani...

Thanks! =)

 

Jos hän jää tyhjätaskuna omilleen, se on sitten todellakin oma murhe, ei sinun.
Tuo selittää ehkä osan hänen käyttäytymisestään, saattaa inhota olla riippuvainen jostain toisesta eikä halua mitenkään osoittaa olevansa kiitollisuudenvelassa. Huono itsetunto kenties.

Sitten se "ei se ollut vakavaa silloin" on lapsellista. Minusta on ymmärrettävää, että suhteen alussa kun on tavattu vasta kerran tai pari, saataa olla vielä muita juttuja meneillä, molemmilla on ehkä vielä niin sanotusti verkkoja vesillä. Mutta kun molemmat ovat tosissaan kiinnostuneita ja suhde alkaa vakavoitua, silloin pitäisi muut jäädä pois. Vaikkakin asuttaisiin erillään.
Eivät kaikki heti yhteen muuta, itse asuttiin vuoden päivät omillaan, eikä hypitty vieraissa.

 

Kuulostaa entistä enemmän siltä, että hän on se, joka tässä haluaa päästä sinusta ja haluaa uskoa, että olet ollut uskoton, jotta sinä olisit ikään kuin saanut aikaan eron eikä hän. Huh, oliko vähän sekavasti sanottu?

Todennäköisesti hän haluaa miettiä vieläkin siksi, ettei ole varma, onko se hänen suunnittelemansa uusi elämä sen arvoinen, että kannattaa rikkoa teidän liittonne. Tai sitten hän odottaa, että sinä tekisit päätöksen hänen puolestaan. Haluatko sinä tosiaan, että hän tekee päätöksen sinun tulevaisuudestasi? Vai haluaisitko mieluummin tehdä sen ihan itse?

Toisaalta: kun kyseessä on pidempi suhde ja lapsi, niin kai sitä nyt pidempäänkin kuin 3 päivää voisi miettiä...

 

Tuosta päätöksen teosta... Luulen, että me molemmat odotetaan ehkä toisen tekevän se päätös... Sairasta..??

Meidän suhde ei tosiaan koskaan ole ollut mitenkään helppo tai tasavertainen. Nyt jos päätämme jatkaa, asioiden pitää muuttua. Hänen pitää ottaa enemmän vastuuta yhteisestä elämästämme ja hänen pitää haluta olla myös perheensä kanssa enemmän. Nyt tuntuu siltä, että me emme perheenä tee juuri mitään yhdessä. Mies käy baarissa lähes joka viikonloppu, mä en sinne kyllä kaipaakaan, viihdyn hyvin lapsen kanssa kotona, mutta olishan se kiva viettää välillä viikonloppu ihan perheenkin kesken. Mielestäni en "vaadi" liikoja...

Toisaalta... tämä ero saattaisi olla helpotus meille molemmille, ainakin minulle. Ja toisaalta toivoisin, että hän "sanoisi sen viimeisen sanan". Tuntuu siltä, että tein niin tai näin, tein aina väärin päin...

Ajattelin yrittää päästä kotiin ajoissa ja jutella hänen kanssaan ennen kun haen tytön hoidosta. Muuten juttelut menee varmaan iltaan, kunnes tyttö on nukkumassa, koska ei hänen aikana viitsi jutella näistä asioista, jos kuitenkin menee huutamiseksi.

Voin taas huomenna ilmoitellla, että miten meillä jaksellaan!

 

Mites "Väärin epäillyllä" menee, ei ole kuulunut mitään vai onko aloittanut toisella nimellä uuden keskustelun?

 

Heippa taasen!

On ollut vähän kiirettä töissä ja mulla kun ei ole nettiyhteyttä kotona, niin on tosiaan tämä kirjottelu jäänyt väliin.

Juteltiin miehen kanssa asioita vähän selvemmiksi ja päätettiin vielä kuitenkin yrittää jatkaa yhdessä. Hieman "ehtoja" laitoin yhdessäolemisen jatkamiseksi ja hän oli valmis kaikkiin, mitä vaadin...

Ja sen jälkeen meillä onkin mennyt paremmin, ollaan puhuttu asioista ihan eri tavalla kuin ennen, nyt tiedän hänen menoistaan, hän kysyy minulta, että voiko mennä sinne tai tuonne. Ja minäkin saan sitä omaa aikaa ja hän on tytön kanssa kotona.

Eli ihan hyvin pyyhkii tällä hetkellä, mutta täytyy kuitenkin rehellisesti myöntää, että pieni pelko on taka-alalla, että miten kauan tätä jatkuu. Miten kauan menee siihen, että kaikki lupaukset unohdetaan ja palataan taas entiseen.

Lähellä oli, ettei erottu, mutta päätettiin sitten ottaa vielä jatkoaikaa. En tiedä, että oliko tuo eron mahdollisuus meille pelastus vai onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä... Sen näyttää sitten tulevaisuus, mutta tällä hetkellä kevättä rinnassa ja parempi mieli! =)

Kiitos kaikille tuesta!

 

No toi oli hyvä kuulla!
Puhuminen siis auttaa, mutta pidä tiukka linja ettei pääse lipsuu.

:flower:

 

Heippa taas!

Pienen tauon jälkeen palaan taas linjoille... Eli eipä tämä tilanne ole kuitenkaan oikeastaan mihinkään muuttunut. Mies ei edelleenkään suostu uskomaan, että mulla ei todellakaan ole ollut mitään suhdetta, vaan aina juovuspäissän jaksaa riidellä asiasta. Viimeksi la-su yönä riideltiin tästä. Silloin jo sanoin, että ei muuta kuin kämppä myyntiin... Sunnuntaina ei taas puhuttu asiasta mitään...

Mutta muhun oikeasti sattuu, kun mua epäillään ihan syyttä... Sanoin jo miehellekin, että se olis aivan sama, vaikka sitten hommaisinkin itselleni jonkun suhteen, kun joka tapauksessa epäillään. Eipä sit ainakaan tarttis epäillä ihan syyttä suotta...

Nyt pitäisi saada vaan itsestään sen verran irti, että yrittäis jutella hänen kanssa tästä vielä kerran. Mä näen tässä nyt kaksi vaihtoehtoa, joko tosiaan se kämppä laitetaan myyntiin tai sitten me yhdessä mennään puhumaan tästä asiasta jollekin ulkopuoliselle ammatti-ihmiselle. Kyllä se on taidettu jo nähdä, että kaksin me ei pystytä tämä käsittelemään. Valitettavasti... :'(

En tiedä, että miten oikeasti saisin miehen uskomaan, että mulla ei ole ollut eikä tule olemaan suhdetta tämän miehen kanssa.. En varmaan mitenkään. Vaikka hän mulle sanoisikin, että uskois mua, niin taas seuraavaksi kun hän tulee juovukissa kotiin, niin epäilee taas...

Kommentteja...???

 

Kiitos vinkistä... Mun luonteella se ei vaan valitettavasti taida oikein onnistua. Mä kun yritän kannattaa sitä, että kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan... =) Saattaisi mies ottaa siitä vaan nokkiinsa, kun en viitsi mitään ilmoittaa...

Etsin valmiiksi jo ns. ammattiauttajan puhelinnumeron, josko menisi sinne sitten vaikka ihan yksin puhumaan asiasta. Tosin mies kyllä aikaisemmin lupaili, että jos suhteemme sitä vaatii, niin voisi tulla mukaan, vaikka onkin aika huono puhumaan tunteistaan. Paitsi sitten juovuksissa...

Yritän nyt kerätä rohkeutta, että saisin sanaisen arkkuni auki, mutta voipi olla, että siihen ei vielä riitä voimia...

Nelly20; tuo sinun viimeinen kommentti on kyllä aika hyvä... Miksi tosiaan kannattaisi jatkaa, kun ennemmin tai myöhemmin se ero taitaa kuitenkin olla edessä. Mä ansaitsisin paremman miehen.... :headwall:

 

"Mutta muhun oikeasti sattuu, kun mua epäillään ihan syyttä... Sanoin jo miehellekin, että se olis aivan sama, vaikka sitten hommaisinkin itselleni jonkun suhteen, kun joka tapauksessa epäillään. Eipä sit ainakaan tarttis epäillä ihan syyttä suotta... "

Elikäs luin tän koko ketjun, ja samoi fiililksiä tuli esiin mitä joskus oon ite kokenu..

Meillä meni se kans vähän niin ja näin, selvinpäin unohdettiin ja sovittiin ja kas kummaa, ku kuningas alkoholi tuli mukaan, ni jo taas syyteltiin. Vähän aikaa sitä kuunnellessa, tein siirtoni ja lähdin tyttö mukanani yhteisestä kodistamme. Ja niin oli paras, koska mies ei olisi ikinä luovuttanut sen syyttelemisen suhteen.

Aloin myös tuolloin miettimään, että oisko mies voinut pettää minua, kun oli niin epävarma mun tekemisistä? Joskus ollaan kavereiden kesken pohdittu, että heijastaako pettäjä omat teot toiseen osapuoleen? Nooh, en tiedä kyllä vieläkään mutta kuitenkiin..

Myös mustasukkaisuus oli meillä kamalaa, varsinkin jos olin menossa viihteelle. Jos ei riita ollut pystyssä jo baarissa ollessani, niin varmasti oli kun menin kotiin. Ei niinkään siis muulloin, mutta aina jos menin kavereiden kanssa hauskaa pitämään. Ja syytöksiä alkoi myös tuolloin satelemaan tajuttomasti. Sai myös ystäväni kuulla kunniansa, vaikkei mitn ollut tehnyt.

Nooh, pääasia että nyt ei hän ole enää epäilemässä minua jatkuvasti. Nyt on sentään elämä normalisoitunut siitä, mitä se on joskus ollut.

Aurinkoista kesää

 

En lukenut ketjua kuin sieltä täältä. Mutta täytyy sanoa näin lyhyesti: Pettäjä pettäjän tuntee. Ja tässä en todellakaan tarkoita, että sinä olisit pettänyt häntä. Vaan, että pettäjä haluaa puhdistaa omaa tuntoaan ja etsiä pettämisen merkkejä toisesta. Ja helposti niitä näkee, jos oma selusta on likainen.

Tsemppiä suhteeseenne. Aika paljon näyt antavan miehellesi anteeksi. Muista pitää huoli, että itse olet onnellinen ja oloasi ei jää vaivaamaan anteeksi antamasi jutut.

Hyvää kesää sinulle ja perheellesi.