Mitä tekisit tämän koiran kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Loppuunpalanut emäntä
  • Ensimmäinen viesti
Loppuunpalanut emäntä
Ei osaa olla yksin vaan on laitettava häkkiin siksi aikaa kun muu perhe on poissa.
Varastaa ruokaa heti kun on pienikin mahdollisuus.
Stressaa aina kun jotain tapahtuu,on niin stressaantunut että hilseilee.
Ei osaa kävellä hihnassa vaan vetää aivan helvetisti,vedonestopannan vetää rikki hetkessä.
Pelkää autoja ja yrittää hyökätä niiden päälle.
Haukkuu ja rähjää jokaiselle ohikulkijalle.
Sisällä juoksee edestakaisin,kuuntelee ääniä ja haukkuu.

Tätä koiraa olemme yrittäneet kouluttaa ja sopeuttaa normaaliin elämään jo kaksi vuotta,tuloksetta. Mikään ei ole auttanut. Asiantuntija eli koirankouluttaja ja toinen koiraterapeutti on ollut katsomassa ja antanut vinkkejä mutta mikään ei ole auttanut. Haluaisimme jo elää normaalisti emmekä koiran ihmeellisillä ehdoilla. Koska on aika luovuttaa? Emme voi antaa koiraa kenellekään muulle koska kukaan ei huoli sitä kun kerromme minkälainen se on. Mitä tekisit?
 
xx
Johtajuus hukassa. Toisien koirien kanssa se voi onnistua että annatte uuteen kotiin - tuttavien koiran kohdalla se onnistui. Uusi perhe teki heti kovasti töitä ja on kuin eri koira nyt. Laita apulaan ilmoitus.
 
monen koiran kokenut
Minkä ikäinen koira on kyseessä? Koiralle on näytettävä vaan kaapin paikka. Kaikki lähtee omistajasta/kouluttajasta, ja vaikka luullaan että osataan koiraa käsitellä todellisuudessa voit oikeasti olla ihan amatööri. Koiran kanssa pitää olla koko aika silmä ja korva tarkkana äänensävyn kanssa, painottaa tiettyjä kohtia..ja vaikka tyhmältä tuntuu niin voin kertoa että äänensävy on yksi tärkeimmistä. No, en epäile että olette huonoja mutta kannattaa kokeilla miten koira tottelee alan ammattilaisen kanssa. Koira saattaa valita tietyt henkilöt ns. silmätikuiksi ja periaatteessa testaa niitä. Alusta alkean pitää koiralle näyttää kuka on johtaja ja jos näin ei ole niin koira oppii kenen ihmisen seurassa voi pelläillä ja kenen ei.
 
sjgiooa
www.ruutu.fi sivulla on LIV:n ohjelma Isännän ja koiran käytöskoulu-sarjan jaksoja. Eilen hävisi hyvä jakso missä oli kaksi Pittbullia jotka vetivät hurjasti ja hyökkäsi vastaantulevia jne.

Yksihän tapa vetämistä estämiseksi on kiinnittää huomio pois. Kun koira rupeaa vetämään niin sanotaan kovaan " Ä" ja käännytään vastakkaiseen suuntaan. Voi olla että 20metrin pätkää joudutaan kävelemään 30min-2h.

Toinen tapa on että jos koira rupeaa vetämään niin itse pysähtyy ja odottaa että koira palaa takaisin.

Kuulostaa tuo stressi ja muu että koira ei saa tarpeeksi liikuntaa ja virikkeitä?
 
hau
Jotkut käyttää kielletyn toiminna lopettamiseen kolisevaa tölkkiä eli tyhjää juomatölkkiin laitataan pari kiveä sisään ja teipataan reikä umpeen. Kun koira tekee jotain kiellettyä (esim varastaa ruokaa) karjaistaan ei ja viskataan samalla tölkki lattialle. Koira pelästyy ääntä ja lopettaa ja samalla sekunnilla hurjat kehut ja palkitsemiset. Koiraa ei ole tarkoitus tölkillä mätkiä, vaan havahduttaa se ikävään ääneen, joilloin se lopettaa kielletyn jutun ja sitä pääsee palkitsemaan siitä, ettei se varastanutkaan. Kauko-ohjattava sitruunapanta toimii samalla idealla.

Meidän nykyinen koira tuli meille vuoden ikäisenä ongelmakoirana ja aluksi se mm. jahtasi meidän kissaa sisällä kerrostalokaksiossa niin että huonekalut vaan kaatuili. Tämä loppui kuin seinään, kun ekan kerran tölkki lensi kaaressa koiran perään sen lähtiessä taas kerran kissajahtiin. Mies lupasi oitis avustaa uusien tölkkien tyhjentämisessä ja oli ihan pettynyt, kun kerroin, että siihen käy myös cokistölkki, ei tarvii olla kaljaa :D
 
Taitaa koiralla olla huono hermorakenne. Omakin koiramme on pieni ongelmatapaus. Arka on ja pelkää kaikkea uutta ja outoa. Muutto aiheutti eroahdistuksen, jota tässä pikkuhiljaa parannellaan käyttäytymisterapialla ja lääkityksellä.

Teillä tuntuu olevan aika vaikea tapaus. Vaikea sanoa mitä tehdä, mutta onko eläinlääkäri sanonut mitään asiaan, oletteko kysyneet?
 
monen koiran kokenut
Alkuperäinen kirjoittaja hau:
Jotkut käyttää kielletyn toiminna lopettamiseen kolisevaa tölkkiä eli tyhjää juomatölkkiin laitataan pari kiveä sisään ja teipataan reikä umpeen. Kun koira tekee jotain kiellettyä (esim varastaa ruokaa) karjaistaan ei ja viskataan samalla tölkki lattialle. Koira pelästyy ääntä ja lopettaa ja samalla sekunnilla hurjat kehut ja palkitsemiset. Koiraa ei ole tarkoitus tölkillä mätkiä, vaan havahduttaa se ikävään ääneen, joilloin se lopettaa kielletyn jutun ja sitä pääsee palkitsemaan siitä, ettei se varastanutkaan. Kauko-ohjattava sitruunapanta toimii samalla idealla.

Meidän nykyinen koira tuli meille vuoden ikäisenä ongelmakoirana ja aluksi se mm. jahtasi meidän kissaa sisällä kerrostalokaksiossa niin että huonekalut vaan kaatuili. Tämä loppui kuin seinään, kun ekan kerran tölkki lensi kaaressa koiran perään sen lähtiessä taas kerran kissajahtiin. Mies lupasi oitis avustaa uusien tölkkien tyhjentämisessä ja oli ihan pettynyt, kun kerroin, että siihen käy myös cokistölkki, ei tarvii olla kaljaa :D
Me ollaan tehty isolla avain-nipulla. Ei missään nimessä osuttu koiraa, mutta heitetty ihan tassun viereen. Mutta kuten kaikki muutkin niin myös tämä on tehokkain tapa kun tekee pennusta lähtien.
 
Ap
Räminäpurkki ja huomion poiskiinnittäminen on tuttua. Ei ole tepsinyt vielä ainakaan. Mutta jatkan kai vielä kokeilemista. Koira on aivan ihana symppis persoona silloin kun on rauhallinen.
 
Ap
Alkuperäinen kirjoittaja piupaupou71:
kaksi vuotta kuulostaa kyllä todella pitkältä ajalta, kun ammattilaisiakin on käytetty.
onko rotuvalinta teille oikea? saako tarpeeksi aktivointia, aivotyötä?
onko mitään luonnetestiä tehty?
Saa,taitaa vain olla erittäin vaativa tapaus. Tottakai aina voisi lisätä harrastamista.
 
hau
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Räminäpurkki ja huomion poiskiinnittäminen on tuttua. Ei ole tepsinyt vielä ainakaan. Mutta jatkan kai vielä kokeilemista. Koira on aivan ihana symppis persoona silloin kun on rauhallinen.
Entäs DAP-haihdutin, onko tuttu? Meillä se on rauhoittanut koiraa.
 
Nana
Mikä rotu? Ei ole tuossa johtajuudesta kysymys. Mulla on kanssa kotona viettihyrrä palveluskoira, tiedän mistä puhun. Samaa mieltä toivoliinin kanssa, hermorakenteessa vikaa, epävarmuutta ja vietit ihan katossa=ongelmia...
 
Ei ole tuttu,googlaan myöhemmin.
 
hauhau
Kuulostaa kanssa vähän siltä että koira saattaa olla ylitylsistynyt. Sitten kun vaikka pääsee ulos se kaikki energia purkaantuu ja koira on ku mikäki sekopää. Mitä harrastatte koiran kanssa? mikä rotu on kyseessä? saako koira tarpeeksi liikuntaa?

Toi häkkiin laittaminen varmasti stressaa koiraa, sellasta ei todellakaan pitäisi tehdä.
 
Ap
Alkuperäinen kirjoittaja Nana:
Mikä rotu? Ei ole tuossa johtajuudesta kysymys. Mulla on kanssa kotona viettihyrrä palveluskoira, tiedän mistä puhun. Samaa mieltä toivoliinin kanssa, hermorakenteessa vikaa, epävarmuutta ja vietit ihan katossa=ongelmia...
Dobermanni. En halunnut kertoa sitä kun palstalla sellaiset tuomitaan heti.
Nyt pihalle..
 
hau
Niin ja tuohon räyhäämisen ehdotan, että opetat koiralle käskyn ohi. Meidän koira räyhää lenkillä, jos ei tarpeeksi tiukasti vaadi sitä kulkemaan ohi käskystä. Tässä kohtaa pitää olla johtajuus kunnossa, että saa koiran huomion itseensä helpommin. Ensin voi aloittaa kohtaamiset vähän kauempaa ja palkintona kannattaa olla jotain erittäin tuoksuvaa ja helposti nieltävää herkkua, mistä koira tykkää. Koiraa siis houkutellaan herkuilla ja samalla toistetaan käsky ohi. Sitten kun tämä sujuu kauempaa, niin matkaa voi pikkuhiljaa lyhentää, mutta vasta siinä vaiheessa kun koiran saa näissä tilanteissa niin hyvin käskyn alle, että se ohitustilanteessa uskoo sanat ei ja ohi.
 
alfalfa
Koira on erittäin stressaantunut, ja pelkään, että ette ole saaneet oikeita ohjeita, jos koiralla mm. käytetään vedonestovaljaita ja sitä häkitetään - kumpaakaan ei ammattitaitoinen kouluttaja suosittelisi. Etsisin siis ammattitaitoista apua. Vaikea löytää, mutta kysele kouluttajan koulutuksesta tarkkaan, ja hylkää johtajuudesta jauhajat sekä itseoppineet kouluttajat. Älä suostu mihinkään voimakeinoihin, vaan etsi kouluttaja, joka todella ymmärtää stressiä ja sen fysiologisia vaikutuksia, ja osaa myös antaa keinoja lievittää sitä. Keinoja kyllä on. Tsemppiä!
 
Nana
Alkuperäinen kirjoittaja Loppuunpalanut emäntä:
Ei osaa olla yksin vaan on laitettava häkkiin siksi aikaa kun muu perhe on poissa.
Varastaa ruokaa heti kun on pienikin mahdollisuus.
Stressaa aina kun jotain tapahtuu,on niin stressaantunut että hilseilee.
Ei osaa kävellä hihnassa vaan vetää aivan helvetisti,vedonestopannan vetää rikki hetkessä.
Pelkää autoja ja yrittää hyökätä niiden päälle.
Haukkuu ja rähjää jokaiselle ohikulkijalle.
Sisällä juoksee edestakaisin,kuuntelee ääniä ja haukkuu.

Tätä koiraa olemme yrittäneet kouluttaa ja sopeuttaa normaaliin elämään jo kaksi vuotta,tuloksetta. Mikään ei ole auttanut. Asiantuntija eli koirankouluttaja ja toinen koiraterapeutti on ollut katsomassa ja antanut vinkkejä mutta mikään ei ole auttanut. Haluaisimme jo elää normaalisti emmekä koiran ihmeellisillä ehdoilla. Koska on aika luovuttaa? Emme voi antaa koiraa kenellekään muulle koska kukaan ei huoli sitä kun kerromme minkälainen se on. Mitä tekisit?
Vedonestopanta? Kuonopantaa ei koira saa kyllä vetämällä rikki (jos ei sitten pure), se estää vetämisen. Eihän hevostakaan kuljeteta pannasta...

Naksutinkoulutusta suosittelisin ja jämerää otetta, eli ei kerta kaikkiaan anneta räyhätä, vaikka hihnanperällä kuonoon. Kun kohdataan vastaantulija koiran oikea paikka on sinun vierellä löysässä hihnassa. Siinä pitää olla kyllä sinnikäs, jos koira on pahan tavan jo oppinut.

Ja kyllä tuommoisia koiria toiset ottavat, nimittäin jos se on palveluskoirarotuinen (kuten on) ja vietikäs, kuten näyttää todellakin olevan. Vietikkäät koirat on vaikeita hallita, koska ne tursuavat joka suuntaan ja ovat äärimmäisen vilkkaita. Ne aktivoivat itse itseään muuten ja kehittävät kaikenlaista ongelmakäyttäytymistä. Mutta, niistä saa kouluttamalla upeasti toimivia kisakoiria, siis juuri näistä ongelmatapauksista. Ainoa ongelma on se, jos koira on paukkuarka, silloin se ei kelpaa harrastajalle.
Jos tuntuu, ettet jaksa yritä löytää uusi koti rotujärjestön ja palveluskoiraharrastajien kautta. Heille nuo käytösongelmat ei välttämättä ole mikään ongelma, vaan haaste ja tuommoinen luonne toivottava.

Meillä kotona myös kaksivuotias viettihyrrä (muitten koirien ohessa) ja pärjään sen kanssa tolkullisesti. Olisi loistava harrastuskoira, mutta kotioloissa tosiaan välillä hankala, kun reagoi kaikkeen aika voimakkaasti. Harrastan kyllä itsekin, mutta en ole niin kilpailuorientoitunut. Ja tällä koiralla pääsisi pitkälle. Meilläkin siis bad match, mutta minkäs teet, kun koira on kuitenkin rakas.
 
vieras
" Naksutinkoulutusta suosittelisin ja jämerää otetta, eli ei kerta kaikkiaan anneta räyhätä, vaikka hihnanperällä kuonoon."

Ja näin niitä ongelmakoiria kasvatetaan!
 
Yhteistyössä