Meille tuotiin ihan hirveästi leluja sillä lailla, että kumpikin kaksosista sai omansa. Siinä ehti kerääntyä sellainen tavaravuori, että vaivihkaa lahjoiteltiin niitä eteenpäin tai laitettiin nettiin myyntiin.
Kaikista ihanin lahja oli se, kun toisen lapsemme kummitäti antoi syntymälahjaksi lahjakortin, jolla lapsi saa "ostaa" kummitätinsä paikalle aina kun tarvitsee. Nyt kortti on ollut vain äidin käytettävissä, mutta varmaan pian tyttö tajuaa itsekin homman jujun ja lahjakortin voi siirtää hänen käytettäväkseen.
Kaksoset tuottavat aika paljon hommaa, joten itse olisin kaivannut alkuaikoina paljon ihan vain auttavaa käsiparia kaiken sen tavaran sijaan.