Mitähän seuravaksi? Syöminen takunnut aina

Ottaisin mielellään vastaan kommentteja ja mielipiteitä koskien meidän pojan 1v. 3 kk syömistä/syömättömyyttä. Mitä tehdä, onko normaalia ja kuinka muilla?

Taustaa: laajat ruoka-aineallergiat mm. maitoallergia, mikään vilja ei sovi sekä refluksi joka osittain rakenteellista. Allergiat oireilee syömälakkoilulla (ei juo korviketta eikä syö kiinteitä), ihottumilla, refluksilla, ripulilla ja mahakivuilla. Näistä johtuen nukkuu välillä huonosti, kiukuttelee päivisin ja syö joskus yöllä vielä. Hampaita neljä. Kasvanut ok, paino alkaa nyt vihdoin olla normaalin puolella, oli -20 käyrällä pitkään. Käytössä olevia ruoka-aineita on vähän, joten kyllästymistä niihin on havaittavaissa.

Tällä hetkellä syö vaan sileitä soseita. Karkeammat kaivaa suusta pois tai yökkää kunnes saa koko satsin pois kurkusta..ja samalla tulee sitten mahasta asti ruoka ylös. Herkkuruokaansa eli lihapullia syö kyllä pilkkomatta ja kakomatta mutta aina ei nekään maistu. Sormiruoka ei oikein koskaan ole kiinnostanut eikä osaa sitä kunnolla vielä syödä (esim. omenaa tms. keitetty kasvis ei uppoa vaikka sitä kyllä saa syötyä).

Toinen ongelma ruuan rakenteen lisäksi on itse syöminen. Ei malta syödä vaan noin viiden lusikallisen jälkeen alkaa riehuminen jne. Jos saa jotain mielenkiintoista esim. D-vitamiinipullon, mukin, haarukan tms. saattaa jaksaa istua pidempää ja syödä lisää. Itse osaisi kyllä syödä lusikalla ja haarukallakin mutta innostuu harvoin itse syömään. Ongelma onkin tässä se että menee juksaamiseksi ja viihdyttämiseksi koko ruokailu ja TÄSTÄ haluaisin päästä eroon.. olen kokeillut asteittain vähentää mutta lopputulos on aina se että on viikon pari syömättä ts. syö todella vähänä ja kittaa vaan maitoa. Ja todella vähän tarkoittaa 2 dl kiinteitä päivässä. Ravitsemuksellisesti tämä on aika kestämätön tilanne.. on olemassa nimittäin minimit sille, mitä pitäisi syödä kun ruokavalio on näin suppea.

Nyt kun on kipeänä, alkaa huutaa kun laittaa syöttötuoliin.. tuputtamista olen välttänyt viimeisee asti mutta huijaamista olen kyllä harrastanut ja se täytyy nyt siis lopettaa..

nenämahaletkuunko?

 

kannattaisko olla yhteydessä sairaalan ravitsemusterapeuttiin?

 

Samaa mieltä kuin Hörölä, kuulostaa niin vaikealta tapaukselta, että täältä et varmaan mitään todella hyviä neuvoja saa.

Meillä syömättömyyteen auttoi se, että vähennettiin maidon määrää ihan radikaalisti. Nälkäinen lapsi syö vaikka pieniä kiviä... =)
No ei me sentään kiviä syötetä, mutta "oikea" ruoka rupesi maistumaan ihan parissa päivässä kun ei annettu enää periksi maidon suhteen eli joka välissä pullo nokan alle.

 

Ravitsemusterapeutista tuskin on apua.. se katsoo lähinnä noita määriä ja ehdottaa, mitä kannattaisi lisätä/saada lisättyä ruokavalioon. Eli itse syömiseen ei valitettavasti siitä ole apua. Eikä neuvolasta saa mitään apuja, pyörittelevät vaan päätään, lääkäri (yksityinen allergialääkäri) kommentoi noita ruokia ja niiden määriä ja allergia-asioita. Sairaalan lastenpolilla ovat sitä mieltä että lasta ei vaivaa mikään, on vaan pieniruokainen "ja hyvä niin eipähän tule kalliiksi".

Viuvauvou: Joo, toi maidon panttaaminen on käynyt mielessä. Siinä on vaan se ongelma että siinäkin on miniminsä, joka täytyy saada menemään noin niikuin vitamiinien puolesta (juo apteekin korviketta)..se on aika isossa roolissa pojan ravitsemuksessa kun viljoista ei ole löytynyt sopivaa. Olen yrittänyt saada juomaan maitoa vain ruoka-aikoina ja aika hyvin se nykyisin onnistuu eli juo maitoa aamulla heti herättyään, ruoka-aikoina ruuan päälle ja illalla nukkumaan mennessä.

 

Kuulostaa kyllä tosi vaikealta tilanteelta; luin uudestaan tuon ekan viestin ja tuli mieleen, että onkohan lapselle tullut koko ruokailutilanteesta hermoilusi ym. takia jo jotenkin kummallinen "taistojen tanner", jossa pitää käyttäytyä tietyllä tavalla (=temppuilla ja kieltäytyä syömästä)?
Eli ruokailu ei ole vain yksi normaali jokapäiväinen "tämä nyt on vain tehtävä" tilanne, vaan erikoinen, hermostuttava tilanne? Ja juuri se viihdyttäminen ja juksaaminen lisää tätä tuntua - syöminen ei ole vain syömistä vaan jotain ihmeellistä - sillä saa äidin pois tolaltaan jne.
Olet varmaan ehkä lukenutkin jostain tällaisesta käyttäytymismallista.
Jos tuntuu, että takana voisi olla jotain tällaista niin silloin oikea osoite voisi olla ravitsemusterapeutin ja lääkärin sijaan joku lapsiin erikoistunut psykologi?

Onkohan kellään muulla kokemusta vastaavasta?

Itse ehkä kokeilisin kotikonstina kuitenkin sitä maidon määrän rajoittamista - aluksi vaikka kahdeksi päiväksi. Siinä huomaa jo selvästi, jos ruoan menekki alkaa nousta eikä lapselle kuitenkaan parissa päivässä vielä tule mitään ravitsemuksellisia ongelmia. Ja yrittäisin tosiaan olla mahdollisimman "normaali" - ruoat pöytään, lapsi pöytään, yritetään syöttää, syö jos syö, ei aleta temppuilemaan, kiitetään, lähdetään käsien pesulle, korjataan ruoka pois pöydästä ja seuraavan kerran ruokaa saa kun on seuraava ruoka-aika. Ja parasta olisi, jos mukana olisi muita tuttuja (mummi, vaari...) syömässä samaa ruokaa saman pöydän ympärillä, niin huomio ei kiinnittyisi lapsen syöttämiseen vaan yhteiseen ruokailuhetkeen mukavien ihmisten seurassa. Meillä pahimpina aikoina ruoka maistui vain, jos oli vieraita!

 

Luppis! :hug: Yllätyin kun tulit vastaan täällä hakemassa neuvoja. Minulle olet ollut aina se neuvojen lähde

Meillä tuo syömäri nyt 1v 1,5kk. Mä keittelen bataattisosetta, johon sitten vaihtelen parsaa, kukkakaalta, pakastekasvissekoituksia, tomaattipyrettä tms. et sais vaihtelua. Perunaa ja porkkanaa en oo ees kokeillu ehkä n.2kk:een, kun vatsa toimii säännöllisesti nyt bataatilla. Lihoista menee seassa kana, nauta ja possu. Nyt alkanu menemään ihan sileästä seuraava karkeusaste. Ai niin, ja raejuustoa vedän myös sauvasekoittimella hienoksi ja sekotan soseen joukkoon, siitä tykkää! Muutamaan kuukauteen ei ole syömis-stoppia ollut. Paitsi oli 2vko kipeenä ja söi pelkkiä valmispuuroja. Muu ei pysyny sisällä. Maitona Nan3 nyt tuntuu sopivan, tavismaito ei, mutta pullosta makuullaan juo, tippamukista edelleen harjottelee vettä...

Mutta asiaan. Mä niiiiiin tiedän tuon sun tuskan! Muistan, kun neuvoit mua lopettaan kaiken oheistoiminnan pöydässä. Samaa mieltä oli myös pojan terkka. Silti meillä ei syöty ilman leluja ym. käsissä hiplattavia tavaroita. 1-vuotisneuvolassa olikin sitten vastassa eri terkka. Hänen kantansa asiaan oli, että tän ikänen tahtoo jo vähän itse päättää ja protestoida syömistään, ja saattaa just kokeilla, mikä seuraus on sillä jos huitasee lusikan kädellä pois. Hän sanoi että tän ikäsenä voi hyvin käyttää jotain, mikä vie huomion siitä itse syömisestä pois. Ja meillä kun oli tuota just kans että sai hirveät raivarit kun laittoi syöttötuoliin, niin ei enää. En edes yritä ilman leluja ym. Meillä usein kun mieskin kotona, istutaan kaikki yhdessä pöytään, mies juttelee pojalle, esittelee esim. kännykkää, mitä mistäkin napista painamalla tapahtuu, on vispilää, autoa, ties mitä. Kaikista "herkullisimpaa" ruokapöytätekemistä ovat ota-anna-leikit, ja kun poika saa laittaa pieniä esineitä toisen sisään. Myös tyhjät olut- ja siideritölkit on kiinnostavia. Mies leikittää ja minä lappaan ruokaa suuhun. Jos ollaan kahden, yritän keskittyä leikkimiseen, eli huomion poiskiinnittämiseen syömisestä sekä myös itse syöttämiseen. En koe tästä mitään vaivaa, tämä on meidän tapa (varmasti monen muunkin). Poika syö hyvin ja kasvaa. Eräältä perhepäivähoitajalta kuulin, että jos ei ruoka meinaa maistua, laittaa hän lapsen tiskipöydälle istumaan ja altaaseen vettä, saa läträtä vettä ja siinä samassa menee ruoka helposti.

Jotenkin olen arka SINUA neuvomaan, mutta mitä jos kokeilisit tuota huomion poiskiinnittämistä syömisestä. Että lapselle muodostuisi mieluisa kokemus syömisestä. Hassuttele. Laita siivilä päähän, pörise ja ääntele naamaa. Mene pöytätabletin taakse piiloon. Nimim. kokemusta kaikista näistä.

Kipeänä ei kai meidän kenenkään lystää syödä. Anna olla pelkällä maidolla, kokeile syöttää jotain "herkkuja" vaikka tv:n ääressä, jos ei muuten mene. Siirry kasvi-lihasapuskaan vasta kun on terve!

Voimaa ja jaksamista Luppis :hug: Toivottavasti pystyin auttaa edes vähäsen.

 

Viuvauvou: Kiitoksia taas. Samaa ruokaa koetetaan ensi viikolla, mikä on sinällään haaste mulle kun pojan ruokavalio on aika eksoottinen meikäläisen makuun (neljä ruoka-ainetta jokapäiväisessä käytössä, ei mausteita, yhteensä 10 ruokaa rajoitetusti kerran viikossa).. Meillä tuppaa olemaan niin että jos muita (vieraita) on saman pöydän ääressä, ei syö sitäkään vähää. Esim. mummolassa syö todella vähän, toisessa mummolassa jostain syystä syö paremmin. Syömme aamupalan ja joko lounaan tai päivällisen yhdessä, muuten poika syö yksikseen eli mä syötän. Ongelma yhtäaikaa syömisesstä on se että mulla on eri ruokaa ja haluais sitä maistaa mutta ei voi antaa.. ja siitä se huuto vasta alkaakin. Ja siis meillähän ruokailu poikkeaa muutenkin tavallisesta sillä tavalla että kaikenmaailman lääkkeitä ja lisiä riittää joka ruualla otettavaksi.. Annan siis näitä pulloja ja purkkeja pojan tutkia ja silloin sitten syö. Mutta jos ei ole nälkä, suu ei aukea vaikka käsissä olisi mitä. Muuten en siis temppuile eli esim. mitään "täältä tulee lentokone"-juttuja ei ole käytössä. Poika vaan on helposti hermostuvaa sorttia muutenkin ja saattaa mennä monta päivää kun suu ei aukene eli ei syö juuri mitään. Kiinteitä tarjotaan 4-5 kertaa päivässä eli jos nukkuu pitkät päiväunet, välipala jää väliin. Ja joo tota jos ei syö niin sillä selvä on kokeiltu useita kertoja ja viikko kaksi kerrallaan ja sitten annettu periksi ensin jollain tavalla ja pikkuhiljaa aina liutaan tähän samaan pisteeseen. Yritän olla hermostumatta ja useimmiten onnistun siinä mutta joskushan se pinna aina palaa ja silloin lopputuloksena on siis se että ruokailu loppuu siihen (nostan pois ja sanon kuten aina "kiitos, oli hyvää" mutta äänenpaino varmaan paljastaa vaikka kuinka yrittää että äiti on nyt vähän hermona).

Ja meillä siis aika ajoin (harvoin) syödään ihan hyvin eli joka aterialla menee ruokaa ja ihan normaalilasten annoksia. Nyt vaan on ollut kohta 2 kk aika heikko tilanne..

Tuputtamistahan on tärkeä välttää koska kaikki ruuat eivät välttämättä ole sopivia ja jos sopimatonta ruokaa syötetään puolipakolla, sitten ei ainakaan syö mitään. Tämän asian olen tiedostanut kauan sitten eli siihen emme ole sortuneet.

 

Niin vielä sen lisäisin, että en tapaa täältä edes lukea koskaan, mitä samanikäiset jo osaa, ainakaan ruuan suhteen. Stressaan vaan liikaa ja siitä kärsii kaikki. Uskon etten tee tuolle pojalle enää omia ruokia 5 v. kuluttua, eikä se juo tuttipullosta Nannia. Uskon että syö myös hieman karkeampaa ruokaa ja muutakin kuin bataattia eri maustein. Meillä vaan nyt edetään tällaseen tahtiin. Pääasia että syö ja kasvaa, ja minä pystyn ajattelemaan muutakin kuin pojan syömistä. =) Jottei meillä tällä hetkellä liian hyvin menisi, niin uniongelmia sitten puolestaan on...ja välillä meilläkin vielä aamuyöstä juodaan maitoa sängyssä tuttipullosta :/

 

Mötkylä: Mä en millään haluais lähteä tohon oheistoimintaan.. sillä tavalla kyllä syö jos on nälkä. Mä olen siis sinnikkäästi yrittänyt pitää temput vähissä ja vaan keskittyä tohon itse syömiseen, ruokaan jne. Nyt alkaa vaan usko loppua tähän "oikeaoppiseen" syömiseen. Kuukausi sitten oli flunssa ja nyt on taas - tämä varmasti huonontaa tilannetta entisestään- samoin meneillään oleva vilja-altistus ripuleineen.. Ja vaikka meillä leluja ei saakaan pöytään tuoda, tuntuu että sitä viihdyttämistä meinaa olla siitäkin huolimatta.

Kuinka moni käyttää Mötkylän mainitsemia viihdytyskeinoja? Oikeasti? Rehellisiä vastauksia kiitos.

 

Mötkylä: Ei muakaan niinkään stressaa se, mitä muut osaa vaan luulen että jos oppisi syömään karkeampaa ruokaa, se myös maistuisi paremmin ja ainakin olisi helpompi tehdä vähistä ruoka-aineista monipuolisempaa esim. paistamalla pannulla kasvissuikaleita eikä aina vaan sitä muussattua, keitettyä mössöä.

 

Minun äitini sanoi käyttäneen aina kaikille meille 3 lapselle. Oikeasti en tiedä tuttavapiiristäni ketään joka ei olisi koskaan käyttänyt yhtään mitään vippaskonstia. Ja tuo terkkasijaisen kommentti vielä puhdisti niiiin omatuntoni. Mielestäni kylä tuossa teidän tilanteessa, kun on noin hankala tapaus, allergioita ym. niin luovu hyvä ihminen periaatteista, tee niinkuin helpointa on, ja pystyt itse relata. Meillä kun ei syöminen ole enää (tai ainakaan tällä hetkellä) epämiellyttävä kokemus, ainakin iltapuuro alkanut menemään toisinaan ilman oheistoimintaa. Unohdin myös mainita kirjat, niitä katsellessa ja sivuja käännellessä ruokaa menee myös huomaamatta.

Minäkin olisin kiinnostunut kuulemaan muiden kommentteja oheistoiminnasta ruokapöydässä!

 

Joskus viime kesänä, kun meillä tilanne oli vielä kovinkin hankala, pidin poikaa leuasta kiinni, jolloin suu aukesi. Siitä halusin päästä eroon ja pääsin. Sen sijaan leikkiessä suun aukaisu on pojan itsensä hallussa. Huomio vain on muualla.

 

Joskus viime kesänä, kun meillä tilanne oli vielä kovinkin hankala, pidin poikaa leuasta kiinni, jolloin suu aukesi. Siitä halusin päästä eroon ja pääsin. Sen sijaan leikkiessä suun aukaisu on pojan itsensä hallussa. Huomio vain on muualla.

Onnittelut tästä. Oli aika huolestuttavaa silloin teillä.. mä vielä jotenkin sulatan ton lelut jne. viihdykkeen Ehkä mä sitten Mötkylä sun luvalla alan rahdata lelukoppaa lähemmäs ruokapöytää..

Mun äiti hoitaa poikaa välillä ja hänen mielestään jotain viihdykettä täytyy tän ikäsellä olla.. niin kai sitten. Tää on kanssa osasyy siihen, miksi tilanne aina liukuu tähän. Mutta tosiaan jos ei ole nälkä tai muuten ei halua syödä niin ei meillä kyllä sitten syödä. Kuten ei tänäänkään. Yhteensä ehkä 10 lusikallista koko päivänä. Maitoakaan ei ole liiemmälti mennyt.. kuumetta on ja yskii, lääkärissäkin käyty.

 

Kiitos silloin arvokkaasta mielipiteestäsi pyrkiä tavasta eroon. Mulla on hyvä ystävä, 3 lapsen kotiäiti ja kasvatusalan ammattilainen, ja häneltä myös olen saanut kullanarvoisia neuvoja, miten lapsen kanssa toimia. Hänen neuvonsa asiaan kuin asiaan on aina ollut: tee niinkuin itsellesi on helpointa. Kun itse ei stressaa, lapsikaan ei stressaa. Tilanne on silloin aina luonnollisimmillaan. Uskon todella siihen, että kun lelujen avulla poika saa myönteisen kokemuksen ruokahetkistä, jäävät lelut joskus pois. Odotan myös sitä, koska poika huomaa että häntä huijataan syömään lelujen avulla...! Siitä sitten taas uusi keskustelupino Meillä kyllä nälälläkään ei ole mitään merkitystä sille, huitooko lusikkaa pois kädestäni vai ei, jos ei ole oheistoimintaa. Nälkä näkyy kiukkuisuutena. Kylläisyys taas ruuan kakomisena ja suussa pitämisenä nielemättä. Anteeksi että sodin periaatteitasi vastaan :hug: Tarkoitukseni on vain kertoa omista kokemuksista ja tuloksista vastaavanlaisessa ongelmassa =)

 

Luppis kyseli noista vippaskonsteista ruokapöydässä. Meillä poika 1 v 1 kk. Syöminen ollut aina hidasta ja vaivalloista, vaikka ei ole todettuja allergioita. Sileät soseet olivat pitkään ainoat, mitkä meni alas, melkein vuoden ikään. Nyt menee jo pienet pastapalaset, mutta ei peruna tms. Suu ei aukea ruokaillessa, ellei ole purkinkansia, lusikkaa ja omaa lautasta, tai jotain pinottavaa purkkia pöydässä. Ihan hermostuu, jos yritän ilman oheistoimintaa antaa ruokaa. Paitsi silloin kun on lempiruoka kyseessä. Sitä taas ei viitsi aina antaa, vaikka helpommalla pääsisi...

Olen sitten antanut paljon sormiruokaa kuten leipä, juustoa, tomaattia tai omenaa. nekin syötiin aluksi niin, että mutusteltiin pieneksi suussa ja työnnettiin systemaattisesti ulos. Nyt jo osa menee mahaan asti. Mutta vain ne tutut palaset. Perheen kanssa sama ruoka menee vain sormin syöden, esim. makaronilaatikko. Ei huoli sitä lusikasta, vaikka tykkääkin. On mulla pinna palanut ruokapöydässä muutaman kerran. Nyt oon sitten koittanut vaan hymyillä ja tuijotella ikkunasta ulos, purra hammasta. Ikinä ei voi tietää uppoaako ruoka ja millä konstein. En kuitenkaan noita leikkejä tai lauluja harrasta, ne ei uppoa. Poika alkaa vaan hymyillä että jee, leikitään.

 

Kiitos, boogie. "Mukava" kuulla että samanlaista muillakin.. ollaan nyt tässä miehen kanssa analysoitu tota pojan syömistä ja tultu siihen tulokseen että jos ei ala itse syödä, tarvitsee sitä oheistoimintaa esim. haarukan, pinottavaa (esim. pilttipurkki+kansi) tms. Sormiruoka ei toimi koska pääsääntöisesti ei ole siitä kiinnostunut tai sitten sen syömiseen menee kaikki aika eikä ruokaa mene massuun juuri mitään.

 

Mötkylän neuvo "Tee niinkuin itsellesi on helpointa" taitaa olla paras tässä vaiheessa; ei taida oikein olla muuta vaihtoehtoa kuin luottaa siihen, että jonain päivänä lapsi vielä syö ja siihen asti mennä niin kuin parhaiten taitaa.

Meillä tuntuu ihan suoranaiselta ihmeeltä se, että vielä noin kuukausi sitten lapsi söi vain muutaman makaronin ja pari lihanpalaa päivässä, nyt vetää aamu- ja iltapuurot sekä välissä kaikkea mahdollista lasagnesta hapankaaliin... Tietysti meillä on sikäli helpompaa, että lapsi todellakin saa syödä kaikkea mitä eteen kannetaan ja maidon määrää pystyi vähentämään.

Suurin muutos oli kuitenkin se, että me vanhemmat uskalsimme luottaa siihen, että lapsi pärjää välillä vähemmälläkin ja lakkasimme murehtimasta saako hän riittävästi ravintoa ja täyttämästä mahaa maidolla.

Tsemppiä jatkossa!