Mitäköhän päiväkotiruoassa on, mitä meidän kotiruoassa ei ole?

Mitäköhän tuo lapsi siellä oikein syö, kun se saa ihottumaa lonkkien kohdalle vaipan alle. Muualla sitä ei ole, eikä lainkaan siinä keskeisimmällä vaippa-alueella. En epäilisi että vaippaa vaihdetaan liian harvoinkaan. Jos poika on pidempään kotona, ihottumat häviää vaikka kotona ei niitä erityisemmin rasvailla. Sitten taas kun menee takaisin, ihottuma palaa. Nyt esim viikon sairastelun jälkeen kyljykset on ihan ok. Maitoa ei ole luoa juoda siellä, mutta ruoassa sitä käytetään sekä kotona että päiväkodissa. Samoin hapanmaitotuotteita. Kotona syödään melko kasvis-kalapainotteista sapuskaa ja lisukkeena saattaa olla usein muuta kuin perunaa, riisiä tai makaronia.
 
oma kokemus
Meidän lapsella allergiaoireita tuli kouluruoasta, ja ilmeisesti syynä oli erilaiset mausteseokset / puolivalmisteet, joissa mausteseoksia, koska kun alkoi saada omia ruokia keittiöltä (maustettuna vain suola, pippuri jotka oli "varmoja"), oireet loppuivat.

Oli esimerkiksi käytetty mausteseosta, joka sisälsi selleriä, jolle oli allerginen.
 
"tiiu"
Yhdyn epäilemään noita lisäaineita,eineksiä ym.
Päiväkodissa töissä olevana tiedän mitä kaikkea pas*aa siellä lapsile syötetään. Paljon sellaista mitä en kotona omalleni syöttäisi ikinä.
 
Tuo kuumuus voi olla ihan varteenotettava vaihtoehto, samoin e-aineet. Mausteisiin en usko kun mun nähdäkseni siellä käytetään superminimaalinen määrä mausteita verrattuna meidän kotiruokaan.

Onkohan niillä joku tarkka listaus saatavilla kaikista ruoka-aineista? Kai niillä on pakko olla.
 
Meillä hoitajat sanovat, että usein ruoka on joko mautonta tai liian maustettua. Tai näin ainakin oli viime vuonna kun tyttö oli vielä pienten puolella. Tuolla isompien ryhmässä tuntuu että ruoka maistuu paremmin, tosin hänelle tehdään välillä omat ruuat, kun on maitoallergikko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;27592052:
Tuo kuumuus voi olla ihan varteenotettava vaihtoehto, samoin e-aineet. Mausteisiin en usko kun mun nähdäkseni siellä käytetään superminimaalinen määrä mausteita verrattuna meidän kotiruokaan.

Onkohan niillä joku tarkka listaus saatavilla kaikista ruoka-aineista? Kai niillä on pakko olla.
löytyy tarkat tiedot.tai saavat jakelukeittiöstä
 
oma kokemus
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;27592082:
En usko että päiväkoti olis homeessa. Mulla on homekoiran nenä.

Mitkä e-aineet voi pahentaa atopiaa? Sitä se varmaan on kun mulla ja esikoisellakin on.
Aromivahventeet esim. natriumglutamaatti ja noi laitoskeittiöiden maustesekoitukset on juuri semmoista kuraa, ettei niillä varmaan vielä nykypäivänäkään ole mitään tekoa "oikeiden" ;) mausteiden kanssa.

Meilläkin kotiruoka oli maustettua, mutta kun ne ei oikein siellä keittiöllä ollu kartalla, pyysin lukemaan siitä purkin kyljestä mitä se mausteseos sisältää. Kyseessä oli siis keittiön mielestä "yrttimaustetta". Samainen keittiö oli tehnyt lapselle chili con carnea, vaikka lapsella oli maininta palkokasvien sopimattomuudesta. Ei kuulemma voi tietää jos siinä lääkärintodistuksessa ei lue papu. Tämän jälkeen lääkäri kirjoitti todistuksen keittiöntädille kuin idiootille, ja siitä tuli tosi pitkä lista :D
 
"vieras"
no tosiaan e-koodeja on tosi paljon. mun lapsi oireili niistä ja nyt on omat "puhtaat" ruuat. eineksia ja puolivalmisteita lähes kaikki. jopa perunat tulee vakuumiin pakattuna ja niissä on säilöntäaineita, samoin salaateissa on kaikkia aineita kun on valmiiks silputtua tavaraa. liemikuutiot on "pahoja", samoin erilaiset mausteseokset sekä noi einekset. perunaa ja porkkanaa on meillä tosi paljon tarjolla. sekä erilaista kaalia.

jotainhan siellä on sitten erilaista kun kotona. toi hikoilu vois kanssa olla yks mahdollisuus.
 
"höpöhöpö"
Aromivahventeet esim. natriumglutamaatti ja noi laitoskeittiöiden maustesekoitukset on juuri semmoista kuraa, ettei niillä varmaan vielä nykypäivänäkään ole mitään tekoa "oikeiden" ;) mausteiden kanssa.

Meilläkin kotiruoka oli maustettua, mutta kun ne ei oikein siellä keittiöllä ollu kartalla, pyysin lukemaan siitä purkin kyljestä mitä se mausteseos sisältää. Kyseessä oli siis keittiön mielestä "yrttimaustetta". Samainen keittiö oli tehnyt lapselle chili con carnea, vaikka lapsella oli maininta palkokasvien sopimattomuudesta. Ei kuulemma voi tietää jos siinä lääkärintodistuksessa ei lue papu. Tämän jälkeen lääkäri kirjoitti todistuksen keittiöntädille kuin idiootille, ja siitä tuli tosi pitkä lista :D
Ainakaan meidän kunnassa ei käytetä lapsille ollenkaan mausteita eikä liemiä, joissa olisi natriumglutamaattia. Moni sitä vastoin sitä kotona käyttää mm aromisuolaa jne.
 
"höpöhöpö"
[QUOTE="vieras";27592153]no tosiaan e-koodeja on tosi paljon. mun lapsi oireili niistä ja nyt on omat "puhtaat" ruuat. eineksia ja puolivalmisteita lähes kaikki. jopa perunat tulee vakuumiin pakattuna ja niissä on säilöntäaineita, samoin salaateissa on kaikkia aineita kun on valmiiks silputtua tavaraa. liemikuutiot on "pahoja", samoin erilaiset mausteseokset sekä noi einekset. perunaa ja porkkanaa on meillä tosi paljon tarjolla. sekä erilaista kaalia.

jotainhan siellä on sitten erilaista kun kotona. toi hikoilu vois kanssa olla yks mahdollisuus.[/QUOTE]

Ja perunan säilöntäaine on askorbiinihappo, eli C vitamiini. ;)
 
"Äitee"
Itse olen ollut päivökodissa töissä ja yritin miettiä mikä siellä olisi toisin kuin kotona. Yksi asia tuli mieleen, eikä se liity ruokaan vaan vaippojen vaihtoon. Me henkolökunta käytimme aina vaippoja vaihtaessa kumihanskoja. Voisiko lapsesi olla niille hanskoille allerginen? Muuta mikä selvästi eroaa kotijutuista ei tullut mieleeni. Toivottavasti saatte pian selville syyn!
 
Pitääpä pyytää listausta. Ruoat tulee pienen maalaiskunnan keskuskeittiöltä, missä käsittääkseni painotetaan mm. lähiruokaa. Tuskin se mitään gourmet-höttöä kuitenkaan. Ainakaan se mitä mä oln nähnyt. Tai kasvikset oli ainakin niistä annoksista unohdettu.

Ja mausteseokset. Tosiaan, jos natriumglutamaatti on mauste... Se om semmoinen mitä kyllä tarkasti välttelen kotona vaikka puolivalmisteita, ja joskus valmiitakin ruokia syödään. Useimmiten kyllä pakasteita, missä on paljon vähemmän lisäaineita muutenkin.

Meillä mausteet on luokkaa pippurit, chilit, kaikenlaiset itämaiset kastikkeet, yrtit...
Ihan pienestä pitäen on tikkamasalat ynnä muut menneet ongelmitta naamariin
 
[QUOTE="Äitee";27592214]Itse olen ollut päivökodissa töissä ja yritin miettiä mikä siellä olisi toisin kuin kotona. Yksi asia tuli mieleen, eikä se liity ruokaan vaan vaippojen vaihtoon. Me henkolökunta käytimme aina vaippoja vaihtaessa kumihanskoja. Voisiko lapsesi olla niille hanskoille allerginen? Muuta mikä selvästi eroaa kotijutuista ei tullut mieleeni. Toivottavasti saatte pian selville syyn![/QUOTE]

Mielenkiintoista! Ongelma kun on juurikin siinä lonkista vähän taaksepäin, mistä voisi kuvitella eniten koskettavan kun vaippaa vaihdetaan. Eikä siitä sivulta varmaan pestä juurikaan kun ei niin sivulle usein kakkaakaan mene.
 
hanskat varmasti syy
Melko varmasti nuo kumihanskat syynä, ois aika outoa että ruoka-allergiasta tulis samoihin kohtiin lonkkiin ihottuma. Tai joku muu juttu mikä liittyy vaipanvaihtoon
 
Lisää vinkkejä: hoitajat on sanoneet useina päivinä että pojan maha on tosi löysällä. Kotona se ei kuitenkaan ole yhtään löysällä. On käynyt jopa niin että peräkkäisinä päivinä päiväkodissa on maha ollut ihan kuralla mutta päivien välisenä iltana kotona ihan normaali tai jopa kovalla. Merkkaan päivät ylös ja pyydän listaukset ruoka-aineista.

Mutta se on joku aine joka aiheuttaa oireet nopeasti ja ne myös häviävät nopeasti. Onkohan joku semmoinen mikä pahentaa myös atooppista ihottumaa?
 

Yhteistyössä