Mitäs matkasuunnitelmia teillä on ensi kesälle? Etenkin suurperheet huom!

  • Viestiketjun aloittaja Lomahaave
  • Ensimmäinen viesti
Lomahaave
Eli kiinnostaisi kuulla mihin olette suuntaamassa ensi kesänä lomille.
Meitä on vanhempien lisäksi neljä lasta, joista yksi alle 2-vuotias ensi kesänä. Haaveilemme viikosta tai kahdesta jossain Etelä-Euroopassa, mutta pakettimatkat ovat todella kalliita eikä moniin mahdu tämän kokoinen perhe.

Minkä hintaisia matkoja teillä suunnitteilla/ tai teitte tänä kesänä?
 
"Jenny"
Meitä on kaksi aikuista ja kaksi lasta 2 ja 3 vuotiaas, ensi kesänä. Näillä näkyimin suuntaamme ensi toukokuussa pariksi viikkoa Shanghaihin. Mulla on ollut sinne järkyttävä ikävä 6 vuotta sitten vietetyn opiskelijavaihdon jäljiltä, nyt on vasta rahaa sen verran että pystyy lähtee. Sitä en oo kyl viä ratkassut miten noi lapset jaksaa 13 tunnin lennon.

Tänä kesänä olimme viikon sisiliassa, se oli oikein mukava reissu ja kaikki meni hyvin. Lennettiin ryanairin halpalennolla, joten matka ei tullut edes kalliiksi.
 
Omatoimilomat kunniaan
Me teimme tänä keväänä viikon reissun Espanjaan. Lennot Norwegian Airilla maksoivat jotain 600€, kaksi aikuista, kaksi lasta ja yksi sylilapsi. Vuokrasimme Barcelonasta huoneiston mikä maksoi 375€. Mielestäni ei tosiaankaan paha hinta viiden hengen lomasta. Interhome on luotettava välittäjä, suosittelen lämpimästi.

Ensi kesän lennot eivät vielä taida olla myynnissä, mutta kannattaa tarkkailla mm. Ryanairin, EasyJetin, Norwegian Airin, Blue1:n ja Air Balticin nettisivuja. Lentoja voi saada todella halvalla. Siskoni perhe kävi juuri Edinburghissa, lennot maksoivat sata euroa (!!!) neljältä. Hotelli maksoi 60€ per yö, olivat kolme yötä.
 
Meillä mies on puuhastelemassa automatkaa eurooppaan ensi kesälle...mahd se europa park (?) saksassa ja rinsessan linnat siellä jossain itävallassa missälie. Olen vasta kuulostellut puolella korvalla, mutta toisaalta ihan hyviä aatoksia hällä on. Menossa mukana siis silloin kaksi aikuista ja neljä lasta...

Ja ihan ominpäin omatoimimatkalle mennään sitten, nyt jouluna "pakollinen" teneritva tällä jengillä, mutta oma hohtonsa tuossa itsekseen matkailussa on.

Odotan mielenkiinnolla vastauksia tähän ketjuun lisää myös ;)
 
"Anna"
Menemme lasten kanssa pariksi kuukaudeksi Marokkoon, kuten joka vuosi.

Lennot meiltä (2aikuista+3lasta) tekee yhteensä 750e, siihen sitten vielä lauttamatka Easpanjan puolelta, ei ollu paljoa.
Asuminen on kyllä ilmaista, olemme miehen vanhempien luona.
 
a-p
Kiitos vastauksista. Mukava kuulla erilaisia suunnitelmia. Uskoisin meidänkin pärjäävän omatoimisesti Euroopassa, ollaan matkusteltu jonkin verran ennen lapsia, itse olen käynyt Interrailin pari kertaa jne.
Pitää katsella noita lentoja ja tuo Interhome-vinkki oli myös hyvä. Autolomailua ollaan harrastettu Suomessa, se olisikin kiva lähteä mannereurooppaan autolla :)

Ap
 
"Molly"
Ensi kesällä ollaan jo varattu pakettimatka Kreikkaan. On Aurinkomatkoilta, ennakkovaraajan alen kanssa maksoi 2+4 henkeä noin 1600€. Ei ole mielestäni kovin kallis. Huoneistohotelli meren rannalla, sisältää aamiaisen lisämaksusta.
 
"Mutsi"
No te olette saaneet tosi edullisen pakettimatkan Kreikkaan, vielä Aurinkomatkoilta.

Me olemme lähdössä Miamiin, ei tosin kesällä vaan toukokuun alussa. Lennot 2+2+2 maksoivat pari viikkoa sitten ostettuina 2000€. Toistaiseksi ollaan varattu hotelli alkuun kolmeksi yöksi Miami Beachilta, sata dollaria yö sisältäen aamiaisen. Sitten arvotaan että menemmekö kenties Fort Lauderdaleen vai Floridan länsirannikolle lopuksi aikaa. Reissussa ollaan 12 päivää. Mielestäni saatiin halvat lennot, Miami Beachin hotellit ovat kalliita, mutta tuo sata taalaa yö on aika edukas.

Viime kesänä olimme asuntoautolomalla, Ruotsissa ja Tanskassa. Oikein mukava tapa matkustaa lasten kanssa.
 
Vastaaja
tää köyhä yrittää saada tuetun perheloman Rauhalahden kylpylään. Hinta mulle ja kolmelle lapselle täyshoidolla 5 vrk/120 euroa. No pääasia, et lapset tykkää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meidän poppoo;24768234:
lähdetään 5 tähden hotelliin, all inclusive, maakuntalennolla, 6 hlö, maksaa 4300 viikko.
Tuota luokkaahan ne hinnat on. Mutta all inclusive on ehdoton vaatimus valmismatkoilla meidänkin jengin kanssa. Mikä lomailun helppous :D
 
"poikia3"
Me lomailemme kokoonpanolla 2+3, ja reissussa kesäisin olemme heinäkuussa, sillä kesäkuulle löytyy helposti pienille koululaisille päiväleirejä, lopun loman olemme lasten kanssa osin yksin lomalla ja osin yhdessä. Yhteinen kahden viikon pätkä osuu heinäkuulle.

Tänä kesänä lomailimme Etelä-Ruotissa, josta vuokrasimme mökin. Viikon mökkivuokra oli n. 660 euroa, laivamatka autolla tuohon päälle, hitusen alle 400 euroa. Mökki oli meren rannalla, käytiin High Chapparalin villin lännen kaupungissa ja huvipuistossa sekä uimarannoilla. Oli tosi kiva reissu ja ehkä mennään ensi vuonna uudestaan.

Viime vuosina olla käyty noilla autoreissuilla, Legolandissa, Öölannissa, Astrid Lindgren Världissä Vimmerbyssä ja Kolmårdenissa. Kaikkia noita paikkoja suosittelen todella lämpimästi.
 
"Jonna"
Täältähän saa hyviä vinkkejä, kiitos kaikille.
Autolomailu on kyllä meidänkin mielestä kivaa, asuntoautoilu vielä kokeilematta ja sitä ollaankin pohdittu ehkä ensi kesälle. Meitä on kuusi henkeä, se vissiinkin maksimi määrä matkustajia noissa vuokra-autoissa?
 
Tänä kesänä kiersimme Keski-Eurooppaa junalla, aivan mahtava reissu.
Ensi kesäksi kaavailemme saman tyyppistä reissua; joko lennetään Barcelonaan ja sieltä liikuraan junalla Roomaan, Venetsiaan, Pompeijiin jne. kiinnostaviin kohteisiin.
Toinen vaihtoehto että varataan risteily joka kiertää monta mielenkiintoista kaupunkia.

Emme kylläkään ole suurperhe vaan 2+2
 
  • Tykkää
Reactions: tike
"mee"
Keväällä varmaan suuntaamme taas Kreikkaan. Lennot norvegianilta ja vuokrataan joku talo/huoneisto. Viime keväänä teimme matkan samaan tapaan ja tuli hieman halvemmaksi kuin syksyllä tekemämme pakettimatka, joka oli myös laadullisesti paljon huonompi. Meillä 6 henkinen perhe ja n. 1000€ olemme maksaneet matkoista.
 
"vieras"
Käydään yleensä kaks kertaa mummolassa viikko-puoltoista kerrallaan, sekä vierailemme yleensä pari kertaa vuodessa kolmen muun suurperheen luona, näistä ainakin pari osuu kesälle (he tulevat myös meillepäin)

Ei todellakaan lähdetä tän lössin kanssa minnekään päiväreissuja kauemmaksi, eihän näitä saa kiltisti nukkumaankaan samaan huoneeseen kun riehunta jatkuis aamutunneille asti...
 
vierailijana
Tänä kesänä oltiin Alanyassa 2 aik+ 3 lasta , all inc ja oliko se 1900€ tjäreborg. Ens kesänä himottais kanssa lähteä omatoimi matkalle jonneki Italiaan. Jos sais halvat lennot jne. Tai sitten vois ajatella että vuokrais mökin tai huoneiston Pärnusta kun siellä asti ei olla oltu....:)
 
vierailijana
[QUOTE="poikia3";24768274]Me lomailemme kokoonpanolla 2+3, ja reissussa kesäisin olemme heinäkuussa, sillä kesäkuulle löytyy helposti pienille koululaisille päiväleirejä, lopun loman olemme lasten kanssa osin yksin lomalla ja osin yhdessä. Yhteinen kahden viikon pätkä osuu heinäkuulle.

Tänä kesänä lomailimme Etelä-Ruotissa, josta vuokrasimme mökin. Viikon mökkivuokra oli n. 660 euroa, laivamatka autolla tuohon päälle, hitusen alle 400 euroa. Mökki oli meren rannalla, käytiin High Chapparalin villin lännen kaupungissa ja huvipuistossa sekä uimarannoilla. Oli tosi kiva reissu ja ehkä mennään ensi vuonna uudestaan.

Viime vuosina olla käyty noilla autoreissuilla, Legolandissa, Öölannissa, Astrid Lindgren Världissä Vimmerbyssä ja Kolmårdenissa. Kaikkia noita paikkoja suosittelen todella lämpimästi.[/QUOTE]

Itse olen myös käynyt muksuna sellasella kylläkin järkätyllä Bussireissulla legolandissa, köpiksessä jne,. Oli ihana reissu sen muistan vaikka välillä olikin rankkaan kökkiä bussissa. Olen ajatellut että ois ihana viedä myös omat pojat +tyttö sinne legolandiin ainakin! Mutta tuntuu että tulee helposti niin kalliiksi se reissu:/??
 
"vieras"
Me oltiin Disneyland Pariisissa keväällä. Toki meitä oli hieman erilainen kokoonpano, mut lopputulos oli 6 henkeä, 2 aik ja 2 aik.+2 lasta, joista toinen alle 2-v. Lennettiin blue1 pariisiin aikaisin maanantai aamuna ja takaisin tultiin to-pe yönä. Siis kolme hotelli yötä. Ja kaks huonetta, tosin meidän huoneeseen ois mahtunut koko ryhmä, oli 6 hengen huone, 2 kerroksessa. Koko hoito alle 1500€. Joka siis ois ollut paaaljon vähempi, jos ois tajuttu et mahdutaan samaan huoneeseen kaikki. Disneyland on mahtava, eikä ollenkaan kallis, koska kaikki kuuluu sisäänpääsy maksuun :)
 
Me oltiin legolandissa netin kautta itse varatulla matkalla....ensin mietin matkavekan tmv järkkäämää matkaa laiva-bussi hässäkällä....mutta ajattelin että itse yläasteella matkan tukholmasta eteläruotsiin bussissa, en lähde yrittämään sitä lasten kanssa ;) (tosin olin 15v silloin ja julmettu darra päällänsä :D ) joten otettiin britis airwaysin lennot hki-billund ja majoitus netin kautta. Onnistunut ja mukava matka oli, tosin lasten isä kävi seuraavana kesänä muksujen kanssa juuri tuon laivalla turusta tukholmaan ja siitä omaa tahtia autolla eteläruotsiin jne....eikä siinäkään matkassa moittimista ollut, ainakaan lasten mielestä :)

Disneylandin matka otettiin tjäreborgin kautta, mutta ollaan pariin otteeseen käyty pariisissa sen jälkeen ihan ebookersin ja muiden kautta lennot ja majoitus ominpäin, metrothan on ihan toooooodella helppoja kavereita siellä, joten jos haluaa majoituksessa säästää niin ehdottomasti hotelli jostain pariisin alueelta netin kautta ja metrolla disneylandiin. Lupasin että kun keskimmäinen lapsi täyttää 10v niin mennään sinne uudestaan, ja varmaan otetaan se hotelli hieman kauempaa kuin disneylandin alueelta.

Matka, auto ja vauvakuumeeseen ei näytä olevan aina kuin yksi ainoa apu :D

Mukavia reissuja, mitenpäin niitä teettekin!
 
"Jeps"
Me kanssa napattiin tuo halpa Aurinkomatkojen Kreetan loma. Todella halpa lähtö, aikuisilta 345€ ja lapsilta muistaakseni 210€. Menee jo samoihin kuin haaalpa äkkilähtö ja kuitenkin matkaan aikaa yli 7 kuukautta. Tuohon kuitenkin kuuluu Finskin lennot hyvään aikaan, ruoka koneessa, lentokenttäkuljetus ja opaspalvelut tarvittaessa. Meitä on kuitenkin kaksi aikuista ja neljä lasta joten omatoimisesti olisi mennyt aika samoihin, nyt päästään "helpommalla" kun ei tarvitse miettiä. Meillä kun on kaksoset silloin himpun yli kaksivuotiaat, joten ihan kiva mennä pakettimatkalle. Ihmeellisen edullinen tuo matka oli, 1500€, tosin tuo huoneistohotellihan on vain **+ mutta on rannalla ja kuitenkin AM on yleensä se kallein. No nuo muut hotellit olisikin sitten jo meidän perheeltä jotain 2300 eurosta ylöspäin.
 
, metrothan on ihan toooooodella helppoja kavereita siellä, joten jos haluaa majoituksessa säästää niin ehdottomasti hotelli jostain pariisin alueelta netin kautta ja metrolla disneylandiin..
!
Me oltiin viime vuonna Pariisissa kun pakenin 30v synttäreitäni. Asuttiin siellä ihan keskustassa ja metrolla liikkuminen oli kyllä todella vaivatonta, Disneylandiin hurautti hetkessä ja näki siinä vähän muitakin maisemia kuin vain ydinkeskustaa.

Tässähän tulee näitä lukiessa jo ihan älytön matkakuume!!
 
  • Tykkää
Reactions: tike
"vieras"
[QUOTE="Jenny";24766963]Meitä on kaksi aikuista ja kaksi lasta 2 ja 3 vuotiaas, ensi kesänä. Näillä näkyimin suuntaamme ensi toukokuussa pariksi viikkoa Shanghaihin. Mulla on ollut sinne järkyttävä ikävä 6 vuotta sitten vietetyn opiskelijavaihdon jäljiltä, nyt on vasta rahaa sen verran että pystyy lähtee. Sitä en oo kyl viä ratkassut miten noi lapset jaksaa 13 tunnin lennon.[/QUOTE]

13h Shanghaihin? Taidat tykätä välilaskuista.
 

Yhteistyössä