Mitäs teen?

Moikka!
Onkohan kenelläkään antaa minulle mitään neuvoo..Itse olen kolmen lapsen äiti aviossa.Olemme olleet naimisissa 15v ja suhteemme on vaan jotenkin ajautunut niin liian tasaiseksi.. ehkä olen kaivannut aina liittoomme enemmän hellyyttä ja huomion osoituksia.. mutta en jaksa kun se on aina niin yksi puolista..
Nyt sitten olen tutustunut toiseen mieheen, joka on myös perheellinen.. nuorin lapsi vasta 3kk.tta..ja meillä keskenään kaikki synkkaa aivan liian hyvin..Ongelma on se, että nyt tämä uus tuttavuus on koko ajan läsnä minun ajatuksissani ja hän myös yhteydessä minuun päivittäin..Tuntuu etten ole 10 vuoteen kokenut vastaavanlaista tunnetta mitä mun sisällä nyt on..
Mutta jotenkin olen hirveän arka tekemään mitään minkään asian suhteen.. jotenkin ajattelen valtavasti molempien perheiden lapsia..
Onneksi meillä on väli matkaa noin 500 km, joten on oikeesti aikaa miettii ja puntaroida mitä tässä tekisi. Onko kenelläkään mitään vastaavaa ollut elämässä.. kertokaa minulle miten olette päässeet sinut asian kanssa..oletteko eronneet vai oletteko laittaneet jarrut päälle ja lopettaneet alkuunsa suhteen jota ette ole ehtineet kunnolla aloittaa..Tää mun teksti voi olla melko sekavaa..mut niin on mun ajatuksetkin :/

 

Aika hienosti olet selvinnyt 15 vuotta jos et ole vielä ehttinyt kertaakaan ihastua toiseen sen aikana.
Minusta ihastumiset ovat täysin normaali asia myös parisuhteessa. Jos ei siitä ole kokemusta tai sitä tiedosta voi se johtaa pettämiseen tai eroamiseen. Luultavasti myös vaan siinä uudessakin suhteessa käy niin, että kipinä katoaa ja asiat ajautuvat "tasaisiksi" ja taas löytyy joku uusi tuttavuus joka saa sydämmen heittämään volttia.
Kaikilla meillä on kiusauksemme. Ehkä sillä on tarkoituskin. Jospa on sen tarkoitus on saada meidät puntaroimaan omaa suhdettamme ja mitä siitä on päässyt katoamaan. Kuitenkin se mitä siitä on kadonnut on myös meidän itsemme vastuulla omalta osaltamme. Suhteesta kuin suhteesta katoaa toisen huomioiminen ja moni muu asia jos ei sen eteen tee aktiivisesti töitä. Toki siihen tarvitaan kumpaakin ja joskus puntarointi voi johtaa parisuhteen kriisiinkin josta sitten voi kehkeytyä uusi alku koko parisuhteelle tai aiheellinen ero. Ehkä puntarointi herättää toisenkin laittamaan enemmän panosta parisuhteeseen jos sen jakaa toisen kanssa.
Joka tapauksessa minusta pitkässä parisuhteessa ei voi olla samanlaista kipinää kuin tuoreessa ihastumisessa(varmaan samaa mieltä olet sinäkin). Taikahan on siinä ettei vielä tiedä toisen huonoja puolia. Jos vaikka oma mies on hiljainen ja juro, mutta rehellinen voi toisessa miehessä ihastua siihen kuinka tämä osaa puhua, mutta vielä et tiedäkkään vaikka tämä olisi kuinka epäehellinen. Joka tapauksessa jotain huonoja puolia tässä toisessakin on. Jokaisessa meissä on ja arjen tullessa ne tekevät toisesta tavallisen kuolevaisen ja taika katoaa.

jos kiusauksia on siis meillä kaikilla lienee tärkeintä se, että tunnistaa omat rajansa eikä lähde sellaisiin tilanteisiin jossa voi tulla tehtyä jotain typerää. Vaikka kiusaus olisi suuri ei varmaan esim.kannata lähteä juovuksissa samalla taksilla jatkoilta ihastuksen kanssa tai jäädä kaksin hänen kanssaan minnekään herkällä hetkellä. Jokaisella on omat rajat, tuskin kukaan on niin täydellinen ettei jossain vaiheessa olisi vaarassa sortua.
Itse tykkään, että flirttailu on elämänsuola. Huomion saaminen joltain mieheltä voi olla todella imartelevaa. Tekee hyvää itsetunnolle ja siihen tunteeseen voi tosiaan helposti ihastua.
Kuitenkin minulla on selvänä mielessä jatkuvasti se, että tuossakin miehessä on jotain vikaa ja ne viat voivat olla vielä kamalampia kuin omassa miehessä. Pitkässä parisuhteessa tulevat edut ovat kuitenkin ihan omaa luokkaansa enkä jaksaisi alkaa ihan heti alkaa uudestaan rakentamaan tätä mihin nyt olen nykyisessä suhteessa päässyt. Kuitenkin tie on ollut kivinen ja jonkun toisen kanssa voisi olla vielä paljon kivisempi ja siinäkin olisi montaa karikkoa johon suhde saattaisi matkan varrella tyssätä. Joten pidän haaveilun haaveiluna koska se toimii yleensä vain haaveiluna.

Ihastuksissa on se hyvä puoli myös, että ne lähes sata varmasti menevät aina ohi. Jos olo alkaa tuntua liian kivuliaalta voi aina ottaa enemmän etäisyyttä ja pitää reippaasti taukoa toisen tapaamisesta niin tunteet alkavat pikkuhiljaa hiipua. Ei se kipinä elossa pysy jos ei sitä ruokita. Tämä asia on minun mielestä jokaisen omalla vastuulla ja vaatii tietty itsekuria.
Olin aikoinaan ihastunut työkaveriini ja kun alkoi olo olla liian tukala (polte molemmin puolista) aloin kaivelemaan keskusteluista esille juttuja hänen suhteensa hyvistä puolista. Kun hän kertoi vaikka vaimonsa tekevän viikonloppuisin aina jotain ihanaa ruokaa kehuin tätä ihanaksi piirteeksi (niinkuin onkin) ja kuinka itse en varmaan jaksaisi moista vaivaa nähdä (niinkuin en jaksaisikaan) jne. Luulen että hänkin pikkuhiljaa huomasi vaimossaan eritavalla hyvät puolet ja tajusi etten minäkään ole mikään ihme nainen. Tavallaan kävin jo etukäteen keskustelua jota hän kävisi ainakin mielesään myöhemmin jos asiat olisivat menneet pidemmälle ja hän olisi joutunut pohtimaan vaimonsa jttämistä.

No, mutta onnea puntarointiisiin joka tapauksessa mihin sitten päädytkin. Joskushan voi olla tarpeellista uusia vaikka koko oma elämä. Kannattaa toki miettiä kuinka monen elämä siinä voi mennä uusiksi. Jos elät huonossa suhteessa voit erota ilman että hajotat kenenkään toisen perhettä. Jos taas olet valmis jatkamaan omaa avioliittoasi jos et saa sitä toista luultavasti oma liittosikaan ei voi olla kamalan huono. Ainakin se on sen arvoinen, että voit koittaa sen vielä pelastaa ja löytää siihen kadotettuja asioita.

 

Olipa tuttua... Jokunen vuosi sitten tajusin yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta olevani ihastunut perheelliseen mieheen... Ja vielä suurempi järkytys oli hoksata, että tunne oli molemminpuolinen, oikein säikähdin syntynyttä tilannetta.
Olimme pikkuhiljaa jutelleet useamman kerran viikossa yli vuoden ajan, tulimme hyvin toimeen keskenämme ja ilmeisesti kummallakin oli oma parisuhde kriisissä kotona. Mistään fyysisestä vetovoimasta ei ollut kyse, vaan oli mukava porista kun toista ihmistä kiinnosti samat asiat ja toinen käyttäytyi ystävällisesti ja arvostavasti.
Kuitenkin järki voitti ja vetäydyin tilanteesta pois. Mitään suhdetta ei kerennyt syntyä, emme tapailleet emmekä pitäneet yhteyttä toisiimme.
Olen tallentanut tämän ihmisen ja mukavat keskustelumme omaksi pieneksi salaisuudeksi sydämeni sopukoihin. Huonoina päivinä kaivan muistot esiin ja olen onnellinen, että minulla oli ilo tuntea hänet ja että minäkin olin hänelle tärkeä. Jos aika, paikka ja elämäntilanteet vain olisivat olleet toisenlaiset...