Miten äidin menettämisestä selviää?

Niin, siis aikuisena?
Äidilläni todettu melanooma pari vuotta sitten, sillon ei levinneisyyttä tms.
Nyt maksa-arvot nousseet ja tottakai pelkään että nyt maksaan ehtinyt
Olen itkenyt tämän päivän, äidin menetys tuntuu kamalalle ja mahdottomalle.
Äitini myös erittäin läheinen lapsilleni.
Te joilla äiti jo kuollut, miten selvisitte?

 

Yllättävän hyvin, toisaalta en ollut mitenkään erityisen läheinen äitini kanssa ja hän kuoli auto-onnettomuudessa.

 

muistot ja kaipuu jää ja kuuluvat elämään pahin suru hiipuu ajoittaiseksi kaipaukseksi tämä mietintäsi on jo surutyön alkua

 

Ihan hienosti olen selvinny. Vaikka äitiä on ikävä joka päivä, siitäki huolimatta ettei se kovin tärkeä ihminen mulle ikinä ollukkaan...

 

Isäni menetys oli kova pala,josta toipuminen kesti 4v.Ensimmäisestä vuodesta en muista mitään, on ihan kuin elämätön elämä. Kyllä siitä silti selviää.

 

olin 6v kun äitini kuoli.. ja tammikuussa kuoli äitipuoli.. :'(

 

Hmm.mulla siis äiti elossa mutta isä kuollut. :'( . Kirpasee aika tavalla ja vaikee päästä yli. On helppoi päivii ja sitten vaikeita. Itse asiassa en itkeny hautajaisissa yhtään..mut olin itkeny sairaalassa itteni niin tyhjiin kun isä kuoli silmieni eessä.
Ja kuinka sitä kokeekaan ittensä niin vanhaksi ja kaipaa jotenkin sitä lapsuusaikaa ja kun kaikki oli yhdessä ja onnellisii. Meillä ainakin.
Äiti mulla vanha ja sairas mutta yritän olla ajattelematta asiaa...

 

Oma äitini kuoli 12 v sitten, olin itse silloin 25 v. Kaipaus on mielessäni aina ja tulee varmaan aina olemaankin. Aktiivisesti en asiaa enää sure, ajan kanssa se suru vaan jotenkin jäi pois. Mutta ehkä jonkinlainen katkeruus säilyy edelleen, että minun ihana, rakas äitini ei saanut elää, kun kaikenmaailman juopot ja murhaajat sinnittelee vanhoiksi saakka.

 

muistot ja kaipuu jää ja kuuluvat elämään pahin suru hiipuu ajoittaiseksi kaipaukseksi tämä mietintäsi on jo surutyön alkua

juuri näin. Isäni kuoli syöpään muutama vuosi sitten ja kyllä aika parantaa haavat ja kaipaus ja ikävä muuttuu erilaiseksi ajan mittaan. Suruaika on elettävä, se kuuluu siihen, että pääset asiasta yli niin, että pystyt jatkamaan omaa elämääsi, vaikka se ei samanlaista enää ole ilman äitiäsi. Tuska ja ikävä muuttaa muotoaan, sen voin omasta kokemuksesta kertoa. Voimia sinulle ja toivotaan, ettei kuitenkaan olsi syöpää, vaan jotain muuta! Halaus!

 

Äitini kuoli 5 vuotta sitten, en vielä tiedä miten siitä selviää. Vasta viimeisen vuoden aikana olen voinut antaa itselleni luvan surra menetystä, pitkä matka tuntuu kuitenkin olevan lopulliseen mielenrauhaan. Läheisiä oltiin mutta silti jäi liian moni asia selvittämättä, kuolema korjasi niin nopeasti ettei ehtinyt tajuamaankaan kunnolla.Toivon sinulle voimia!

 

muistot ja kaipuu jää ja kuuluvat elämään pahin suru hiipuu ajoittaiseksi kaipaukseksi tämä mietintäsi on jo surutyön alkua

juuri näin. Isäni kuoli syöpään muutama vuosi sitten ja kyllä aika parantaa haavat ja kaipaus ja ikävä muuttuu erilaiseksi ajan mittaan. Suruaika on elettävä, se kuuluu siihen, että pääset asiasta yli niin, että pystyt jatkamaan omaa elämääsi, vaikka se ei samanlaista enää ole ilman äitiäsi. Tuska ja ikävä muuttaa muotoaan, sen voin omasta kokemuksesta kertoa. Voimia sinulle ja toivotaan, ettei kuitenkaan olsi syöpää, vaan jotain muuta! Halaus!

Nämä vastaukset kuvaavat myös minun tunteitani. Unohda ei koskaan, mutta pahin suru hiipuu pikku hiljaa taka-alalle.

 

Kiitos teille, itkettää kokoajan mutta tiedän että äidilläni on pahimmat ajat kun mulla. Jännä että maksa-arvot olivat koholla melanoman iskiessä, sillon ultrattiin ja kaikki oli ok. Ja nyt taas ne on noussut, laskivat siis välillä normaaleiksi
Eniten mietityttää miten sitten joskus kertoo lapsille...

 

:hug: ap:lle

 

Mulla kuoli äiti kun oli 17 v kuoli 41 v sairauteen. Alku oli aika vaikeaa mutta kyllä siitä selviää. Ajan kanssa. Olin vielä niin nuori etten saanut sanotuksi kuinka tärkjeä ja rakas hän oli minulle. Kerro sinä se omallesi. Kaipaan yhä äitiä erityisesti jos on joku tapahtuma( lVaikeita ovat olleet valmistujaiset, lapsen syntymä, ristiäiset). Alussa kävin haudalla tosi monesti ja mietin häntä, nyt jo pystyn asiasta puhumaan ja haudalla käyn parisen kertaa vuodessa , niin aikaa nyt tuosta on jo 9v. Tsemppiä kyllä selviät läheistesi ja lasten avulla

 

:hug:

Mä en osaa oikein ajatella asiaa. Jos mun äiti kuolis nyt, tottakai surettais mutta ois tekopyhää sanoa että olisin murheen murtama. Niin hyvissä väleissä ei ole oltu vuosikausiin.
Mutta jos isä.. mä menisin varmaan ihan sekaisin, niinku meninkin kun kävi joitain kuukausia sitten lähellä :snotty: Voimia.

 

Selviytymiseen vaikuttaa paljon sen hetkinen ikä ja elämäntilanne.

Minusta oli kovaa menettää äiti aikuisuuden kynnyksellä enkä tiedä olenko siitä koskaan kunnolla selvinnyt. Totta kai suru lievittyy ajan kanssa, mutta kipeää tekee edelleen 12 vuoden jälkeenkin. Mutta en voi sanoa että aika olisi parantanut haavoja, haavat ovat yhä olemassa, enemmän vaan piilossa.

Jos jää paljon asioita kesken ja äiti kuolee tavallaan 'kesken' elämänsä tai nuorena, ei välttämättä sopeutuminenkaan ole helppoa. Mutta sen voin vinkkinä sanoa, että jos haluat kovasti sanoa jotakin äidillesi ja epäröit niin kerää rohkeutta ja sano. Sitä et koskaan tule katumaan. Oli asia sitten jotakin kaunista tai jotakin, joka sinua on vaivannut,

Usein surua kuvataan prosessina, joka pikkuhiljaa etenee, mutta todellisuus on usein toisenlainen. Äidin kuolemasta aiheutunut suru nostaa tyttärellä helposti päätään esim. lasten syntyessä tai kun elämässä tulee muita uusia vaiheita. Mitä vanhemmaksi elää, sen enemmän tulee kysymyksiä ja asioita, joista olisi halunnut äidin kanssa puhua sikäli mikäli äiti on ollut läheinen.

Yksi vaikeus tilanteessa jossa äiti kuolee sairauden kautta on roolien vaihtuminen. Tyttärestä tulee helposti se, joka hoitaa ja huolehtii. Jos äiti on ollut hyvin läheinen ja isoin turva elämässä, voi roolien muutos olla tosi kipeä paikka molemmille.

Minusta kaikkein vaikeinta on toisinaan iskevä tyhjä hetki, jolloin normaalitilanteessa soittaisin äidilleni. Vaidettaisiin kuulumisia, omia ja lasten, eikä tarvitsisi olla sen enempää mitään asiaa.

 

Oma rakas Äitini kuoli n.8kk sitten,ja vaikeaa on.Meillä oli hyvin läheiset välit,soitin jokapäivä hänelle,välimatka oli niin pitkä,että ei tavattu kuin pari kertaa vuodessa,valitettavasti..Ikävä,ja kaipaus ei häviä ikinä,mutta sen kanssa on pakko jatkaa omaa elämää.Pidä yhteyttä Äitiisi,ja kerro myös kuinka paljon hänestä välität,tulee aika jolloin et voi enää kertoa.Tämä sama myös kaikille toisille,joilla on Äiti elossa. Voimia sinulle,ja jaksamista!

 

Mun äiti kuoli syöpään vuosi sitten, vuoden sitä sairastettuaan. Olimme tosi läheisiä ja luulin ettei siitä selviä mitenkään. Mut se on totta et aika auttaa. Eka vuosi oli tuskaa nyt helpottanu enkä edes ajttele häntä enää päivittäin.....
Tarvitaan siis aikaa niin suru muuttaa muotoan itsestään.

 

Kiitos taas teille
Tietääkö kukaan mistä muusta syystä maksa-arvot voisi nousta? Äidillä ei ol alkon käyttöä, vyötärölihavuutta kyllä. Koholla siis s-alat ja s-gt

 

Yritä elää tätä päivää äläkä vielä ns. ala valmistautua äitisi kuolemaan kun diagnoosistakaan ei ole vielä varmuutta.

 

Yritän mutta kun murehdituttaa
Tiedän että lääkäri sen diagnoosin tekee mutta on kamala katsella äidin pelkoa.

 

Kaverilla myös melanooma. ei pitänyt levitä koska oli pinnallinen. Maksa arvot nousu, alettiin tutkia ja syöpä oli levinnyt imusolmukkseisiin. Ei voida tehdä muuta kuin antaa sytostaatteja. Huono on ennuste!

 

Yritän mutta kun murehdituttaa
Tiedän että lääkäri sen diagnoosin tekee mutta on kamala katsella äidin pelkoa.

Isäni kuoli yllättäen kun olin 17 ja ensimmäinen vuosi meni ihan huurussa. En muista siitä näin jälkikäteen kuin häivähdyksiä. Itse kuoleman muistan hyvin ja hautajaiset sekä uurnanlaskun. Samoin joidenkin ystävien reaktiot ovat jääneet mieleen. Siis sellaiset erityisen lämpimät osanotot. Liljojen tuoksu tuo vieläkin elävästi mieleen viikot isän kuoleman jälkeen, kun koti oli täynnä surunvalittelukukkia. Tavallisesta arjesta en kuitenkaan muista mitään koko vuodelta. Tästä kaikesta on nyt jo 15 vuotta aikaa, joten yhdyn edellisiin: aika parantaa.

Ja mitä tuohon äidin sairasteluun ja pelkoihin tulee, niin ole läsnä ja kuuntele jos äitisi haluaa peloistaan puhua. Mitään ei tarvitse sanoa, jos et mitään keksi. Yritä myös puhua tavallisista asioista ja elää normaalia elämää. Musta huumori on auttanut meillä paljon, ollaan joksus naurettu vedet silmissä kuolemalle. Äitini siis sairasti syövän viisi vuotta sitten ja sitä kautta olen "saanut" kokemusta myös läheisen vakavasta sairaudesta ja kuoleman varjostamasta arjesta. Ja niin, äitini on selättänyt syövän ja elää taas normaalia aktiivista elämää.

Tsemppiä, älä tuhlaa murehtimispanoksiasi spekulointiin mahdollisista etäpesäkkeistä. Odottakaa tuloksia ja yrittäkää ajatella jotain ihan muuta!

 

Oma rakas Äitini kuoli n.8kk sitten,ja vaikeaa on.Meillä oli hyvin läheiset välit,soitin jokapäivä hänelle,välimatka oli niin pitkä,että ei tavattu kuin pari kertaa vuodessa,valitettavasti..Ikävä,ja kaipaus ei häviä ikinä,mutta sen kanssa on pakko jatkaa omaa elämää.Pidä yhteyttä Äitiisi,ja kerro myös kuinka paljon hänestä välität,tulee aika jolloin et voi enää kertoa.Tämä sama myös kaikille toisille,joilla on Äiti elossa. Voimia sinulle,ja jaksamista!

Jutelkaa ja keskustelkaa kaikesta taivaan ja maan välillä. Eli tuo on niin totta, et tulee aika jolloin et voi enää keskustella läheisiesi kanssa ja kertoa heille kuinka paljon heistä välität. Minunkin äitini kuoli aivan yllättäen puoli vuotta sitten. Meni monta kuukautta kun tuli tunne ,et nyt soitan äidille tai katsoin puhelintani ja ihmettelin ,miksi äiti ei ole soittanut. Ehkä nuo jutut johtuivat siitä, että äiti tosiaan kuoli niin yllättäen.

 

Kaverilla myös melanooma. ei pitänyt levitä koska oli pinnallinen. Maksa arvot nousu, alettiin tutkia ja syöpä oli levinnyt imusolmukkseisiin. Ei voida tehdä muuta kuin antaa sytostaatteja. Huono on ennuste!

Lääkäreiden mukaan imusolmuke metastaseeja on kyllä helpompi hoitaa kun esim. maksan metareita. Toki tiedän että levinneestä melanoomasta ei voi parantua, toinen juttu on sitten kuinka kauan elämää voidaan pitkittää.

Kiitos teille kaikille kauniista sanoista, tiedän nyt että monet ovat selvinneet