Miten aloittaa keskustelu lapsen kanssa

Meillä on tilanne että mun esikoinen ei ole koskaan tavannut biologista isäänsä ja papereissa ei ole isää lainkaan.

Lapsi pitää miestäni täysin isänään ja mieheni hänelle ollut siis ainoa isä jonka hän tuntee.

Itse olen yhteydessä lapsen biologiseen isän äitiin lapsikin on tavannut hänet mutta siitä on jo pari vuotta aikaa (lapsi on nyt 4v)

nyt miehen lapset ovat heidän äidiltään saaneet tiedon että esikoiseni ei ole heidän biologinen sisaruksensa ja on vain ajankysymys koska lapset alkavat keskustelemaan tästä yhdessä. eli kai pitäisi ottaa asia esille itse lapsen kanssa mutta kun en vaan tiedä mistä aloittaisin niin että hämmentäisin lasta mahdollisimman vähän biologinen isä ei halua olla missään tekemisissä lapsen kanssa.

 

Voisikohan tohon soveltaa jotakin adoptiolapsille tarkoitettua opasta?

 

Oiskohan kannattanut kertoa alusta asti? :O Kyllä meillä jo 2-vuotiaat ovat tykänneet katsoa esim. valokuvia ja niistä on näytetty minun isääni, joka ei ole elämässämme millään lailla mukana. Lapset kuitenkin tietävät, kuka heidän isoisänsä on, vaikkevät ole häntä koskaan nähneet.

4-vuotiaasi olisi nyt varmasti vähän vaikea käsittää, että "tuossa sohvalla istuu iskä, mutta äiskän näyttämässä kuvassa oli ihan erinäköinen iskä"... No, minkäs teet, ei kun selittämään. Kerrot lapselle, että hänellä on alunperin ollut toinen isä, mutta nyt "Markku" on sinun isäsi, koska haluaa olla. Kerrot, että lapsi on teille kaikille tärkeä.

 

Keskusteltaa ehdottomasti pian, että asiasta ei ehdi tulemaan lasten keskuudessa mitään vastakkainasettelua. On kuitenkin ehkä parempi kertoa suoraan, miten asia on. Mutta muistuttakaa, että asia ei tietenkään muuta mitään ja lapsen isä on vieläkin miehesi yms.

 

Tuon ikäinen ei osaa ajatella sitä vielä niin suurena asiana, kun esimerkiksi 10-12 vuotias joka jo omaa identiteettiä ja omaa minäkuvaa rakentaa.. Luultavasti huolehdit turhaan, mutta varmaan olisi lapselle kaikkein paras jos isä eli miehesi olisi paikalla, ja kertoisi olevansa hänelle isä aina ja oikein mielellään.

 

Oiskohan kannattanut kertoa alusta asti? :O Kyllä meillä jo 2-vuotiaat ovat tykänneet katsoa esim. valokuvia ja niistä on näytetty minun isääni, joka ei ole elämässämme millään lailla mukana. Lapset kuitenkin tietävät, kuka heidän isoisänsä on, vaikkevät ole häntä koskaan nähneet.

4-vuotiaasi olisi nyt varmasti vähän vaikea käsittää, että "tuossa sohvalla istuu iskä, mutta äiskän näyttämässä kuvassa oli ihan erinäköinen iskä"... No, minkäs teet, ei kun selittämään. Kerrot lapselle, että hänellä on alunperin ollut toinen isä, mutta nyt "Markku" on sinun isäsi, koska haluaa olla. Kerrot, että lapsi on teille kaikille tärkeä.

Aika lailla samaa mieltä. Asiasta olisi ehkä pitänyt puhua jo alusta asti. Mun ystäväni puhuu lapselleen synnyttäjästä, kun tarkoittaa tämän biologista äitiä. Lapsi siis adoptoitu.

 

Riittää, että nyt kerrot vain sen, että lapsesi biologinen isä on eri kuin hänen oikea isänsä. Miksi-kysymykset tulevat vasta kouluiässä.

 

Mulla aika sama tilanne vaikkakin olen aina tiedostanut, että "isäni" ei ole biologinen isäni. Ainut milloin kyseenalaistin asian on teini-ikäisenä kun sitä kapinoi vanhempiaan vastaan. "et sä oo mun faija, et sä saa määrää yms.." jne...

 

Oiskohan kannattanut kertoa alusta asti? :O Kyllä meillä jo 2-vuotiaat ovat tykänneet katsoa esim. valokuvia ja niistä on näytetty minun isääni, joka ei ole elämässämme millään lailla mukana. Lapset kuitenkin tietävät, kuka heidän isoisänsä on, vaikkevät ole häntä koskaan nähneet.

4-vuotiaasi olisi nyt varmasti vähän vaikea käsittää, että "tuossa sohvalla istuu iskä, mutta äiskän näyttämässä kuvassa oli ihan erinäköinen iskä"... No, minkäs teet, ei kun selittämään. Kerrot lapselle, että hänellä on alunperin ollut toinen isä, mutta nyt "Markku" on sinun isäsi, koska haluaa olla. Kerrot, että lapsi on teille kaikille tärkeä.

Aika lailla samaa mieltä. Asiasta olisi ehkä pitänyt puhua jo alusta asti. Mun ystäväni puhuu lapselleen synnyttäjästä, kun tarkoittaa tämän biologista äitiä. Lapsi siis adoptoitu.

Mitä sitten jos lapsen elämässä ei ole koskaan ollut minkäänlaisessa roolissa tämä biologinen isä? Miten hänestä olisi voitu luontevasti puhua alusta lähtien? Jos henkilö ei kerran halua olla missään tekemisissä lapsen kanssa, niin ei minulla ainakaan tulisi mieleenkään näytellä lapselle kuvia "isästä" jota ei kuitenkaan tule koskaan näkemään. Ja varsinkin jos lapsi elää perheyhteisössä jossa on muitakin lapsia ja isähahmo. Tuskin ap:lla on ollut koskaan minkäänlaista taretta mainita henkilöä sanallakaan.

 

Mun miehelle oli aika iso juttu se että siltä oli salattu se että isoveljensä ei ollutkaan hänen täysveljensä vaan äitinsä nuoruuden hairahdus jonka isä kasvattanut omana poikanaan. Suuttui vanhemmilleen ja veljelleen verisesti siitä että vasta aikuisuuden kynnyksellä tämä aisa kerrottiin. Sanoi että veljessuhteita ei tietenkään olisi muuttanut mutta että perheessä ei tuollaisia asioita kuulu salata.

Siksi olen sitä mieltä että lapsille pitää lapsentasoisesti heti kertoa tälläiset asiat alusta asti.

 

Mä varmaan keskustelisin kaikkien lasten kanssa yhdessä, mies mukana, ja selittäisin että vaikka kaikki aikuiset ei sitä ymmärrä niin tämä iskä joka on tässä, on se ihan oikea iskä. Piste.

 

Oiskohan kannattanut kertoa alusta asti? :O Kyllä meillä jo 2-vuotiaat ovat tykänneet katsoa esim. valokuvia ja niistä on näytetty minun isääni, joka ei ole elämässämme millään lailla mukana. Lapset kuitenkin tietävät, kuka heidän isoisänsä on, vaikkevät ole häntä koskaan nähneet.

4-vuotiaasi olisi nyt varmasti vähän vaikea käsittää, että "tuossa sohvalla istuu iskä, mutta äiskän näyttämässä kuvassa oli ihan erinäköinen iskä"... No, minkäs teet, ei kun selittämään. Kerrot lapselle, että hänellä on alunperin ollut toinen isä, mutta nyt "Markku" on sinun isäsi, koska haluaa olla. Kerrot, että lapsi on teille kaikille tärkeä.

Aika lailla samaa mieltä. Asiasta olisi ehkä pitänyt puhua jo alusta asti. Mun ystäväni puhuu lapselleen synnyttäjästä, kun tarkoittaa tämän biologista äitiä. Lapsi siis adoptoitu.

Mitä sitten jos lapsen elämässä ei ole koskaan ollut minkäänlaisessa roolissa tämä biologinen isä? Miten hänestä olisi voitu luontevasti puhua alusta lähtien? Jos henkilö ei kerran halua olla missään tekemisissä lapsen kanssa, niin ei minulla ainakaan tulisi mieleenkään näytellä lapselle kuvia "isästä" jota ei kuitenkaan tule koskaan näkemään. Ja varsinkin jos lapsi elää perheyhteisössä jossa on muitakin lapsia ja isähahmo. Tuskin ap:lla on ollut koskaan minkäänlaista taretta mainita henkilöä sanallakaan.

Olin kolmannella kuukaudella raskaana kun erosimme todella riitaisasti, (poliisien kanssa tekemisissä muutamaan otteeseen eron jälkeen ja itse näin hänet viimeksi oikeudessa 2006) niin en ole kauheemmin halunnut keskustella pienen lapsen kanssa tälläisestä isästä mutta nyt alkaa tuntumaan siltä että se on pakko ottaa esille ja kyllä perheessä on yhteensä 4 lasta joista vanhin on 7v ja nuorin 1v

 

Riittää, että nyt kerrot vain sen, että lapsesi biologinen isä on eri kuin hänen oikea isänsä. Miksi-kysymykset tulevat vasta kouluiässä.

jaah.. kyllä meillä 4v. jo kyselee kaikista asioista miksi, miten, mikä....

 

Oiskohan kannattanut kertoa alusta asti? :O Kyllä meillä jo 2-vuotiaat ovat tykänneet katsoa esim. valokuvia ja niistä on näytetty minun isääni, joka ei ole elämässämme millään lailla mukana. Lapset kuitenkin tietävät, kuka heidän isoisänsä on, vaikkevät ole häntä koskaan nähneet.

4-vuotiaasi olisi nyt varmasti vähän vaikea käsittää, että "tuossa sohvalla istuu iskä, mutta äiskän näyttämässä kuvassa oli ihan erinäköinen iskä"... No, minkäs teet, ei kun selittämään. Kerrot lapselle, että hänellä on alunperin ollut toinen isä, mutta nyt "Markku" on sinun isäsi, koska haluaa olla. Kerrot, että lapsi on teille kaikille tärkeä.

Aika lailla samaa mieltä. Asiasta olisi ehkä pitänyt puhua jo alusta asti. Mun ystäväni puhuu lapselleen synnyttäjästä, kun tarkoittaa tämän biologista äitiä. Lapsi siis adoptoitu.

Mitä sitten jos lapsen elämässä ei ole koskaan ollut minkäänlaisessa roolissa tämä biologinen isä? Miten hänestä olisi voitu luontevasti puhua alusta lähtien? Jos henkilö ei kerran halua olla missään tekemisissä lapsen kanssa, niin ei minulla ainakaan tulisi mieleenkään näytellä lapselle kuvia "isästä" jota ei kuitenkaan tule koskaan näkemään. Ja varsinkin jos lapsi elää perheyhteisössä jossa on muitakin lapsia ja isähahmo. Tuskin ap:lla on ollut koskaan minkäänlaista taretta mainita henkilöä sanallakaan.

Olin kolmannella kuukaudella raskaana kun erosimme todella riitaisasti, (poliisien kanssa tekemisissä muutamaan otteeseen eron jälkeen ja itse näin hänet viimeksi oikeudessa 2006) niin en ole kauheemmin halunnut keskustella pienen lapsen kanssa tälläisestä isästä mutta nyt alkaa tuntumaan siltä että se on pakko ottaa esille ja kyllä perheessä on yhteensä 4 lasta joista vanhin on 7v ja nuorin 1v

Jotain tällaista luin rivien välistä. Mitä jos kokoatte koko perheen yhteen ja keskustelette asiasta yhdessä. 4- vuotias osaa jo esittää kysymyksiä ja isommilla lapsilla varsinkin voi olla kysymyksiä asiasta (totta kai asia koskettaa myös heitä). Ja kun olette kaikki koolla, miehenkin on helpompi yksiselitteisesti kertoa kaikille lapsille, kuin hänen biologisuus ei vaikuat hänen isäntunteisiinsa, vaan on yhtälailla isä kaikille lapsille.

 

Voihan sitä selittää jotenkin niin, että lapsella oli isä, joka ei ollut äidille ystävällinen eikä halunnut olla enää äidin kanssa. Mutta sen jälkeen tuli "Markku", joka halusi ryhtyä lapselle isäksi ja on ollut tosi hyvä ja kiltti isä. Ja että "Markku" tykkää kaikista lapsista ihan yhtä paljon, vaikkei olekaan ollut isä tälle yhdelle lapselle alusta asti, niin kuin muille.

Jotenkin tuohon suuntaan mä ehkä selittäisin. Tuollaista voi olla tosi vaikea tuoda esille heti alusta asti, adoptiotilanteessa se on ehkä helpompaa. Tai mun olisi ainakin vaikea puhua lapselle, että sun "siittäjä" .

 

Riittää, että nyt kerrot vain sen, että lapsesi biologinen isä on eri kuin hänen oikea isänsä. Miksi-kysymykset tulevat vasta kouluiässä.

jaah.. kyllä meillä 4v. jo kyselee kaikista asioista miksi, miten, mikä....

Niin, mutta hän ei hae niillä samanlaista miksi-selitystä kuin koululainen.

 

Täällä http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=%2Fportlet_action%2Fdlehtihakuartikkeli%2Fviewarticle%2Faction&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo92114&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth= on adoptiosta ja adoptiolapsista. Teidän tilanne on lähinnä sitä.

 

Voihan sitä selittää jotenkin niin, että lapsella oli isä, joka ei ollut äidille ystävällinen eikä halunnut olla enää äidin kanssa. Mutta sen jälkeen tuli "Markku", joka halusi ryhtyä lapselle isäksi ja on ollut tosi hyvä ja kiltti isä. Ja että "Markku" tykkää kaikista lapsista ihan yhtä paljon, vaikkei olekaan ollut isä tälle yhdelle lapselle alusta asti, niin kuin muille.

Jotenkin tuohon suuntaan mä ehkä selittäisin. Tuollaista voi olla tosi vaikea tuoda esille heti alusta asti, adoptiotilanteessa se on ehkä helpompaa. Tai mun olisi ainakin vaikea puhua lapselle, että sun "siittäjä" .

Lapselle ei pitäisi ikinä puhua pahaa biologisista vanhemmista. Lapsi peilaa itseään vanhempiensa kautta ja "jos minun isäni on paha -> minä olen paha". Eron syitä ei tarvitse selvittää, ne eivät lapselle kuulu.

Lapsia syntyy, kun mies panee siemenen naisen masuun. Sun siementäjä ( ) ja minä erosimme ennen kuin synnyit ja sä sait ihan uuden isän .

 

Meillä vähän sama tilanne. Siis esikoinen täyttää nyt 6v. ja mieheni on toiminut hänelle isänä aina yksivuotiaasta lähtien, joten lapsi itse ei muista aikaa ilman "isää".

Olen pikku hiljaa pudotellut lapselle "murusia" asiasta eli biologiasta. Toisesta isästä en halua ryhtyä puhumaan, sillä isänä tämä mies ei ole koskaan toiminut. En tiedä haluaisiko kenties joskus, meillä on yhteys katkennut ja hän asuu ulkomailla (en edes tiedä missä tällä hetkellä), joten asiaa on vaikea lähteä selvittämään. Tarkoitus olisi saada asia lapselle selville ennen eskaria, sillä siellä voi olla jo lapsia, joilla on jotain asiaa sanomista (lapsesta näkee ettei ole täysin suomalainen). Haluan hänen olevan kuitenkin ylpeä taustastaan, joten asiaan on vaikea keksiä sanoja.