Miten autistinen lapsi pärjää sosiaalisesti koulussa?

Mietin jo tässä vaiheessa, vaikka lapseni menee syksyllä vasta eskariin. Eli miten toiset lapset suhtautuvat autistiseen lapseen, joka puhua pölpöttää itsekseen aika paljon ja on muutenkin "omassa maailmassa" välillä aika paljonkin. Välillä kyllä yrittää leikkiäkin toisten kanssa. Entä miten muiden lasten vanhemmat reagoivat? Ovatko sitä mieltä että vammaisen lapsen vanhemmissakin täytyy olla jotain häikkää?

 

Lapset ovat lapsia, eli suhtautuvat yleensä aidon kiinnostuneesti, vaikka saattavat jotain ajattelematonta möläytelläkin. Mutta yleisesti lapset ovat suvaitsevaisia.

Aikuiset ovatkin pahempi juttu... Vanhempien suhtautuminen heijastuu lapsiin. Olisiko mahdollista eskarin järjestää esim. jonkinlainen tilaisuus, jossa kerrotaan erilaisista oppimisen tavoista ja sitä kautta epäsuorasti tuoda tietoa myös autismista? Aina ei tieto lisää tuskaa.

Ihan rehellinen typeryys ja tietämättömyys ovat suurimmat ongelmat. Toisen niistä voi korjata.

Eskarin ja koulun henkilökunnalta vaaditaan paljon osaamista, tietoa ja sosiaalisia taitoja ja jos kaikki sujuu, sekä autistinen lapsi, että ns. normaalit lapset saavat paljon uutta tietoa ja kokemusta tulevaa elämäänsä varten. Toki lapsillekin tulee antaa tietoa, miksi kaikki eivät käyttäydy samalla tavalla ja miten voi yhdessä pärjätä ja auttaa toisiaan.

 

Heippa!
Kuten Jonsered totesi, niin kyllä lapset on sopeutuvaisia =) . Myös oma lapseni pölpöttää omiaan ja hengailee omia juttujaan eikä hyväksymisen kannalta ongelmia oo ikinä ollu !
Mut hui... en o ikinä edes tullu ajatelleeks, et toiset aikuiset leimais vammasten lasten vanhemmat -pelkästään sillä perusteella, tai millään perusteella- jotenkin "oudoiks" !!!?

 

Minusta tuntuu, että ystäväni eivät "jaksa" vammaista lastani aina. Enkä minä jaksa aina häntä rajoittaa ja vahtia. Hän on tavattoman vilkas. Minua on myös moitittu siitä, että ylihuolehdin vammaisesta muiden lasten kustannuksella. Se on tottakin, ja monenkin samanlaisen perheen kohdalla. Onneksi oma vammaiseni on katraan pienin - olisi surkeaa "laiminlyödä" pienempiä vain koska isoin on vammainen. Mutta tosi se on, että hyvin usein, liian usein, vammaisten lasten sisarukset joutuvat kärsimään siitä että sisarus vie vanhemman 110% itselleen. Erikoistilanteissa, pilaa kerhon juhlat ja synttärit, sotkee leikit, ei päästä moniin paikkoihin koska yhden kanssa ei niihin voida mennä. Anteeksi, on vähän katkera päivä. Mutta, voitteko (ilmeisesti vammaisen lapsen vanhepina) myöntää että sanoissani on totuuen siemen?

 

Hei =) !
Ei se ihan oikeesti oo pelkkä totuuden siemen =) vaan ihan puhdasta faktaa !!! Meillä kans on ihan sama ongelma! Ja meillä tää erityinen on lapsista vanhin... (joten, olen se surkea yksilö, joka laiminlyö pienempiä isomman kustannuksella :ashamed: ) ja varsinkin vieraiden seurassa lapsi on 100%sti vahdittava (paitsi, et nyt hienoista edistystä on tapahtunut =) jee!). Joten sitten sisarukset joutuvat kärsimään myös sosiaalisten suhteiden vähäsyydestä, siitä syystä, että äiti ei jaksa :ashamed: ! ... mutta tsemppiä :hug: sitä tässä tarvitaan!!!

 

Ai juu... unohdin vastata the kysymykseen!!!
Meillä käy niiiiiin vähän vieraita/ käydään ite tosi vähän kylässä, et läheiset kuormittuu kohtuullisen vähän "meidän hullujenhuoneesta". Mun poika on niin kova puheleen "tätien" kanssa, ja hakee huomioo turhankin kovasti... et voin kyllä kuvitella, et isommassa määrin, se vois "tädistä" tuntua rasittavalta !
Mut sellasen oon kans huomannu, et kaikki ihmiset, ei ymmärrä tätä erityisen käytöstä esim. olettaa, että käytös on kurin puutetta (mur!), ja oon välillä sitte saanu "neuvoja" "viisaammiltani" -heh!