Miten erosta eteenpäin?

Otsikossa se kysymys jo tulikin... että mitäs nyt...? Mies ilmoitti viikonloppuna että haluaa eron, ollaan oltu yhdessä kauan,naimisissa vuosi. Kaksi alle kouluikäistä lasta. Kyllähän tässä hilaiseloa on ollut mutta ajattelin sen kuuluvan tähän pikkulapsi aikaan,eikä ollut käynyt mielessä että haluaisin erota. Ei ole riitoja eikä kolmansia osapuolia. Mies sanoi että meillä on vaan ollut liian kauan hänen mukaansa kämppis elämää. Olin järkyttynyt ja olen edelleen. Mutta minkäs teet jos toinen järkähtämättä eron haluaa,niin en pakottaakkaan voi.

Ollaan nyt sitten sovittu että kun hän löytää asunnon ja muuttaa,lapset asuisivat vuoroviikoin minulla ja miehellä. Haluan että lapset elävät myös isänsä kanssa ja mies haluaa olla isä lapsille,eikä mikään viikonloppuisä. Tuskaa tulee olemaan olla viikko erossa lapsista kun en ikinä ole niin kauaa ollut erossa heistä. Tottakai soitellaan ja saan käydä viikon aikana kylässä. Pelottaa vain lasten suhtautuminen ja tottuminen asiaan... Vanhempi on todella tulistuvaluonteinen ja nuorempi taas uhmaiän alussa oleva aikalailla äitin perään oleva...

Lapsille tehdään selväksi tottakai että ei ole heidän syynsä meidän ero yms. Miten teillä muilla saman kokeneilla on mennyt? Olisiko kellään jotain hyviä vinkkejä?

 

Pidä malttia koska on olemassa harkinta-aika
ja usein silloin saadaan sovittua asiat
toivottavasti kaikki menee hyvin

 

Paras vaihtoehto on just toi eli vuorohoito

 

Hei. Tsemppiä tulevaan. Meillä mies teki vastaavan ilmoituksen jo kauan sitten, mutta erilleen päästiin muuttamaan vasta reilu kuukausi sitten. Stressasin itsekin etukäteen, että miten lapselle kerominen häneen vaikuttaa, mutta hyvin tuo on sen ottanut, ihmeen hyvin. Ekaluokkalaisesta kyse.
Lapsi asuu meillä molemmilla vuorotellen, yleensä noin 3 päivää kerrallaan. Ja hyvin on sujunut. Viikkoa tuskin voisin tai haluaisin olla erossa.

Kyllä se totuttelua vaatii ja ainakin itsestäni tuntuu kummalliselta olla yksin kotona, mutta kyllä siihenkin tottuu. Meillä takana melkein 18 vuoden yhdessäolo ja siitä 16 vuotta naimisissa, joten pakkohan sen on oudolta tuntua, etenkin kun minä jäin yhteiseen taloon asumaan.

Voimia!

 

Me myös sovittiin vkloppuna että erotaan. Tämä muutama päivä on ollut ihan kamala. Välillä tuntuu että kuolen enkä selviä tästä ikinä, hetkittäin on helpompaa. Meillä kaksi pientä lasta ja isompi ikävöi kovasti isää, se tekee tästä vielä vaikemapaa. Myös se ettei mies pysty mitenkään käsittelemään näitä asioita, on ryypännyt viikon ja juomisen takia ero tulikin. Ei halua nähdä nyt lapsia koska on itsellään niin paha olla. Mä yritän päivä kerrallaan selvitä ja yritän olla kantamatta huolta miehestä.

Tsemppiä sulle ja toivottavasti teillä kaikki sujuu hyvin! :heart:

 

Kiitos vastauksista. Se tässä erossa pahinta onkin kun se tuli niin puskista ja kun mitään riitoja tai muutakaan ei ole ollut, mietin sitäkin että tuliko ero sitten just sentakia kun me ei ikinä riidellä. Vaikee kyllä sitä on uskoa mutta en tiedä. Mä vaan en ole sellanen riitelijä ollut ikinä,eikä mieskään. Kyllä mä tiuskahtaa saatan joskus mutta siihen se sit jää. ja kun oon kysyny mieheltä et mikä on esimerkiks muuttunu sitten viimekesän kun meni mun kanssa naimisiin,niin ei osannut sanoa. Pahalta tuntuu ja olo on sekava,välillä voin ihan hyvin ja sit taas tulee itku. Pahinta on varmasti se kun mies sit todella muuttaa pois. Kyllä kaikki raha asiat ja muut aina järjestyy mutta lasten reaktiot pelottaa. Onneks on senverran pieniä että niitä pystyy paremmin ehkä tukemaan ja huomaa jos jotain on vialla. Vaikka eipä sitä oikeeta ja helppoo ikää eroomiselle ole ikinä. Noh, eipä se auta muu kun puskea vaan eteenpäin pikkuhiljaa.