Miten järjestätte ulkoilun päivärytmiinne pienten lasten kanssa?

Asun kerrostalossa vauvan ja leikki- ikäisen kanssa, kuuluu toki rakas mieheni myös perheeseen, mutta käy töissä aika pitkiä päiviä, joten hänkään ei paljon pysty tässä auttamaan asiaa. Vaikeutena minulla on lasten kanssa ulkoilu, sillä lapset nukkuvat samaan aikaan päivällä, jolloin en voi lähteä, tarkoituksena kuin on, että isompi pääsisi ulos leikkimään. Jos menemme silloin kuin vauva on hereillä, niin hän hermostuu talvitamineissa rattaissa (ei viihdy hereillä rattaissa eikä autossakaan). Yksin isompaa (yli 2v) lasta en voi tietenkään ulos päästää, kun olemme kerrostalossa, eikä kyllä muutenkaan tuon ikäistä. Enkä jättää vauvaa yksin sisälle ;)

Silloin kuin vauvamme nukkui kahdet unet, lähdimme aina hänen aamupäiväunien aikana ulos, se toimi hyvin. :) En vain ulkoilun takia halua häntä nukuttaa kahdesti päivällä, koska silloin hän nukkuu jo liikaa päivällä, kun on kova nukkumaan päivällä ja sit yö menee huonosti.

Sanotte varmaan, että laittaisin vauvan kantoliinaan, siinä viihtyy. Se ei toimi meillä, kun joudun kurottelemaan, kyyristelemään ja nostelemaan vielä isoompaakin välillä.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja mitä olette ratkaisuksi keksineet?

 
Hän on vajaa 9kk. Kyllä hän jaksaa jo istua rattaissa istuvassa ja puoli- istuvassa asennossa, mutta ei tahdo vaan viihtyä...Tämä on kyllä lyhyt vaihe, pian, ainakin vuoden tienoilla, varmasti viihtyy ja sitten alkaa jo kävelläkin, mutta tämä on jokseenkin vaativa ikä mielestäni niin ulkoilussa kuin autoilussakin.
 
meillä alkaa tuleen samaa, siis et aamupvä unet kai jäämässä pois.. silti oltiin vaunuissa ja keinussa ulkona tänäänkin kun isompikin ulkoili. että vauva saa raitista ilmaa! meillä toki eri asia kun oma talo ja piha ja esikko pärjää yksinkin on jo 5, mut kumminkin haluan vauvaakin ulos.. toi keinu mullakin tuli mieleen,että jos viihtyisi välillä siinä ja välillä vaikka tepastelisit vauva sylissä tm, tai jos vaunuun ottais jotain leluja? no eihän niitä tumput käsis tietty oikein katella..
 
Olen laittanut rattaisiin kasvot menosuuntaan toki =) . Tuo keinuidea kuullostaa ihan hyvältä. Maahan möyrimään..Tarvii kokeilla, talvitamineissa on kyl aika jäykkää liikkua, olen hiukan ennakkoluuloinen, miten käy. Kaikkea tietysti kannattaa kokeilla.
 
Voisko se pieni keinua? Mun tyttö ainakin keinu ton ikäsenä ja tykkäs kovasti. Tai ootko koittanu laittaa vauvapulkkaan? Mun esikoinen oli puol vuotiaana pulkassa, ei hihkunut riemusta, mutta oli tyytyväinen. Laitoin lampaan taljan alle ettei tullut kylmä. Ja kai tuon ikäisen vois jo vähän maahankin päästää lunta ihmettelemään ja välillä pitää vähän sylissä et näkee paremmin ympärilleen.
 
Meillä on ollut samanlaista. Mutta kun ulkoilut pitää hoitaa (edes joka toinen päivä...), niin neiti on sitten huutanut rattaissa... Aikansa huudettuaan, on rauhoittunut. Patapumin reppu on kätevä, siinä voi pitää selkäpuolellakin ja kumartelut ja kyykistymiset onnistuu. Sitten vauvakeinu on ns. pelastus, siinä tyttö nauttii innoissaan hekottaen. Maahan jos laittaa, niin itku yltyy hysteeriseksi, meillä möyriminen ei toimi.
Ikää on jo vuosi, mutta edelleen välillä huutaa ja raivoaa rattaissa... Tai sylissä tai hiekkalaatikolla... :/ :whistle:
 
Meillä tuon ikäinen on jo osallistunut leikkeihin maassa. Eka kerran istui hiekkalaatikolla 8 kk ikäisenä seuraamassa isosiskon leikkejä ja tonkimassa hiekkaa. Tosin silloin oli kesä ja vaatetta vähemmän, mutta silti. Sopivat varusteet vaan vauvallakin ja maahan tutkimaan ympäristöä. Vauvakeinussa myös istunut jo vaikka kuinka kauan. Ja Patapumia suosittelen myös. Vauva selkään ja menoksi. Jos et ota lasta välillä pois kesken ulkoilun, niin ei tarvitse pukea niin kovin paljon, jos käyttää esim kantosuojaa. Meillä on sellainen ja sen alle riittää säästä riippuen sisävaatteet ja paksummat tumput/lakki. Toppapukua ei tarvitse edes pakkasella, kokeiltu on.
 
Lapsi hermostuu ulkovaatteis jo ylipäänsä saati sitten maassa kuin ei jäykissä haalareissa kovin ryömitä. Ja mitäpä täällä pihalla on muuta kuin asfalttia ja märkää ruohoa...Nyt toinen lapsi ollut nuhassa niin ettei olla päästy ulos kuin isäntäkin on ollut poissa töissä, illalla onkin sitten jo pilkkopimeää. Nyt saatiin käydä sentään koko perheellä kaupassa ja ulkoillakin hieman:)
 

Yhteistyössä