Miten jaksaa hiljaisen, tunteita ilmaisemattoman miehen kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja varpunen
  • Ensimmäinen viesti
varpunen
Ihan muutamia päiviä sitten tulin lukeneeksi aleksitymiasta. Hämmästyin, mieheni on juuri sellainen tunneälyltään viileä mies. Ei yksinkertaisesti ymmärrä tarvetta pukea tunteita sanoiksi, ei edes osaa sitä, ei ymmärrä naisen tarvetta tuntea hellyyttä. Ymmärrän sen nyt siitä luettuani. Heidän lapsuuden kodissaan ei ilmaistu tunteita (ei edes äitinsä), ei juteltu asioista sen syvemmin. Yhtäkkiä ymmärrän myös hänen siskoaan, joka puhuu kyllä asioista ja muiden ihmisen tekemisistä, muttei itsestään tai vielä vähemmän tunteistaan.

Miten ihmeessä aleksityymikon kanssa jaksaa? Keskustelu sujuu asia-asioita koskien, mutta tunteita ei saisi ilmaista. Kyyneleistä hän järkyttyy, jopa kieltää itkemästä. Ilonilmaisutkin ovat hänestä liioiteltuja. Meillä on ihanat lapset ja ymmärrän, että minun varassani on heidän tunneälynsä kehittyminen. Heidänkin lapsenomaiset tunteiden purkaukset kauhistuttavat häntä, miestä joka haluaisi kaiken olevan hiljaista ja rauhallista. Kuitenkin hän huolehtii perheensä aineellisesta puolesta hyvin ja on tunnollinen työntekijä.

Onko ainoa keino jakaa tunteita ystävieni kanssa jutellen ja lapsille niitä ammentaen? Miten aleksityymikko itse tämän kokee, tuntee? Millaisia kokemuksia teillä on?
 
varpunen
Miten tulit menneeksi hänen kanssaan naimisiin? Oliko hän ennen puheliaampi?
Sanopas muuta. Rakastuminen on kuin vaaleanpunaiset silmälasit. Olin nuori. Rauhallisuutensa tuntui silloin turvalliselta, hiljaisuus kuuntelemiselta. En tajunnut, millaista toisinaan ihan pakahduttavaa yksinäisyyttä henkisellä tasolla miehen hiljaisuus voi tuoda.
 
Viimeksi muokattu:
turun tyttö
Luin tuon aiheen aleksitymiasta ja taitaa olla niin, että meissä jokaisessa vanhan mallin mukaan kasvatetuissa on näitä piirteitä enemmän, tai vähemmän.
Raskassoutuisuus ja liiallisen ilon tunnepurkaukset ovat olleet huonostikasvatetun lapsen piirteitä.
Lapsethan eivät saaneet kuulua. Aikuisten läsnäollessa ja puhuessa, lapset eivät saaneet puhua omia mielipiteitään.
Jos, miehesi on vähän tunteistaan puhuva, tai ilmaisee tunteitaan niukasti. Niinkin voi olla että on hyvinkin tyytyväinen, mutta ei ole tarvetta ilmaista ääneen, tai halailemalla.
Kun, lapsia kohdellaan pienestäpitäen välinpitämättömästi, ilman lämmintä syliä ja koetaan lapsen tunteen ilmaisut negatiivisesti, niin tuloksena on vaisu aikuinen.
No kyllähän vanha koirakin oppii, mutta menee enemmän aikaa.
 
Leppäherttunen
No eikä opi, kyllä aivot kehittyy tiettynä ikäkautena. Omalla kohdallani lapsuuden trauma on aiheuttanut sen etten luota kehenkään enkä osoita tunteitakaan jottei niitä käytetä minua vaastaan. Terapiakaan/lääkehoito ei ole auttanut.
Toisaalta jos koko suku on samanlaista kuten apn tapauksessa sanoisin, että kyse voi olla myös geneettisestä alttiudesta. Ihmisllä on kuitenkin perustemperamentti johon kasvatuksella ei voi vaikuttaa.
 
Leppäherttuselle
No eikä opi, kyllä aivot kehittyy tiettynä ikäkautena. Omalla kohdallani lapsuuden trauma on aiheuttanut sen etten luota kehenkään enkä osoita tunteitakaan jottei niitä käytetä minua vaastaan. Terapiakaan/lääkehoito ei ole auttanut.
Toisaalta jos koko suku on samanlaista kuten apn tapauksessa sanoisin, että kyse voi olla myös geneettisestä alttiudesta. Ihmisllä on kuitenkin perustemperamentti johon kasvatuksella ei voi vaikuttaa.
Pystytkö ilmaisemaan itseäsi perheessäsi tai mahdollisille lapsillesi, kenellekään. Kuulostaa surullisen kauhealta, jos ei pysty luottamaan kehenkään? Silloinhan suuri osa ihmisenä olon ilosta puuttuu... Tai ehkä silloin kiinnittyy harrastuksiin, työhön. Eikö muuten masennu ihan kokonaan?
 
Viimeksi muokattu:
suomineito
Ehkä kyseessä on vain tyypillinen suomalainen mies, joka ei puhu eikä pussaa Minunkin pienessä tuttavapiirissäni on noita vaikka kuinka monta. Kunnollisia ja tunnollisia miehiä.
Jatka vain tunteiden näyttämistä ja puhumista, mutta jos vaaatimalla vaadit miestä osoittamaan rakkautta ja läheisyyttä, voi käydä niin että mies menee entistä enemmän lukkoon. Halaile ja pussaile iloisesti ja huumorilla, kerro miltä sinusta itsestäsi tuntuu, älä syytä toista tunteiden panttaamisesta. Kyllä mies voi oppia tunteiden ilmaisemista, esim. jollain avioliitttoleirillä olleet ovat kertoneet positiivisesta muutoksesta. Kehu myös miestä hänen hyvistä puolistaan
 
Halaile ja helli itse
Luin kerran erään vanhan miehen kirjoituksen jostain ongelmapalstalta. Hän oli ollut 28-vuotias sodasta palannut jermu, kun eräs 17-vuotias neitonen sekotti miehen pään ja hän joutui naimisiin. Kyllä miestä inhotti, kun vaimoa aina halaili ja pyrki osoittelemaan rakkauttaan, jopa vieraiden nähden. Hän piti tapanaan moitiskella vaimoaan ja käytöksellään osoittaa, että hän itse ei välitä hänestä vaan on joutunut naimisiin hänen kanssaan. Vieraita naisiakin oli. Näin jatkui vuodesta toiseen. Vaimo palveli ja halaili kylmäkiskoista miestään. Kerran he lähtivät kahdestaan laivaristeilylle. Mies meni laivalla omia menojaan ja kuinkas ollakaan joutui vieraan naisen hyttiin.
Asia tuli vaimon tietoon. Nyt mies oli hyvin onneton ja neuvoton. Vaimon halailut ja hellimiset olivat loppuneet. kokonaan, jopa puhekin oli lyhyttä ja kylmäkiskoista. Nyt vasta mies huomasi, miten rakas ja tarpeellinen tuo vaimo hänelle oli. Kukaan ei hellinyt ja halinut häntä, entä, jos vaimo haluskin eroa. Mies ei kestäisi sitä. En muista, mitä hänelle vastattiin. Siitä nähtiin kuitenkin, että kyllä niitä tunteita on, kun ne kaivaa esiin.
 
Ei kannata lukea
Ei kannata lukea jos herkästi alkaa nähdä läheisissään lukemiaan piirteitä. Meistä jokaisesta löytää kaikenlaisia piirteitä kun oikein haluaa. Jos olet ollut miehesi kanssa onnellinen (edes pääpiirteittäin, täydellisiä suhteitahan tuskin onkaan), unohda lukemasi ja elä hänen kanssaan kuten tähänkin asti. Täydellinenhän hän ei tietenkään ole mutta et ole sinäkään. Miltä sinusta tuntuisi jos miehesi lukisi jostain erilaisia diagnooseja, vertaisi sinun piirteitäsi niihin ja toteaisi että sinussa on jokin poikkeavuus tai häiriö, ja alkaisi miettiä miten tulee jatkossa kanssasi juttuun. Mikä pahempaa, leimaisi sinut johonkin diagnoosiin.

Yksi asia merkitsee eniten: et voi muuttaa häntä mihinkään suuntaan.
Mikäli hänen piirteissään jokin asia häiritsee ihan ylitsepääsemättömästi, puhu miehellesi mutta varaudu että hän luettelee sinusta asioita jotka häiritsevät häntä. Siitä voi saada vain oivan riidan aikaan tai vähintään pahan mielen, jompi kumpi tai kumpikin. Voi myös valita että jatkaa elämää toisensa hyväksyen kaikessa hiljaiosuudesa. Jos on tähän asti pärjännyt, miksi ei tästä eteenkin päin.
 
varpunen
Kiitos kommenteista, vaikka muutamista vaan. Lisää kaivattaisiin!

Itse asiassa kun luin aiheesta (aleksitymia), se aikaansai minussa paljon ymmärtämystä, oivalluksia, eväitä kohdata uusia päiviä yhdessä. Luin siitä ns. juuri oikeaan aikaan. Tajusin, miten paljon vajaviksi mm. sota-aika on varsinkin monet vanhempiemme vanhempamme ja heidän jälkeläisensä voinut varsinkin tunteiden ilmaisussa tehdä. Ei toki kaikkia, mutta monia kuitenkin. Nuorempi polvi on erilainen. Moni vanhempi osaa jo halata. Samalla sain pontta etsiä jotain, en tiedä mitä. Sellaista, mikä olisi hyväksi. Jotain uutta suuntaa antavaa...

Mutta vaikeaa tunteitaan ajan myötä on sanoittaa tai ilmaista sellaiselle, jolta ei vastakaikua saa. Itsekin taantuu. Lasten parhaan ajatteleminen saa kuitenkin yrittämään ja tekemään parhaansa. Olisiko hyviä ehdotuksia?
 
tapetti
No mitä sen ukon pitäisi tehdä, jotain amerikkalaista iloooveeyooouuuu siirappia vai mitä. Eiköjän kakarasta tule normaali vaikka isä ei olisi koko ajan lääppimässä. Ihmiset on erilaisia, se on piltinkin tärkeä oppia vaikka kotoota.
 
varpunen
No mitä sen ukon pitäisi tehdä, jotain amerikkalaista iloooveeyooouuuu siirappia vai mitä. Eiköjän kakarasta tule normaali vaikka isä ei olisi koko ajan lääppimässä. Ihmiset on erilaisia, se on piltinkin tärkeä oppia vaikka kotoota.
Hm...
Tuntuu kyllä taivaallisen ihanalta, kun pikkutyttö kiipeää syliin, kietoo kädet kaulalle ja sanoo
- Äiti, rakastan sinua.
Lapsen spontaani ilmaus, kaikki hyvin. Toivon jokaisen äidin ja isän voivan kokea sen, myös sinun.

Tunteiden kirjo ja keskusteleminen sisältävät paa-aljoon muutakin. Se on lapsen kiukuttelun läpi luovimista, mustasukkaisuuden puuskien käsittelemistä, jakamisen opettamista, anteeksipyytämisen ja -antamisen opettelua, niin myös viheltelemisen harjoittelun kuuntelemista, itsetunnon vahvistamista, onnistumisen ratkiriemukkaiden tunteiden jakamista... Toki sen arjen haluaa jakaa erityisesti lasten isän kanssa, vai mitä. Keskustella siitä, saada tukea niin hyvinä kuin vaikeina päivinä. Omat haasteet ja ilot on lisäksi kodin ulkopuolellakin. Vahva parisuhde auttaa lasten kasvattamisessa kuin elämässä muutenkin eteenpäin menemisessä. "Amerikkalaisen siirapin" sijaan tarvitaan jotain muuta, eikö vain.
 
Viimeksi muokattu:
Virginia Wolf
Hm...
Tuntuu kyllä taivaallisen ihanalta, kun pikkutyttö kiipeää syliin, kietoo kädet kaulalle ja sanoo
- Äiti, rakastan sinua.
Lapsen spontaani ilmaus, kaikki hyvin. Toivon jokaisen äidin ja isän voivan kokea sen, myös sinun.

Tunteiden kirjo ja keskusteleminen sisältävät paa-aljoon muutakin. Se on lapsen kiukuttelun läpi luovimista, mustasukkaisuuden puuskien käsittelemistä, jakamisen opettamista, anteeksipyytämisen ja -antamisen opettelua, niin myös viheltelemisen harjoittelun kuuntelemista, itsetunnon vahvistamista, onnistumisen ratkiriemukkaiden tunteiden jakamista... Toki sen arjen haluaa jakaa erityisesti lasten isän kanssa, vai mitä. Keskustella siitä, saada tukea niin hyvinä kuin vaikeina päivinä. Omat haasteet ja ilot on lisäksi kodin ulkopuolellakin. Vahva parisuhde auttaa lasten kasvattamisessa kuin elämässä muutenkin eteenpäin menemisessä. "Amerikkalaisen siirapin" sijaan tarvitaan jotain muuta, eikö vain.
Paljon olet lukenut, ja dr philiä katsellut. Mutta et ymmärtänyt, että ihmisillä on erilaisia persoonallisuuksia. Hitlerkin yritti tuhota ne jotka ei miellyttänyt, samaa löytyy jostain naisistakin, oma utopia, rakkauden utopia ja se saatanallinen teeskentely. Mitäpä jos vain yrittäisiti suvaita ja olla aito. Ota vaikka faceen nättejä kuvia, joskus sekin auttaa, vertaustuki muilta teeskentelijöitä.
 
Viimeksi muokattu:
ajattelen näin
Itsekkin luin artikkelin aleksitymiasta. Eräässä tutkimuksessa kyvyttömyys kokea, kuvata ja ilmaista sanallisesti tunteita on yleisempää maaseudulla kuin kaupungissa varhaislapsuuden viettäneillä. Ja jos lapsi on syntynyt ei toivottuina, hänellä on muita suurempi riski sairastua aleksitymiaan mm. Itse koin lapsuudessa, ettei vanhemmat osanneet tai kyenneet ilmaisemaan tunteita tai tukahduttivat osa ainakin. Piti näyttää muille, että lapset kasvoivat herran nuhteessa. En itsekkään ole pystynyt näyttämään tai ilmaisemaan suuria tunteita. Vasta lähivuosina olen yrittänyt ilmaista iloa ja naurua. Mutta jos joku jostain syystä sitten sanoo, että tuollainen iloinen nauru on jotenkin naurettavaa tai jotain muuta, menen hämilleni. Suon silti monelle naurua ja iloa, enkä pilaa toisen iloa. Mieheni on vähän jäyheä. Joskus on riitoja, joissa kumpikin saattaa huutaa. Olemme kuin vastapuolet. Minussa herää empatia monia kohtaan, mieheni taas jyrää monia ihmisiä. Ja joskus mieheni sanoo, että olen liian sinisilmäinen. En voi miestä muuttaa, mutta ajattelutapaa olen yrittänyt muuttaa siten, että kerron mielipiteen ja anna ajattelun aihetta. En vain ymmärrä, että jos mies ei pidä jostain ihmisestä, hän sanoo sen ääneen ja marmattaa siitä. Olen yrittänyt kertoa, että ei tarvitse jokaista rakastaa, mutta jotain myötätuntoa pitäisi olla. Ei auta, mutta silti yritän tuoda omia näkökantojani esiin. En tiedä onko tästä apua. Mutta jos näkee asian tai teon oikeaksi, on tehtävä asia siten, että tulee hyvä mieli jollekkin. Joillakin naisilla on tapana sanoa jostain ihmisestä tai arvostella ilkeästikkin, vaikka ei tunne ihmistä ollenkaan. En itsekkään tule kaikkien kanssa toimeen tai jokin toisessa nostaa tunteita aikaan, etten oikein tiedä miten toimia. Jos ei olla samalla aaltopituudella eikä toinen kuuntele tai ole samassa huumoritasolla liikkeellä. Erittäin vaikea selittää, kun sanat eivät riitä. Olen enemmän sosiaalismentaalisihminen, joka puhuu enemmän kuin kirjoittaa.
 
työntekijä
Paljon olet lukenut, ja dr philiä katsellut. Mutta et ymmärtänyt, että ihmisillä on erillaisia persoonallisuuksia. Hitlerkin yritti tuhota ne jotka ei miellyttänyt, samaa löytyy jostain naisistakin, oma utopia, rakkauden utopia ja se saatanallinen teeskentely. Mitäpä jos vain yrittäisiti suvaita ja olla aito. Ota vaikka faceen nättejä kuvia, joskus sekin auttaa, vertaustuki muilta teeskentelijöitä.
Hetkinen, eihän ap miestään ole moittinut. Ei edes ole muuttamassa häntä. Hän yrittää ymmärtää miehensä erilaisuutta. Samalla miettii miten jaksaa itse tuon erilaisuuden keskellä. Sitä oman perheensa ja parisuhteen vuoksi kannattaakin pohtia.

Mutta itua siinä on, että pitää vaan yrittää tyytyä siihen, mitä saa. Jos toinen, suomalainen hiljainen mies, ei enempää osaa keskustella, on tyytyminen siihen. Jos jotain ei voi muuttaa, on tyytyminen siihen mitä on. Aina voi katsoa miehen hyviä tekoja sanoja enemmän, se mieheltä paremmin luonnistuukin. Iloita siitä tuplaten.
 
Viimeksi muokattu:
Moninaista
Rakkauden kieli on meillä ihmisillä monenlaista. Toinen puhuu teoillaan, toinen sanoilla. Minä pidän teoilla puhumista luotettavampana.

Rakkauden kieltä on esim. perheen hyväksi työskenteleminen. Monilla miehillä se kieli on juuri sitä. He pitävät huolta siitä, että on turvallista, rakentavat kotia, tuovat toimeentulon ja kärsivät, jolleivat siihen pysty. Heillä voi helliminen ja paapominen olla vähäistä. Eivät he ole tunneköyhiä, he ilmaisevat tunteitaan sillä keinolla, joka on heille ominainen. Heitä usein ujostuttaa hellyydenosoitukset jopa kahden kesken, mutta muiden nähden he tyrmistyvät kerta kaikkiaan. Omastani huomannut, että hän nauttii kovasti siitä, kun halaan häntä spontaanisti tai silittelen, on onnellinen hyvästä ruuasta ja arvostaa vaikkapa sitä, että annan hänelle puolikkaan hedelmästä, jota syön. Se kertoo hänelle, että häntä rakastetaan ja hänet hyväksytään.

Sanoilla ja teoilla voi olla suurikin ristiriita sellaisella, joka hokee rakastavansa, halailee ja silittelee paljon. Silti hän on itsekäs teoissaan, oma hyvinvointi on hyvin tärkeää, ei niinkään puolison tai lasten. Nautiskelija siis. Poimii rusinat pullasta eli ottaa itselleen sen hyvän, mitä parisuhde tuo, mutta ei kanna vastuutaan. Elämä on silloin epävarmaa ja raskasta puolisolle sekä lapsille.

Nämä kaksi tyyppiä tunnen hyvin perinpohjaisesti ja tämän näennäisesti tunneköyhän miehen puolisona on todella hyvä elää - kunhan itsellä on ymmärrystä tajuta, kuinka syvästi tuo puoliso minua ja elämäämme rakastaa.
 
Onnistuva mies.
Rakkauden kieli on meillä ihmisillä monenlaista. Toinen puhuu teoillaan, toinen sanoilla. Minä pidän teoilla puhumista luotettavampana.

Rakkauden kieltä on esim. perheen hyväksi työskenteleminen. Monilla miehillä se kieli on juuri sitä. He pitävät huolta siitä, että on turvallista, rakentavat kotia, tuovat toimeentulon ja kärsivät, jolleivat siihen pysty. Heillä voi helliminen ja paapominen olla vähäistä. Eivät he ole tunneköyhiä, he ilmaisevat tunteitaan sillä keinolla, joka on heille ominainen. Heitä usein ujostuttaa hellyydenosoitukset jopa kahden kesken, mutta muiden nähden he tyrmistyvät kerta kaikkiaan. Omastani huomannut, että hän nauttii kovasti siitä, kun halaan häntä spontaanisti tai silittelen, on onnellinen hyvästä ruuasta ja arvostaa vaikkapa sitä, että annan hänelle puolikkaan hedelmästä, jota syön. Se kertoo hänelle, että häntä rakastetaan ja hänet hyväksytään.

Sanoilla ja teoilla voi olla suurikin ristiriita sellaisella, joka hokee rakastavansa, halailee ja silittelee paljon. Silti hän on itsekäs teoissaan, oma hyvinvointi on hyvin tärkeää, ei niinkään puolison tai lasten. Nautiskelija siis. Poimii rusinat pullasta eli ottaa itselleen sen hyvän, mitä parisuhde tuo, mutta ei kanna vastuutaan. Elämä on silloin epävarmaa ja raskasta puolisolle sekä lapsille.

Nämä kaksi tyyppiä tunnen hyvin perinpohjaisesti ja tämän näennäisesti tunneköyhän miehen puolisona on todella hyvä elää - kunhan itsellä on ymmärrystä tajuta, kuinka syvästi tuo puoliso minua ja elämäämme rakastaa.
Tuohan tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta.
Ainakin silloin, kun molemmat ymmärtävät toistensa tarpeet.
Mies tekee kaikkensa perheen hyvinvoinnineteen, ja nainen kiittää siitä halaten ja hellien.
Uskon miehen nauttivan hellyydenosoituksista, ja nainen kaipaamaan kosketusta.
 
Viimeksi muokattu:
no ei
olet niin kaukana hakoteillä kuin olla ja voit Hanneloota.

Ap keskittyy nyt siihen mitä mies ei tee/siihen että mies ei ole verbaalisesti lahjakas.
Jos apn mies rakastastaa ap:tä se näkyy kyllä ulospäin miehestä ilman sanojakin.
Apn ei tarvitse muuta kuin keskittää ajatukset siihen mitä mies tekee ja miten aptä kohtelee.

Itse olen sitä mieltä, että hiljainen tekijä-mies on sata kertaa parempi puolisona kuin puhelias sosiaalinen tyyppi joka ei saa mitään aikaan.
 
onks tuollaisia olemassa
Mä katsoin "Miljonääri Maria" tv:stä. Mies vain hymyilee jatkuvasti kaikelle mitä Maria höpöttää kaikesta aivan turhasta. Kuka tuollaista normaalimies jaksaisi katsoa. Hiuspehko harottaa ja koko ajan etutukkaa pitää kohentaa ja on kuin noita-akan näköinen. Suu on mutrulla ja pottunokka.
 
oao
Viimeksi muokattu:
Raijuli
Rakkauden kieli on meillä ihmisillä monenlaista. Toinen puhuu teoillaan, toinen sanoilla. Minä pidän teoilla puhumista luotettavampana.

Rakkauden kieltä on esim. perheen hyväksi työskenteleminen. Monilla miehillä se kieli on juuri sitä. on silloin epävarmaa ja raskasta puolisolle sekä lapsille.

Nämä kaksi tyyppiä tunnen hyvin perinpohjaisesti ja tämän näennäisesti tunneköyhän miehen puolisona on todella hyvä elää - kunhan itsellä on ymmärrystä tajuta, kuinka syvästi tuo puoliso minua ja elämäämme rakastaa.
Aleksitymia on kokemukseni mukaan paljon muutakin kuin puutetta rakaudenkielen hallitsemiseen.
Minä en esimerkiksi ole koskaan kuullut mieheni suusta sanoja 'suututtaa', 'harmittaa' 'pelottaa', 'jännittää' 'onpa kaunista', jne. Eli en mitään sellaisia sanoja, jotka kuvailisivat sisäistä kokemista.
Noita tuntemuksia ei voi lukea edes ilmeistä. Ainut tunne, joka näkyy ulospäin on vihaisuus.
Empatia puuttuu täysin ja niin myös 'toisen saappaisiin' asettuminen on mahdonta.
Moittimista kuulee häneltä paljon, kehumista ei koskaan. En nyt tarkoita vain itseeni kohdistuvaa, vaan yleensäkin.
Mielikuvitus puuttuu, joten mitään ei voi yhdessä 'haaveilla' tai unelmoida tai tehdä yhdessä suunnitelmia tulevaisuuteen. Aito spontaani huumori puuttuu myös. Ihmettelen myös sitä, että menneet unohtuu niin helposti. Lie kyse siitä, että asioilla ei ole merkityksiä ja siksi unohtuvat.
Konserteissa, tapahtumissa, taidenäyttelyissä emme tietenkään yhdessä käy, koska hän näkee ja kuulee vain sen ovatko ne mielestänsä oikein vai väärin soitettu/tehty.

Mutta, mutta, on niin ihanan vakaa ja velvollisuuden tuntoinen. Usein kuulenkin sanottavan, että 'on sinun hyvä, kun tuo xxx on niin ihanan vakaa ja rauhallinen". Hän on myös ainakin tuhat ja sata kertaa parempi kuin minä pitämään huolta arkisista rutiineista.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä