miten jaksatte asua kerrostalossa?

AP.n kysymys ja aloitus olisi voinut olla minun,

Asun kahden pienen lapsen kanssa kerrostalossa, ja inhoan sitä. En ymmärrä, miten kukaan siellä voi viihtyä. Ehkä sellainen, jolla on isot lapset, ei ole lapsia, tai sellainen joka vaan ei ulkoile lastensa kanssa, esim. lapset on ulkona päivähoidossa ja ilta ollaan sisällä. Samahan se sitten missä sisällä sitä ollaan.


Meidän elementtikerrostalossa kaikki kuuluu, ja meiltä kuuluu, Meillä hiljenee ihan hiljaisuusajan puitteissa, kun lapset menee nukkumaan. Meillä ei pumputa musiikki eíkä hakata pattereita tms. mutta kun meiltä kuuluu muuten: lapset riitelee, kiukuttelee, kirkuu, parkuu ja auta armias jos minä hermostun ja korotan ääneni, se on ehdottomasti kielletty. Ei kukaan kuule, kun sanomalla sanon, karjasut ja huutamiset tottakai kuuluu.

Olen pitänyt puhutteluja lapsille, että pitää uskoa ja totella kun kauniilla puheella asiat sanon, koska he tietää että hermostun jossain vaiheessa ja korotan ääneni, ja se kuuluu hja naapurit valittaa.
ja ettei saa huutaa, ei saa kiukutella, ei saa parkua, koska se kuuluu naapuriin, eikä saa riidellä, koska se kuuluu naapuriin ja koko rappuun, ja muut asukkaat valittavat. Ja he ovat valittaneet.
Minussta on kurjaa, kun joudun laittamaan uhmaikäisen, kirkuvan lapsen suun eteen käden ja komentamaan ja kieltämään: ei saa huutaa, ole hiljaa, naapurit valittaa. Lapsi on 2,5 v.

Ilmeisesti me olemme maailman ainoa perhe, jossa äiti hermostuu huutamaan ja lapsista lähtee ääntä ja meteliä. Ainakin tässä rapussa.

Niinpä meidän lukituissa varastoissa olevia tavaroita on rikottu. Rattaat häiritsevät, niihin kajotaan, mutta toisen asukkaan roippeet ja rattaat eivät haittaa ketään.

Olemme aikaisemmin asujneet ok-talossa ja tämä kerrostaloasuminen on sellaista, mitä en ymmärrä.
Joskus tuntuu että olen vankilassa. Lapsi nukkuu päiväunia. Isompi ei halua mennä ulos, koska olisi yksin siellä aneemisessa pihassa. Hissi on niin rämä, etten anna käyttää. Hän sitten on sisällä ja pelaa.
Ja minulla ei ole mitään tekemistä eikä mikään kiinnosta, katson ikkunasta ulos ja tunnen olevani kahlittu, vankilassa, aivan yksin.

Herranen aika, kai sitä kerrostalossakin saa elämisen ääniä tulla, ei tarvitse lasten suita peittää kädellä ettei ääntä lähde. :O
Taitaa olla nyt vika korvien välissä, ei kerrostalossa.

Kannattaa muuttaa, vaikkapa viihtyisämpään kerrostaloon jollei omakotitaloon. Ei meillä ainakaan ole aneeminen piha vaikka kerrostalossa asutaan..

 

Me ollaan mietitty omakotitalon tai rivariasunnon hankkimista. Asuntoja katsellessa tulee kuitenkin sellainen olo, että tuossako se meidän lapsi nököttäisi omalla pihalla yksin. Tai ainakin pitäisi aina etsiskellä naapurustosta kavereita. Me kun ei olla kovin innostuneita uusista asutusalueista ja vanhemmilla taas ei ole niin paljon lapsia.

Täällä kerrostalossa on pihassa melkein aina muita lapsia, paljon puistoja joihin mennä leikkimään, metsä vieressä, johon tehdä retkiä. Hyvät kaupat lähellä, päiväkoteja, kouluja, uimahalli, kirjasto ja muita harrastusmahdollisuuksia ja vaikka mitä ihan vieressä.

Entisenä vannoutuneena omakotiasukkaana olen alkanut miettimään haluanko sittenkään pois täältä ainakaan niin kauan, kun lapsi on pieni ja nimenomaan lähiympäristö merkitsee paljon. Harmi, että täällä on niin vähän reilumpia omakoti- ja rivitaloasuntoja tarjolla, melkein pakko lähteä koko alueelta pois.

 

hyvin, kiitos kysymästä!

 

mä en tiennyt olevani näin omakoti ihminen ennenku ostettiin oma ihana pikku puutalo. Kyllä on omakotitalossa elämä paljon mukavampaa ku aikaisemmin siinä hikisessä kaksiossa... Ihana vihreys ja kauniita pihoja meidän alueella niin tuntuu että tää on sitä oikeeta elämää! Ja lapset voi turvallisesti touhuta omalla pihalla kavereitten kanssa. Kissalla on omat tikkaat ikkunan alla että pääsee kulkemaan vapaasti ikkunasta sisään ja ulos. miehellä tilaa touhuta auton kanssa pihalla... En ikinä enää muuta kerrostaloon ellei sitten lapset kanna väkisin ku oon dementoitunu mummeli.

 

No en kyllä nyt kesällä taas mitenkään jaksais, mutta pakko on siihen asti, kun saadaan toi raksaproggis valmiiks... Ei riitä rahat yhtäaikaa rakennuslainaan ja maanpinnalla sijaitsevaan asumukseen.

Talvella täälä viihtyy paljon paremmin, kun voi vaan naureskella kaikille lumitöitä tekeville.

 

Mieluummin kerrostaloasukas, jolla ei ole huolta pihan huollosta yms kuin stressaantunut okt-asukas.
Olen vuoden sisällä tavannut monta stressaantunutta ok-asujaa, jotka eivät jaksa pitää pihaansa kunnossa itse vaan palkkavat mieluummin jonkun ulkopuolisen tekemään sen.

 

Luostarivuorenpuisto, Samppalinnanpuisto ja Paavo Nurmi stadion (Turun urheilupuisto).

Kiitos!!!!

 

Ja sitten on olemassa kerrostaloja JA kerrostaloja... eli hyvin erilaisia kaikki. Viittaan noihin aiempiin kommentteihin ankeista pihoista, naapurista kuuluvista äänistä yms.

Itse asumme 1920-luvun kivitalossa, jossa ainoat äänet kuuluvat portaikon kautta, jos kuuluvat. Jos on oikein hiljaista, niin yläkerran naapurin pianon soitto saattaa välillä kuulua. Mutta kun on kaunista musiikkia, niin mikäs siinä

Vaikka talo on käytännössä ison kaupungin keskustassa ja erittäin vilkasliikenteisen tien lähellä, niin meteliä ei käytännössä kuulu, koska asuntomme sijaitsee sisäpihan siivessä. Lisäksi ihanat avarat, isot ja korkeat huoneet, joita harvoin on omakotitalossa! Lapsille mukavat leikkipaikat etu- ja takapihalla.

Joten mikäs tässä ollessa. Itse en sitten taas vastaavasti koskaan muuttaisi kerrostaloon, joka on rakennettu esim. 1940 luvun jälkeen, ja joka sijaitsee jossain kaukana keskustasta jne. Jos tämä olisi vaihtoehto, niin silloin valitsisin jo omakotitalon

 

Minulla on kokemusta sekä kerrostalosta ja omakotitalosta. Sinkkuna kerrostalo oli kiva, mutta lasten kanssa omakotitalo on tosi hyvä. Meillä on puisto ja hyvät lenkkeilyreitit vieressä ja kaupungille jaksaa viisivuotiaskin hyvin kävelemään...
Kerrostalossa piti lasten kanssa olla aina varuilla...

 

hyvin jaksaa.