Miten kertoa lapsen autismista toisille lapsille koulussa/hoidossa?

Tällainen kysymys alkaa tulla ajankohtaiseksi :) Meidän erityislapsonen aloitti eskarin nyt syksyllä viisi vuotiaana ja hän on nyt aiheuttanut kiinnostusta muiden lasten kohdalla. Samoin hoidossa vuotta nuoremmat/saman ikäiset lapset ihmettelevät, miksi tyttönen saa mennä eskariin ja he eivät, vaikka tyttönen on heidän mielestään "pienempi".

Ajattelimme, että lapsen myötä voisi olla hyvä hetki kertoa vähän autismista, mutta miten noin pienille lapsille sen parhaiten kertoisi? Kaikenlaiset vinkit tulevat tarpeeseen :)
 
"Vieras"
Tietysti riippuu lapsesta ja perheestä, mutta yleisesti ottaen kertoo, että hän toimii erilailla kuin muut, koska hänellä on autismi. Ja sitten kertoo sen mikä on iälle sopivaa ja olennaista. Esim. Henna tahtoo kyllä leikkiä teidän kanssa, mutta hän leikkii eri tavalla.
 
Saraldo
Riippuu tietysti autismin laadusta, että miten paljon pitää kertoa ja mistä lapsen ominaisuuksista kertoo. Mutta lapset ymmärtää aika hyvin sen, jos sanoo että lapsella on sellainen sairaus jonka vuoksi hänen on hyvä aloittaa eskari jo nyt. Ja kertoo samalla mitä kaikkea tähän sairauteen voi liittyä tytön kohdalla. Että tämä sairaus on tytöllä aina eikä lähde pois niin kuin vaikka nuha tai yskä. Sanan "sairaus" lapset aika hyvin ymmärtää, ominaisuus tai erityisyys tms. ei välttämättä mene perille :).
 
Saanko mä nyt ihan aikuisena kysyä, että miksi aloitti jo nyt eskarin? Vai täyttääkö siis 6v loppuvuoden aikana eli meni kyllä ihan ajallaan?
lapsella on pidennetty oppivelvollisuus ja katsoimme parhaaksi keskittää se koulunkin puolelta tuleva kuntoutus ja tuki tähän vaiheseen, mistä siitä voi olla enemmän hyötyä kuin jatkaa oppivelvollisuutta toisesta päästä. Eli on ihan viisi vee, täyttää kuusi alkuvuodesta :)
 
Tyttösen ongelmat ovat puheenkehityksessä ja vuorovaikutuksessa eikä kestä oikein joitain ääniä. Mutta tuo voi olla tosiaan hyvä kertoa sairaudesta, jonka nimi on autismi ja mitä se tarkoittaa tyttösen kohdalla.

Onko kellään tietoa, löytyykö kirjallisuutta lapsille tästä aiheesta? Tai täytyypä oikeastaan kysyä googlelta :)
 
ihanaa on, että tahdotte kertoa ja tätä mietitte.

tosi vaikeita tilanteita, kun vanhemmat on sitä mieltä, että ei saa leimata lasta eikä selittää asiaa muille.
Keinot on tosi vähissä kun tulee riita/muut ärsyyntyy/ muut pitää tosi outona eikä ota mukaan.

Että miksi yksi tekee noin ja saa tehdä noin ja aikuiset ei puutu (samalla tavalla).
 
"vieras"
Ystäväni lapsi on autisti ja omani (6 ja 5 v) ovat hyvin ymmärtäneet, kun on selitetty ihan niin kuin asia on.

Että tällä pojalla aivot ovat erilaiset kuin yleensä ihmisillä ja siksi hän nauttii erilaisista asioista, hän osaa asioita eri tavalla kuin lapset yleensä. Jotkut meille tavalliset asiat myös ahdistavat tätä poikaa. Nämä seikat pitää ottaa huomioon, kun ollaan tekemisissä tämän pojan kanssa.

Konkreettisesti ollaan myös selitetty se, että tämä poika ei aina kauheasti välitä toisten seurasta vaan tulee sitten leikkimään kun itse haluaa.

Luontevasti ovat kohtaamiset sujuneet.
 
mama the strange
Lapseni oli integroidussa päiväkotiryhmässä, ryhmässä oli puolella lapsista jokin diagnoosi, joukossa oli muutama autisti. Lapsille oli ryhmässä kerrottu, että kaikki ihmiset ovat erilaisia, mutta joillakin se erilaisuus näkyy enemmän ulospäin. Oli myös sanottu, että joilakin on tiettyjä ongelmia tai sairauksia, jonka vuoksi käyttäytyvät joskus kummallisela näyttävillä tavoilla. Ihan yleisesti oli puhuttu siis toisten lasten erilaisuudesta. "Terveet" lapset suhtautuivat tuossa ryhmässä mielestäni todella luontevasti erityislapsiin ja kun asia oli heille selitetty, eivät he sitä enää mitenkään kummallisena pitäneet. Erityislapset olivat mukana leikeissä kykyjensä mukaan. Lapset osaavat yllättävän hyvin ottaa muiden erityistarpeet huomioon.

Tänään juuri lapsen kanssa noita aikoja ja lapsia muistelimme ja lapseni kertoi miten joku oli mennyt erityiseen eskariin, vaikka oli vasta viisi ja harmitteli, kun tuo lapsi ei ole enää samassa päiväkodissa (omani on nyt eskarissa).
 

Yhteistyössä