miten kertoa lapsille että isä on kuollut

Meillä pojan isi kuoli jo sillon kun odotin poikaa.

Meillä on isin kuva hyllyssä ja sitä välillä katsellaan. Pojalle olen aina puhunut, että isi on taivaassa ja katselee sieltä meidän touhuja.
Micsu välillä vilkuttelee isille taivaaseen
Poika on nyt 2v 7kk.

Miten kuoli jos saa kysyä?

Veti lääkkeitä aina välillä... Sydän vaan ei kestäny enää... Piti olla viimenen kerta.. Viimekseks jäi...Toisella tapaa vaan kun ajatteli...
Omaa tyhmyyttään, vaikka onki ikävä sanoo niin... Antaisin silti melkein mitä vaan, et sais pojan isin takas...Ku sais edes sen päivän takas ja pystyis estään sen kaiken...
Välillä pyörii mielessä et miks mä en sillon soittanu ja pyytäny sitä vaikka meille, miks mä en pystyny estään mitenkään. Miks, miks, miks... Mitä mä oisin voinu tehä toisin et sitä ei ois tapahtunu. Miks just mun lapseni isälle kävi niin? Miks ei jollekkin muulle... Joskus on sellanen olo, et se oli koko paska mun syytäni... Vaikka eihän se ollu, silti sitä vaan syyllistää itteensä...




Battimatti Voimia ja osanotot! :hug:

 

Meillä pojan isi kuoli jo sillon kun odotin poikaa.

Meillä on isin kuva hyllyssä ja sitä välillä katsellaan. Pojalle olen aina puhunut, että isi on taivaassa ja katselee sieltä meidän touhuja.
Micsu välillä vilkuttelee isille taivaaseen
Poika on nyt 2v 7kk.

Miten kuoli jos saa kysyä?

Veti lääkkeitä aina välillä... Sydän vaan ei kestäny enää... Piti olla viimenen kerta.. Viimekseks jäi...Toisella tapaa vaan kun ajatteli...
Omaa tyhmyyttään, vaikka onki ikävä sanoo niin... Antaisin silti melkein mitä vaan, et sais pojan isin takas...Ku sais edes sen päivän takas ja pystyis estään sen kaiken...
Välillä pyörii mielessä et miks mä en sillon soittanu ja pyytäny sitä vaikka meille, miks mä en pystyny estään mitenkään. Miks, miks, miks... Mitä mä oisin voinu tehä toisin et sitä ei ois tapahtunu. Miks just mun lapseni isälle kävi niin? Miks ei jollekkin muulle... Joskus on sellanen olo, et se oli koko paska mun syytäni... Vaikka eihän se ollu, silti sitä vaan syyllistää itteensä...




Battimatti Voimia ja osanotot! :hug:

Tuossakin on ihan turha itseään syytellä ja jossitella.Mies teki itse valinnan.

 

kiitos noista
soitan huomenna sairaalalle ja kysyn neuvoa sieltä jos huomenna kerron noille
poika ja tyttö nyt ymmärtänyt ettei kaikki ole ok ja kyselivät vie nukkumaan mennessää mutta sanoin että äiti kertoo huomenna nyt nukutaan ja nukahtivat onneksi aiempaa aikaisemin

huominen on sitten aikamoinen päivä sairaslomaa töihin hakea joka tapauksessa vituttaa vain on tytön eskari juhlat ja kaikki ens viikolla mä en vaan jaksa laitan maanantaina viestin ettei tyttö enää tule että jos voi kerätä hänen tavaransa kasaan ei kai mun syytä tarvi sanoa

pitäisi jaksaa lähteä ensviikolla siivoamaan se asunto ja miettiä tavaroita kuka ne hakee ja mihin ei siellä kyllä ole kuin sohva sänky keittiön pöytä ja jotain tälläisiä

pitää selvittää olenko minä oikeutettu pitämään hautajaiset jos eroa ei ole ehditty laittaa vireille kun mies ei sitä suostunut allekirjoitamaan ja jäi roikkumaan
paljon asiaa pysyy tolkussa kun jotain on syyllistävä olo siitä puhelin riidasta mikä oli torstaina :'(

mä ole käynnyt tuon saman läpi 6vuotta sitten osanotot sä olet oikeutettu pitämään hautajaset+kaiken muun koska olet lasten äiti.
me ei oltu naimisissa eikä asuttu sillä hetkellä yhdessä lapsi on yhteinen joten hoidin kaikki asiat koska lapsi on alaikänen..
sulla on paljon paperisotaa tulossa sunmuut,voimia

meillä poika lopetti koulun saman päivänä kun isä kuoli sanoin opelle ettei tule enään eikä tule kevätjuhlaan isän kuoleman takia ymmärsivät kyllä.

 

Battimanni, otan osaa. Älä itseäsi syytä, ei ole sinun vika, että mies elämänsä päätti. Paljon voimia.

 

Mitähän ap:lle ja lapsille kuuluu?

 

Battimannilla siis uusi mies hyvin pian exän kuoleman jälkeen. Ok. Ihmettelin vain, kun hällä ei ole kertomansa mukaan miestä. Ero vissiin tullut samantien raskautumisen jälkeen?

 

[QUOTE="vieras";22772490]Battimannilla siis uusi mies hyvin pian exän kuoleman jälkeen. Ok. Ihmettelin vain, kun hällä ei ole kertomansa mukaan miestä. Ero vissiin tullut samantien raskautumisen jälkeen?[/QUOTE]

Ja kuka sen määrittää mikä on "hyvin pian" Vanhanaikaisia nuo suruajat ja muut minun mielestäni. Tiedän perheen jossa miehen kuolemasta n. kuukausi tämä nainen löysi uuden miehen, joka on ollut pelkästään hitonmoisen hyvä asia koko perheelle. Uusi mies on ollut ennenkaikkia lapsille suuri tukipilari ja mieshahmo johon voi tukeutua.
Lasten äidille mies on ollut suuri apu tämän surun keskellä sekä uusi rakkaus, joka naiselta oli kuollut jo kauan ennen miehen poismenoa iäisyyteen...

 

Niin ilmeisesti toukokuussa on mies kuullut ja nyt on jo viikolla 26, vai mites se nyt oli. Ja uutta miestäkään ei ole mailla halmeilla. 26 viikkoa = reilut 5 kuukautta, eli ilmeisesti lapsi saanut alkunsa joskus kesällä, heinäkuun tietämillä? Nopeaa toimintaa. Ei pahalla, mut mun mielestä on!

 

[QUOTE="vieras";22772577]Niin ilmeisesti toukokuussa on mies kuullut ja nyt on jo viikolla 26, vai mites se nyt oli. Ja uutta miestäkään ei ole mailla halmeilla. 26 viikkoa = reilut 5 kuukautta, eli ilmeisesti lapsi saanut alkunsa joskus kesällä, heinäkuun tietämillä? Nopeaa toimintaa. Ei pahalla, mut mun mielestä on![/QUOTE]

Mä kyllä käsitin, että mies oli löydetty omasta asunnostaan eli eivät olleet yhdessä enää kun mies kuoli... Mistäs sen tietää kuinka kauan erosta on.

 

[QUOTE="vieras";22772577]Niin ilmeisesti toukokuussa on mies kuullut ja nyt on jo viikolla 26, vai mites se nyt oli. Ja uutta miestäkään ei ole mailla halmeilla. 26 viikkoa = reilut 5 kuukautta, eli ilmeisesti lapsi saanut alkunsa joskus kesällä, heinäkuun tietämillä? Nopeaa toimintaa. Ei pahalla, mut mun mielestä on![/QUOTE]

nopeaa toimintaa?
taidatte olla aika päästä pimeitä täällä?
kuka sanoo että olen ollut lasten isän kanssa enää hänen kuollessaan yhdessä pitkiin aikoihin?en minä ainakaan.

 

[QUOTE="vieras";22772577]Niin ilmeisesti toukokuussa on mies kuullut ja nyt on jo viikolla 26, vai mites se nyt oli. Ja uutta miestäkään ei ole mailla halmeilla. 26 viikkoa = reilut 5 kuukautta, eli ilmeisesti lapsi saanut alkunsa joskus kesällä, heinäkuun tietämillä? Nopeaa toimintaa. Ei pahalla, mut mun mielestä on![/QUOTE]

Huhhuh, jaksoit oikein kaivaa ikivanhan ketjun ylös moralisoidaksesi toisten ihmisten tekemisiä. Sä voit olla tietty ihan mitä mieltä tahansa, luuletko että se ap:ta liikuttaa?

 

Voi kuule ei se niin ihmeellistä ole että on raskaana vaikkei olekaan miestä. Ja mistäs sinä tiedät, vaikka Battimannin tulevan lapsen isä olisi "karannut" kuultuaan raskaudesta? Kun se ei oikeassa elämässä ole vain aina naisen päätettävissä että se mies siinä pysyy. Helppohan se miesten on liueta tilanteesta.

 

Lasteni isä kuoli noin vuosi sitten. Olen itse uudessa liitossa, ja ollut jo ennen hänen kuolemaansa. JOtenkin tuntuu että kukaan instanssi ei käsitä minun suruani, nytkin istun koneella, katselen hänen kuviaan ja itken. Menetin hyvän ystäväni, lasteni isän. Edes veljeni perheineen eivät tulleet järjestämiini hautajaisiin koska tyranni-vaimonsa oli sitä mieltä että sehän oli minun ex. Ei siis kannata mennä. Kumpikaan niistä imbesilleistä ei ajatellut vainajan olevan lasteni isä.

Oli aivan hirveää soittaa keskellä päivää pojilleni (silloin 13, ja 14 v) ja sanoa että tulkaa heti kotiin, pitäen itsensä koossa. Vanhempi tuli ensin ja olin jo luullut että hän on se helpompi, mutta juuri hän murtui totaalisesti ja tippui lattialle sylistäni. Nuorempi tuli kohta ja näki vahvan veljensä, sekä minut itkemässä ja kysyi ovelta: Äiti, onko iskä kuollut? En tänäkään päivänä vuoden jälkeen muista muuta kuin tuskaa sen kysymyksen jälkeen. Lasteni isällä oli alkoholiongelma, mutt akukaan ei tajunnut että se oli niin paha. Hän kuoli uudenvuoden päivänä ja oli koittanut soittaa minulle uudenvuoden yönä. En vastannut. Syyllisyys ei helpota vieläkään.

Ihmisten suhtautumisesta näkee että kun on kuollut alkoholin yliannostukseen, lapsilla ei tavallaan ole niin paljoa syytä surra. Samoin ajatellaan minusta. Tuska ei vaan hellitä edelleenkään. En usko kirkon touhuihin, joten seurakuntaa en ole sotkenut tähän, mutta sen sanon kaikki te jotka joudutte lapsillenne kertomaan isän poismenosta, että ei se ole epänormaalia jutella vainajan kanssa, vaikka monta kuukautta hautajaisten jälkeenkään. Se helpottaa.

 

Lasteni isä kuoli noin vuosi sitten. Olen itse uudessa liitossa, ja ollut jo ennen hänen kuolemaansa. JOtenkin tuntuu että kukaan instanssi ei käsitä minun suruani, nytkin istun koneella, katselen hänen kuviaan ja itken. Menetin hyvän ystäväni, lasteni isän. Edes veljeni perheineen eivät tulleet järjestämiini hautajaisiin koska tyranni-vaimonsa oli sitä mieltä että sehän oli minun ex. Ei siis kannata mennä. Kumpikaan niistä imbesilleistä ei ajatellut vainajan olevan lasteni isä.

Oli aivan hirveää soittaa keskellä päivää pojilleni (silloin 13, ja 14 v) ja sanoa että tulkaa heti kotiin, pitäen itsensä koossa. Vanhempi tuli ensin ja olin jo luullut että hän on se helpompi, mutta juuri hän murtui totaalisesti ja tippui lattialle sylistäni. Nuorempi tuli kohta ja näki vahvan veljensä, sekä minut itkemässä ja kysyi ovelta: Äiti, onko iskä kuollut? En tänäkään päivänä vuoden jälkeen muista muuta kuin tuskaa sen kysymyksen jälkeen. Lasteni isällä oli alkoholiongelma, mutt akukaan ei tajunnut että se oli niin paha. Hän kuoli uudenvuoden päivänä ja oli koittanut soittaa minulle uudenvuoden yönä. En vastannut. Syyllisyys ei helpota vieläkään.

Ihmisten suhtautumisesta näkee että kun on kuollut alkoholin yliannostukseen, lapsilla ei tavallaan ole niin paljoa syytä surra. Samoin ajatellaan minusta. Tuska ei vaan hellitä edelleenkään. En usko kirkon touhuihin, joten seurakuntaa en ole sotkenut tähän, mutta sen sanon kaikki te jotka joudutte lapsillenne kertomaan isän poismenosta, että ei se ole epänormaalia jutella vainajan kanssa, vaikka monta kuukautta hautajaisten jälkeenkään. Se helpottaa.

Voi elämä !

 

No se on ainakin tärkeää että lapsi saa tiedon heti kun vanhempi on saanut itsensä jotenkin koottua. Lapset voivat kokea suurta syyllisyyttä jos asiaa on viivytelty: "minä leikin onnellisina kavereiden kanssa ja isä oli kuolleena" yms. Kuitenkaan hysteerinen äiti kertomassa ei ole paras tapa. Äidin pitää kyetä itse lohduttamaan lapsia, ei niin että lapsista tulee terapeutteja. Lapsille olisi hyvä näyttää kuollut isä ruumishuoneella tai ennen siunausta, niin menetys konkretisoituisi. Jokainen vanhempi selittää asian omalla tavallaan, joku puhuu taivaasta ja sielun ylösnousemisesta, joku taas kertoo että isä maatuu maaksi jälleen.