Miten ketoa lapselle koiran kuolemasta??

Kysyn vielä täältäkin,onko koira ihmisiä????

Poikamme (3 v.) kummitädin koira joka todella tärkeä pojallemme,joudutaan vakavan sairauden takia nukuttamaan.

Kyselisin neuvoja miten ja milloin kertoa tästä pojalle???????
Voiko omaa suruaan näyttää?? Musta tuntuu,etten pysty asiasta kyllä itkemättä puhumaan,kummitädistä nyt puhumattakaan......

Onko muilla kokemuksia koiran tai muun lemmikkieläimen kuolemasta ja miten lapset reagoineet ja miten tulisi toimia????
:'(

 

Mitä jos sanot suoraan et koira on jo niin vanha ja sairas,et lääkkeet ei auta,tai paranna.. Tai sit tää vanha "se muutti koirien taivaaseen"-juttu?Lapset on kyllä aika nällejä et ei varmaan mitään isompia satuja voi kertoa..On se surullista..

 

Minä en sanoisi ihan noin kuin kengu-81. Muutoin lapsesi voi alkaa pelkäämään sairastumista -> hänkin joutuu jonnekin pois tai vanhuutta. Eikä suostu ottamaan lääkkeitä koska ne eivät auta -> joutuu taas pois jonnekin.

Itse en ole lemmikin poismenosta joutunut vielä lapselleni puhumaan, mutta läheisen ihmisen ja se jos mikä oli vaikeaa. Sanoin lapselleni (3v) silloin, että X on kuollut ja hän on mennyt taivaaseen enkeliksi, josta hän meitä katselee ja suojelee. Hänelle tämä riitti ja on ymmärtänyt että X on nyt poissa eikä tule takaisin. Lohtua hänelle tuo kuitenki se että tietää että X on jossain vaikka onkin tuollainen epämääräinen paikka kuin taivas ja että X sieltä häntä katselee. Joskus lapseni katselee taivaalle ja vilkuttelee X:lle..

 

Niin ja Melli, kyllä lapselle voi surunsa näyttää ja pitääkin. Miten lapsi ikinä oppii käsittelemään omia tunteitaan jos vanhemmat eivät näytä hänelle esimerkkiä/mallia? Itke toki ja sano että olet surullinen. Mutta muista sanoa myös ettei tässä mitään hätää ole vaikka äiti/kummitäti itkee. Olette vain surullisia.

 

En tiedä miksi sitä omaa suruaan tuntuu niin kamalalle pienelle näyttää!!!
Meillä ei ole kuolemaa vielä koettu..itsellänikääin ei lähisukulaisia ole kuollut ja muutenkin tuntuu,että kaikelta surulta ollaan tässä kolme vuotta yritettykin pysyä loitolla...eli itselleni vaikea aihe ...ehkä tää on nyt kasvun paikka meille kaikille- täytyyhän tunteita oppia käsittelemään- iloa,surua,vihaa,katkeruutta,onnea!!

Meillä kotona ei kyllä vanhemmat lasten nähden itkeneet,en edes muista sellaista tilannetta-tuntuu kummalliselta...sieltä tää surun ja itkemisen välttely varmaan tuleekin!!

Piilossa olen suruni aina itkenyt. :ashamed:

 

\

Minä en sanoisi ihan noin kuin kengu-81. Muutoin lapsesi voi alkaa pelkäämään sairastumista -> hänkin joutuu jonnekin pois tai vanhuutta. Eikä suostu ottamaan lääkkeitä koska ne eivät auta -> joutuu taas pois jonnekin.

Itse en ole lemmikin poismenosta joutunut vielä lapselleni puhumaan, mutta läheisen ihmisen ja se jos mikä oli vaikeaa. Sanoin lapselleni (3v) silloin, että X on kuollut ja hän on mennyt taivaaseen enkeliksi, josta hän meitä katselee ja suojelee. Hänelle tämä riitti ja on ymmärtänyt että X on nyt poissa eikä tule takaisin. Lohtua hänelle tuo kuitenki se että tietää että X on jossain vaikka onkin tuollainen epämääräinen paikka kuin taivas ja että X sieltä häntä katselee. Joskus lapseni katselee taivaalle ja vilkuttelee X:lle..

Enhän mä nyt noin sitä tarkottanu et sanoo vaan et lääkket auta.Mut mä selittäisin sen niin että joskus voi oikeasti käydä niin et on niin sairas et lääkäri ja lääkkeet ei voi auttaa.Tottahan se on.Tuttava perheestä kuoli keväällä isä.Ja meidän poika kysy et miksi se kuoli.Vastasin et se oli niin vaikeasti sairas.Jatkona tuli sit et miksei se menny lääkäriin.Sanoin sit et joskus ne lääkkeetkään ei auta.Ja et se on lentäny taivaaseen ja kattoo poikia sieltä eikä oo enää sairas.Eikä traumoja jääny.Meillä käytetään tuota enkeli-juttua jos eläin kuolee,tai niiku tässä tapauksessa se isä.Tässäkin on monta tyyliä miten vanhemmat haluaa sen lapsilleen selittää.

 

Kyllä minä ainakin ihan avoimesti pillitin pari päivää, kun oma koira lopetettiin syksyllä. Lapset ensin ihmetteli, mutta totesivat sitten parin päivän päästä, että oletko äiti vielä surullinen haukun kuolemasta, onko sinulla vielä haukkua ikävä? Meillä haukku meni taivaaseen, jossa oli vastassa lähisukulaisia ja näin koira meni "hyvään hoitoon". Lapsi ei siis surrut että haukku joutuu olemaan yksin tai nälässä (koska näistä käytännön asioistahan se lapsi on kiinnostunut), kun siellä oli tuttu hoitaja jo vastassa =) Hyvin ne lapset sen ottaa kun asiaa ei hyssytellä suotta.

 

meillä jäi koira anoppilasssa auton alle joulupvänä. itkettiin sitä pihalla kun laps oli sisällä syömässä. illemmalla kun mentiin saunaan ihan vain minä,mies ja lapsi, kerroin hänelle, että muistatko kun ollaanpuhuttu ettei tielle saisi koskaanmennä yksin jne,,että nyt koira karkasi sinne, meni ehkä jonkin pupun perään tm, ja jäi auton alle. juteltiin siitä, ja sanottiin että se on nyt koirien taivaassa, ja sillä on siellä hyvä olla. ja sanoin että olen, ja isäkin on, surullinen. koska koiraa tulee ikävä. mutta joskus tapahtuu näin ikäviä asioita, silloin voi surra ja itkeä pahaa oloaan. mutta pääasia, että koiralla on hyvä olla siellä ja sieltä se katselee meitä tänne.. noi on kauheita asioita, mutta kannattaa rehellisesti kertoa mistä kyse, ja näyttää ja kertoa tunteensa, että olen nyt surullinen! mutta vasta sitten kun pystyy ns. hillitseen itsensä, ettei ihan luhistu, vaan poraa pahimmat kun lapsi ei ole paikalla kuitenkin. :hug:

 

Meillä kuoli oma koira viikkoa ennen jouluaattoa kotona. Ja valitettavasti niin äkkiä "käsiin", että itse ainakin itkin ihan avoimesti lapsen (2½-v)nähden. Tilanne oli se ja jälkeen päin olen miettinyt, että miten se saattoi vaikuttaa poikaan. Me sanoimme pojalle myös, että koiramme meni koirien taivaaseen ja sillä on nyt hyvä olla. Ei ole enää "pipi". En tiedä onko täysin ymmärtänyt, sillä saattaa vieläkin satunnaisesti kysellä koiraa nimeltä, missä tämä on. Johdonmukaisesti olen toistanut, että taivaaseen meni eikä tule takaisin. Suru on meillä kaikilla vielä suuri :'(

 

Otan osaa koiransa menettäneille!!! Kamalaahan se suru on kestää..
musta ainakin tuntuu,että taidan samalla surra kaiken muunkin surun yhdellä kertaa...

:hug:

 

Jostain muistan lukeneeni ammatti-ihmisen sanoneen, että lapselle ei pitäisi sanoa, että x on nukkunut pois, koska tästä voi tulla lapselle pelkoa käydä iltaisin nukkumaan (ts. pelkää, ettei enää herääkään). Ehkei siis koirankaan kohdalla kannata sanoa, että koira nukutettiin tms. ettei tule vääriä mielleyhtymiä, että kuolemalla olisi jotain tekemistä nukkumisen kanssa.

Meillä ei ole kuolemnatapauksia ollut lähipåiirissä, mutta lainasimme sattumalta kirjastosta Pupu Tupunan juhlavuosi (tms.)-kirjan, jossa käydään läpi koko kalenterivuoden aikaiset juhlat ja pyhät. Siinä oli myös yksi sivu omistettu karhu-vaarin hautajaisille ja tämä sivu oli koko kirjasa 3-veen mielestä kaikista mielenkiintoisin. Keskustelimme tämän tiimoilta pitkään kuolemasta ja yritin kertoa asiasta 3-vuotiaan tasoisesti.

 

Meidän kissamme jouduttiin lopettamaan joulukuussa vaikean sairauden takia. Pohdin kovasti, miten asia kerrottaisiin 3-vuotiaalle tyttärellemme, joka on hyvin kiintynyt kissoihimme. Tyttö tiesi, että kissa oli sairas, mutta ei tietenkään ymmärtänyt sitä, että kissa voisi kuolla. Kerroin, että kissa oli ollut niin vanha ja sairas, että eläinlääkäri ei enää voinut auttaa sitä. Kerroin, että sellaisia lääkkeitä ei ollut, jotka olisivat auttaneet. Sanoin, että kissa oli kuollut eläinlääkärin luona, mutta en sitä, että eläinlääkäri oli lopettanut kissan. Ajattelin, että sitä ei pieni lapsi voisi ymmärtää. Tästä on nyt kuukausi aikaa, ja tyttö kyselee kissasta edelleen päivittäin. Joka päivä käydään läpi sitä, miksi kissaa ei enää ole ja mihin kissa on mennyt. Tyttö ajattelee, että kissa on jossakin kirkkaan tähden päällä. Ulkona hän vilkuttaa aina kun näkee kirkkaan tähden ja huhuilee kissan nimeä. Välillä hän haluaa katsella kissan valokuvia. Tällä tavoin hän käy omaa suruaan läpi ja käsittelee asiaa. Olen selittänyt tytölle, että minullakin on kova ikävä kissaa ja että on tosi surullista, että kissaa ei enää ole. Minusta omat tunteet täytyy voida näyttää lapselle, miten lapsi muuten voisi oppia käsittelemään omia tunteitaan. Lapselle täytyy antaa tukea ja aikaa tällaisten asioiden läpikäymiseen ja vastattava vaikka tuhat kertaa samaan kysymykseen, ettei lapsi jää surunsa ja epätietoisuutensa kanssa yksin.