Sarjassamme minulla on vaikeaa soittaa puheluita yhtään mihinkään.
Jos joku jaksaisi lukea tämän romaanin ja heittää kommentin?
Menossa rv 40+5 eikä mitään tapahdu. Olen saanut neuvola-ajan torstaille, mutta nyt haluaisin päästä mahd. pian käymään äitiyspolilla, jonne varmaankin pääsisin muuten vasta 42+0. Sikiön liikkeet ovat minusta vähentyneet, tuntuu, että ilman tuuppimista tai sokeripiikkiä liikkeitä ei yksinkertaisesti ole.
Eilenkin jo kaksi tuntia seurailin liikelaskennan ohjeen mukaan (saldo ekan tunnin aikana 4 liikettä ja sitten 9 liikettä), mutta en kuitenkaan lähtenyt käymään vastaanotolla pelkkää sydänkäyrää tiiraamassa.
Toinen huoleni on, että kun minulla on dieettihoitoinen raskausdiabetes ja olen lipsunut ruokavaliosta näin joulunaikaan (eli käytännössä viimeiset kaksi viikkoa). :ashamed: Niin nyt huolettaa, että lapsi on päässyt kasvamaan hurjia määriä sitten edellisen painoarvion (joka oli neljä viikkoa sitten rv 36+5 noin 3 kiloa, vähemmän kuin 4 110 g painoisena rv 42+2 syntynyt esikoinen vastaavana aikana).
Nyt sitten haluaisin a) tarkistamaan sydänkäyrän ja b) ultraan katsomaan sen painoarvion & virtaukset ja harkitsemaan käynnistyksen aloitusta jne.
Ihme juttu, kun monilla (nettitietoa) GDM-potilailla on käynnistelty jo esim. hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa... Ja minun raskauteni saavat kestää 42+. Ja istukkakin oli silloin viimeksi jo kalkkeutunut ja lapsivesi vihreää ja ja ja ja... Tiedä sitten mikä johtuu yliaikaisuudesta ja mikä käynnistetystä synnytyksestä.
Ottaako ne tämmösiä sekopäitä ollenkaan vakavasti siellä vai jätänkö soittamatta vai mitä? :ashamed: