miten nukutatte vauvanne????

Hämärään huoneeseen sänkyyn kyljelleen, tutti suuhun ja harso poskelle. Ite makoilen viekussa kunnes alkaa silmät pienellä sulkeutumaan, sillon poistun vähin äänin. Poitsu 4kk+rapiat.
 
Rauhotutaan ensin sylissä ja juodan maidot, tuolissa jota voi vähän keinutella. Sitten kun on melkein nukahtanut, kuiskuttelen korvaan et "nyt mennään omaan sänkyyn" ja annan iltasuukon. Sitten omaan sänkyyn, huoneessa on sellanen punanen yövalo ( alunperin sitävarten et näkee vaihtaa vaipat ) Paijaan päätä muutaman kerran ja Nukahtaa aina sitten melkein heti sinne omaan petiin. Joskus pitää käydä tuttia laittamassa tai vähän paijaamassa.
 
Meillä vauva lähes 4kk. Päivällä nukahtaa vaihtelevasti, ei koskaan tissille. Joskus riittää että laittaa omaan sänkyyn, lelun syliin ja peiton päälle, silittelee päätä vähän ja sanoo: "nyt nukutaan, nuku hyvin" ja poistuu huoneesta. Vaunuissa tarvitsee aina heijausta, itkee hetken ja sitten nukahtaa. Joskus vaatii hytkytystä myös ennen omaan sänkyyn nukkumista, jos ei sinne tyydykään, ja sitten kun silmät alkaa lupsaa laitan takaisin. Mutta ennen kuin alan nostelemaan poikaa pois sängystä kuuntelen vähän aikaa kitinää, usein se loppuu itsestään tai pienellä silittelyllä ja vauva nukahtaa.

Illalla iltarutiinien jälkeen, jos olen itse kotona, vauva melkein nukahtaa tissille ja sitten samat sänkyasiat kuin päivällä ja: "Hyvää yötä, kauniita unia, nuku hyvin rakas poika." Pullo ei tainnuta samalla lailla kuin tissi, ja mies joutuu yksin nukuttaessaan usein ottamaan vauvan syliin ja pomputtamaan jumppapallon päällä hänet samanlaiseen lähes unen tilaan mikä tissittelyllä tulee. Keinutuoli ajaa saman asian. Ei tosin aina näin, aika usein nukahtaa myös omaan sänkyyn suoraan ilman tissiäkin.

Viime aikoin kylläkin pojalla on ollut joku unirytmin muutos, ja se omaan sänkyyn nukkuminen tuntuu olevan välillä tosi hankalaa. Luotan, että vielä hän muistaa, että se on ihan hyvä ja turvallinen paikka nukahtaa.
 
Meillä heijattikn vaunuissa harso tai minun käytetty paita silmillä tiukassa peittokapalossa ekat 3.5kk. sit yhtäkkiä siitä lähtien ovat kaksosemme nukahtaneet itsekseen hämärään huoneeseen rauhalliseen musiikkiin.
 
Jos ollaan jonnekin lähdössä tai vaunuihin laittamassa pihalle niin nukahtaa kun haalarin vetoketju vedetään kiinni. Yöunille, tai muuten sänkyynsä nukkumaan, laitan sänkyyn kun meinaa tissille tai syliin nukahtaa, sänkyyn kyljelleen, tuttia pidän toisella kädellä suussa ja toista kättä hartian päällä kunnes rauhoittuu ja silmät menee kiinni. Ikää pojalla vajaa 2 kk.

Esikoinen nukahti vauvana vain syliin tai tissille. En tiedä onko tämä toinen vauva vaan erilainen vai auttaako kokemus kun tämä toinen nukahtaa helpommin sänkyynsä.
 
Päikkäreille vaunuihin heijaan, joskus harvoin nukutaan yhdessä meitin sängyllä jolloin pitää pepusta tyttöä heilutella. Illalla iltarutiinien jälkeen vien omaan sänkyyn (sivuvaununa meidän sänkyyn), sammutan valot, laulan iltalaulun, pusu poskelle ja hyvät yöt. Sitten makoilen siinä vieressä kunnes rauhottuu ja hipsin pois. Nukahtaa nopeasti yleensä. Niin ja uniharso ja tutti pitää olla päivin ja öin.
 
Päivällä nukahtaa niin, että tutti suuhun, rätti "pään ympäri" (niin että peittää melkein kokonaan kasvot, nenänpää ja vähän silmiä näkyy ) sitten vähän keinutusta tai hytkytystä.

Yöunille nukahtaa niin, että kun on syönyt vellin niin lasken vain kyljelleen sänkyyn (ilman tuttia! ), peittelen ja lähden huoneesta. Nukahtaa hyvin itsekseen.

En oikein kannata tuota lapsen varsinaista nukuttamista varsinkaan yöunille, koska lapselle tulee isompana helposti vaikeuksia nukahtaa itsekseen... :/
 
Meillä 5,5 kuinen nukahtaa nykyään vaunuihin päikkäreille tai jos ei, niin sitten rauhottelen vielä vähän sylissä ja laitan vaunuihin takasin. Välillä nukutan kantoreppuun jos on oikein levoton.

Illalla annan tissiä ja välillä nukahtaa siihen tai sitten istun keinutuolissa ja laulelen ja nukahtaa siihen. Jos nämä konstit ei auta, niin sitten kävelen ympäriinsä ja rauhottelen syliin ja kun on rauhallinen ja silmät kiinni, niin vien sänkyyn ja silittelen vähän aikaa. Jos tämäkään ei tehoa, niin sitten poika saa tuttelitainnutuksen.

Ja meillä on myös toinen lapsi, 3v. joka vaatii joinakin iltoina omat konstinsa ja varsinkin aikansa että nukahtaa.
 
Meillä varmaankin about ekat 4kk nukahti aina iltaisin tissille. Stressasin itse asiasta suuresti. Tämän jälkeen on tainnut aika tehdä tehtävänsä, koska poika (hieman alle 5kk) syöttämisen jälkeen nukahtaa pääosin aina itse sänkyynsä. Ei siis kannata mielestäni liian aikaisin ottaa stressiä tuosta asiasta.
 
Meillä pojalla ikää nyt reilut 4kk ja nukahtaa itsekseen sänkyyn kun sinne viedään illalla. Meillä ei oo sen kummempia nukutustaktiikoita, ruoan jälkeen vaihdetaan vaippa ja isi vie pojan sänkyyn ja poistuu huoneesta. Nukkuu masullaan. Hetken saattaa ähistä siellä, harvoin 5 minuuttia pidempään. Ekat päiväunet nukkuu vaunuissa, toiset omassa sängyssä. Vaunuissa vaatii yleensä kävelylenkin nukahtaakseen, mut sehän ei oo äitille ollenkaan huono juttu.. :)
 
Meillä nukahdetaan vaihtelevasti joko tissille tai syliin tai peittoon käärittynä. Tuttia meillä ei oikein huolita, vaan joskus ihan unisena kun imutarve on kova. Meillä tyttö siis vähän yli 3kk.

Iltanukutukset sujuivat aiemmin niin, että tyttö nukahti aina tissille, josta siirsin omaan sänkyyn.

Tyttö on ollut aina sellainen, että yöunille nukuttaminen menee pätkissä, joista toisen tai kolmannen heräämisen jälkeen on vasta alettu pitkille yöunille (n.6h heräämättä.. ) Eli nukutan siinä n. klo 20 alkaen ja siirrän tytön sänkyyn. Sieltä herätään aina tasaisin väliajoin n. klo 23 saakka, joskus 01 asti, ja näiden jälkeen välillä nukutan syliin, välillä kelpaa tutti suuhun, mutta suurimman osan ajasta vain tissillä rauhoittuu. Onko muilla tällaista? Miten saisin tytön nukkumaan siitä 20-21 alkaen ne pidemmät yöunet ilman ett heräilee välillä eikä nukahda yksin? Vai onko se noin pieneltä liikaa vaadittu, että olisi säännöllinen rytmi?

Nykyisin lisäksi tyttö tuntuu heräävän mahavaivoihin. Yöt ovat menneet viime viikkoina 2-3h pätkissä, joskus hyvällä tuurilla 5 tunninkin yhtäjaksoisilla unilla, mutta kaukaiselta tuntuvat ne yöt jolloin tyttö nukkui n. 8h heräämättä, 2kk ikäisenä. Olen karsinut kofeiinin, ruisleivän, sipulin, jne. pois, mutta aina tuntuu tyttö vaan ähisevän vatsansa kanssa. Kakkaaminenkin on vähentynyt 4-8:sta kerrasta vain kertaan päivässä.

Rauhoittuvatkohan yöt ja mahakivut ajan kanssa, vai olisiko vinkkejä mitä voisin tehdä?
 
Meillä ei yöunille nukahdeta yksin sänkyyn, vaan pitää aktiivisesti nukuttaa joko tissille tai sylissä hyssyttelemällä. Sittenkin vain klo 10 jälkeen. Jos yritän aikaisemmin 8-9 aikaan, kun poika nukahtaa, niin hän herää takuuvarmasti vielä uudelleen 5-15 minuutin kuluttua ja on ihan pirteänä tunnin vielä. Jos poika OIKEIN rauhallisella tuulella niin olen saattanut saada yöunille tassuttelemalla, sihen kuluu 30-45 minuuttia.

Päiväunet menee helposti, mutta pienissä pätkissä. Joko syliin, tissille, vaunuun, lattialle.... kantokassiin tai vaikka miten! Illalla meillä on niitä ongelmia!
 
Poika saa iltavellinsä ja tissiä päälle, vien olkkarista hämärään ja hiljaiseen makkariin.
laitan tutin suuhun ja harson poskelle, en puhu mitään ja lähden pois.
Ehkä pari kertaa pitää tutti laittaa uudestaan muuten nukahtaa samantien.
Samoin päivällä ei nuku kuin makkarissa ja vaunuissa. On onneksi oppinut että makkariin kuin tullaan niin siellä nukutaan.(toisin yöllä saatetaan naureskella ja hymyillä tissi suussa..senkin jälkeen laitan takasin sänkyynsä) poika kohta 5kk
 
Alkuperäinen kirjoittaja mammx2:
Poika saa iltavellinsä ja tissiä päälle, vien olkkarista hämärään ja hiljaiseen makkariin.
laitan tutin suuhun ja harson poskelle, en puhu mitään ja lähden pois.
Ehkä pari kertaa pitää tutti laittaa uudestaan muuten nukahtaa samantien.
Samoin päivällä ei nuku kuin makkarissa ja vaunuissa. On onneksi oppinut että makkariin kuin tullaan niin siellä nukutaan.(toisin yöllä saatetaan naureskella ja hymyillä tissi suussa..senkin jälkeen laitan takasin sänkyynsä) poika kohta 5kk
Toivottavasti meilläkin rupeaa tuo nukuttaminen olemaan sitten jatkossa noin helpon kuulloista... Vielä nukuttaminen erittäin vaikeaa ja raskasta. Tyttö vielä kyllä 6 vk vanha. Monen aikaan rupeat iltavellille? Jatkoa ajatellen kyselen ;)
 
Meillä Poika Vajaa 3 kk. Nukahtaa Noin Viidessä Minuutissa. Annan Maidon, Lasken Sänkyyn, Laitan Kapaloon, Tutin Suuhun Ja Laulan. Nukkumaan menee 20-21. Yöllä Syö 0-2 Kertaa. Nukahtaa Itsekseen Syötön Jälkeen.
 
jaa-a, ne ole ketään kolmesta nukuttanut. vauvasta asti itekseen pimeään nukahtaneet. varmaan kuulostaa hurjalta, mutta enpähän ole aiheesta koskaa valittanutkaan, eikä lapset osaa mitään nukuttamista kaivata, kun eivät semmoista palvelua ole koskaan saaneet. laulaminen, silittely, lukeminen yms toki kuuluvat päivään, mutta itse pitää osata itekseen meillä nukahtaa. se on meidän perheellemme sopiva juttu.
 

Yhteistyössä