miten nukutte?

Tuossa viime myönä tulin miettineeksi, että mitenkähän muilla nukutaan? Meillä alakoululaiset menevät sänkyyn klo 21 ja heräävät sitten klo 7-8. Kaikki kolme nukkuvat omissa sängyissään omissa huoneissa ja hoitavat yöasiansa itse, ellei nyt sitten jotain ihan poikkeuksellista ole.

Vauveli nukahtaa tissille meidän sänkyyn n 24 ja nukkuu siinä eikä omassa pinnasängyssään....tiedän, ei hyvä. Äiti vaipuu yhtäaikaa unille, mieluummin jo aiemminkin vaipuis... Mies tulee joskus vielä myöhemminkin, harvoin aiemmin. Viime yönä neljän maissa syöttelin ja nukahdin sitten itse, mutta vieressä pidettiin melkolailla touhukasta elämää. Vaaveli oli virkeänä, seurusteli ja jokelteli ja kädet sekä jalat vispas edestaas. Tunnin päästä nukahti.

Sitten aamulla 9 v tulee herättään 7.45, että kello on kohta kahdeksan. Esikko oli sulkenut omansa ja isukki laittanut soimaan pm.
Ehtipä kaikki kouluun ja töihin kuiteskin ja vauveli nukkuu tuossa sitterissä... :LOL:
 
Lapset 6v, kohta 4v ja 2,5v nukkuvat noin 20.30-7.30, samassa makkarissa omissa sängyissään. Kaksi pienintä nukkuvat suht putkeen koko yön, esikoinen saattaa käydä kerran pisulla. Itse pääsen sänkyyn noin 23.30 ja heräilen 6.45. Herään, jos joku ääntelee tai käy vessassa. Mies saattaa valvoa iltaisin pitempäänkin, kun etäopiskelee iltaisin kotona. Viikonloppuisin pyritään nukkumaan pitkään, mutta ainakin nyt valoisana aikana lapset on pystyssä puol kasilta, talvella nukkuivat jopa puol ysiin. :)
 
Meillä lapset 9v, 4v ja 1v 10kk ja lapset pyritään saamaan sänkyihinsä viim. klo 21. (omat huoneet)Nuorimmat ei välttämättä heti asetu ja voi joutua viemään muutamia kertoja takaisin sänkyynsä(tai siis pienin pitää "nukuttaa"). Miehen kanssa mennään nukkumaan viikolla klo 22-23.
Joskus yöllä herätessään pienimmät kömpivät viereen, joskus nukkuvat aamuun asti omissa sängyissään.
Minä heräilen töihin klo 5- 5.30, muut jatkavat uniaan. Koululainen herää 6.30- 7.30, miehestä ja nuorimmista en tarkkaan tiedä, mutta päiväkotiin yleensä klo 8.
Viikonloppuisin lapsilla nukkumaanmenoaika sama(välillä lipsuu), aamuisin heräävät 7.30- 9.(paitsi vappupäivänä minä ja keskimmäinen nukuttiin 10.30 =) )
 
Meidan 9v. nukkuu omassa huoneessaan n. klo. 21.30 - 7.00,
5- ja 3-vuotiaat nukkuvat klo. 21.30 - 8.00 meidan vanhempien kanssa samassa huoneessa. Mies on iltauninen, mutta heraa aamulla ensimmaisena. Mina taas valvon pitkaan illalla ja heraan aamulla vasta kahdeksan maissa.
 
myy
Meillä 7v ja kohta 6v nukkuvat yhteisessä huoneessaan molemmat omissa sängyissään arkisin 20-7. Isompi käy yöllä vessassa.
Viikonloppuisin nukkuvat noin 21.30-8.30.

Minä nukun arkisin viimeistään 22-06 ja mies käy myöhemmin nukkumaan 23-24 ja herää noin 7. Viikonloppuisin me nukutaan yhtä pitkään kuin lapsetkin ja käydään vähän myöhemmin nukkumaan.
 
lapset 3 ja 2 menevät n 2030 nukkumaan , istutaan vieressä kunnes nukahtavat. lapset tulevat joskus viereen ja heräävät öisin itkemään jolloin jompi kumpi menevät taas viereen istumaan tai nukkumaan.
itse olen raskaana ja menen nukkumaan samaan aikaan kun lapset ja herään 0630-0700, lapset heräävät 0700-0800 (nukkuvat useimmiten 1 t päikkärit molemmat). mies tulee nukkumaan 0100-0500 vasta ja nukkuu arkisin 0730-0800 ja viikonloppuisin niin pitkään kunnes herätän, yleensä 1030-1100 aamupäivällä.
univelkaine olen ollut viimeiset 3vuotta lasten heräämisten vuoksi ja kohta herättäjiä on 3 kun suurin osa kaikista öistä on niin rikkinäisiä.
 
meillä lapset menee nukkumaan klo 20.30-21.00, loma-aikoina voi valvoa vähän pitempään. Lapseni ovat iältään 9, 5 ja 3 v. Koululainen herää klo 7.00 ja pienemmät lapset 6.30-7.30, 5 vuotias poika yleensä aikaisemmin kuin pikkusiskonsa. Pienimmät lapset tulevat kyllä lähes poikkeuksetta yöllä vanhempien viereen, kumpikin, ja jompikumpi meistä joutuu lähtemään lapsen sänkyyn jatkamaan uniaan! Onneksi sängyt on sen verran isoja että aikuinen mahtuu niihin!
 
Meillä esikoinen kohta 8 v. menee arkisin nukkumaan 8.30 ja herää 7-7.30. Vauva 1v. menee nukkumaan n. 9.30-10 ja herää 7.30. Joskus hän herää öisin, ehkä 2-3 krt/viikko. Hän nukkuu yhdet päikkärit noin pari tuntia.

Mies on koko lukuvuoden hoitanut koululaisen koulutielle, ja se on ollut pelastus minulle, koska parhaimmillaan vauva saattoi herätä 4-5 kertaa/yö.
Minun oma unitarve on vähentynyt lasten myötä; ennen lapsia saatoin hyvinkin helposti nukkua 10-11 tuntia/yö, nykyään en millään jaksa lorvia sängyssä 8 tuntia pitempään.
 
Lapsi kohta 7 v nukkuu klo 20-7.30 omassa huoneessaan, välillä käy yöllä pissillä, joskus herättää minut vain kertoakseen, että kävi pissillä :headwall:
Minä menen 22.30 nukkumaan ja kello soi 6.11, nukun viikolla liian vähän, viikonloppuna otan univelat takaisin. Mies nukkuu 22.30-5.00, jos on aamuvuorossa.
 

Yhteistyössä