Miten odottavan kannattaisi suhtautua lapsettomiin?

Eli tilanteeni on sellainen, että odotamme mieheni kanssa lasta, joka on saanut alkunsa ihan luomusti alle vuoden yrityksellä.
Eräs ystäväpariskuntamme sen sijaan on yrittänyt lasta jo useita vuosia ja lopulta päätyneet adoptioon, koska mitkään hoidot eivät ole tepsineet vaikka erityistä syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt.

He ovat aiemmin puhuneet erittäin avoimesti tilanteestaan, hoidoista ja adoptioprosessin etenemistä, mutta nyt kun ilmoitimme (viestillä, kuten kaikille tutuillemme), että meille on tullut perheenlisäystä, vastaus oli hyvin niukkasanainen, mikä ei ole ollenkaan tämän pariskunnan tapaista.

Nyt rupesinkin miettimään, että pitäisikö minun jatkossa jotenkin erityisesti välttää tiettyjä puheenaiheita tms.? Miltä teistä on tuntunut kun ystävänne ovat ilmoittaneet tulevasta perheenlisäyksestä?

Ymmärrän, että itsestä voi tuntua todella pahalta, jos tuloksetonta yritystä on takana useampi vuosi ja kaverit onnistuvat nopeasti, mutta toisen onni ole toisilta pois. Jotenkin tuntuu, että pitäisikö minun tuntea syyllisyyttä siitä, että olen saamassa lapsen, kun on niin paljon pareja, jotka eivät saa?

 

älä ota henkilökohtaisesti.

He ovat siinä kohtaa erinlaisia kuin ns normaalisti sikiävät että he tarvitsevät aikaa muiden läheisten lapsi uutisiin.

Itsekin tavallaan pelkään joka päivä että joku tuttavapariskunnistamme ilmoittavat että heille tulisi lapsi...(meillä lasta yritetty kolmisen vuotta)
Se kuitnekin on tähänkin asti AINA alkanut tuntua ihanalta loppujen lopuksi, ensin vaan tulee mieleen elämän epäreiluus itseä kohtaan ja sen käsittelyssä menee hetki..

Ota ystäväsi huomioon ihan normaalisti ja kerro hälle asioita.
Kyllä he vielä ovat ne samat mukavat ystävät ja iloitsevat kanssanne teidän lapsesta.

Onnea muuten teille

:heart:

 

Hei sinä odottava äiti! Ja onnittelut "tärppäämisestä"! :flower:

Itse lapsettomana reagoin kesällä aika samalla tavoin kavereitteni (yhteensä 3 kpl yhteen "pötköön" !) vauvatekstareihin, eli aika lyhytsanaisesti onnittelin, mikä ei myöskään ole mun tapaista.

Vaikka tottakai olen tosi onnellinen heidän puolestaan, nyt heillä kaikilla ihana vauva kotona. Ja niinkuin sanoit, ei teidän onni ole heiltä pois. Kuitenkin on niin, että lähipiirissä olevat odottavat äidit tai vauvat laukaisevat ainakin minussa edelleen suunnatonta surullisuutta (ja kateuttakin) siitä, kun meille ei tuota onnea suoda ei sitten millään.

Nytkin nämä ystäväni tietysti innolla pyytävät vauvojansa katsomaan, ja olen minä käynytkin. Ihanaa nähdä onnelliset vanhemmat ja pieni käärö, mutta joka kerta olen viimeistään kotimatkalla kylästä lähdettyäni itkenyt tosi paljon omaa kohtaloaamme. Jotenkin tässä lapsettomuudessa odottavien ihmisten ja vauvojen näkeminen sattuu aina syvältä, mutta kaikki nämä ystäväni kyllä tietävät meidän lapsettomuudestamme, ajatuksistani olen heille avoimesti kertonut. Mutta tästä huolimatta tietysti käyn vauvoja ja äitejä katsomassa, mutta rehellisesti sanottuna näkisin näitä äitejä ehkä mieluummin ilman vauvoja: tämä olisi henkisesti helpompaa kestää (vauvojen näkeminen muistuttaa aina minua omasta "vajavaisuudestani").

Kaikesta huolimatta nämä kaverini ovat suhtautuneet erinomaisesti meidän lapsettomuuteen. Ehkä parasta on ollut se, että lähes joka kerta sivutaan keskusteluissa myös meidän hoitoja, mutta he ovat tehneet selväksi että JOS en halua sillä kertaa mitään tästä aiheesta puhua, niin myös se on tosi OK!

Toisen elämäntilanteeseen (puolin tai toisin) ei voi (eikä tarvitsekaan) samaistua, mutta tärkeää on lapsettoman ystävän kunnioittaminen ja arvostaminen ystävänä erilaisista elämäntilanteistanne huolimatta. Lapseton voi myös tuntea olevansa lapsettomuuden johdosta "vaillinainen" lapsellisten kavereiden seurassa, ainakin minä koen niin. Avoin keskustelu ja aito ystävyys sekä tarvittaessa tukeminen ovat tärkeitä!

 

Kiitokset vastauksista ja onnitteluista!

Nyt ymmärrän ehkä paremmin ystäviemme reaktiota. Toivottavasti he eivät sitten joskus ala vältellä seuraamme vauvasta huolimatta, sillä he ovat tosi ihania ihmisiä ja haluaisimme pysyä ystävinä. Täytyy vain toivoa, että heidän adoptiohankkeensa onnistuu ja he saavat joskus omankin nyssykän...

 

Eivät ystäväsi varmastikaan lapsienne takia teitä ala välttelemään, kuin ehkä alussa...

Olet hyvä ystävä kun jaksat kantaa huolta ja otat selvää, etkä vaan suutu ja unohda.

Toivottavatsi ystäväsi osaa iloita kaltaisestasi ystävästä ja te kaikki kaikista lapsistanne ympärillänne :flower:

 

Ei varmaan kannata ainakaan puhua raskaudesta koko aikaa tai välttämättä ollenkaan. Jos ystäväsi itse kyselee niin sitten kerrot, mutta älä "hehkuttamalla". Vaikea sanoa, miten ystäväsi asian ottaa...asia voi olla kovakin paikka hänelle. Onnea teille!

 

Ainakin aloitit kivasti laittamalla tekstarin! Tilanteet, joissa raskaus ilmoitetaan illallispöydässä, josta ei pääse pakoon ovat aivan kamalia. Olen kuullut hirveitä tarinoita siitä miten vauvauutiset kerrotaan koko suvulle joulupöydässä. Tietysti upea joulun kruunaava uutinen suurimmalle osalle sukua. Mutta lapseton pari, (jolle joulun tyypiset juhlat ovat katkerimpia muistutuksia) nieleskelee pysyäkseen kasassa jo ilman vauvauutisiakin.

Kateus ja katkeruus lähimpiä kohtaan tuntuvat pahalta. Kaikista hirveintä niissä tunteissa on, että halveksii omia tuntemuksiaan, joille ei voi mitään.

Sinulla on oikeus hehkuttaa onneasi täysillä! Jos haluat säilyttää ystvyyden kannataa varsinainen hehkuttelu säästää muille. Anna aikaa. Voi olla, että etäännytte hetkeksi, mutta aito ystvyys kyllä palautuu.

Tilanne on aika helposti ymmärettävissä tavallisemman asetelman kautta: Jos lähipiirissä on sinkku, joka avoimen epätoivoisesti haluaa hyvän kumppanin, ei hänen läsnäolessaan olla jatkuvasti ällörakastuneita parillisia, vaikkakin parisuhteen hyvistä hetkisä voidaan kyllä puhua.

 

Minusta taas tekstarillä lähetetty viesti on kun isku vyön alle että sori en uskalla soittaa sulle kun ette saa lapsia. Kannattaisi kysyä tältä naispuoliselta ystävältä suoraan että miltä tuntuu jos haluat välien säilyvän. Jos et taas puhu mitään lapsesta niin sehän se 'kiva' on kun salataan asioita. Mulla on omakohtaisia kokemuksia nimenomaan tästä salailusta ja välit miehen siskoon on aika jäiset nykyään. Meille ei kerrottu mitään koko raskauden aikana, ei kuulumisia ei siis mitään puhuttu lapsesta. No kieltäydyttiin kummiudesta (mies päätti), eihän sellaiselle lapselle voi olla kummi josta ei ikinä kuule mitään. Anteeksi tämä vuodatus mutta tämä oli aika pitkä kriisi, nyt kylläkin taaksejäänyttä elämää.

 

Moikka!

Minä olen samaa mieltä kuin usea muukin täällä. Itsestä ainakin se raskauden ja olotilojen hehkutus on sitä kurjinta ja tuntuu pahalta.
Itse kun alkaa sitten miettimään että miksi itse ei saa kokea niitä asioita.
Ole ystäväsi tukena asioissa, älä utele mutta osoita tarvittaessa olevas tukena. Eläkää normaalia elämää. Itse kaipasin ystäväni raskauden aikana niitä hetkiä, joihin ei liitetty sitä raskautta. Minun ystäväni huomaamatta liitti joka asiaan sen raskauden. Töissä käyntiin, syömiseen, vessassa käyntiin. Jokaisen kohdalla mainittiin jollain lailla se raskaus. Se tuntui kurjalta.

En tiedä mikä olisi ollut se paras tapa ilmoittaa asiasta. Pahin kuitenkin ehkä minulle olisi ollut "illallispöydässä" asiasta kertominen. En pidä tuota tekstariakaan pahana, kunhan sitten muuten juttelet kaverisi kanssa kaikenlaisista asioista. Tietysti jossain kohtaa raskautesi pitää ottaa esille. Eihän se kuitenkaan saa olla se tabu teidän välissänne. Mutta tosiaan se ainainen hehkutus ja olotilojen kertominen tuntui ainakin minusta kurjalta.

 

Enpä tiedä. Meitä on moneksi. Esim. itseä ei enää pahemmin hetkauta
vauvauutiset. Lapsettomuuden myötä hohto vauva-asioissa hiukan himmenee. Voi olla, että heistä on kiva, kun saatte lapsen. Omalla kohdallaan heillä vaan saattaa olla mennyt tilanne siihen, ettei ehkä enää jaksa innostua.
Itse vanhana lapsirakkaana ihmisenä en edes innostu lapsista enää. On sen verran saanut kolauksia tässä asiassa.
Lapsen saaminen on loppujen lopuksi niin normaalia, että kaikki eivät jaksa siitä toisten kohdalla vouhkata.