Miten opettaa 3-vuotias kuivaksi?

Epätoivo on iskenyt. Neiti täyttää pian 3, ja pottaharjoittelu on täysin lähtöpisteessä. Potalle saa istumaan hirveän viihdearsenaalin kanssa, mutta silloinkin pissa/kakka tulee sinne harvoin. Aamuisin vaippa on usein kuiva ja vaikka istuisi _tunnin_ potalla lastenohjelmia katsoen, ei sinne yleensä mitään tule. Tunnistaa hetken kun pissa tai kakka tulee, mutta ei ilmeisesti osaa yhtään ennakoida. Pissat ja kakat tulevat myös ihan epäsäännöllisesti, joten on tosi vaikea itse ennakoida. Voi pissata esimerkiksi kesken ruokailun. Käytössä on ollut tarrat jo pidemmän aikaa (ei vaikutusta, ei kerry tarroja). Potan pohjalla on myös pottatarra (ei vaikutusta, kun pissoja ei kerry pottaan). Ollaan kehuttu ja ihasteltu. Ollaan välillä unohdettu koko juttu (pottailu aloitettiin jo vauvana, mutta on ollut välillä tauolla pottaraivareiden takia). Nyt kesän kunniaksi keräsin matot pois ja olemme olleet päivät ilman vaippaa. Tuloksena se, että olen siivonnut pissoja ja kakkoja lattioilta. Yhtään ainoa pissaa ei ole tullut pottaan. Menossa on neljäs päivä. Jatkanko vielä vai luovutanko? Missä vaiheessa tulosta pitäisi tulla? Tunnen itseni epäonnistuneeksi. Miksi mikään ei toimi meillä? Kaikki tutut samanikäiset lapset tekee ainakin osittain tarpeensa pottaan. Vinkkejä kaipaan, miten tämän ikäisen saa tajuamaan jutun! En halua kuulla juttuja, että olisi kyllä oppinut, jos olisit laittanut jo vauvana potalle, koska tosiaan sekin on tehty ja tarvitsen vinkkejä ja vertaistukea siihen, mitä tehdä nyt!! Lapsen isä on oppinut myöhään kuivaksi (tarkkaa ikää anoppi ei muista), mutta eikös silti jotain edistystä pitäisi jo alkaa tulla??
 
Kinkkinen tilanne.... Meillä kuivaksi opittiin 2v juurikin tuolla tapaa että otin vain vaipan pois... oltiin kyllä sitä ennen satunnaisesti jo käyty potalla tuloksekkaasti ja aamu ja iltapissat oli tulleet pottaan jo noin 1v ikäsestä.
Mutta poika oli laiska ilmottamaan pissahädästä eikä välittänyt oikeestaan koko hommasta kun kerran vaippaankin voi pissiä/kakata. Siks sitten päädyin ottamaan vaipan ronskisti pois. Kyllä meilläkin laittioita siivoiltiin useamman kerran. Ja hätä yllättää edelleen näin 3 vuotiaana ihan milloin tahansa,vaikka kesken ruokailun.Tein niin,että kuljetin pottaa mukana...jos poika leikki olohuoneessa,siirsin sen sinne jne. Sitten kun yhtäkkiä ilmotti että pissa ja alko pissat lorisemaan,niin kiikutin nopeesti potalle,niin että loput tuli sinne tai sit vaikka ne olis kerenny jo lattialle tulla vein silti istumaan... Ulkona oli pojasta hienoa kun sai pissata tietylle kivelle tai kukkaselle.Sitten sitkeesti kyselin harva se hetki pissattaako/kakattaako/mennäänkö kokeilemaan?...sitä piti tehdä pitkään ja vieläkin on syytä kysyä jos ei oo aikoihin leikinhuumasta käynyt,edelleen tulee useesti kauhea kiire.
Kaikenkaikkiaan meni 2 viikkoa ja sit oppi. Kyllä siinä ihan täys homma oli,ja tiedän että monikaan ei näkis samaa vaivaa,mut miä halusin että poika oppii kuivaks kun sillä oli selkeät valmiudet.
Sun tapauksessa olis oleellista tietää onko tyttö valmis,ymmärtääkö sen pottahomman kuitenkin,että sinne pitäs tehdä,ei vaan viitsi/halua/uskalla...onko pönttöä kokeiltu? Meillä tosiaan meni se 2 viikkoa,mut oltiin aika paljon edellä teitä jo siinä kohtaa... mutta toisaalta tuttavan 3v tyttö oppi lähes yhdessä yössä täysin kuivaksi kun vaan päätti et nyt. Sitä ennen oli pissaillut ja kakannut vaippaan käymättä potalla yhtään....

Tsemppiä,kyllä se siitä ennemmin tai myöhemmin:)
 
Samaa mietin kuin Repa ootteko kokeillu pönttöä? Meillä nyt 3v poika ei muutama kuukausi sitten alkanu yhtään istuun potalle, ei sitten millään,eikä nykysinkää, pelkää koko kapistusta jostai syystä,niinpä kokeiltiin pöntölle ja sittepä alko tapahtuu hurjaa muutosta,oppi tosi nopeeta päiväkuivaksi. Unohtakaa vaikka viikoksi nyt koko potta,sitte alat vaikka houkutella tuohon pöntölle ja lupaat palkita vaikka jollai lelulla kunhan alkaa sujumaan hyvin.

Tsemppiä,kyllä se siitä alkaa vielä luonnistumaan ajan kanssa=)
 
Hyviä vinkkejä, meillä kans tehdään jo pöntölle, jos muistetaan. Vielä kun saisi opetettua yökuivaksi ja automatkakuivaksi jne. Meillä tyttö kans pian 3 ja kauhistuttaa oppiiko ikinä vaipattomaksi. Ei kellään sattuisi olemaan vinkkejä nuihin em. mainittuihin??
 
Rosalinda: Yökuivuus taitaa olla sellanen asia mikä tulee sitten kun kypsyys lapsella siihen on,muistan lukeneeni ettei sitä voi verrata päiväkuivaksi oppimiseen ja aika moni 3v vielä yövaippaa käyttää. Mutta jos yöllä herää,kannattaa aina kysyä pissattaako ja tuoda vaikka potta sängyn viereen jos teillä sellainen on:) Meillä yökuivuus seurasi melko nopeasti päivävaipattomuutta,mutta oli kausia jolloin pojalla sattu enempi vahinkoja. Sitten just ennen pikkuveljen syntymää (4,5kk)vahinkoja ei enää säännöllisesti tullutkaan...satunnaisiahan voi sattua pitkään kuivaksi oppimisen jälkeenkin,meillä mm.nähdään joskus unta että ollaan potalla:D
Autokuivuuteen ei kai oo muuta neuvoa kuin jatkuva kyseleminen pissattaako ja usein pysähtyminen ja kokeilu että tulisko. Meillä ei ole koskaan sattunut vahinkoja kodin ulkopuolella,kun sillon muisti kysellä hädästä useammin,kun oltiin liikenteessä...
 
kurpitsainen Itsekin kokeilisin edellä annettuja vinkkejä: pönttöä potan sijaan, usein kyselyä ja tiuhaan kokeilemassa käyntiä. Lisäksi palkinnoksi voisi tarran sijaan kokeilla jotain mikä oikeasti tuntuu lapsesta tavoittelemisen arvoiselta (jos ei tarroista niin välitä), karkki, muutama rusina, leikki/pelihetki äidin kanssa tms. Toimisiko ne?

Yökuivaksi meillä opittiin vähän sen jälkeen, kun päivävaippa oli jätetty pois (reilu 2v.). Alkuun käytin neidin pisulla vielä ennen kuin menin itse nukkumaan. Lähes unissaan neiti istui potalla :D. Mutta näin nukkui aamuun asti ilman pissavahinkoja. Muussa tapauksessa saattoi tulla vahinko tai sitten heräsi yöllä huutamaan, että "pissattaa". Nyt nukkuu illasta aamuun ilman vessareissuja, ikää vähän yli 3v. Automatkoilla kokeilisin myös Repan antamia vinkkejä :).

Kaikki lapset oppivat kuivaksi omassa tahdissa. Tsemppiä ja jaksamista :)!
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on tarroista luvassa retki jätskikiskalle ja sitä on kyllä odotettu suurella innolla, joten tuskin on syynä liian heikot lahjukset. Kyselen jatkuvasti pissasta, mutta potalle saaminen on sitten se haastavampi juttu. Kun hänet saa, voi tosiaan istua siinä tunninkin (lastenohjelmia katsoen), mutta ei sinne silti yleensä mitään tule. Pönttöä on myös kokeiltu (supistajalla ja ilman), mutta on siitä vielä vähemmän innostunut kuin potasta. Olen vähän kallistumassa siihen suuntaan, että ei vain ole vieläkään kypsä. Kun pissa tulee lattialle, onnettomana sanoo, että pissa ja saattaa sen jälkeen suunnistaakin jopa itse potalle, mutta koskaan ei ole tajunnut etukäteen, että nyt olisi pissahätä. En vain voi ymmärtää, miten voi kypsyä näin hitaasti. Pitäisikö alkaa lahjoa tarroilla vain sitä, että yleensä käy potalla, vaikkei sinne mitään tuliskaan? Omat hermot alkoi kiristyä sen verran pissojen ja kakkojen siivoamiseen, että otimme takapakkia ja osan päivästä saa olla kestoharkkahousuissa, jotka jäävät pissaamisen jälkeen märiksi, mutta pissa ja kakka pysyy pöksyissä.

Yökuiva neiti on jostain syystä noin 90%:sti, joten itsekin pitäisin yökuivuutta ja päiväkuivuutta eri asioina enkä yökastelusta olisi huolissani. Muistaakseni jos joskus kouluikää lähestyessä vielä kastelee vuoteensa, voi saada lääkityksen siihen.
 
Mahtaakohan lasta voida opettaa kuivaksi??? Itse pohdin ainakin asiaa monta kertaa keväällä, kun mietin samaisia asioita kanssasi Kurpitsainen.
Meillä neiti täytti toukokuussa 3 v ja on nyt vasta noin kuukauden pari ollut kuiva, vieläkin tulee vahinkoja...yökuiva neiti on ollut varmaan noin vuoden (muutamaa vahinkoa lukuunottamatta). Hää on istunu potalla puol vuotiaasta asti ku kakka on ollu aina hieman tiukassa ja istualtaan se on paremmin tullut --> kakkahädän tunnistaminen onkin sujunut jo kauan, mut pissähätää ei.
Hyviä ja hienoja keinoja olet saanut, mutta koitan muistuttaa vielä et jos pystyt ni laske kymmeneen ku vahinko sattuu ku muistaakseni jossain luki et "hermostuminen" tekee asiasta vielä hankalampaa (takapakkia). Itse ainakin jouduin muutaman kerran muistuttamaan itseäni et taas pääsi möly suusta ku vahinko sattui.
Kuivaksi oppiminen vaatii "hermoston" (tai jotain siihen suuntaan) olevan tarpeeksi kehittynyt, et viesti kulkee rakosta aivoille ja jotta sen pissahädän sit tunnistaa. Ja se tapahtuu kyllä aikanaan, jollei suurta vikaa ole. Muistaakseni vasta 6 vuotiaille aletaan miettimään lääkitysasioita pissaongelmissa. Kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan ja jutella asiantuntijan kanssa tai sit jonkun lääkärin, jos yhtään tuntuu siltä.
Nii ja ite huomasin et hyvä merkki on jo sekin ku lapsi huomaa et pissa on tullut, vaikkakin vaippaan :).
Nyt pähkäilen yks vee kaksosten kanssa ku ovat vasta kerran kokeilleet pottaa, et mahtavatko koskaan oppia....noooh kyl ne sit aikanaan ja jos vaikka suoraan pöntölle :D.
Tsemppiä kovasti!
 

Yhteistyössä