miten päästä yli siitä että anoppi ei pidä minusta

Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 7 vuotta ja lapsia on. Lapsista hän kyllä selvästi tykkää. Mutta miten päästä yli siitä, että hän ei pidä minusta?

Jo alusta asti se tuli ilmi (myös mies sanoo, että jo suht alussa huomasi, etten ole anopin mieleen), ja olen siitä tosi pahoillani ja jotenkin "katkera".

Tämä on tullut ilmi monella tapaa... anoppi ei ole suoraan haukkunut, mutta monia vihjailuja on tullut, ei koskaan ole osoittanut minua kohtaan myötätuntoa tms. vaan vähätellyt kokemuksiani, ei ole koskaan kehunut minua millään tavalla mutta kaikkia muita erilaisia/minua vastakohtia olevia ihmisiä kyllä minun kuulteni.. on kertonut mielipiteitään, jotka selvästi ovat minua "vastaan". olen ollut anopille mukava, eikä kyse ole siitä, vaan en ilmeisesti ihmisenä miellytä.

Ollaan hyvin erilaisia, mm. anoppi syvästi uskonnollinen, on sitä mieltä että mies on perheen pää ja naisille kuuluu lastenhoito ja kotityöt jne jne... Olen aina ajatellut, että erilaisuudesta huolimatta voi toisen hyväksyä ja toisesta pitää.. anopille se on ollut näköjään kovin vaikeaa.

Olen lopettanut anoppilassa käymisen, koska siitä tulee loppujen lopuksi paha mieli.. kun läsnä on muita sukulaisia, on anoppi minulle sata kertaa mukavampi kuin yleensä.. Kun ollaan kahden, tuo suhtautuminen näkyy selvästi.

Kysymykseni kuuluu, miten voisin jättää tämän asian "omaan arvoonsa" ja elää tämän asian kanssa?

 

Vaihdat mies, parempi elämä

 

mulla ja anopilla on ollut hyvät välit aina. Nyt jännityksellä odotanki, että miten käy, ku kieltäydyin antamasta puhelinta miehelleni. Anoppi kysy, että miksi en anna. Selitin että mieheni on niin RAIVONA, että pyydän soittaan myöhemmin.

 

Hakkaa se ja miehes jouluna ja sano et teillä on asiat toisin.

 

Hakkaa se ja miehes jouluna ja sano et teillä on asiat toisin.

:xmas:

 

Ihan kun meiltä Mä en vaan enää välitä, evvk. Käyttäydyn niin kuin normaali aikuinen ihminen, ja pidän välit sopivan etäisinä. Kohtelias olen, ja kyläillään puolin toisin, mutta musta ei tule sitä sydänystäväminiää, jota anoppi toivoi. Voivoi.

 

Nostan, putosipa nopeasti toiselle sivulle

 

Vähentäisin kaikki kontaktit minimiin. Mulla on sama tilanne kälyni kanssa (tosin minäkään en voi sietää häntä, eikä hän ilmeisesti minua). Kutsun aina veljeni lapsineen meille ja jätän kälyn kutsumatta tai kun menen sinne kysyn milloin veli on lasten kanssa keskenään.

Mummolassa ja juhlissa näemme toisiamme, silloin olemme kohteliaan etäisiä. Tervehdimme, istumme samassa kahipöydässä ja molemmat osallistuu yleiseen keskusteluun, mutta emme juttele toisillemme. Emme ole koskaan riidelleet, mutta vuosien saatossa alunalkaenkin etäiset välit ovat vain viilentyneet.

Ei kaikista vaan voi tykätä, enkä itse lähde toisia miellyttämään että he tykkäisivät minusta.

 

Niin, itse asiassa aluksi yritin miellyttää anoppia erityisen paljon, ikään kuin nöyristellä ja vähätellä itseäni, mutta sitä en ole jaksanut tehdä vuosiin.

Kyllä se kumminkin harmittaa, että noinkin läheinen sukulainen ei tykkää. Onneksi pystyn kuitenkin käyttäytymään asiallisesti tietenkin, sillein "viileän asiallisesti" ja puhumaan yleisistä aiheista.

 

Jos ihminen on kylmäkiskoinen sinua kohtaan, miksi ylipäätään kerrot jostain kokemuksistasi hänelle?
Miksi anopin pitäisis sinua kehua ja mistä?

 

Jos ihminen on kylmäkiskoinen sinua kohtaan, miksi ylipäätään kerrot jostain kokemuksistasi hänelle?
Miksi anopin pitäisis sinua kehua ja mistä?

Noh.. alussa ajattelin, että kun hän tutustuu kunnolla, niin hän alkaa pitää minusta. Siksi kerroin joitakin asioita itsestäni.

Ja tuo vähättely nyt tulee asioista mitkä on ihan "väkisin esillä". Esim. vauvallani oli koliikkia, niin anoppi totesi, että "ei tuo vielä mitään. Mirjan (miehen serkku) vauva itkee paljon enemmän, aika pieniä nuo sinun vauvan itkut" (vaikka just kerroin että vauvaa pitää kantaa ihan koko ajan tai se huutaa, huutaa joskus tuntejakin...) jne..

Ja en nyt tarkoita että pitäisi välttämättä kehua, mutta onhan se nyt selvää, että jonain "piikkeinä" on mulle osoitettu, kun on erityinen tarve kehua juuri minulle ihan erilaisia ihmisiä. Esim. itse valmistuin amk:sta ja anoppi päivää ennen juhliani hehkutti, kuinka hänen ystävänsä lapsi valmistui yliopistosta ja se on niin fiksu ja kyllä akateeminen koulutus on sitä jotain jne..

Kun itselleni tuli paljon kiloja ekassa raskaudessa osin myrkytyksen takia, niin anoppi siitäkin että hänen tyttärensä hiihti vielä just ennen synnytystä 15km lenkin ja lihoi vaan 6 kiloa, että hän on ollut "mallikelpoinen odottaja"

ja niin edelleen.

 

Minkä ikäinen olet aloittaja?

 

[QUOTE="vieras";25016343]Minkä ikäinen olet aloittaja?[/QUOTE]

Kuinka niin? 29v. Miten se tähän liittyy, mistä syystä kysyt?

 

Kuinka niin? 29v. Miten se tähän liittyy, mistä syystä kysyt?

Halusin muuten vaan tietää minkä ikäinen pohtii asiaa. Olen jo mummeli ja anoppi ja mulla menee vävyn kanssa ihan jees.

Minusta on parasta se, että menee just sillä tavalla kun itsestä tuntuu välittämättä muista.

 

ymmärrän kyllä sua Ap.tavallaanhan sitä kuitenkin haluis miellyttää miehellekin(?) tärkeetä ihmistä mutta kuulostaa aika turhalta mikään yritys sun tapauksessa,anna vaan olla ja välit vaan asiallisina.

en itekään appivanhemmistani niin kovin välitä.vaikka asialliset välit onkin ja ne tykkää lapsenlapsesta ja kaikki asiat ihan ok. mutta appi läpsii perseelle ja pitää naisia muutenkin alempiarvosina ja keittiöön kuuluvina koneina.ei ymmärrä että nykymaailma onneks vähän toisenlainen.mutta en jaksa hänen kanssa väitellä,menee vaan hermot.tunteita mukaan sotkematta asialliset viileät välit.lapsenlapset kuitenkin tärkeimpiä,ja hyvä jos ne tykkä sioanhemmista,ja toisinpäin!

 

Niinpä, kyllä se olis kiva että anoppi pitää musta. Poikaansa hän selvästi melkein palvoo, ja monista ihmisistä pitää tosi paljon (selvästi erilaisista kuin minä). Mutta pakko kai se on hyväksyä, että minusta hän ei opi pitämään... välillä vaan tuntuu, että MIKSI. Kohtelen hänen poikaansa hyvin, olen kohdellut anoppia hyvin. mutta kun ei niin ei.

 

no se vaan on niin että ei kaikista voi pitää.ja joskus anopeilla on selvästi ihan periaatteesta tämmönen inhosuhde miniäänsä,onhan se vienyt häneltä pojan mutta tosissaan,et varmasti itsekään voi pitää kaikista ihmisistä,joistain vaan ei millään opi tykkäämään...

 

Niinpä, kyllä se olis kiva että anoppi pitää musta. Poikaansa hän selvästi melkein palvoo, ja monista ihmisistä pitää tosi paljon (selvästi erilaisista kuin minä). Mutta pakko kai se on hyväksyä, että minusta hän ei opi pitämään... välillä vaan tuntuu, että MIKSI. Kohtelen hänen poikaansa hyvin, olen kohdellut anoppia hyvin. mutta kun ei niin ei.

Eli poikaansa palvoo sehän se onkin. Voi olla hieman mustis pojastaan. Ja jos miehesi esim kehuu sinua anopille niin se voi olla paha juttu. Ei ole parhaimmat välit minullakaan anopin kanssa, mutta luulen sen johtuvan välillä vaan kultapojun viennistä. Mutta pääsenpä toteuttamaan samaa oman äidinkultamussupojan takia joskus

 

uppp

 

Mulla on tosi hyvät välit anopin kanssa ja anoppi on oikeasti tosi mukava ihminen. On tosi tasapuolinen omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan kohtaan. Silti ollaan selvästi eri sukupolvea ja joistain asioista ihan täysin eri linjoilla, mutta en pidä tätä mitenkään kauhean pahana. Kunnioitetaan silti toisiamme ja lapsia rakastaa tosi paljon.

 

Mä oon alusta asti kokenut olevani epätervetullut anoppilaan. Joulun jälkeen päätin etten enää mene sinne vaivaantumaan. Kyllä välillä "harmittaa" ettei oikein väleissä olla, mutta en jaksa sillä päätäni vaivata. Lapsi käy isänsä kanssa aina kun isänsä sen mukaan ottaa, en puutu lapsen mummolakäynteihin

 

Entäs jos kysyisit häneltä ihan suoraan että koska toivot teille sujuvia välejä ja ystävällistä suhtautumista molemminpuolisesti, niin haluat nyt tietää että mistä kiikastaa, miksi et pidä minusta? Ole valmis perustelemaan väitöksesi ettei hän pidä sinusta. Ja jos anoppi väittää että pitäähän, kuvittelet vaan ettei pidä, niin pyydät häntä rauhallisesti perustelemaan mistä hän sinussa pitää ja miten se ilmenee.

Jos selviää että hän tosiaan ei pidä sinusta eikä asialle voi mitään, niin muistuta ettei jokaista tarvitse rakastaa, mutta jokaiselle voi silti olla ystävällinen.

 

ollut mieheni kanssa noin 18 vuotta. Anoppi ei ole koskaan hyväksynyt minua, eikä koskaan tule hyväksymäänkään. Muutaman kerran on haukkunut pataluhaksi. Kuvittelee, että mieheni elättää minua (olen johtavassa asemassa, kunnon palkalla) tai että minulla on muita miehiä. Käyn anoppilassa nykyään n. 2krt vuodessa, jouluna ja juhannuksena. Pidän välit aika etäisenä, en vaan viitsi kuunnella ainaista naljailua. Eihän tuo tule koskaan muuttumaan.

 

Kuten tuossa moni jo sanoikin, Käyttäydy kohteliaasti, mutta ota häneen hieman etäisyyttä. Turhaa tuollaista asiaa on alkaa sen enempää vatvomaan. Paras olisi, että itse pääsisit asian yli (hyväksyisit sen), silloin et enää edes noteeraisi anopin naljailuja ja sinulla olisi paljon helpompi olla.

Rehellisesti sanottuna anoppisi vaikuttaa ihmiseltä, joka inhoasisi sinua minäänsä joka tapauksessa. Eli aivan sama minkälainen olisit, et voisi olla hänen mieleen, koska olet hänen palvoman pojan häneltä vienyt. Yritä siis itse päästä asian kanssa sinuiksi ja anna anopin olla sellainen kun on. Loppupelissähän hän se "häviävä" osapuoli on, mikäli kaunaa sinulle jaksaa vuositolkulla kantaa.

 

Konkreettisena vinkkinä ylipääsemiseen olisi alkaa katsoa asiaa humoristiselta kantilta. Minua ainakin alkoi naurattamaan tuo repostelu viimeisimmillään olleen tyttären hiihtolenkillä. Näin oikein silmissäni opetusvideon, jossa "malliodottaja" hikihatussa sauvoi ison mahani kanssa ladulla.