Miten reagoisit, jos puolisosi yhtäkkiä ilmoittaisi haluavansa eron?

Menisin shokkiin.

 

Se olisi suorastaan ihme.. ei ole suostunut vaikka olen monta kertaa itse ollut eromassa, aina siis keksii jotain että päätän jäädä...

no,jos niin kävisi olisin enemmän kuin onnellinen!!!!!!!!!!!!

 

Olisi tosi suuri järkytys, en osaa kunnolla edes kuvitella miten reagoisin.

 

Olisin tyytyväinen. Mies on tehnyt sellaisia virheitä, joita en voi hyväksyä tai antaa anteeksi, mutta minulla ei vaan ole rohkeutta tehdä sitä lopullista päätöstä. Eli jos hän sen tekisi, se olisi suuri helpotus.

 

Olisin järkyttynyt ja vaatisin selitystä. Ehkä itkisin ja anoisin muuttamaan mieltänsä.

 

Painuisin viivana panemaan kaikkia naisia jotka olen jättänyt panematta uskollisuuden nimessä.

Saman tekisin minä miesten kanssa. Nettipalstoilla on naisten markkinat, kun on seksistä kyse.

 

Shokki se oli ja varmaan siitä syystä olen vielä monta vuotta eron jälkeen sinkkuna eikä uusi parisuhde ole edes toiveissa. Vaikea synnytyksen jälkeinen masennus siitä eroilmoituksesta seurasi, lähellä psykoosia luultavasti kävin. Tuollaisen tiedon, kun saa ihan puskista hyvin haastavassa elämäntilanteessa, niin eihän siitä mitään hyvää seuraa. Jos edellisenä päivänä on vielä rakastanut ja seuraavana päivänä ei, niin meneehän siinä jokunen vuosi ihmetellessä, että mitä helvettiä tapahtui.

Täällä moni kirjoittaa, että haluaisi selvittää, miksi puoliso haluaa eron. Sitä selitystä puolisolla ei ole velvollisuutta antaa. Voi vaan lähteä. Siinä sitten saa yksin esittää miksi-kysymyksiä saamatta niihin koskaan vastausta.

 

Olisin aivan varmaan järkyttyny ja shokissa. En kestäis, mun mieli ei kestä tuolla kaavalla tulleita järkytyksiä, niitä on tän elämän aikaan ollu ihan liikaa. Joten tuo saattais olla se viimenen pisara, joka sais aivan raiteiltaan.

 

Järkytys se oli kun sain paperit postissa. Ei edes ilmoittanut mulle aikomustaan.

Ootko mun ex-mies?

 

Aatelisin, että shit happens.

 

Onpa erilaisia suhteita ja suhtautumisia ihmisillä. En tiedä olenko huono ihminen kun ajattelen, että puolison erotoive olisi helpotus. Säästyisin omantunnon tuskilta yms ja saisin kuitenkin sen, mikä varmaan olisi meille molemmille parempi.. Tuntuu, että oon oman elämäni vanki. Voisin lähteä, mutta en kuitenkaan voi, koska se olisi niin totaalisen itsekästä.. äh.

 

Jaa-a....onhan tässä ollut tahmeet ajat,mutta mutta...
Ensijärkytyksestä toivuttuani toteaisin että eipä siinä mitä,seinässä on viisi hirttä poikki,menee sitten siltä puolen,mihin suurempi aukko aukee.Kehottaisin miettimään myös lasta,jota sisälläni kannan-haluaako hän siitä isättömän..

 

Jos olisi tosissaan niin kyllä se olisi aikamoinen järkytys,mutta ei kai siinä auttaisi kuin ruveta järjestelemään asumiskuvioita ja lasten juttuja,sydämeni olisi kyllä riekaleina.

 

No olisi kyllä todellinen pommi. Juuri tuo mies meille varasi viime viikolla maistraattin vihkiajan. Eilen lähetteli taas töistä rakkausviestejä ja muutoinkin kehuu kuinka ihana olen.

 

En voisi uskoa että on tosissaan. Olisin järkyttynyt ja vihainen. Mutta "päästäisin" kyllä vapaasti menemään, minun kanssa ei tarvii olla väkisin.
Tosin epäilisin vahvasti hänellä jotain mielenhäiriötä sillä viimeksi viime yönä nukuin hänen kainalossaan ja meillä ei ole ikinä ollut näin läheiset välit kuin viime aikojen vastoinkäymisten jälkeen. Viimeksi tänä viikonloppuna hän kiitti minua kaikesta mitä olen hänen vuokseen tehnyt läheisemme kuoltua. Kiitti ja sanoi rakastavansa ihan yli kaiken.

 

Huutaisin ja löisin ja menisin toisen miehen luo.

 

Tämä on ollut silmät avaava ketju. Kai se on aika pistää lusikat jakoon.

 

Ihmettelisn koka olen hänen tukipilari.

 

Kävi niin muutama kuukausi sitten, ja totaalisesti romahdin, vieläkään ei ole helpottanut vielä hetkeksikään. Tuskin ihan heti selviänkään. Toistaiseksi olen selvinnyt päivä kerrallaan lasten edessä romahtamatta mutta en tiedä kuinka pitkälle tällä mennään. Miehellä on uusi ja siellä viettää öitään, muuten asuu vielä meillä koska ei ole omaa löytänyt ja uuden kanssa ei halua vielä asuntoa jakaa. Uusi löytyi netistä meidän suhteen aikana.
Univelkaa on kasaantunut liikaa koska en saa öitä nukuttua ja lasten nukkuessa menee oma aika sitten itkiessä. En olis ikinä uskonut että suhteemme kaatuu ja ettei asioita saada selvitettyä..

 

Mutta miten se ero voi tulla täytenä yllätyksenä? Kai siitä on täytynyt olla jotain merkkejä ilmassa? Eihän se voi olla niin, että viimeiset kuukaudet on ollut ihanuutta ja sitten pam. Ero. Ei meillä ainakaan. Ollaan molemmat tosi tyytymättömiä ja ollaan vaan purtu hammasta. Aika irroittaa..

 

Voiko ero tulla todellakin toiselle aivan puun takaa?
Eikö nyt jotain ongelmaa, viilenemistä, riitaisaa olemista, etääntymistä ole tapahtunut ennen sitä?
Ei kai kukaan lähde onnellisestä suhteesta ihan huvikseen. Tai voihan suhde olla toisen mielestä onnellinen mutta onko toiselta kysytty onko yhtä tyytyväinen?

 

Meillä mä kuvittelin että huonompi kausi oli ohimenevää. Yhteisiä suunnitelmia tehtiin. Mies jäi omasta halustaan työttömäksi ja sillä aikaa kun mä hoidin omat työni ka lapset koulun mies etsi seuraa netistä ja sieltä sitten tärppäsikin. 10 vuotta päättyi kun seinään ja en tosiaan ole päässyt asiasta yli, en koska en ole pystynyt miehen kanssa sitä selvittämään. Ex makaa päivät kotona, minä koitan parhaani mukaan hoitaa työt ja tiedän siinä sivussa että mies pitää yllä suhdetta uuteen netin kautta ja salaa tapaamalla. Mitään ei ole myöntänyt vaikka olen viestit nähnyt (itse oli nukahtanut vieti ketju auki) mies ei puhu erosta kenellekään, ei yhteisille tutuille, vain sille naiselle. Lopullista tämä on koska en pystyisi ikinä antamaan tätä henkistä tuskaa anteeksi etenkään kun se on tahallaan aiheutettu.

 

Ootko mun ex-mies?

Nainen olen..

 

Olisihan se aika yllätys. Varmaan ensin lakkaisin puhumasta miehelle, kunnes olisin saanut ajatukset järjestettyä. Pistäisin siinä samalla asunnon hakuun. Sitten varmaan valmistautuisin henkisesti siihen, että miehellä on omat käsitykset siitä kuka saa lasten huoltajuuden. Sillä en usko miehen käsittävän sitä, että yksihuoltajuutta lapsiin ei saa, yhteishuoltajuus on ainoa pöydällä oleva vaihtoehto. Ei vaikka jäisi lähivanhemmaksi, yksinhuoltajuus ei ole jotain mitä hänelle annetaan pelkästään siksi, että käskee. Eikä minulla olisi kiinnostusta tietää miksi tahtoo eron. Riittäisi tieto, että tahtoo eron.

Mitäs sitten. Sitten varmaan alkaisin pakkamaan. Ottaisin mukaan vain välttämättömät ja sellaiset vanhat jutut, jotka menisivät mieheltä vain kaatopaikalle ja joista ei pidä. Muuten pitäköön kaikki keittiönpöytää ja sänkyä myöten.

Kyllä minä pärjäisin. Ehkä se shokkivaihe tulisi siinä vaiheessa sitten päälle, kun olisi oman katon alla. Masennus tilanteesta. Mutta siinähän olisi sitten aikaa nuoleskella haavojaan, omassa rauhassa.