Miten te yh-äidit jaksatte? :(

Olen vasta reilun viikon ollut tässä tilanteessa ja nyt jo tekee mieli itkeä koko ajan kun ei vaan jaksa... Varsinkin nyt kun vauva on kipeänä, tulee niin huono omatunto kun toivoo vaan, että se olisi edes hetken hiljaa ja saisin olla edes tunnin rauhassa... Tai nukkua enemmän kuin puoli tuntia kerrallaan Lähdin jopa melkein mielellään yötöihin kun saa "omaa aikaa" ja nyt on siitäkin kamala huono äiti fiilis ja ikävöin vain vauvaa

Tottuuko tähän ikinä?

 

Mulla ei ole rehellisesti sanottuna ikinä ollut ongelmia jaksaa tai muutenkaan ketuttanut tää yksinhuoltajuus, vaikka toki sitä sellasta rakkautta tai jotain kaipailee välillä, mutta arkeen en sitä kaipaa.

Sen olen kyllä huomannut, että vaikeat tilanteet henkilökohtaisessa elämässä pitää nyt pienen lapsen vanhempana käsitellä erillätavalla kuin aikasemmin, kun ei voi piehtaroida siellä itsesäälin syvissä syövereissä tai missä piehtaroikaan vaan pitää huolehtia myös lapsesta. Se tekee vastoinkäymisistä omalla tavalla rankempia, vaikka lapsi piristääkin. Esimerkiksi sinulla tuo ero on sellainen juttu, että ei varmasti kovin ole voimia hoitaa lasta ja helposti ärsyyntyy, vaikka lasta kaipaatkin.

Musta tuntuu, että sellasilla kuin esim. sinä jotka ovat alunperin olleet ydinperheenä ja sitten tulee ero, on tilanne paljon vaikeampi ja rankempi kuin tällaselle joka on tottunut yksinoloon jo raskausaikana.
Pystyn kyllä pujottautuun sun kenkiis silti ja uskon, että arki helpottaa heti kun tuska erostakin helpottaa. Lapsenhoito on rankkaa jos vanhemmalla on henkilökohtaisen elämänsä kanssa rankkaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Ja tietty jos on kränänen vauva niin syöhän se voimia varmasti ihan parisuhteessakin olevilla.

Tsemppejä, kyllä sä selviit! :hug:

 

Kyllä sä jaksat, sillä lapsen voimalla ja äidin voimalla, kai se meissä naisissa on..Joku päivä helpottaa ja palkitsee! Oot reipas ja vaaville se maailman tärkein tsemppiä ja jaksamista!

 

Kiitos rohkaisevista kommenteista :heart:

Kaipa se on vaan tää alku vaikeaa...

 

Alku on hankalaa, mutta kyllä se siitä, kun tottuu. Eron jälkeen lapsikin voi olla tavallista hankalampi, ensinnäkin tilanne on myös hälle uusi ja toiseksikin lapsi aistii äidin mielialan, ja se voi vaikuttaa lapsen käytäytymiseen myös.
Opettele asettamaan tehtävät asiat tärkeysjärjestykseen - esim. jos tuntuu, ettet jaksa tiskata, niin siirrä tiskaaminen seuraavaan päivään. Kunhan totut tilanteeseen, niin jaksat taas ihan eri lailla lasta ja arkea
Tsemppiä uuteen tilanteeseen, kyllä se siitä !

 

En ole yksinhuoltaja, ja välillä kun oikein ketuttaa ja väsyttää ja itkettää, mä nostan niin lippua yksinhuoltajille. <3

 

Alkuhetket on vaikeimpia ja kaikkeen tottuu.Muutama kuukausi meni mulla ennenkuin sopeuduin ajatukseen täysin että nyt olen aivan yksin vastuussa viidestä lapsesta.Ainakin mun tapauksessa ero oli tosi suuri helpotus,se ettei tarvi katsella sitä juopporetkua pettävää äijää enää koskaan samassa huushollissa vaikka se kiusaa on tehnytkin vuosikausia eron jälkeenkin.
Kun sen arjen on saanut rullamaan niin elämä alkaa tuntua taas kivalta.

 

tsemppiä ja voimia ap!!!!
mä olen ollu yh nelisen vuotta. muksut ovat nyt 5 ja 4v koko ajan helpottaa. kaiken a ja o on ollut mulla hyvä tukiverkko. eli onko sulla vanhemmat lähellä, tai sukulaisia jotka auttaisivat vauvan kanss? onko mahdollisuutta perhetyöntekijään?
kaikki avut vastaan vaan.
on tärkeää huolehtia omasta jaksamisesta, etenkin jos sun vauva on huono nukkuja.
voimahalit!

 

Muistathan, että voit kysyä neuvolasta apua jaksamiseen? Saada kenties perhetyöntekijän lapsen seuraksi muutaman tunnin ajaksi, että voit vaikka nukkua jos muuta apua ei ole. Väsyttäähän se välillä kamalasti, silloin varsinkin kun lapset oli tosi pieniä. Ajan kanssa helpottaa kummasti vaik edelleen tulee päiviä jolloin kaikki tökkii. Nyttemmin jo uudessa parisuhteessa, mutta käytännön syistä emme asu vielä yhdessä, joten arkea pyöritän itsekseni.

 

Siihen tulee rutiini.. tottuu tiettyyn rytmiin, oppii ottamaan iltaisin aikaa itselleen jne. ja jättämään kotityöt vähemmälle. Olen ollut vuosia useamman yh:na, välissä taas parisuhteessa ja nyt yh:na jälleen.

 

Suureen elämänmuutokseen sopeutuminen vie puoli vuotta.

Juuri tämä alku, ensimmäiset viikot ja kuukaudet ovat vaikeinta. Kun uudet rutiinit ja kuviot syntyvät, moni asia selkeentyy.
Toivon sinulle ystäviä ja sinusta välittäviä ihmisiä ympärillesi. Anna heidän auttaa nyt sinua. Sinä autat joskus heitä.

 

Ite oon ollu 3.5 vuotta 3 pojan (8, 6 ja 4 v) yh:na. välilä on rankkaa ja tuntuu ettei vaan jaksa, mut kyllä se helpottaa koko ajan ja kun pääsee siihen rytmiin että lapset kouluun/eskariin/hoitoon ja ite töihin. ja mulla on mun isä tosi isona apuna ja pojille miehen mallina. (tarkennuksena ettei poikien isä ole millään lailla ollu meidän elämässä mukana eron jälkeen.)