Miten tehdään kanaviilokki?

Kanaviillokki
(helppo)

1 paketti esim. curry-omena -marinoitua kanansuikaletta
1 pieni sipuli
3rkl jauhoja
2dl vettä
1dl ruokakermaa

1. Pilko sipuli pieneksi ja paista, kunnes kellertäviä.
2. Lisää kanansuikaleet.
3. Paista, kunnes ovat valmiita, noin 15 min.
4. Ripottele jauhot sekaan ja kääntele, kunnes valkoista ei näy.
5. Kääntele lastalla pari minuuttia.
6. Kaada joukkoon noin desi vettä.
7. Kääntele tasaiseksi.
8. Lisää loput vedestä ja kääntele taas.
9. Sekoita kerma joukkoon. Jos on liian paksua, lisää vettä.
10. Hauduta 10-15min.

Kanaviillokki

kanaa
porkkanaa
lanttua
varsiselleriä
sipulia
maustepippuria
valkopippuria
laakerinlehti
suolaa
vettä

Kastike:
keitinliemi
vehnäjauhoja
currya
suolaa

1. Keitä kana läpikypsäksi isossa kattilassa, jonne on lisätty pilkotut juurekset ja maustepippurit (kanan kypsyminen vie 2- tuntia)
2. Ota kana pois ja jäähdytä sekä liemi että kana
3. Kuori jäähtyneen liemen pinnalta liika rasva pois.
4. Pilko kana.
5. Lisää siivilöityyn keitinliemeen currya, kananpalat ja suurusta veteen sekoitetuilla vehnäjauhoilla.
6. Anna kiehua muutaman minuutin ajan.
7. Tarkista suola ja lisää halutessasi hieman sokeria.

 

Yhteistyössä