Miten teidän miehet odotusaikana?

Mua on alkanut askarruttaa, kun tuntuu että mies olisi jotenkin "etäämmällä" tai ei niin mukana koko vauvan saannissa. Voi kyllä olla et hormoonitki taas tekee tepposiaan... :) Mut inhottaa kun tuntuu ettei sitä kiinnosta pätkääkään mitkään hankinnat tai koko synnytys. kaikki on vaan "ihan sama" tai "enpä tiedä". RAIVOSTUTTAVAA! :kieh: oonkin tässä miettiny miten sit ku vauva oikeesti syntyy, mut voihan se olla et se asia "menee jakeluun" vasta sit ja isinki rakkaus syttyy. Ultrissa ja yhdessä neuvolassa on kuitenkin ollut mukana ja kyllä tämä ihan yhteinen päätös oli pitää tämä lapsi, joka kuitenkin tuli yllätyksenä (söin pillereitä ) Miten teidän ukot on tullut mukaan odotukseen, synnytykseen ja vauvan hoitoon yleensä?
 
unikuu108
joo.toi on aika perinteistä. siis että mies ei vaan voi ymmärtää. ei haittaa. mun mies ei halunnut harrastaa seksiä raskauden puolen välin jälkeen, tappelimme eniten koko avioliiton aikana raskana ollessani juuri nuista kertomistasi asioista ja paljon muista.
mies tuli mukaan synnytykseen ja sen jälkeen kaikki on ollut hyvin. puhuimmekin asiasta.. puhu sinäkin. kerro mitä ajattelet ja sano että se on tärkeetä sulle. älä odota että mies olisi samalla aaltopituudella kanssasi. se tajuaa vasta sen lapsen kun pitää sitä sylissään..
naisille tulee kaikki nuo pesänrakennusjutut jne..miehille ei..

joten ei hätää.
 
Kiitos unikuu =) niin olen vähä ajatellutkin ja mitä ystäviltä kuullut että nuilla miehillä tulee vähä jäljessä nämä isyys yms. jutut ja he sisäistävät koko homman vasta sitten kun muksu on sylissä. Välillä vaan tuntuu niin kurjalta ja kun alkaa sit vielä pienessä mielessä pyörittelee ja liiottelee asioita :ashamed: Meillä kans on sanailtu tuosta seksistä, kuitenkin vain toisinpäin kun minulla ei niin kovin tee mieli kun en ole vielä ainakaan ihan sinut suuren vatsani kanssa ja kaikki asennot tuntuvat hankalilta... :|
 
Nii no, mun mies on ollu kummankin raskauden aikana sillai tosi mukavasti mukana, et se ei anna mun mittää painavaa nostella (vaik oon kuinka alussa :D nytki vast rv 5+4, edelline raskaus meni kesken vkolla 7+5), puhelee aina et rakastan teitä yms. Eli se on ainaskii todel kivasti mukana tässä jo het alusta asti. Edellises raskaudes tuli neuvolaan ja nytkin tulee het ku se on:heart: Tulee myös varhaisultraan, jonka varasin. Eli on erittäin tiiviisti mukana tässä ja tää lapsi on enemmän kuin toivottu. Mies varmasti innostuu lapsesta entistä enemmän sitten, kun riskirajat on ohitettu ja varsinkin kun alkais potkut yms. tuntua, jollon saa paremman kontaktin lapseen.

Uskoisin siis olevan eroa siinä suhtautumisessa senkin suhteen, et onko lapsi ollut toivottu ja yritetty vai ei. Usein jos vauva ei ole suunniteltu ja on tullu yllärinä, menee miehellä kaiketi kauemmin siinä asian sisäistämisessä. Mut toivottavasti miehes pian alkais enempi innostumaan lapsen tulosta ja näyttäisi sen :) :hug:
 
Voihan se noinkin olla :) Neuvoloihin olen sanonut ettei ole pakko lähteä (mies tekee yötyötä ja neuvolat aina aamulla) kun siellä ei niin kauheesti seurailla muuta kuin minun jaksamisia. Ultrissa se sit on ollut mukana ja ihan mielelllään lähtenyt. Saattaahan se olla et sit ku ollaan lähempänä laskettua aikaa niin se alkaa hössöttää just kaikesta nosteluista ym. Mut se jää sit nähtäväksi, jospa se kuitenkin parempaan suuntaan alkaisi mennä =)
 
Meillä vähän erilainen lähtötilanne kun lapsi saanut alkunsa hoidoilla mutta siis mies on ihan 100% mukana kaikessa. On käyty yhdessä neuvolat ja ultrat, ostettu isommat tavarat yhteispäätösellä vertailujen jälkeen jne. Jonkun verran rauhoittelee mua etten ostais liikaa (oon tosin sen rajan jo aikoja sitten ylittänyt..) mutta antaa kyllä mun nauttia tästä raskaudesta tosi paljon.

On myös kovin kiinnostunut lapsesta. Paljon miettii jo kasvatusasioita. Monta kertaa viikossa pohtii, että "Ajattele, sun sisällä kasvaa meidän poikanen.. Miltä se tuntuu?" Jaksaa kehua ulkomuotoa ja ainut muutos mitä seksissä on tapahtunut on parempaan suuntaan. =)

Mutta tosiaan, lähtökohta on ollut hyvin erilainen.
 
myymä
Meillä mies oli esikoisen kanssa tosi etäällä. Ei paljon puhunut koko vauvasta (tulevasta siis) ja koin olevani tosi yksin. Pelkäsin kovasti, että kun vauva syntyy, olen edelleen yksin, vaan toisin kävi. Samantien synnytyslaitokselta lähtien mies oli lapsen kanssa TODELLA hyvin mukana. Ikinä en olisi uskonut että hänestä tulee NIIN hyvä isä! Nyt toinen raskaus menossa ja sama toistuu jälleen, ei mies paljon raskaudesta puhu, mutta koska tiedän, mitä on tiedossa vauvan syntymän jälkeen, en ole huolissani. Mies itse sanoo, että ei osaa oikein pitää vauvantuloa konkreettisena ennen kuin pieni on siinä käsillä :)
Onhan se totta, että naisen on helpompi tajuta vauvan tulo kun tuntee liikkeet ja tuntee kroppansa muutokset :) (pahoinvointi pitää huolen kyllä, että MUISTAN JOKA HETKI että vauva on tulosssa :D )
 
Mun ukko on mukana menossa nytkin ihan hyvin (kyselee ja kattelee papuskan ultrakuvia), mutta on sekin sanonut, ettei hän siihen sillä tavalla pysty kiintymään ennen kuin se syntyy. Siis ollaan tuota keskenmenoa pelätty vähän ees ja taas tämän raskauden, joten ollaan puhuttu siitä, miltä se tuntuis ja ukkokin on sanonut, et kyllä se helevetinmonen isku jo tässä vaiheessa olis. Mut silti on tämä raskaus sille eri asia kuin mulle. :)
 
Ei sekään välttämättä vaikuta, onko lapsi toivottu vai ei (toki ehkä silloin, jos lapsi on ollut vuosia hartain toive ja hoidoilla saatu aikaan). Meillä mies on kiinnostunut vauvasta, välillä jutustelee mahalle ja on ollut ultrissa mukana, mutta ei samalla tavalla höyryä tästä asiasta kuin minä. Mulle potkuhousut, hoitopöydät jne. on sellaisia päivänpolttavia kysymyksiä: voisin vaikka tuntikausia jauhaa, mitä sille kullannupulle pitää ostaa jne... ja miten sitä kasvatetaan ym. Mies ottaa paljon lunkimmin, eikä osaa hössöttää. Ymmärrän varsin hyvin, että mies ei osaa sisäistää naisen mahassa kasvavaa lasta ennen kuin se on syntynyt :). Välillä unohdan itsekin olevani raskaana ja välillä on vaikea ymmärtää, että meille oikeasti tulee vauva!!
 
Meille ainakin pätee tuo että jos vauva ilmoittaa tulostaan yllätyksenä niin miehen on vaikea sopeutua asiaan. Meille tämä esikoinen tuli täytenä yllätyksenä. Puhuttu oli lapsen hankkimisesta mutta joskus parin vuoden päästä. alussa mies vähän meinasi ettei edes pidettäisi tätä mutta en minä olisi voinut luopua tästä siunauksesta. Mies itsekkin sanoi että vaikea on "olla mukana" kun tämä on vielä niin mun juttu. sanoi että helppoa se on hänelle sitten kun vauva on konkreettisesti tuossa. Että en ole hätäillyt miehen "ulkona olemisesta".
Mies sattuu olemaan vielä juro pohjalainen joka ei paljon puhu eikä pussaa. :LOL: Toki on innoissaan lapsen tulosta ja päivittelee joskus että jestas kohta ollaan äiti ja isi. Silittelee masua ja kokeilee kun vauva mylvää. Iloinen olen niistäkin eleistä. :) Ja kun antaa pusun minulle niin antaa myös vauvalle (eli masulle :D ). se on iso juttu häneltä.

Asia on siis melko yksilöllinen. Ja ymmärrän täysin että miehen on vaikea olla mukana kun äidin sisällä se vauva kasvaa. äiti ne liikkeet tuntee ja kaikki. Mutta eiköhän asiat muutu kun nyytti on sylissä. :heart:
rv31+0
 
Todella hyvä kysymys, funkymama08 !

Meillä mies on käyttäytynyt kuin jakomielitautinen koko raskauden ajan!Ennen kuin tärppäsi, mies oli menettää hermonsa kun vauvaa ei tule, vaan aina tuli km ja hän katseli vaunuja yms ja kyseli "saas nähdä, ostellaanko meille koskaan näitä" ja oli suorastaan masentunut.

No, päätimme pitää pienen tauon raskautumisyrityksissä ja NAPS, yllättäen tärppäsi mutta mitenkäs mies siihen? Sanoa pamautti päin näköä, että mitään lasta ei hänelle ole olemassa ennen kuin se on syntynyt ja minä siinä sitten tietenkin olin jo tekemässä henkistä pesäeroa mokomasta hunsvotista kun ei sitten näköjään oikeasti ollut vauvaa koskaan halunnutkaan!

Hän halusi jatkaa omaa elämäänsä kuten ennenkin (olen antanut aina paljon vapauksia, myönnän, joten shame-on-me) ja vetosi aina raskaushormooneihin kun motkotin siitä että jouduin kökkimään yksin kotona kun herra kiskoi kavereiden kanssa kaljaa - että lopettaisin vaan turhan vouhottamisen kun ei vauva synny vielä pitkiin aikoihin! Ja meillä isäntä on hei 41 vee...

Sitten meitä löikin todellisuus päin näköä ja lujaa kun saimme 16-trisomia hälyn istukkabiopsiasta ja taas muuttui miehen käytös kuin taikaiskusta. Hän alkoi pelkäämään vauvan menettämistä tosissaan ja alkoi hyysäämään minua kuin kanaemo koska tajusi vasta silloin, että kaikki mikä vaikuttaa minuun, vaikuttaa myös vauvaan! Nyt minä ja masuasukki olimmekin kaikki kaikessa yllättäen, varsinkin sen jälkeen kun hän oli itse nähnyt masuasukin ultrassa - hän tajusi vasta silloin että kyllä siellä vatsassa vauvanalku asustelee, eikä mikä tahansa "klöntti!"

Vaikeita hetkiä on vähän väliä edelleen, mutta se kuuluu asiaan, mutta mistään hankinnoista en ole joutunut hänen kanssaan kiistelemään. Hän itseasiassa kysyi eilen että "mitäs minä sitten ostan kun sä näytät tyhjentäneen koko hiton kylän kaupat ja kirpputorit - uuden autonko... vai löytyiskö jotain halvempia hankintoja?" :LOL:

On parempi että hän antaa minun hoitaa hankinnat siskoni asiantuntemusta hyödyntäen, sillä ei ukollani voi edes olla mitään käsitystä siitä, mitkä nyt voivat olla hyvät vaunut tai pitääkö nyt olla minkäkin kuvioiset vaipat (liioitellen). Enhän minäkään tiedä mistään mitään, kun on esikoinen tulossa, vaan kyselen muiden kokemuksia etten tekisi valtavasti virheinvestointeja.

Meillä tuo vauvaan kiintyminen on ehkä hiukan erilaista kuin teillä muilla, joilla on normaaliraskaudet, joten en oikeasti tiedä miten paljon miehiltä voi siinä asiassa vaatia, sillä me elimme lähes 100% keskenmenoriskin kanssa ensimmäiset 12 viikkoa ja sen jälkeen olemme eläneet joka päivä sen tosiasian kanssa, että istukka saattaa sanoa sopimuksensa irti hetkenä minä hyvänsä ja vauvan kanssa käy sitä myöten huonosti...

En ole itsekään uskaltanut hehkuttaa raskautta vasta kuin viikon, sillä vasta nyt meillä alkaa olla edes jonkinlaiset saumat saada pikkumies elävänä maailmaan, joten ymmärrän hyvin ettei mieskään ole kauheasti uskaltanut intoilla. Mutta se mittari, jolla mittaan hänen isäksitulointoa kyllä täyttyy - hän muistaa joka päivä kysyä miten juniori voi, onko mamin napa potkittu taas tunnottomaksi, motkottaa minulle syömisestä ja kun on kotona, juttelee masulle ja nukkuu käsi vatsallani... koko yön.. ja jännittää voiko harrastaa seksiä, ettei vaan vauvalle käy mitenkään :D

Ihan sama vaikka hänellä ei olisi mitään mielipidettä mistään vauvaan liittyvästä hilavitkuttimesta tai vaunujen renkaiden tuumakoosta, kunhan vihdoin välittää siitä, miten meidän perheen käy loppupeleissä... vaikka osaakin olla aika-ajoin melko tahditon ja ajattelematon hunsvotti. :heart:


Czarina & Lilliputti rv 24+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja myymä:
Meillä mies oli esikoisen kanssa tosi etäällä. Ei paljon puhunut koko vauvasta (tulevasta siis) ja koin olevani tosi yksin. Pelkäsin kovasti, että kun vauva syntyy, olen edelleen yksin, vaan toisin kävi. Samantien synnytyslaitokselta lähtien mies oli lapsen kanssa TODELLA hyvin mukana. Ikinä en olisi uskonut että hänestä tulee NIIN hyvä isä! Nyt toinen raskaus menossa ja sama toistuu jälleen, ei mies paljon raskaudesta puhu, mutta koska tiedän, mitä on tiedossa vauvan syntymän jälkeen, en ole huolissani. Mies itse sanoo, että ei osaa oikein pitää vauvantuloa konkreettisena ennen kuin pieni on siinä käsillä :)
Onhan se totta, että naisen on helpompi tajuta vauvan tulo kun tuntee liikkeet ja tuntee kroppansa muutokset :) (pahoinvointi pitää huolen kyllä, että MUISTAN JOKA HETKI että vauva on tulosssa :D )
Meillä on täsmälleen samalla tavalla :D .

Meillä mies sanoi esikoisen jälkeen, että vaikka se vauva oli siinä, meni silti vielä hetki ennen kun tajusi, että se on siinä eikä lähde mihinkään ja että se on oikeasti meidän.

 
Tasku Venus
Me taas miehen kanssa hössötetään molemmat yhtä paljon vauvasta. :D Mun mielestä se on kivaa kun ei tarvi yksin miettiä asioita. Ehkä se vaikuttaa kun 2 vuotta me yritettii ennen kuin tärppäs. Ei muuten ole yhtään yksinäinen olo tän raskauden kanssa vaikka minä vauvelia kannankin mahassani. :)
 
Mulla tilanne se, että mies muuttaa Pietariin opiskelemaan syyskuusta toukokuuhun 2009 eli joudun tod.näk.synnyttämään yksin tai ystävätär tukena.Loppuraskaus yksin.
Kyllä mies on tavallaan mukana jutussa mutta toistelee ettei käsitä sitä ollenkaan.Ja totta että yksin mietin kaikkia vauvajuttuja-hän vain sanoo, että äidille vauva on todellisempi kun sen tuntee mahassa yms.konkreettista.

Kyllä mies ollut ultrissa ja on kiinnostunut voinnistani mutta kyllä hieman harmittaa kun hän on niin tohkeissaan opinnoistaan ja niistä tulevista jutuista.Välillä tuntuu että jään kakkoseksi.
Ja olen käytännössä yksinhuoltaja ensi kevään vaikka olemmekin kihloissa ja tulevaisuussuunnitelmia on.Toivon että hänen isyysvaistonsa heräisi.Ja HEI-meillä isäntä on 52vee...ite olen 30 vee ja kummallekin lapsi on ensimmäinen....Paha ikäero onko mielestänne??? :)
 
No tässäkin tulee taas ilmi että nuo miespuoliset nyt ajatteleekin asiat aina vähän erilailla ja me naiset jaksetaan hössöttää pienimmästäkin asiasta :) Meillä kun tuo mies on muutenkin niin juro myös että ei siltä hirvitä hössötyksiä osaiskaan odottaa :D Luulenpa myös että meillä käy juuri niinkuin myymäkin kertoi, eli asia ymmärretään vasta sit kun pikkuinen on sylissä :) :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja myymä:
Meillä mies oli esikoisen kanssa tosi etäällä. Ei paljon puhunut koko vauvasta (tulevasta siis) ja koin olevani tosi yksin.
Meillä on vähän vastaava tilanne. Mutta poikkeuksena siis, että esikoinen on vielä mahassa :) Välillä on kyllä yksinäinen olo, mutta tiedän että mies haluaa tätä ihan samoin kuin minäkin. Luulen, että hän ei vaan vielä ole edes tajunnut kunnolla koko asiaa. Onneksi mulla on kaveri joka odottaa myös, hänen kanssaan saan hössöttää niin paljon kuin sielu sietää :)

Jonniina 12+6
 
Meillä mies oli aluksi aika pihalla eikä koko vauva-asia tuntunut konkretisoituvan lainkaan. Paksuuntuva keskivartalo tuntui aluksi olevan lähinnä ällötys kun näytin vain lihoneen ja nyt kun masu on ihan selväsi vauvamasu niin mies tuntuu olevan hämmentyneen utelias. Koskee varovasti ja silittelee. Yhdessä ultrassa ollut mukana, mutta oli niin flunssainen, että eipä siitä paljon saanut irti. Kovasti en ole vielä itse hössöttänyt vaatteista tai muusta ja otamme molemmat aika rauhallisesti. Seksihalut ovat omalta osaltani vähän vähentyneet, mutta eipä se ole haitannut. Uskon, että miehestä tulee hyvä isä, kun on muutenkin minua lapsirakkaampi.

Kaveri sai juuri raskausmyrkytyksen ja vauva painaa alle puoli kiloa hengestään taistellen. Toi omaan raskauteen perspektiiviä eli nyt olen vain onnellinen, että masu kasvaa ja vauva liikkuu.
 
Siis musta tuntuu että miehelle pitää raportoida ihan suusanallisesti olotilojaan-tyyliin nyt itkettää hormoonit sekaisin,nyt on paha olla,nyt heikottaa ym.Ei mies tajua muuten olla siinä jutussa mukana naisen fyysisten oireiden ilmetessä siis.miehelle pitää selostaa.eivät ole ajatustenlukijoita.
mäkin tässä itkeä tirauttelin juuri kun kaikki pelottaa ja vauvan tarvikkeiden hankinta yms-tuntuu ihan ylivoimaiselta ja sanoin, että tarvitsen hänen mukanaoloaan henkisesti.

Miehet ei tosin hössötä sillä tavalla kuin naiset.möllöttävät ja konemaisesti sitten suhtautuvat raskauteen ja synnytykseen kuin johonkin urheilutapahtumaan (eiku urheilutapahtumissahan ne on ihan fanaatisesti mukana riehumassa... :) )

Aika yksin nainen kuitenkin lapsen kantaa,synnyttää ja huoltaa.
 
Mä en kyllä Divinan sanoja allekirjoittais. Mun mies ainakin on todella paljon tunteellisempi kuin mikään konemaisesti suhtautuva jörrikkä ja muutenkin uskon vakaasti, et siit tulee erittäin paljon lapsilleen omistautuva isä sekä huoltaa lapsia siinä missä minäkin sitten. Toki se on erilaista, kun nainen se synnyttää ja kenties imettää (jos maitoa riittää ), mut kyl lapsen synnyttyä mies on yhtälailla mukana kaikessa missä voi. Toki miehissä on huimia erojakin, mut ei voi kyllä noin suuresti yleistää. Varsinkin kun mies sitten synnytykseenkin tulis mukaan ja sen eläis siinä vierellä myös, vaikkei ny fyysisesti sitä työtä teekään, niin henkisesti on kuitenkin tosi paljon mukana synnytyksessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miracle:
Mä en kyllä Divinan sanoja allekirjoittais. Mun mies ainakin on todella paljon tunteellisempi kuin mikään konemaisesti suhtautuva jörrikkä ja muutenkin uskon vakaasti, et siit tulee erittäin paljon lapsilleen omistautuva isä sekä huoltaa lapsia siinä missä minäkin sitten. Toki se on erilaista, kun nainen se synnyttää ja kenties imettää (jos maitoa riittää), mut kyl lapsen synnyttyä mies on yhtälailla mukana kaikessa missä voi. Toki miehissä on huimia erojakin, mut ei voi kyllä noin suuresti yleistää. Varsinkin kun mies sitten synnytykseenkin tulis mukaan ja sen eläis siinä vierellä myös, vaikkei ny fyysisesti sitä työtä teekään, niin henkisesti on kuitenkin tosi paljon mukana synnytyksessä.
Niin no, tässä pinossa varmaan haluttiin antaa ap:lle vähän tukea sillä, että on niitä muitakin mörököllimiehiä eivätkä kaikki ole niin paljon tukena kuin esim. sinun miehesi. Ehkäpä se helpottaa ap:n fiiliksiä tässä pinossa - ei se, että hehkutetaan oman miehen käytöstä (joka sekin tietysti toivottavaa ja ihanaa).

Ap:lle sanoisin, että miehesi käytös on varmasti täysin normaalia ja tulee mitä suuremmalla todennäköisyydellä muuttumaan. Itse kehoittaisin silti vaan puhumaan ja puhumaan ja puhumaan omista tuntemuksistasi, itsepintaisesti vaan pitää vääntää rautalangasta, miltä itsestä tuntuu ja kuinka siitä tulee paha mieli jos kokee ettei mies ole täysillä mukana.

Jaksuja

 
Elinanäiti niin no, mie ainoastaan sanoin siihen, et ei voi yleistää. Ei sen kummempaa. Toki useillakin miehillä on niin, et ei osaa kovin olla raskauden aikana viel mukana vaikka olisivatkin sitten mukana kunnolla lapsen synnyttyä.
 
Enkä ymmärrä sitäkään, et ap pyysi kommentteja siitä, miten miehet suhtautuu raskauteen ja kun kerron oman mieheni suhtautumisesta, niin se on sit heti jotain hirmuista hehkutusta ja muiden miesten mollaamista. Jokainen mies suhtautuu tavallaan, eikä munkaan mies tosiaankaan viel hankinnoista ole innoissaan, mut varmaan sekin aikaa myöten muuttuu. Useimmat miehet kuitenkin muuttuvat viimeistään sitten vauvan synnyttyä. Mut mä en mielestäni siinä kyllä mitään hehkuta sen ihmeemmin, jos kysyttiin kokemuksia asiasta.
 
Ja se viel, et mä en ole halunnut loukata ap:ta enkä ketään muutakaan. Miehet useinkin tulee vasta jälkijunassa juttuihin mukaan ja kuten sanottua, puhuminen kyllä usein auttaa asiaa =) Pitää vain kertoa miltä itsestä tuntuu ja se, et jos tuntuu kurjalta olla ainoana innostunut. Kyl useimmat miehet ymmärtää ja alkavat sitten käyttäytyä hitusen eri tavoin :heart: Tsemppiä kaikille miestenne kanssa. Varmasti se raskauden ajan mahdollinen yksin jäämisen tunne korvautuu monen kertaisesti sitten viimeistään kun lapsi on maailmassa :heart:
 

Yhteistyössä