Miten tuen lapsetonta ystävääni?

Toivoisin sinulta, joka kärsit lapsettomuudesta, vinkkejä siihen, kuinka voisin tukea ja lohduttaa ystävääni, joka ei ole saanut lasta vuosien yrittämisen ja hoitojen jälkeen. Haluaisin kulkea rinnalla tässäkin asiassa, koska olemme vanhoja ystäviä. Olemme sen verran läheisiä, että olemme voineet tästä neuvottomuudestani jutellakin. Olisi kuitenkin kiva kuulla kokemuksianne siitä, millainen suhtautuminen on tuntunut kohdallasi parhaalta. Kiitos!
 
Mä ainakin ärsyynnyn kun ihmiset puhuvat alentuvasti ja vähättelevästi lapsettomuudestani. Tähän kuuluu " kyllä se vielä joskus onnistuu", "yritä rentoutua, kyllä se sitten tulee, näin on käynyt mm. naapurin Maijalle etc.". Tämä yritä rentoutua, muuten ei onnistu-syyllistäminen on pahinta mitä voi sanoa lapsettomalle, eikä edes ole totta. Kyllä me kaikki yritämme rentoutua, se on vaikeaa kun elämä on pirstaleina.

Minusta on kivaa kun minulta kysytään miten hoidoissa menee, yms.,mutta en tarvitse kenenkään neuvoja. Olen käynyt kovia hoitoja läpi tuloksettomasti, olen lukenut miljoonia tutkimuksia yms., joten ärsyynnyn helposti kun joku kysyy olenko muistanut mitata aamulämpöjä. Jep, se olikin se puuttuva linkki.

Lapsettomalle mielestäni ei kannata jakaa neuvoja, jos asiasta ei ole henkilökohtaista kokemusta (kuten minun kaverini tykkää tehdä). Tykkään ihmisistä, jotka kuuntelevat minua, mutta eivät kommentoi valepositiivisesti että kaikki tulee olemaan hyvin, koska sitä ei tiedä kukaan. Pelkkä "toivotaan parasta"-vastaus on minusta oikeata välittämistä, kädestä pitäminen kun on rankka hetki, sekä valmius kuunnella lapsettoman tunteista ja välillä kestää hänen kiukunpuuskiaan.

Tiivistelmänä: kuuntele, mutta älä kuvittele tietäväsi äläkä neuvo. Halaa ja ole läsnä. Works for me.
 
Yksi pahimmista on se, kun muut neuvovat rentoutumaan ja lopettamaan yrittämästä. Meillä lapsettomuuden syy on siinä, ettei miehellä ole siittiöitä spermassa, joten yritys on loppunut, me jonotamme hoitoihin. Rentoutumisetkaan tässä ei auta. Enkä jaksa kuulla kuinka kumminkaima 10 vuoden yrityksen jälkeen tuli raskaaksi, kyllä niin voi käydä teillekin, ai ilman niitä siittiöitä vai :kieh:

Pahin on se, että kerrotaan kuinka onnellinen pitäisi olla kun voi tehdä mitä haluaa, ei ole lapsia rajoittamassa. Mutta kun mikään ei vie sitä tyhjyyden tunnetta, ei tätä surua mun sisältä. Lapsi, jote ei saa, on se mitä haluan, millään muulla ei tunnu olevan väliä. Enkä keksi lapsettomuudesta mitään positiivista, kun se kerta on tahatonta.

Tuo äläkä luule tietäväsi on hyvä. Yksi ystävä sanoi että tuli toisesta kierrosta raskaaksi, oli se rankkaa kun ei heti tärpännyt, kyllä hän ymmärtää miltä musta tuntuu. Tiedn että hänkin yritti lohduttaa mutta siinä kävi päinvastoin. :headwall:

Multa samat neuvot, eli halaa, kuuntele, ole läsnä. Mua auttaa myös kaikenlainen tekeminen, kun elämään tulee muuta puuhaa, on helpompi jaksaa tätä arkea ja odotuksen odottamista.
 
Edellä on oikein hyviä neuvoja ja lisäänkin listaan vain yhden. Lapsettomalle ei kannata koskaan tarjota lapsettomuuden aiheuttaman "tyhjyyden" paikkamiseen mitään (koiran/kissan hankkiminen, uusi harrastus yms.), sillä MIKÄÄN ei paikkaa sitä tyhjää koloa sydämestä. Vertaisin tuota tyhjyyden tunnetta siihen, kun menettää läheisen omaisensa. Suru jää, eikä sitä koskaan voi unohtaa ja eikä sitä hänen paikkaansa tule koskaan kukaan korvaamaan.
 
Hyvä huomio. Kävin psykologilla, joka patisti hankkimaan uuden harrastuksen. Loukkaannuin, koska hän tuntui vähättelevän minua. Lapsettomuus on niin valtava ja perustavanlaatuinen asia, ja hän ehdottaa harrastusta ikään kuin olisin pikkutyttö, joka tarvitsee "harhautusta" tyhmästä päähänpistosta.

Noh, myöhemmin epätoivon vallassa olin hankkinut uuden harrastuksen, mennyt matkalle yms., mutta silti kaiken tämän ajan surenut lapsettomuuttani. Vauvan kaipuulle on mun sydämessä erityinen paikka, jonkinlainen "kiintiöpaikka" ja se on kaukana "harrastuksen" ja "lemmikin" sijainnista.
 
Myötätunto toi ihan kyyneleet silmiin, jopa näin pitkän lapsettomuustien kulkijalla. Hienoa, että välität ystävästäsi silloinkin, kun hän ei ole parhaimmillaan. Hali myös sinulle!
 
Juuri sinun kaltaista ystävää Bambiina meistä jokainen tällä lapsettomuuden pitkällä tiellä tarvitsisi. Oikea ystävyys punnitaankin juuri näinä vaikeina aikoina. Toivon, että lapsettomuusasioiden kanssa kamppaileva ystäväsi arvostaa sinun myötätuntoasi ja lähellä oloasi. Jos ei vielä...niin ainakin myöhemmin. Voimia myös sinulle!
 
Alkuperäinen kirjoittaja bambiiina:
Toivoisin sinulta, joka kärsit lapsettomuudesta, vinkkejä siihen, kuinka voisin tukea ja lohduttaa ystävääni, joka ei ole saanut lasta vuosien yrittämisen ja hoitojen jälkeen. Haluaisin kulkea rinnalla tässäkin asiassa, koska olemme vanhoja ystäviä. Olemme sen verran läheisiä, että olemme voineet tästä neuvottomuudestani jutellakin. Olisi kuitenkin kiva kuulla kokemuksianne siitä, millainen suhtautuminen on tuntunut kohdallasi parhaalta. Kiitos!

Hyviä neuvoja on tullut, yhdyn niihin. Tässä lainaamassani arvostan sitä, että olet uskaltanut tuoda oman neuvottomuutesi esille. Se onkin monesti vaikeinta. Ja sitten sortuu neuvomaan sitä koiran/harrastuksen hankkimista jne. Kuitenkin oma avuttomuus on hyvä tuoda esille. Paras ammatti-ihminenkin (siis esim. psykologi tai vastaava) on usein avuton.

Valitettavasti itsekin saatan vieläkin sortua siihen, että rupean neuvomaan, kun toisella on sellaisia vaikeuksia, joihin en voi vaikuttaa oikeasti. Silti yritän ratkoa niitä ongelmia. On tosi vaikeaa olla avuton ja vain kuunnella. Se kuitenkin auttaisi kaikista eniten toista ihmistä jaksamaan elämää eteenpäin.

Yksi viisas ihminen, johon tukeuduin lapsettomuusasiassa kerran, kuunteli pitkään myötätunnolla paneutuen, ei ahdistunut kuulemastaan. Halasi lopussa pitkään ja totesi "kunpa mä voisin antaa sulle sen lapsen, mutta kun en voi". Tämän koko tilanteen tulen aina muistamaan hyvällä ja nytkin liikutun tästä. Tuntuu, etten voi millään kiittää kylliksi tätä ihmistä.
 
... Ja vähän huonompia kokemuksia tähän perään. Testi näytti positiivista pari päivää. Parille ihmiselle kerroin. Ja sitten alkoi vuoto ja testi taas negatiivinen. Sain näiltä kommenttia: "ehkä sen aika ei ollut vielä..." ja " kyllä IHANA VARMASTI vielä onnistuu".

Voi helvetti! Nää kommentit jäi niin pyörimään päähäni ja itkuni vaan yltyy näistä! Jaa, ei ollut tarkoitettu vielä?? Vittu! Ja tarkoitettu on kuitenkin niille, joiden vanhemmuus on sitä tasoa, ettei yhdenkään lapsen pitäisi joutua lähellekään. Voitko sitten selittää tämän???

Ja se, että IHAN VARMASTI vielä onnistuu... Jaa, onko sulla kristallipallo vai mistä tuon tiedät? Minä en tiedä, tuleeko koskaan onnistumaan. Tämän epätietoisuuden kanssa elän joka päivä.

Tiedän, että molemmat tarkoittivat hyvää, mutta tosi pahalta tuntui. Toivoisin vain, että minun tuskani otettaisiin todesta ja että joku uskaltaisi kulkea edes hetken vierelläni rehellisesti avuttomana ilman neuvoja ja selittelyjä. Olen niin yksin tämän tuskan ja surun kanssa.
 
Päivänä jolloin todettiin hCG:n lähteneen laskuun kerroin vähän tilanteen pakottamana ystävälleni, kun oli hoidettava pakollisia asioita itkusilmin. : "Jos ottaisitte kissanpennun, vaikka ei tietty oo ihan sama asia...mutta saisi ainakin nauraa sille..." ja "Meillä on asiat huonosti (matkallelähtö peruuntuu tai siirtyy tuhkan takia) mutta ei ole kyllä yhtä huonosti kuin teillä"

Kiitti kaveri! Ja aionko enää ikinä avata sydäntäni sinulle, hmmm... noup.



 
Tue olemalla olemassa, älä neuvo, kommentoi tai esitä tietäväsi jotain, se tekee vaan pahemman olon, ihan sama mitä niillä jutuillasi yrität. Anna aikaa niin paljon kuin tarttee, ystävyys ei kuole parinkaan vuoden katkokseen.. Yhdessä ystäväni kanssa lapsettomuuden itkuja itketty, ja nyt kun minulla hoitojen myötä onnistui, ihana ystävyyssuhde jäi tämän takia katkolle. Annan kuulua itsestäni muuta paitsi satuttavia aiheita, en välitä tuleeko vastausta, mutta haluan muistuttaa että olen täällä, enkä hylkää ikinä. Toki olisi ihanaa jos hän joskus vastaisikin posteihini, mutta minäpä jaksan odottaa... ihan niin kauan kuin on tarvis.
Omaan elämääni jäi muutamia yrityksemme aikana lapsen saaneita ystäviä, niitä joiden kanssa saattoi myös itkeä, eikä tarvinnut teeskennellä. Mutta ne jotka yrittivät vähätellä suruamme ja vaatia läsnäoloa onneensa katosivat enkä odota heidän taholtaan enää mitään.
 
Ystäväni on yrittänyt lasta jo kauan ja läpikäynyt yhden keskenmenon. Tästä syystä hän on parhaillaan psykiatrisessa hoidossa. En tiedä mitä tehdä, kun odotan toista lastani ja en tiedä miten sen hänelle kertoisin? Niin, ettei ystäväni tila pahenisi? Molemmat raskauteni ovat alkaneet naps ja pam.. joten on todella vaikea tilanne :'(
 

Yhteistyössä