miten vakavaa seurustelunne on ollut puolen vuoden jälkeen?

  • Viestiketjun aloittaja kyselen vaan
  • Ensimmäinen viesti
Mä en ole koskaan aikuisiällä aloittanut seurustelua, mutta silloin nuorena oltiin puolen vuoden seurustelun jälkeen jo ihan tosissaan. Asuttiin eri kaupungeissa, koska mies läksi opiskelemaan. Mentiin vuoden seurustelun jälkeen kihloihin ja mä muutin miehen perässä. Ollaan oltu yhdessä kohta 19 vuotta (naimisissa 13) ja olen nyt ollut puolet elämästäni samaisen miehen kanssa. :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Lilith
Domi
Hih, oma suhteeni on ihan ääripäätä. Neljä vuotta täynnä ja yhteenmuutto alkaa hiljalleen olla ajankohtaista, mutta siirtyy vielä eteenpäin muuttaessani puoleksi vuodeksi toiseen kaupunkiin työpätkän takia. Puolen vuoden kohdalla oltiin aika samanlaisia nytkin: nähtiin kun molemmille sopi, mutta molemmille piti jäädä omaa aikaakin. Ollaan molemmat sen verran itsenäisiä, ettei kumpikaan kestäisi nyhjätä toisen kanssa 24/7 ja antaa omien harrastuksiensa kärsiä. Vakaalla pohjalla ollaan oltu alusta asti ja 10 kk seurustelun jälkeen hain jo vaihtoonkin, jonne myöhemmin lähdin 8kk ajaksi - edelleen ilman ongelmia. :)
 
Öö.. 9 kuukautta =) Normaalia tää nimenomaan onkin, meidän mielestä. Muiden mielestä taas on epänormaalia että me ei haluta minkäänlaista "normaalia" parisuhdetta, ikinä :D Tuntuu että ollaan ihan friikkejä kun ei aiota sitoutua tämän enempää eikä muuteta saman katon alle..
 
Käytännössä asuin miehen luona ja varmaan 24/7 oltiin yhdessä (poislukien se aika minkä mies oli töissä/minä koulussa). Mies asui tuolloin kahden muun miehen kanssa kimppakämpässä.

Meillä isommat virstanpylväät on menneet jotakuinkin näissä ajoissa:
- käytännössä asuin miehen luona 1-2kk kohdalla
- kihloihin 10kk kohdalla
- yhteenmuutto omaan asuntoon 1,5v kohdalla
- häät 2v kohdalla
- eka lapsi sai alkunsa 2,5v kohdalla
nyt odotan toista ja elokuussa ollaan oltu 6 vuotta yhdessä :)

Hitaamminkin olis voinut mennä jonkun mielestä, minä kun olin vasta 17v kun yhteen lyöttäydyttiin, mutta meille ollut juuri se oikea tahti. :D
 
aika nopeita
Virallisesti ei vielä asuttu yhdessä, mutta asuttiin silti AINA jommankumman luona kaikki päivät, ihan oikeastaan ensitapaamisestamme lähtien.
4kk kohdalla laitettiin hääkirkko varaukseen, eli kihlat. Häitä tanssittiin tosin vasta sitten 1,5 vuoden kohdilla.

Oltiin tavatessamme 23v ja 24v.
Nyt 7,5 vuotta yhdessä, siitä kuusi vuotta naimisissa ja toinen lapsi syntymässä näinä päivinä <3
 
"Lilja"
No meillä muutettiin yhteen käytännössä heti ku päätettiin seurustelusta, mutta yhteinen asunto saatiin vasta parin viikon päästä, asuttii siis alkuun pari viikkoa mun asunnossa :) ja sit kihloihin mentiin 4kk jälkeen, ja nyt ollaan oltu yhdessä se 1v 4kk, ja kovin itse haluais naimisiin ja lapsia, mutta mies odottelee vielä oikeeta fiilistä :D
 
"kahden äiti"
Meidän parisuhteen virstanpylväät:
-käytännössä muutin miehen luokse 1 vko
-yhteinen asunto 6 kk, samaan aikaan kihloihin
-naimisiin 2,5 v
-eka lapsi 3,5 v
-toka lapsi 5,5 v
-nyt yhdessä kohta 18v
 
"vieras"
Puolen vuoden kohdalla muutin takaisin samaan kaupunkiin, tavatessa olin juuri muuttamassa pois sieltä. 5 vuoden seurustelun jälkeen muutimme saman katon alle ja 12 vuoden seeurustelun jälkeen kihloihin ja 1 vuoden päästä siitä naimisiin ja vuoden päästä esikoisen syntymä.
 
Mari74
Mulla ei koskaan mikään suhde ole kestänyt yli puolta vuotta, paitsi tää nykyinen mies, jonka kanssa olen ollut 15 vuotta. Jotenkin siinä puolessa vuodessa, yleensä paljon paljon aikaisemmin jo hahmottaa että onko kyseinen mies se oikea vai ei. Eli mun edeltävät suhteet olivat 1-3 kk pitkiä. Tämän oikein miehen tapaamisajankohdasta kului 9 kuukautta että muutimme yhteen. Toki sitä ennen jo asuttiin aika vankasti toistemme luona. EI todellakaan edetty liian nopeesti. Todellisuuden näkee vasta kun muuttaa yhteen. Tosin ei sitäkään heti...

15 vuotta yhdessä. EI mieheni ole täydellinen, mutta toisaalta omaa sellaisia ominaisuuksia joita ei (minulle) ole kenessäkään muussa. Nuo ominaisuudet kukistavat tasapaksun "täydellisyyden" helposti.
 
Mari74
Mulla ei koskaan mikään suhde ole kestänyt yli puolta vuotta, paitsi tää nykyinen mies, jonka kanssa olen ollut 15 vuotta. Jotenkin siinä puolessa vuodessa, yleensä paljon paljon aikaisemmin jo hahmottaa että onko kyseinen mies se oikea vai ei. Eli mun edeltävät suhteet olivat 1-3 kk pitkiä. Tämän oikein miehen tapaamisajankohdasta kului 9 kuukautta että muutimme yhteen. Toki sitä ennen jo asuttiin aika vankasti toistemme luona. EI todellakaan edetty liian nopeesti. Todellisuuden näkee vasta kun muuttaa yhteen. Tosin ei sitäkään heti...

15 vuotta yhdessä. EI mieheni ole täydellinen, mutta toisaalta omaa sellaisia ominaisuuksia joita ei (minulle) ole kenessäkään muussa. Nuo ominaisuudet kukistavat tasapaksun "täydellisyyden" helposti.
Ainiin piti sanoa, että yhteinen omistuskämppä hommattiin kuitenkin vasta 5 vuoden yhdessä olon jälkeen. Samoihin aikaan tulin ekaa kertaa raskaaksi.
 
Puoli vuotta seurusten alkamisesta mentiin kihloihin ja sitä ennen oltiin asuttu yhdessä jo kuukausi. Aloimme yrittämään lasta melko pian kihloihin menon jälkeen ja vaikka menikin yli 6 vuotta ennen kuin onnistui, opimme tuntemaan toisemme sinä aikana.
 
"vieras"
Tasan puoli vuotta seurustelua kun tehtiin talokaupat. Viikon jälkeen käytännössä muutin miehen luo asumaan, tosin oman asunnon irtisanoin vasta 3kk seurustelun jälkeen. Ja ikää tuolloin minulla 31, miehellä 33.
 
tuhlaajatytär
½-vuoden seurustelun jälkeen asuttiin saman katon alla. Naimisiin 4:n vuoden kuluttua, seuraavana vuonna syntyi esikko ja perään toinen (ikäero 1.5 v.). Nyt yhdessä 19 vuotta.
 

Yhteistyössä