Pakko vähän purkaa ajatuksia kun tuntuu ettei oma mieli nyt ymmärrä mitään.
Minulla on 2 ihanaa lasta, 1- ja 5-vuotiaat ja olen itsekkin vasta parikymppinen.
Olen virallisesti eronnut n.2kk sitten nuorimman lapsen isästä ja sen jälkeen alkoi ala vireisyys joka ei tunnu loppuvan. Itkettää, väsyttää, hermostuttaa, ei tee mieli tehdä mitään. Ystäviä on todella vähän kenelle puhua, eikä oikein muitakaan ihmisiä ole ympärillä. Olen ollut aina elämän myönteinen ja tyytyväinen elämääni vaikeuksista huolimatta, mutta nyt tuntuu että miten taas selviän tästäkin huolesta.. Lapseni jo kärsivät minun pahasta olosta. Yritän pitää itsestäni huolta, syödä, liikkua ja harrastaa mutta sekään ei tunnu auttavan kun hetkellisesti. Yleensä tämän exän tapaaminen saa aina ahdistuksen valloilleen. Pakko tavata lapsen takia monta kertaa viikossa.
Ikävä ja yksinäisyys painaa mieltä.. Miten tästä eteenpäin?
Osaisiko joku sanoa lohduttavat sanat?
Minulla on 2 ihanaa lasta, 1- ja 5-vuotiaat ja olen itsekkin vasta parikymppinen.
Olen virallisesti eronnut n.2kk sitten nuorimman lapsen isästä ja sen jälkeen alkoi ala vireisyys joka ei tunnu loppuvan. Itkettää, väsyttää, hermostuttaa, ei tee mieli tehdä mitään. Ystäviä on todella vähän kenelle puhua, eikä oikein muitakaan ihmisiä ole ympärillä. Olen ollut aina elämän myönteinen ja tyytyväinen elämääni vaikeuksista huolimatta, mutta nyt tuntuu että miten taas selviän tästäkin huolesta.. Lapseni jo kärsivät minun pahasta olosta. Yritän pitää itsestäni huolta, syödä, liikkua ja harrastaa mutta sekään ei tunnu auttavan kun hetkellisesti. Yleensä tämän exän tapaaminen saa aina ahdistuksen valloilleen. Pakko tavata lapsen takia monta kertaa viikossa.
Ikävä ja yksinäisyys painaa mieltä.. Miten tästä eteenpäin?
Osaisiko joku sanoa lohduttavat sanat?