Mites joulu?

  • Viestiketjun aloittaja Lehmä
  • Ensimmäinen viesti
Lehmä
Miten järkkäätte joulunvieton uusperheissä?Tuleeko kinaa esim.niiden omien yhteisten kanssa kun kaikki ei vietä joulua saman katon alla...?Mites exät?Saatteko viettää joulua rauhassa vai tuleeko terroria?
 
Exä ei ole viettänyt koskaan joulua lastensa kanssa, lukuunottamatta esikoisen kahta ensimmäistä joulua. Eli ei tule kinaa. Mulle kyllä sopis vaikka vuorotella joulut sun muut, mut jos toinen ei halua niin eihän sitä voi pakottaakaan. Ja ihan hyvä näin, vois olla aika outoa viettää joulua kun puolet lapsista puuttuu =)
 
Mulla on aina ollut mun lapset jouluaaton kotona ja menneet isälle joulupäivänä.Miehellä on exänsä kanssa sopimus,jossa lukee että lapset ovat parillisina vuosina joulun äidillä ja parittomat isällä. Nyt olisi siis äidin vuoro...vaan pojat eivät millään halua lähteä äidilleen jouluksi koska haluavat olla kotona kuten muukin perhe. Kamala sotahan siitä syntyy,koska äiti haluaa kynsinhampain pitää sovituista tapaamisista kiinni,vaikka ei koskaan mitään joulua lapsilleen järjestäkään(siellä jouluaatto on ihan tavallinen päivä,ei jouluruokaa,kuusta tai lahjoja,ja syy ei ole uskonnollisessa vakaumuksessa). Pitäisi siis nyt pakottaa pojat sinne menemään ja myös pysymään viikon siellä,kuten sopimuksessa lukee,mutta he haluavat olla kotona koska kaverit on lähellä ja lomalla olisi aikaa heidän kanssaan olla. Ja jos emme pakota,niin äiti valittaa lastenvalvojalle,ettemme PÄÄSTÄ poikia sinne....
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.11.2006 klo 10:20 merianna kirjoitti:

Minkä ikäisiä pojat on?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.11.2006 klo 10:23 mirena04 kirjoitti:

13v ja toinen täyttää 12 keväällä
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.11.2006 klo 12:03 merianna kirjoitti:

Eikös tuon ikäiset saa jo itse päättää menevätkö tapaamisiin. Ainakin tuo 13 vuotias ja toinen 12 täytettyään.
 
vastaus
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.11.2006 klo 13:53 merianna kirjoitti:
Juu lain mukaan varmaankin,mutta poikien äidillä on ihan omat lakinsa ja sääntönsä...eli häntä ei tippaakaan kiinnosta mitä lapset haluavat ja mitä eivät....
EI, vaan otatte vaikka yhteyttä lastenvalvojaan ja sitä kautta hoidatte asian. On tietysti ikävä jos nuorempi viettää joulun yksin äitinsä luona, ja isompi "saa" olla kotona.. mutta: entäs jos LUPAATTE ja pidätte myös lupauksestanne kiinni, että tämä joulu on viimeinen, jonka he joutuvat viettämään äitinsä luona??? !!

Seuraavan kerran myös nuorempi on sen 12 v ennättänyt täyttää, ja siinä iässä he saavat itse päättää kenen luona asuvat, menevätkö tapaamiselle ja jos se ei äidille aukea, ottakaan yhteys lastenvalvojaan ja hoitakaa asia sitä kautta.

meillä
Lapset ovat lähiäidillään jouluaaton ja tulevat meille 25.-26.12. väliseksi ajaksi.
Ovat joka joulu äidillään, koska äiti ei suostunut tähän joka toinen joulu -systeemiin.
Viime vuonna eivät olleet joulupyhinä meillä, oli siis poikkeus , joten nyt lähi varmisti hyvissä ajoin, että lapset tulevat meille = saa itse vapaata = pääsee eroon pariksi päiväksi kakaroistaan.

Juujuu ymmärrän yh:n arjen raskauden yms. kun itsekin olen yh mopnta vuotta ollut, mutta kun ... Tämän exän kommentit ovat sisällöltään nimittäin sellaisia, että lasten kanssa vietetty aika on ikään kuin rangaistus ja heistä eroon pääseminen on vapaapäivä. Hänelle siis.
 
Poikani menee siskopuolensa luo jouluksi,hän pyysi.Isä ei kutsu jouluksi lapsiaan.Nykyinen anoppi ja miehen sukulaiset erottelevat lapset, minä kärsin siitä.Ennen pidin joulusta vaikka oli ex-mieheni kolme edellisestä ja yhteinen.Teimme joulun yhdessä,leivoimme ja laitoimme joulua.Jouluna pelasimme pelejä yhdessä ja syötiin herkkuja, hiljennyttiin jouluun.Nyt nykyisen mieheni sukulaiset ilmaisevat mitä PITÄÄ ostaa ja ostaa ja ostaa,mitä ukin ja mummon pitää ostaa.Sitten luokitellaan lapset,vain omille sukulaiselle ostetaan, ei muille.Oma lapseni varmaan tulee aikuisena muistamaan joulut ja juhlat.
Minusta joulu tulee rauhallisesta yhdessä olosta,haudoilla käynnistä.Ei se lahjojen paljous tuo joulua,ne katsotaan kerran ja heitetään nurkkaan.Ilmoitin jo miehelleni että minä olen nyt jo täynnä joulua,eikä meille tarvii ostaa mitään jos joku kysyy.Minulle tulee hyvä mieli paketista joka on ostettu tai itse tehty,mutta ei määräyksestä ostettu.Olen ollut todella tiukalla rahan suhteen ja olin tosi ilonen,kun saatiin pipareita,kahvia,joulukakku ym..Muistan kun saatiin ostetuksi kinkku ja todella herkuteltiin jouluna,pienin lapsistamme silloin sanoi saanko lihaa.Tämä oli 90-lukua.
 
no me vietämme jolua ihan oman perheen kesken! siis mieheni lapset ovat äidillään. meillä on kyllä vuorojoulut ja meillä olisi tänä vuonna aatto mutta on parempi että ovat äidillään kun ei koskaan tiedä mitä inhoittavaa äiti on keksinyt tai käskee lasten tehdä, joten parempi etä ovat siellä että ei ole kaikkien joulu sitten pilalla äidin takia!! tulevat sitten joulun jälkeen jos saadaan äidin kanssa sovittua, kun ei meinaa ole kaikki ihan kotona tällä ihmisellä!!!
 
Meillä on toiminut aina tosi hyvin se, että miehen lapset ovat vuorojouluin isällä ja äidillä. Jouluisin jopa tuo terroriin taipuva ex on antanut meidän olla rauhassa. Yhteinen lapsemme on vasta vuoden ikäinen. Se vähän harmittaa, että miehen vanhemmat haluavat yhteistä joulun viettoa silloin, kun isommat lapset ovat isällä joulun, muulloin eivät paljon kysele, että tulemmeko.
 
pohjoisen neito
Meillä tänä vuonna eka kerta kun mieheni lapset 5 v ja 6v tulee meille jouluksi. Tämä meidän uusioperhe on ollut kasassa vasta 2 vuotta ja nyt siis meidän vuoro viettää joulua lasten kanssa. Eli miehelläni on exän kanssa sopimus, että vuorotellaan... Hiukan jännittää, miten kaikki sujuu, mutten usko mihinkään isoihin ongelmiin ainakaan. Meidän yhteinen tytär viettää tänä vuonna ekaa jouluaan ja sisarukset viihtyvät hyvin yhdessä, joten tiedän että lapsilla ainakin on mukavaa. Hiukan minua painaa mieheni exä. Hän on todella joustava ja mukava ihminen, joten ongelmia tuskin on, mutta mieltä kaivaa että on hänen ensimmäinen joulunsa ilman lapsia. Sen täytyy olla raskasta :'( Minä olen se ns. uusi nainen , joten ansaitsen kai tunteakin hieman syyllisyytä asiasta, sen tiedostan enkä tässä omista tunteistani halua löpistä... Kysyimmä miehen exältä haluaisiko hän olla meillä lasten kanssa kun pukki tulee, mutta hän ei halunnut. Täysin ymmärrettävää. Toivon vain että hänkin saa kaikesta huolimatta joulumielen.

Onko ketään jolla olisi kokemusta ilman lapsia vietetystä joulusta???
 
eräs
Miehen lapset ovat olleet joka toinen joulu äitinsä luona ja joka toisen joulun meillä.
Exä ei muistaakseni ole sentään jouluna terrorisoinut perhettämme, vaikka muulloin #&%?$!* sataakin sieltäpäin.
Se vähän ottaa aivoon, että kun nuo eivät voi keskenään sopia isommista joululahjahankinnoista, niin lapset saattavat saada molemmissa kodeissa saman ison lahjan-mielestäni sillä jos jollain opetetaan lapsille, että rahaa kasvaa puussa mikä meidän kohdalla ei kyllä pidä paikkaansa. Hirmu stressi rahasta ja tulevaisuudesta.
Miehen eksän puolella isovanhemmat avustavat rahallisesti paljon. Meillä sellaista ylellisyyttä ei ole ja lapsia on puolet enemmän.
Tasan ei käy onnen lahjat... :/
 
Tiirikka
Miten milloinkin sattuu lasten äidille sopimaan..ja vaikka tehdäänkin kuten hänelle sopii niin hän jatkuvasti soittelee lapsilleen ikäänkuin varmistaen että kaikki on hyvin.Ja silloin kun ei soittele lapsille niin soittelee/viestittelee lasten isälle jo kertaalleen sovituista lähtö/tulo/hakuajoista...Ikinä ei näiden kanssa ole ollut mitään ongelmia, mutta jotenkin haiskahtaa et hän vaan haluaa utsia mitä meillä tapahtuu ja mahdollisesti lasten kautta pilata ns.juhlatkin.Useasti tätä tapahtuu silloinkin kun hän kuulee lasten kautta et ollaan vaikka lomalla tms... :headwall: Erosta on jo vuosia ja molemmilla uusi perhe, mutta sama tyyli jatkuu!J
 
Olen sopinut exän kanssa, että tytär on vuoronperään kotona ja isällään. Nyt on "isäjoulun" vuoro. Isä hakee joko aatonaattona tai aattona ja "palauttaa" lapsen tapaninpäivänä ja siitä ei ole koskaan tarvinnut tapella. Nyt kyllä tytär haluaisi olla myös kotona kun meille tulee perheenlisäystä joulukuun puolessa välissä. Eiköhän tuo tyttö kuitenkin mene isälleen tänäkin jouluna.
 
joulu yksin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.11.2006 klo 14:08 pohjoisen neito kirjoitti:
Meillä tänä vuonna eka kerta kun mieheni lapset 5 v ja 6v tulee meille jouluksi. Tämä meidän uusioperhe on ollut kasassa vasta 2 vuotta ja nyt siis meidän vuoro viettää joulua lasten kanssa. Eli miehelläni on exän kanssa sopimus, että vuorotellaan... Hiukan jännittää, miten kaikki sujuu, mutten usko mihinkään isoihin ongelmiin ainakaan. Meidän yhteinen tytär viettää tänä vuonna ekaa jouluaan ja sisarukset viihtyvät hyvin yhdessä, joten tiedän että lapsilla ainakin on mukavaa. Hiukan minua painaa mieheni exä. Hän on todella joustava ja mukava ihminen, joten ongelmia tuskin on, mutta mieltä kaivaa että on hänen ensimmäinen joulunsa ilman lapsia. Sen täytyy olla raskasta :'( Minä olen se ns. uusi nainen , joten ansaitsen kai tunteakin hieman syyllisyytä asiasta, sen tiedostan enkä tässä omista tunteistani halua löpistä... Kysyimmä miehen exältä haluaisiko hän olla meillä lasten kanssa kun pukki tulee, mutta hän ei halunnut. Täysin ymmärrettävää. Toivon vain että hänkin saa kaikesta huolimatta joulumielen.

Onko ketään jolla olisi kokemusta ilman lapsia vietetystä joulusta???
Vietin yhden joulun ilman lapsia, tosin en yksin, vaan silloisen miehen kanssa.
Lapset halusivat mennä isälleen ja isälle se sopi, mitään vuoro-joulusysteemiä meillä ei ollut, vaan tämä oli ensimmäinen jouluaatto isällään, aiemmin olivat olleet kyllä juhannuksia ja uutta vuotta ja joulun pyhinä, mutta itse aaton olleet aiemmin siis minun kanssani.

Joulu isän luona oli hyvin hyvin erilainen kuin se kotona oli aina ollut, pettymys lapsille. Mutta kokivatpa sen sitten kuitenkin.

No, miten minun jouluni meni ilman lapsia?
Ihan hyvin. Eri tavalla kuin ennen, mutta en parkunut ikävääni tms., se on asennekysymys, ja vain muutama päivä eroa..
Aatonaattona tein miehen kanssa päivämatkan ja aattona taisimme syödä perinteisesti, ei siis muistoissa mitään yksinäisyyteen kaatuvaa tunnetta..

Luultavasti tämäkin äiti menee kavereilleen, omille vanhemmilleen tai sitten viettää itsekseen sen aattoillan, toisenlaisen joulun, mutta ainakin on niin ihana äiti, että sallii lapsilleen mahdollisuuden viettää joulua myös isänsä luona, ja mahdollisuuden myös isälle nauttia joulusta lastensa kanssa.
Erossahan aikuiset eroavat toisistaan, ei lapset vanhemmistaan.
 
Joustavasti joka toinen jouluaattoa isällä, joka toinen meillä. Mutta ei siitä ole tarvetta kynsin ja hampain pitää kiinni, jos jommalla kummalla on jotain "hauskempaa" jouluohjelmaa niin poitsu on sitten siellä. Esimerkiksi ei tulisi mieleenkään pitää omasta aattovuorosta kiinni jos silloin pojalla olisi mahdollisuus päästä Espanjaan tapaamaan isoisäänsä.
 
Lumikki
Meidän uusioperheessä minun lapseni 9v ja 13v. ovat koko joulun kotona (siis meillä), koska isän nykyinen ei heitä halua jouluksi heille. Ovat olleet isänsä luona yhden joulupäivä ensimmäisenä jouluna eromme jälkeen, sen jälkeen isällä ja nyxällä on ollut jouluna aina sellaista ohjelmaa, etteivät ole lapsia voineet heille ottaa (itse ovat näin sanoneet). En ole tohtinut kysyä mitä ko. joulunvietto pitää sisällään, kun siihen ei omat lapset mahdu mukaan.
Mieheni lapset ovat olleet aaton joko meillä tai äidillään. Mieheni ex-vaimo on mukava ihminen ja luulenpa, että saatamme jopa joskus viettää joulua porukalla lapsinemme.
 
meillä oli niin kauheeta häslinkiä joulut ennen ku yhteiset synty ja pistin stopin sille edes takaselle hyppelylle. miehellä lapsi edellisestä liitosta ja joulut meni näin;

lapsi aatonaattona meille illalla, lähti aattona n. 12.00-13-00 ja tuli takas joulupäivänä ja lähti taas tapaninpäivänä.

sanoin vuosi sitten että nyt kun yhteisistä vanhempi on jo melkein 2v. ni tahdon että joulu on RAUHALLINEN, eikä tollasta edestakasta hyppelyä ja meillä aina kiire että ruoka on ajoissa ja keretään siellä ja täällä käymään, jotta ollaan ajoissa kotona ja sitten lapsi ei tuukka ajoissa tai tulis ajoissa.

viime jouluna lapsipuoli oli aaton äitillänsä ja tuli joulupäiväks ja tapanin päiväks meille. ja tänä jouluna tulee 22pv meille ja on joulupäivään asti!!!

mua ärsyttää yli kaiken edestakanen hyppyyttäminen oli sitten joulu tai tavallinen v-loppu (esim.tulee pe ehtoolla, lähtee la aamulla ja tulee la illalla ja lähtee taas su ehtoolla).
nyt sitäkä ei oo sitten yli vuoteen ollu. eihän siinä kerkee omat lapset eikä lapsipuoli muuta tekemään ku moi sanomaan ja taas muuttuu tilanne ku lapsipuoli lähtee. ja mun mielestä on ihan turha sanoo, että ku LAPSIPUOLI ON TOTTUNU SIIHEN!!! HALOOOOOO AIKUSET!!!!!
SE RASITTAA VAAN KAIKKIA NIIN LAPSIA KUIN AIKUISIAKIN!!!
 
kade
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.11.2006 klo 18:35 Lumikki kirjoitti:
Meidän uusioperheessä minun lapseni 9v ja 13v. ovat koko joulun kotona (siis meillä), koska isän nykyinen ei heitä halua jouluksi heille. Ovat olleet isänsä luona yhden joulupäivä ensimmäisenä jouluna eromme jälkeen, sen jälkeen isällä ja nyxällä on ollut jouluna aina sellaista ohjelmaa, etteivät ole lapsia voineet heille ottaa (itse ovat näin sanoneet). En ole tohtinut kysyä mitä ko. joulunvietto pitää sisällään, kun siihen ei omat lapset mahdu mukaan.
Mieheni lapset ovat olleet aaton joko meillä tai äidillään. Mieheni ex-vaimo on mukava ihminen ja luulenpa, että saatamme jopa joskus viettää joulua porukalla lapsinemme.
Olen kade, että miehesi exä on noin mainio tyyppi. Ilmeisesti varsin tervejärkinen, tasapainoinen ja erosta "toipunut" ja on se "oma elämä" joten suodaan muillekin hyvää; se ei ole itseltä pois.

Minua on siunattu upealla miehellä, jolla on katkeroitunut, lastensa kautta kostava exä, lasten lähi. Lapset itse eivät näe, eivätkä tajua, miltä heidän äitinsä toiminta meidän muiden korvaan kuulostaa ja millaisena näyttäytyy.
 
harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.11.2006 klo 13:53 merianna kirjoitti:
Juu lain mukaan varmaankin,mutta poikien äidillä on ihan omat lakinsa ja sääntönsä...eli häntä ei tippaakaan kiinnosta mitä lapset haluavat ja mitä eivät....

Minun muistaakseni tuo ikä on lain mukaan 11-vuotta. Ja lastenvalvojalle, mars! Siellä tehdään ratkaisut lasten parhaaksi, ei kiukkusen etävanhemman tmv.. (sori). Ei mulla ainakaan olisi sydäntä pakottaa, jos lapset panee hanttiin. Ja todellakin, kun tuon ikäiset saavat jo itse päättää, missä ovat.

Haleja ja jaksuja, hoitakaa asia, nii kaikilla helpottaa :hug: =)
 
Yhteistyössä