Muiden lasten tuuppiminen

Hei
Minulla on 1,5 vuotias erittäin voimakasluonteinen poika. Ollut kuin enkeli tähän asti mutta nyt on pari kuukautta ollut melko mahdotonta meininkiä. Selvästi uhma alkanut.. naurunaama on muuttunut tinttailevaksi ja hermoja koettelevaksi pikku "terroristiksi".

Huolenaiheeni on kuitenkin toisten lasten tuuppiminen!!!
Poikani saattaa yhtäkkiä mennä "ilman syytä" tuuppaamaan kaverin kumoon, vetää hiuksista, lyö tai puree. Siitä on oltu välillä TOSI PAHANA sille. Jyrkkä EI ja menen rauhoittaminen ei todellakaan auta.. sama toistuu välittömästi. MITÄ TEEN!!! MISTÄ SE JOHTUU?? MENEEKÖ SE OHI?? AUTTAKAA!!!

Ei ole kiva mennä enää minnekkään missä tietää olevan pienia lapsia. Poikani aloitti päivähoidon vuoden ikäisenä!

 

"Poistattaminen" toiseen huoneeseen tai paikkaan pois (esim. 5 minuuttia tai aika joka itsestä tuntuu sopivalle) toisten lasten luota ja leikeistä on aika tehokas konsti. Tosin ennen sitä pitää mennä lapsen kasvojen tasolle ja tehdä selväksi (napakasti, selvästi ja tosissaan) että niin ei saa tehdä ja kertoa miksi niin ei tehdä. Sitkeästi jokaiseen tilanteeseen on tartuttava ja EI SAA ANTAA PERIKSI KERTAAKAAN. Saattaa olla pitkä prosessi, mutta se palkitsee ajan myötä.

Lapselle ei tarvitse huutaa eikä tarvitse käyttää "väkivaltaa" (luunapit ja tukistaminen yms)

Meillä 4 vuotias poika kun tietää tehneensä jotain väärin ja tietää että en siitä pidä, hän menee omaan huoneeseensa ja purkaa tilannetta siellä itkien ja huutaen niin vähän ajan kuluttua hän tulee ja sanoo että: Olen rauhoittunut! ja niin leikit ja touhut jatkuu.

 

Olen Caran kanssa samaa mieltä. Lisäksi jos otat huomioon myös uhrin eli keskityt toisen lapsen hyvinvointiin ("Sattuiko, puhalletaanko?") ja jätät siksi aikaa oman lapsen huomiotta, niin lapsi huomaa, että ei näin saakaa äitiä kanssani leikkimään (ja sen jälkeen se toiseen huoneeseen vieminen). Meillä tosin ensin varoitetaan, että jos noin tekee, niin joutuu leikistä pois ja varoituksen jälkeen, mikäli touhu jatkuu, niin todellakin leikit loppuu. Ei palkita pahan teosta ylimääräisellä huomiolla, vaan ainoa huomio, mitä lapsi saa, on kielto ja lyhyt selitys, miksi teko oli kielletty. Kuten Cara jo kirjoitti, niin vaatii kärsivällisyyttä, mutta niinhän lasten kanssa aina.

Meillä meinasi olla tuota tuuppimista vauvan syntymisen jälkeen, kun äidin aikaa ei riittänytkään yhtä paljon kuin ennen. Asia oikeastaan ratkesi sillä, että rauhoitettiin menemisiä ja vietettiin pari kotipäivää, jolloin ei menty ketään tapaamaan. Luettiin ja leikittiin paljon ja tehtiin yhdessä kotihommia. Näin lapsi sai kaipaamaansa huomiota riittävästi, eikä sitä tarvinnut enää hakea pahan teolla.

 

Meidän poika nyt 3,5 vuotta, pari vuotta sitten käyttäytyi samalla tavalla. On aina ollut vilkas poika. Töni ja pukki kumoon muut lapset, niinpä osa lapsista pelkäsi häntä. Hän on ollut kokoajan kotona eikä muutakaan muutosta ollut tapahtunut. Me pidimme väkisin sylissä, emmekä päästäneet leikkeihin mukaan, jos oli ilkeä. Huusi ja riehui sylissä, löi ja potki. Eipä se auttanut!! Hetken aikaa oli rauhassa ja sitten aloitti saman rumban. Lapsiperheisiin ei viitsinyt lähteä kylään, eikä tullut kuuloonkaan, että olisin vapaaehtoisesti vienyt lasten kerhoihin. Kyllä välillä hermot meni totaalisesti pojan kanssa ja väkisinkin tuli huudettua ja tukistettua, kun mikään ei auttanut. Meillä ainakin ainut mikä auttoi oli että hän kasvoi, oppi paremmin puhumaan ja ymmärtämään kieltoja. Nyt saattaa riehua ja olla ilkeä, mutta tottelee, jos sanoo vihaisesti, saattaa kyllä sanallisesti uhmata ja huudella takaisin. Mutta nyt hänet uskaltaa jo päästää muiden lasten seuraan.

 

ja jos mahdollista, parasta on ennalta-ehkäisy! ite olen ollut vieressä ja valppaana koko ajan enkä päästä tuuppimaan, mahdotontahan se on ettei kertaakaan pääse, mutta suurimmaksi osaksi ainakin, meillä se meni niin ohi!