Muistaako joku ohjetta siihen pellille tehtävään munakkaaseen?

vieras
Munakas
5 kpl munaa
5 dl kevytmaitoa
1 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl rypsiöljyä

Täyte
1/2 rkl rypsiöljyä
300 g naudan jauhelihaa (rasvaa 17 %)
2 kpl sipulia (hienonnettuna)
1 rkl lihafondia
1/4 tl mustapippuria
2 tl yrttimaustesekoitusta (suolaton)
100 g tuorejuustoa (rasvaa 15 %) (valkosipuli)
3 kpl tomaattia (kuutioituna)

Kuorrutus
100 g juustoa (raastettuna)
Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon maito, jauhot, suola ja öljy. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle.

Paista munakasta 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia ja kumoa vähän jäähtyneenä toiselle leivinpaperille.

Valmista täyte pohjan paistuessa uunissa. Ruskista jauheliha kevyesti öljyssä ja lisää joukkoon sipulit. Mausta seos fondilla, mustapippurilla ja pizzamausteella. Hauduta pannulla noin 10 minuuttia ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomaatit.

Levitä täyte munakaspohjan päälle ja pyöräytä levy leivinpaperia apuna käyttäen melko tiukalle rullalle. Pane munakasrulla takaisin leivinpaperilla vuoratun pellin päälle ja ripottele päälle juustoraastetta. Kuorruta 200- asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes juusto on saanut kauniin värin.

.Koristele tuoreella basilikalla. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

.Vaihtelua munakasrullaan saat lisäämällä taikinaan esimerkiksi pakastepinaattia, tomaattipyreetä tai yrttejä. Täytteeksi sopivat myös sienet, kasvikset ja kala.

.Keliaakikolle sopivan munakasrullan saat käyttämällä taikinaan hiivaleipäjauhoja vastaavan määrän gluteenitonta jauhoseosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Tää on joku eri, se ei ollu rulla. Vaan täytteet laitettiin siihen munakkaan päälle uuniin laittaessa. Mut olikohan toi munakas ohje sama, siis noi munat, maidot, jauhot ym...?
 
Munakas :

8 kananmunaa
0.5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria jauheena
4 rkl vehnäjauhoja
2 dl 4 % ruokakerma
pikku loraus ruokaöljyä

Sekoitetaan ja levitetään leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille.

Täyte :

1.ehdotus

tomaattisiivuja
sipulia siivuina tai purjo silppua
1 valkosipulin kynsi ohuina siivuina
savustettua lohta
ripaus oreganoa
juustoraastetta tai siivuja
aurajuustoa

2.ehdotus

tomaattisiivuja
sipulia siivuina tai purjo silppua
1 valkosipulin kynsi ohuina siivuina
ananas paloja
kinkkukuutiota
ripaus oreganoa
juustoraastetta tai siivuja
paprika suikaleita
aurajuustoa

3.ehdotus

tomaattisiivuja
sipulia siivuina tai purjo silppua
1 valkosipulin kynsi ohuina siivuina
nakkeja pilkottuna
ananas paloja
paprika suikaleita
ripaus oreganoa
juustoraastetta tai siivuja

4.ehdotus

tomaattisiivuja
sipulia siivuina tai purjo silppua
1 valkosipulin kynsi ohuina siivuina
tonnikalaa 1 -2 purk
meetwurstia siivuina
ananas paloja
paprika suikaleita
aurajuustoa
ripaus oreganoa
juustoraastetta tai siivuja

Kaikki täytteet ripotellaan munakasseoksen päälle ja viimesenä juusto. Uuniin 225 astetta ja n. 20-30 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
 
Yhteistyössä