Muistisairaiden kanssa työskenteleviä tai läheisiä?

  • Viestiketjun aloittaja taaa
  • Ensimmäinen viesti
taaa
Onko tyypillistä että sairauteen kuuluu itkuisuutta, masennusta ja kuoleman toivomista?
Äitini sairastaa keskivaikeassa vaiheessa olevaa sekamuotoista dementiaa ja hänellä nuo oireet ovat olleet viime aikoina aika pinnalla.
On periaatteessa toisaalta ihan tyytyväinen elämäänsä, asuu dementiakodissa koska yksin kotona ei enää pärjännyt, kokee että tuolla hoitolaitoksessa on ihan hyvä olla.
Mutta samalla hänen luonaan vieraillessaan on nykyään usein hyvin itkuinen, toistelee usein että miksi hän ei saisi jo kuolla pois ja on masentuneen oloinen.
Sitten mieliala saattaa muuttua hetkessä taas toiseen laitaan ja on ihan pirteä ja hyväntuulinen ja taas toisinpäin.

Onko tämä joku tietty vaihe taudin kulussa, dementia on tosiaan tutkimusten mukaan keskivaikeassa vaiheessa, kuuluuko siihen tällaiset oireet?
Miten näihin esim. kuoleman toivomis puheisiin olisi parasta suhtautua? Lasten kanssa mummon luona vieraillessa lapsille erityisesti nämä oireet ovat hämmentäviä.
 
Dementiasairauksiin liittyviä käytösoireita - Dementia- eli muistisairaudet - Muisti - Terveysklinikat - Tohtori.fi

Onko hänellä käytössä minkäänlaista mielialalääkitystä? Sellaisesta olen havainnut omilla asiakkaillani olevan hyötyä. Työskentelen siis kotihoidossa, ja suurimmalla osalla asiakkaista on jonkinasteinen muistisairaus.

Mielestäni toivon ja itsensä tärkeäksi tuntemisen ylläpitäminen on tärkää. Kun puheet kääntyvät kuolematoiveisiin, niin voi keskustella esim. siitä, että hänellä on vielä jotain tärkeää opetettavaa lapsilleen tai lapsenlapsilleen, koska vielä ei ole hänen aikansa. Tai muuta, joka ylläpitäisi hänen elämänhaluaan ja saisi hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi. Ja usein myös ihan vaan puheenaiheen muutos auttaa eteenpäin ajatuksissa ja synkkä aihe unohtuu pian. Muistisairaus on siitä "armollinen" näissä tilanteissa, ettei äsken puhuttua hetken päästä useinkaan muista. Toki se tunne voi jäädä muistisairaan mieleen, jonka vuoksi on tärkeää jättää hänet hyvälle mielelle, kun on itse lähdössä.
 
"Opiskelija"
"Käytösoireita esiintyy kaikissa dementioissa. Osassa ne ovat niin tyypillisiä, että ne ovat osa näiden sairauksien diagnostisia kriteerejä, kuten Lewyn kappale – taudin jo hyvin varhain ilmaantuvat näköharhat ja mielialamuutokset, sekä frontemporaalisissa dementioissa esiintyvä impulsiivisuus, apatia, estottomuus sekä arvostelukyvyn puute. Kaikista dementiapotilaista noin 90 prosenttia kärsii jossain vaiheessa haitallisista käytösoireista. Näitä ovat masennus ja apatia, levottomuus, ahdistuneisuus, psykoottiset käytösoireet, persoonallisuuden muutokset, uni-valverytmin häiriöt sekä seksuaaliset käytösoireet.

Joidenkin tutkimusten mukaan aikaisemmin elämässä sairastettu masennus on riskitekijä myöhemmälle dementialle. Lisäksi masennus voi olla myös dementian ensimmäinen oire, minkä takia onkin tärkeää seurata sellaisten iäkkäiden potilaiden kognitiivisia toimintoja, jotka hakeutuvat hoitoon masennuksen vuoksi. Toisaalta myös tieto muistisairaudesta sekä sairauden huonosta ennusteesta saattaa myös aiheuttaa masennusta. Masennus näkyy esimerkiksi itkuisuutena, levottomuutena, laihtumisena sekä ympäristöön liittyvän mielenkiinnon vähenemisenä. Osana masennusta voi myös esiintyä apatiaa, joka tarkoittaa tunne-elämän latistumista, välinpitämättömyyttä ja motivaation sekä mielenkiinnon menettämistä. Apaattinen ihminen on usein passiivinen sekä aloitekyvytön, ja lisäksi apatiasta kärsivät ovat psykomotorisesti hidastuneita. Äärimmäinen apatian muoto on mutismi. Apatiaa voi kuitenkin esiintyä myös täysin erillisenä, jolloin masennuslääkkeistä ei ole juuri apua. "

Lainaus omasta koulutehtävästäni. Eli joo on ihan yleistä. Ja tosiaan varsinkin tuo itsetunnon ja tärkeäksi kokemisen tunne on tärkeä. Vierailut, viriketoiminta, tarv. fysioterapia/musiikkiterapia yms. auttaa mm. antamalla onnistumisen tunneita. Ja siis ihan sellanen keskustelu ja ajan antaminen, koskettaminen (esim. kädestä pitely jne.). Niin ja tuo lääkitys on kanssa sellainen, mitä voisi miettiä (tosin jotkut lääkkeet saattaa lisätä esim. kaatumistaipumusta, mutta mikäänhän ei estä kokeilemasta?). Omassa hoivakodissani (jossa teen keikkaa) on erityisesti yksi vanhus, joka usein puhuu itsemurhasta ja kuolemisesta. Jossain määrin koen asian vaikeana, koska toisaalta haluaisi siirtää keskustelua aiheisiin, joista vanhukselle tulisi ehkä parempi mieli, mutta toisaalta ei haluaisi jatkuvasti ohittakaan aihetta niin, että vanhus ei saisi ilmaistua itseään tai tulisi huomatuksi riittävästi. Usein kuuntelen aikani vanhuksen puheita, ja puhutaan yleisesti kuolemasta. Sitten siirrän keskustelua toiseen aiheeseen, joko tulevaan ohjelmaan tai aika usein vanhus itsekin siirtää keskustelun omaan menneisyyteensä (esim. miten hän piti ruoanlaitosta).
 

Yhteistyössä