Muita "iskän poikia tai tyttöjä"?

Meillä tuo 1,3v. poika on nyt viime aikoina ollut ihan hurjasti iskän perään. Eihän siinä mitään pahaa ole (ihanaa että tykkää iskästä niin paljon ) mutta kun iskä tulee töistä kotiin niin näköpiiristä ei enää saa kadota. Heti tulee hurja itku ja huuto.
Poika on mun kanssa päivät kotona. Käydään tietty puistossa ym. Ja iskä on illalla sitten pojan kanssa niin paljon kun mahdollista, myös kahdestaan niin että minä lähden pois illaksi tai iskä ja poika kahdestaan jonnee.

Mutta nykyään se on menny ihan sellaseksi että ei saa edes vessaan mennä. Mun perään poika ei ole koskaan itkenyt jää ihan tyytyväisenä esim. isovanhemmille hoitoon.

Onko muita iskän poikia tai tyttöjä? :wave:

 

Meil 1,10kk on sekä isän että äidin tyttö. Joissain asioissa on niiiin isän tyttö ja välillä taas niiiin äidin tyttö. Mä en esim saa nostaa tyttöä autosta pois vaan aina isin pitää nostaa ("iki nottaa"). Sit välil en saa vaihtaa vaippaa vaan isin pitää vaihtaa ja taas toisin päin. Tää on kyllä jo uhmaa, mut ihan huvittaa ja naurattaa välillä! =) Jos toinen on jotain tekemässä, niin silloin varmasti pyytää just toista. Päivisin äitiä halailee ja pussailee mut kun isä tulee kotiin niin haluu olla vaan hänen sylissään!

 

Lapselle on varsin normaalia, että on sellaisia kausia kun isi on tärkeä ja on sellaisia kausia kun mummi on tärkeä ja on sellaisia kausia kun äiti on tärkeä jne... Tämä on sitä oman luonteen ja oman itsen hakemista ja tutkimista ja sitä muista ihmisistä roolimallin ottamista ynnä muuta tärkeää, mitä ihmisen pitää ennen aikuistumistaan (ja vielä senkin jälkeen) läpi käydä...

Meillä tosin esikoinen, tyttö, on aina ollut isin tyttö. Jo ihan vastasyntyneenä vauvana vaan isi pystyi nukuttamaan tytön. Ja jos vauva itki ja se nostettiin syliin, niin äitin sylissä itku jatkui ja vasta isin sylissä itku loppui. Vielä nyt 3,5 vuotiaanakin isi vaan on ykkönen eikä meillä kyllä tässä välissä ole ollut mitään sellaista kautta, että äiti ois kelvannut mihinkään. Joskus on mummikin ollut tärkeä ja yleensä isovanhemmistaan tyttö tykkää tosi paljon, mutta jostain syystä äiti on, no, vaan äiti... Syö kyllä itsetuntoa aikas tehokkaasti, täytyy sanoa. Onneksi olen vahva luonne ja kestän tämän...

No, onneksi kuopus sitten ei ota puolia vanhempiensa suhteen. Hän ei ole selkeästi isin eikä äitin tyttö vaan tilanteesta riippuen kumpi tahansa kelpaa. Ja rehellisyyden nimissä on kyllä sanottava, että helpompi on rakastaa ja hoivata tätä pienempää, jolta itsekin saa vastakaikua kuin tätä uhmakasta isompaa, joka antaa piut paut äitille!

 

meillä isin poika sen verran et saunaa menee vaa isin avustuksella

 

Juu isille tytsy on niin aaaii-ii ja paijaa.. minun kanssa sitten taistelee nämä elämän perusrutiinit läpi eikä anna ottaa syliin.. Kyllä siinä paa nousee välillä kurkkuun vaikka ihana asia onkin. Asia vois olla toisin, jos isikin joutuisi nämä rutiinit päivittäin tekemään, myös silloin kun neitiä se ei huvittaisi.

 

Meidän poika on aina joko iskän tai äitin poika. Kun imetin hän oli vain mun poika, itki vain iskän kansas. Sittenkun imetys loppui hän olisi vaian iskän kanssa. Nyt minäkin alan taas kelvata. Pienelle on ominaista se, että kiintyy voimakkaasti yhteen kerrallaa. Siiten isompana sitä rakkautat voi riittää useammallekin.