Muita IVF/ICSI- konkareita?

Heips! Ihanaa supersalmiakki, että kaikki on kunnossa!!=)

Mulla tiputteluvuoto näytti tulevan lääkärin mukaan kohdunkaulasta, joka ei siis haittaa hoitoja jos papa on kunnossa (tosin sitä papa koetta ei edes otettu:O).
Siirto on keskiviikkona eli 14.12. jos vaan huurunenät hengissä selviävät.
Taas mennään kohti piinapäiviä....
 
Hei vaan kaikille :) olenkin kirjoitellut tuolla syksyn passaajissa, mutta ajattelin että kiva vaihtaa kuulumisia muidenkin kanssa, joilla takana jo monta hoitokertaa. Eli meillä ennestään 1 lapsi ja synnytyksen jälkeen meillä ei ole ollut ehkäisyä ollenkaan käytössä. Lapsi täyttää pian 3 vuotta, joten hoitokertoja on ehtinyt jo kertyä. Ihan helppoa ei ollut ensimmäisen lapsenkaan saanti, mutta tähän nähden on kyllä päästy helpolla. Synnytyksen jälkeen olen käyttänyt clomeja muistaakseni neljä kiertoa ja sitten oli kaksi inseminaatiota ja nyt takana 3 Ivf hoitoa ja niistä 2 tuoresiirtoa ja 4 passia. Kaikki negoja siis. Alkiot ollut hyviä aina siirrettäessa ja kaksi kertaa on siirretty kaksikin alkiota ei vaan kiinnity. Nyt viimesimmällä kerralla tehtiin molempiin alkioihin alkion kuoren aukaisu ja siirtopäivästä asti käytin lugeja ja minidisperiniä. Tänään sitte alko vuotelemaan ja kunnon vuotoa tässä odotellessa, jotta voin soittaa väestöliittoon jatkosta. Pakkasessa meillä ois vielä 1 huurunenä, mutta jotenki en jaksa uskoa sen selviämiseen, joten kovassa mietinnässä jo jatko. Kovasti haluaisin vielä ivf:ää kokeilla, on vaan niin kallista hommaa tuolla väestöliitossa :( Onko muulla ongelmana kiinnittyminen ja onko sitä yritetty jotenkin auttaa? Vinkkejä kaipailisin :)
 
nannah, meillä hyvin samankaltainen tarina. Mulle on kokeiltu kiinnittymisen avuksi kortisonia ja nyt viimeksi gonapeptyl-niminen pistos, joka on kai "oikeasti" jarruhormonia (vrt. synarela) mutta joillain auttaa myös kiinnittymiseen. Punaviiniähän tässä on tietty lipitelty viikko iltaisin, ehdottomasti hauskin lääkitys tässä rumbassa :D Ja mulle myös tehtiin tähän viimeiseen PASiin eka alkionkuoren avaus... Nyt siis pp7 ja yritetään vielä hetki pitää hiipuvia toiveita yllä... Mut ei oo helppoa, ei. Alkio oli 3-luokkainen eli ei edes mikään hyvä. Mutta ainoa, joka selvisi hengissä. :/ Toisaalta, yritän lohduttautua sillä että jos se olisi ihan rupuinen ollut niin tuskin olisi selvinnyt (tai edes yritetty) sitä kuoren avausta... Voih, olisipa se sitkeä sissi.

Olen pahoillani, jos teillä tämäkin kerta epäonnistui. :( Onnea viimeiseen PASiin... ja tsemppiä jatkomietintöihin.
 
MAM2 toivottavasti pääset siirtoon!

nannah86 jotku pistelee Pregnyliä siirron jälkeen tukemaan kiinnittymistä

Lady_Gigi tsemppiä vielä piinailuun!

on: Juttelin tänään hoitajan kanssa. Seuraavaan kiertoon alkaa sumut ja punktio sattuu näillä näkymin viikolle 9 helmi-maaliskuun vaihteeseen. Pitää nyt koittaa levähtää ennen sitä.
 
Moikka, tänne jäi päivittämättä, että meidän hoito päättyi negaan ja ennen aikojaan alkaneeseen vuotoon 8.12. Pääsi iso itku, mutta nyt jo alkaa aurinko pikkuhiljaa paistaa taas risukasaan... 6. IVF:n 1. PAS toiveessa tammikuussa, mutta ajankohta vielä auki. Tsemppiä kaikille tilanteesta riippumatta!
 
Moi nannah86:wave:, tervetuloa joukkoon! Kivinen on ollut teidänkin tie...
Mulla oli myös viime siirrossa toi Gonapeptyl, mutta eipä ollu apuja. Ensin luulin että määräävät Pregnyliä, mutta se olikin Gonapeptyl....

Nyt on kyydissä 2 blastoa :heart:. Pistän taas tuon Gonapeptylin huomenna ja tuossa jo paniikissa kyselin muistaako kukaan pistetäänkö se kohtisuoraan ihoon vai viistosti...kun en muista!!!

Testipäivä mulla olisi sitten 28.12. Ja yritän olla testaamatta jouluna..

Voimia myös HalleB:lle, ja nauti hoitotauosta!
 
Heips!
Mites täällä voidaan? MAM2, mites siellä!? Mä kävin viikko sitten np-ultrassa ja kaikki kunnossa:) Masukki on jo 13+1 tänään ja masu on jo kasvanut:) Toivon teille kaikille voimia ja kovasti tsemppiä jaksamaan näitä vaikeita asioita ja toivon että sinnikkyys palkitaan teilläkin!
 
  • Tykkää
Reactions: Valona ja HalleB
Eri pinoja hetken läpikäyneenä tulin siihen tulokseen, että tässä taitaa olla minulle omin porukka. Varsinkin kun luin tubafactorin tekstiä: se olisi voinut olla lähes sanasta sanaa minun kirjoittamaa.

Tässä siis vasta käynnistellään hoitoja. Jos nickistä voi mitään päätellä, niin myös täällä "tubafactorista" johtuen IVF/ICSI on se tie, jota kuljetaan. Aiemmin olen läpikäynyt kolme hoitoa yksityisellä joitain vuosia takaperin, mutta niistä ei lasta ja erokin tuli loppujen lopuksi. Hoidot silloin kaiken kaikkiaan oli yhtä tuskaa ja kovin työlästä oli saada kasvamaan edes muutamaa munasolua, vaikka muualla kuin tuubissa ei pitäisi olla mitään todettua vikaa. Ehkä tällä kertaa kaikki voi mennä toisin...

Meillä siis ensimmäinen yhteinen käynti (labrojen ja muiden kokeiden jälkeen) tammi-helmikuussa. Katsotaan sen jälkeen, mikä tilanne on jonojen ym.suhteen. Tarkoitus tällä kertaa mennä hoitoihin julkiselle puolelle.


Onnea paljon ketjun ensimmäisille plussaajille! Toivottavasti me kaikki muut tulemme aikanamme perässä!
 
Moi kaikille pitkästä aikaa. Tiistaina siirretty nelosluokan pakastealkio. sulatettaessa oli ollut 8-soluinen ja siirrettäessa muistaakseni 6-soluinen. Tukilääkityksenä lugesteronia aamuin illoin ja kaks kertaa viikossa pistän pregnyliä. Usko onnistumiseen on hukassa :( ja lääkkeet on jo seuraavaan ivf- hoitoon ostettuna. Mites MAM2 joko olet tetaillut :)
 
Voi MAM2, halaukset!! Ois se plussa saanut jo teillekkin napsahtaa. Eipä tähän oikeen sanoja ole, itekkin niin monet pettymykset kokeneena tiedän että vain aika pikkuhiljaa auttaa. Kun pettymys laantuu, voi miettiä mahdollisia jatkoja tai ylipäätään haluaako jatkaa. Kovasti tsemppejä ja jaksamisia!
 
Pahoittelut MAM2 :( voi sitä tunnetta aina epäonnistumisen jälkeen:'( Täällä tänään viimenen pregnyl piikki pistetty. osaiskohan kukaan kertoa että pitääkö tuo pregnyl menkat pois vaikka hoito ei ois onnistunu. Luget ei mulla pidä vuotoa pois, mutta vaikuttaako tuo pregnyl siihen jotenki? En muistanu ollenkaa väestöliitosta sitä kysäistä. Katseen olen jo kumminkin suunnannu seuraavaan ivf hoitoon. välikiertoja ei tarvi pitää, joten sekin ois sitte aika äkkiä.
 
Täällä tänään hätäisenä tehty clearbluen digitaalinen ja se näytti raskaana 1-2. Nyt vaan sitten mietin että oonkohan ihan oikeasti raskaana vai näkyykö pregnyl vielä tuossa testissä. Olen siis viime perjantai aamuna pistänyt 2500IU pregnyliä. Normaalisti mulla alkaa aina vuoto pp 12 tai pp 13 lugeista huolimatta ja nyt vuoto on pysynyt pois. Nyt siis pp 15. En ymmärrä kyllä miten oltais kahden ja puolen vuoden jälkeen voitu onnistua jollain nelosluokan alkiolla, jonka pakastamista aluksi mietittiin kun ei ollu varmaa sen kunnosta. Ja sulatuksen jälkeen oli menettäny vielä soluja. Oon aamun lukenu juttuja tuosta pregnylin näkymisestä mutta yksilöllistä näyttää olevan. Nyt siis piinailua kumminkin tuonne perjantaihin asti.
 
  • Tykkää
Reactions: Joku_päivä
tänne siis
minä 34v ukko 42v
yritystä 04/07 alkaen
useampi clomiyritys
5iui joista 2 epäonnistui...ei siittiöitä ja yhdellä kertaa folii väärällä puolen(yx tuuba tallessa)
2ivf ja 1pas takana joista 2 km
yhteensä 8km
5v poika 10/06 clomeilla
3icsi alkoi
pe13.01.12
kp2 elonva
kp6 jarru
kp7 jarru
kp8-12 jarru illalla ja menopur 300iu
kp13 jarru aamullaja pregnyl illalla
kp15 punktio
kp 18 siirto jos siirrettävää


nyt uässä näky 14 follia suurin osa pikkusia joten saa nähdä kypsyykö....


1ivf 5 follia ja saatiin 2 siirtoon nega
2ivf 11 follia, 2 siirtoon, 2 pakkaseen km
2ivf 1pas 2 siirrettiin km

3icsi ??????????

toiveet korkealla....josko nyt
 
Tauolla olen edelleen. Sairastuin masennukseen ja pidinkin sitten ennen joulua töistä lomaa ihan reippaasti. Nyt olo on kuin uudestisyntynyt. Mielessä käväisi jo ajatus, että en ehkä haluakaan lapsia(?). Outo ajatus, kun sitä lasta on halunnut jo niin kauan. Jatketaan kuitenkin hoitoja maaliskuussa. :)

Aloitin ennen joulua kuntoilun ja oikeastaan vuoden vaihteen jälkeen olen harrastanut liikuntaa aktiivisesti = 6xviikossa 20min-2h kerrallaan. Olen normaalipainon ylärajalla ja paino ei ole tippunut, mutta paikat ovat hieman kiinteytyneet.

Nyt sitten katosi kuukautiset johonkin!!!
Kierto on ollut 26-28 päivää ja nyt on menossa jo kp34. Viikko sitten tuli aivan aavistuksenomaista tuhrua, mutta nyt ei ole moneen päivään tapahtunut mitään. Kohdussa on välillä jotain tuntemuksia ja rinnat ovat samalla tavalla kipeät kuin keltarauhaslääkityksen aikana. Seksiä on ollut ehkä kaksi kertaa koko kierron aikana suht otolliseen aikaan.

Kuinka kauan tässä pitää odottaa kuukautisia vai olenko niin hullu, että teen raskaustestin?

Voiko liikunta kadottaa kuukautiset, vaikka syö ihan hyvin ja paino ei edes tipu?
 
Onko kaikki konkarit jo plussanneet? :)

Ei oo kuukautisia kuulunut edelleenkään. Tämä on ihan tavatonta minulla! Nyt on jo kp40 ja kierto siis tavallisesti 26-28 päivää. Välillä on hieman tuhrutellut, mutta se menee sitten aina ohi. Rinnat on edelleen kipeät - eivät ihan tauotta, mutta kuitenkin. Ajattelin tämän viikon vielä odottaa. Sitten on pakko testata ja soittaa varmaan klinikalle, että mitä ihmettä oikein teen?
Olen vahvasti sillä kannalla, että tämä on nyt joku hormoniongelma...
Sekin mietittyttää, että jos soitan sinne klinikalle, niin sanovatko vain, että jatka odottamista..
 
En usko, että sanovat klinikalle, että jatka odottamista. Tuhruttelu kuulostaa hormoonipuolen ongelmalta, yrittää alkaa muttei alakaan. Mulla on ainakin monien hoitojen jälkeen alkanut temppuileen kierto joten mitään en pidä ihmeellisenä, raskauskaan kun ei omassa tapauksessa ole luomuna mahdollista.
 
MAM2 :hug: oon tosi pahoillani..:'(

Tiituska
tervetuloa! Mites ekalla käynnillä meni?

nannah onnea! :flower:

syssy :hug: masennuksen vuoksi..: / Voimia!
Alappas nyt tehä sitä raskaustestiä!!;) toivottavasti näyttäis plussaa, eikä olis joku tylsä hormonihäiriö :)

on: Mä oon täs tauon aikana käyny tosi syvissä vesissä..elämä on ollu ihan sietämätöntä..oon lukenu kauheesti kirjoja, jotta pääsisin vähäksi aikaa pois todellisuudesta..mun hyvät unenlahjat on historiaa..
Oon nyt reilun viikon sumutellu Suprecuria ja puolitan sen kuhan vuoto alkaa...15.päivä on 0-ultra. En malttais oottaa, et päästäs itse asiaan, ku ollaan taas jonotettu syyskuusta asti..

Voimia kaikille!
 
Moi kaikille! täällä plussa johtui pregnylistä ja vuoto alkoikin sitte testipäivänä. Suprecur siis aloitettu eilen ja ultra ajat jo varattu punktio ois viikolla 9. kortisonia kokeillaan tähän hoitoon, pelottaa vaan kuinka se vie yöunet ja turvottaa. Kerran olen eri sairauden takia joutunut kortisonia syömään ja vei täysin yöunet ja naama oli kuin pallo :( en kyllä muista annostusta ollenkaan kun siitä on niin monta vuotta aikaa. Matka etelän lämpöön on varattu elokuuksi, joten tämän hoidon jälkeen pidetään taukoa sitte hoidoista. Toivottavasti pakkaseen saatais jotain niin olis sitte helpompi jatkaa. Usko siis onnistumiseen on aika minimissä :( Miten syssy? joko vuoto on alkanut tai oletko soittanut lääkäriin. HaalleB meillä aika samankaltaiset aikataulut ilmeisesti nyt menossa :) josko päästäis yhessä sitten piinailemaan :) Tsemppiä ja voimia meille kaikille!! Kyllä nämä hoidot ovat niin raskaita
 
Tervetuloa uudet konkarit!!:wave:
Olen pitänyt itse vähän palsta taukoa, mutta nyt oli pakko tulla kertomaan kuulumisia. Kävimme siis lääkärillä puhumassa jatkoista ja olimme suunnitelleet uutta hoitoa syyskuulle. Lääkäri kertasi hoitohistoriaa, tutkimustuloksia ja tutkipa sitten minutkin vielä kerran(hoh hoijaa...) ja päätteli sitten uuden diagnoosin lapsettomuutemme syyksi.
Eli minulla mahdollisesti endometrioosi, joka estää alkion kiinnittymisen. Jotenpa minulla on siis kaksi vaihtoehtoa: mennä laparoskopiaan, jos haluan asiaan varmuuden tai sitten menemme seuraavaan hoitoon olettaen, että minulla on endometrioosi. No, valitsin sen oletuksen, koska jos endo todetaan on hoito sama joka tapauksessa.
Eli kesäkuussa aloitan pistokset, jotka lamauttavat oman hormonitoiminnan, eli minulle tulee vaihdevuodet...tätä siis 3 kuukautta, jotta saamme mahdollisen endon kuivumaan...:(. Kärsin siis ensi kesän vaihdevuosi oireista..nice...Sen jälkeen aletaan munasoluja kasvattelemaan Puregon pistoksilla ja siitä edetään tutuksi tulleeseen ICSIin. Kysymyksessä on siis sitten meidän 5 ICSI ja todennäköisesti viimeinen.
Ihan hullua kun edelliset hoidot ovat kestäneet sen pari viikkoa niin nyt voi hoidon kestoksi laskea n.4 kuukautta!! Että sellasta...

nannah86: Jospa kyse oli kohdallasi kemiallisesta raskaudesta...alkio yritti kiinnittyä siitä plussa, mutta sitten vuoti pois. Itse olen saanut ennen testipvää ja vielä testipvänä haamun, joka viikon kuluttua oli negatiivinen.
 
Nyt on kp 46. Uskaltauduin tekemään juuri raskaustestin kun ajattelin, että on pakko soittaa klinikalle, jos kiertoni on mennyt ihan sekaisin. Maaliskuussa olisi pitänyt mennä 4. ICSI:n 2:een pakastealkion siirtoon.

Ei voi ihminen olla järkyttyneempi - kuulkaas: Tein juuri positiivisen raskaustestin. Ei voisi punaisempi viiva olla.

En minä nyt sitten taidakaan mennä maaliskuussa 4.ICSI 2.PAS:iin.
Meille tuli puolivahinkoraskaus - ei edes yritetty tässä kierrossa, koska olen paranellut itseäni masennuksesta. En ymmärrä, miten tämä voi olla mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: HalleB ja Valona
syssy voi, että mä oon onnellinen puolestasi :heart: Mitenköhän pitkällä se on?

muokkaus:

nannah mulla punktio viikolla 9. Kiva mennä samaan tahtiin :)

MAM2 toivottavasti syksyllä sitten onnistaa uusin kujein! :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä